Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Kaikki blogit puheenaiheesta Vanhukset

Keski-ikäiset ja vanhukset käyttävät yhä enemmän kannabista

Tämä tulee olemaan myös totta Suomessa. Haluaa sitä tai ei.

Vanhukset hyötyisivät monintavoin kannabiksesta, lääkeen muodossa, tästä löytyy tutkimusta ja tietoa esim Israelista.

Nyt jo keski-ikäisten joukossa kannabis kiinnostelee, erityisesti lääkekannabis. Harva siitä uskaltaa kumminkaan puhua ääneen, koska aihe on tabu. Ainakaan lääkärin kanssa siitä harva uskaltaa puhua.

 

Minun sukupolvellani on paljon kokemuksia kannabiksesta. Siis 1970-luvulla syntyneet.

Vanhuksen nakki ja pyrskäys sosetta

Mitä tarjoaisit harvinaiselle ja arvokkaalle vieraalle?

Parasta tietysti. Olipa vieras Ruotsin kuningas, Kiinan keisari tahi Donald Trump tai suurkomissaari Juncker. Tämä ajatus näkyy esimerkiksi itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Silloin pöydässä karehtivat parhaat herkut – tasavalta haluaa näyttää parastaan ja tarjoaa myös senioreille jotain. Onpa mukana muutama sotaveteraanikin. Näytiksi.

Mitä saa miljardilla eurolla?

Miljardilla eurolla saa vuodessa  noin 35 000 maahantulijoille täysihoidon.

 

Miljardilla eurolla voi saada myös kuusi lasten sairaalaan. 

 

Miljardilla eurolla voi saada jokaiselle yksinäisyydestä ja syrjäytymisestä kärsivälle nuorelle (joka 5. kärsii )  todellista apua. Sitä voidaan myös ennaltaehkäistä taloudellisen tuen mahdollistaessa erilaisia tukimuotoja. 

 

Miljardilla eurolla voi saada kaikille kotihoidon piirissä oleville asiakkaille joka kuukausi kotihoidon palveluita 1140 eurolla.

Vaara vaanii helteessä

Helteet ovat Suomessa jatkuneet jo useamman viikon ja säätiedotusten mukaan niille ei näy loppua. Helle on rasite kaikille, mutta erityisen suuren riskin se aiheuttaa lapsille, hoivan varassa oleville, ikäihmisille sekä pitkäaikaissairaille.

Puu joka työttömälle ja väheksytylle vanhukselle 2018

Montako otsikkoa ja kuvaa tänään kissoista ja koirista, entä vanhuksista?

 

Työttömyys säilyy ja vakiintuu. Vanhuksia painetaan joukolla pinnan alle. Eikös istuteta heille jokaiselle puu isänmaan merkkivuonna 2018? Joka maakuntaan, sillä heitä on kaikkialla. Istuttajiksi päättäjät, joiden uhreja nämä syyttömät ovat. Kulut uhreilta – maksoivathan juutalaisetkin junamatkan keskistysleirille.

 

Vankikin pääsee lomille. Myös työttömälle kuuluisi loma, ja se kuuluisi vanhukselle kodin tai hoitopaikan ulkopuolelle. Päättäjä, miksi et aja asiaa?

Vanhusten hoito

Luin Espoonkaupungin arviointikertomusta ja sieltä löytyi paljon mielenkiintoisia Espoon tavoitteita. Espoon kaupungilla on kotihoidossa työvoimassa saatavuusongelmia, heillä suurin osa on Seuren keikkalaisia ja vanhuksella saattaa joka käynnillä käydä eri hoitaja, mikä ei todellakaan luo turvallisuuden tunnetta vaan on pelottavaa. Vanhuksia haastatellessa he eivät pidä siitä että heitä hoitamaan tuleva henkilö ei tunne heitä, näin ei pääse syntymään turvallista hoitosuhdetta hoitajan ja hoidettavan välille joka olisi todella tärkeää.

Miksi vanhukset ovat itsekkäitä? Onko syynä: Antti Rinne (sdp.) ja populismi

"Vanhukset ovat ikänsä kaiken auttaneet toisia pyyteettömästi ja ilmaiseksi. He olisivat ansainneet saman omalle kohdalleen." kirjoitti Katriina Kajannes blogissaan eilen. Myöhemmin hän tarkensi, että tarkoitti niitä vanhuksia jotka hän tuntee. Minä puolestäni totesin olevani pääosin samaa mieltä.

Korvaako joku pieneläkeläiselle lääkärin virheen seuraukset?

Vanhus sai talvella uuden kalliin lääkkeen. Lääkäri on lähettänyt Kelalle väärän numeron korvattavuuspyyntöön, ja vanhukselle tuli kotiin tieto sellaisen lääkkeen korvauksesta, jota hänellä ei ole ollenkaan. 

 

Apteeksissa vihdoin huomattiin asia, ja vanhus pyysi lääkäriä korjaamaan virheen. En tiedä, onko se nyt tapahtunut. Lääkettä vanhus on ostanut kolmesti. Kaksi kuittia tallessa, viimeisestä noin 80 euron ostoksesta se on kadonnut. 

 

"Ykkösaamussa" nyt: Vanhukset maksavat itse hoitonsa soteuudistuksen jälkeen?

 

Radion "Ykkösaamussa" tänään:

"Vanhuksille pakkohoitoa kotona?

Pakotetaanko vanhat ihmiset asumaan kotonaan, vaikka laitokseen pääsy olisi parempi hoitomuoto? Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio ja Suomen lähi- ja perushoitajien liiton puheenjohtaja Silja Paavola."

Kuuntele tästä linkistä alla:

https://areena.yle.fi/1-4380292

(ko. haastattelu on ajallisesti minuuttien 30:28 - 44:45 kohdalla, voit siirtää kuuntelun em. kohdalle)

 

Vanhusten yksilölliset kuljetuspalvelut vaarassa

Tulevan liikennepalvelulain myötä taksiliikenteen sääntely puretaan. Vantaalla vanhusten ja vammaisten yksilölliset kuljetuspalvelut ovat vaarassa.

Yllättäen uhkana on, että yksinkertaisella hallintomenettelyllä vanhusten kuljetuspalvelut siirretään Helsingin kaupungin matkapalvelukeskuksen hommaksi. Tuttu taksi ei enää tulekaan oven eteen silloin, kun tilaaja sen haluaa. Yhteiskuljetuksella matka-aika pitenee. Ja palvelu heikkenee, kun aikaa ei ole.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä