*

Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Kaikki blogit puheenaiheesta Aivovienti ja aivotuonti

Putinin menestykset ja mokat

Vladimir Putinin pitkästä valtakaudesta ollaan monta mieltä, mutta on sanottava, että hänen suosionsa kotimaassa on aivan ansaittua, ulkomaailman jatkuvasta ihmettelystä huolimatta. Jokainen meistä, joka on käynyt 1990-luvun Venäjällä (itse olin siellä työssä), voi allekirjoittaa sen tosiasian, että Vladimir Putin palautti maan vakauden sekä järjesti (etenkin 2000-luvun alussa) laajennevan vaurauden. Kimmoke tähän blogiin sain kun näin teema-kanavalta mainion dokumentin: Viipuri 360 astetta.

Miksi Suomi lahjoittaa tutkijakoulutuksen hedelmiä ulkomaille?

Korkeasti koulutettujen työttömyyden lisääntyminen on johtanut Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalaisen mukaan Suomesta ulkomaille tapahtuvaan aivovuotoon.   Yleisradio kertoi tänään, että ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden maastamuutto on muutamassa vuodessa lisääntynyt kolmanneksella. Suomesta aiemminkin lähdetty ulkomaille, mutta uutta on se, että lähtijät eivät palaa, eikä korkeakoulutettuja ulkomaisia osaajia saada houkuteltua Suomeen.

Tilasto - aivovienti alkoi?

Uutiset kertovat aivoviennin alkaneen. Tukevatko tilastot väitteitä?

 

Vuonna 2014 maastamuutto Britanniaan, Pohjoismaihin ja Saksaan on todellakin pompannut (kuvio 1), vaikkakin mittakaava on maltillinen. Sitten 70-luvun alun Suomesta muutti toissa vuonna ennätysmäärä ihmisiä. Jos nousukaudella muuttoa kiihdyttivät yritysten komennukset, nyt tuskin. Viro vetää virolaisia puoleensa yhä enemmän.

 

Aivoliikenne kuntoon

Juha Sipilän johtaman hallituksen toimet ovat mittausten mukaan saaneet vähemmän mairittelevan arvosanan. Jotkut ovat sanoneet menoa jopa aivottomaksi. Eihän se niin mene. Hallitus hoitelee asioita omasta, tässä tapauksessa perusporvarillisesta näkökulmastaan ja heidän omasta mielestään jo tehdyt ja varsinkin tulossa olevat päätökset suorastaan säteilevät järkeä.

Maan yliopistovihamielisin yliopisto ja johtava aivoviennin edistäjä

Tähän on tultu. Arvostetun ja kollegiaalisen yliopistoyhteisön sijaan meillä on hierarkkinen, yliopistoksi itseään kutsuva organisaatio, jonka johto jakaa yliopistovihamielisen maailman kvartaalitalousopit: mitä enemmän irtisanomisia, sen tyytyväisempiä osakkeenomistajat.

Kilpailu aivoista

Kilpailuyhteiskunnassa kilpaillaan kaikenlaisista asioista, oikeastaan kilpaillaan kaikista asioista. Kilpailuyhteiskunnalla en nyt tarkoita Suomea, enkä edes Eurooppaa, vaan globaalia maailmanyhteisöä, joka tänä päivänä on meidän yhteisömme.

Kilpailukykyä verrataan ja mitataan globaalista yhteisöstä huolimatta kuitenkin vielä kansallisella tasolla, ja hyvä niin, mitataanhan urheilutuloksiakin, pisa- tuloksia ja melkein kaikkea  vielä usein kansallisella tasolla. Sen verran kansallismielisyyttä saa ja pitääkin olla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä