*

Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Kaikki blogit puheenaiheesta Suomalaisten syntyvyys

Suomen synty 1917 – Suomalaisen synty

Suomen synty 1917 – Suomalaisen synty  = Suomen ihme

Lukuina:

Itsenäisyyden ajan sodissa, joita on neljä (Kansalaissota, Talvisota, Jatkosota ja Lapin sota), sotatoimissa tai niihin välittömästi liittyen kuolleita on yhteensä noin 123.000 ihmistä (Tilastokeskus).  Sotasurma- ja Sodissa 1939-1945 –projektien verkkomatrikkelien mukaan sodissamme menehtyi jopa 132.000 suomalaista.

4 miljardia yritystukia tehokkaampaan käyttöön

Pitkäaikaistyöttömyyden voisi ratkaista palkkaamalla nämä 97 000 työtöntä olemaan tekemättä mitään. Tuollaisella ihan kohtuullisella 3500€ kuukausipalkalla. Paljon porua aiheuttaneita eu-jäsenmaksuja vuotuisilla yritystuilla maksaisi reilun kymmenen vuoden ajan. 

Elämmekö jo liian vanhoiksi ?

Viimeisten sadan vuoden aikana suomalaisten elintaso on noussut huomattavasti, ja sen seurauksena kuolevuus on reippaasti  alentunut. Kun sata vuotta sitten syntyneellä suomalaisella miehellä oli tilastollista elinaikaa 43 vuotta ja naisella 49 vuotta, niin tänä päivänä elinajanodote on noussut miehillä 76 vuoteen ja naisilla 83 vuoteen.

Syntyvyys kääntyi kasvuun

Viime aikoina ja aivan viime päivinä on ollut juttua tiedotusvälineissä Suomen syntyvyydestä. Aivan viime päivinä Antti Rinne ja "synnytystalkoot", tänään Helsingin Sanomat kirjoittaa, että lasku näyttää kiihtyvän.

 

Saadaanko makuuhuoneisiin liikettä – onni ratkaisee!

Media ja some repesivät, kun demaripomo Antti Rinne innosti kansallisiin synnytystalkoisiin [1. Ajatus oli ja on reipas, tarpeellinen ja toivottava, mutta esittäjältä puuttui riittävä karisma kertoa asiasta, johon tarvitaan parisuhde, onni ja halu yhdistää rakkaus yhteiseksi hedelmäksi. Nyt makuuhuoneissa on liian vähän liikettä – se on tosiasia.

Suomalainen lapsikato ja "pahanilmanlinnut"

Suomen syntyvyys on hälyttävässä laskussa (https://yle.fi/uutiset/3-9707111). Perheet ja äidit eivät halua lapsia. Pienelle kansakunnalle kyse on perusteita järisyttävästä ilmiöstä.

Onko niin, että kantasuomalaiset eivät enää usko isänmaansa tulevaisuuteen vai onko kyseessä vain taloudellisen laman aiheuttama epätoivo?

Onko tosiaan niin, että suomalaiset eivät enää usko elämän olevan vaihtoehto ja pitävät onnellisimpina ”syntymättömiä”?

Ongelma on monimutkainen ja sen ymmärtäminen vaatii pohdintaa.

Poliitikot tappavat suomalaiset sukupuuttoon!

Suomen väestönkehitystä tarkastaltaessa 2. maailmansodan jälkeen huomataan ns. suuret ikäluokat vuosina 1945-1950, jolloin syntyvien lasten määrän vuodessa oli noin 100000 lapsen paikkeilla. Toinen merkittävä piste väestönkehityksessä on 1960-luvulla, jolloin syntyvyys laski alle 80000 vauvan. Vuosina 1972 ja 1973 pudottiin alle 60000 syntyneen lapsen lukemaan, kunnes 1980-luvun vaihdetta lähestyessä oltiin taas yli 60000 lapsen syntyvyysluvuissa.

Laskeva syntyvyyden trendi tappaa suomalaiset sukupuuttoon!

Ollaan järkeviä- Lopetetaan äitien syyllistäminen!

Syntyvyys on suomessa alhaisempaa kuin milloinkaan viimeiseen 150 vuoteen. Tämä on realismin tarjoama lahja 100-vuotiaalle itsenäiselle suomelle. Ihmekkös tuo, maamme ei suoranaisesti kannusta lisääntymään. Ainakaan jos olet nainen. Sen lisäksi että töistä äitiyslomalle jäävän naisen selän takana kirotaan ja panetellaan työpaikan kahvihuoneessa, ei työnantaja voi kuin pahoittaa mielensä ja laskea pysyykö pulju pystyssä jos joku toinenkin "päättää hankkiutua paksuksi". Lapsen hankkiminen kun tulee välittömästi kalliimmaksi työnantajalle kuin vanhemmille.

Synnyttäminen on parasta, mitä nainen voi tehdä

Syntyvyys matelee, kertovat lehtiotsikot. Asiantuntijat ovat epäilleet syiksi niin poikkeuksellisen pitkää taloustaantumaa kuin kulttuurin muutosta, jossa tärkeää on kokea kaikki mahdollinen ennen antautumista perhe-elämään, jota pidetään rajoitteena ja taakkana.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä