Suomi

Maan päivä tai Maailman päivä oli eilen.

Mustatteko milloin  erimaiden diplomaatit keräsivät roskia Kaivopustossa?

Löysin netistä Lasse Leipolan kirjotuksen ajalta 22.4.2009, jossa hän ihmettelee ”Miksi Suomessa ei vietetä Maan Päivää?”

Ja mikä on Maan päivä?

Onko Suomi möhlinyt viisumikysymyksessä?

Ainakin sitä mieltä on Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kivinen. Asiasta kertoi UV 16.4.2011 päätoimittaja Harri Manskisen kirjoituksen mukaan otsikolla " Venäjällä suuret ratkaisut ovat vielä tekemättä" .

Suomessa on palokuolemia yhtä paljon kuin entisissä itäblokin maissa,

asiasta kertoi Turun Sanomat otsikolla ” Suomi on palokuolemissa länsimaiden häpeäpilkku” ( 24.4.10. Liisa Enkvist). Esimerkiksi Ruotsissa tulipaloissa kuolee vuosittain melkein puolet vähemmän ihmisiä asukasmäärään suhteutettuna kuin Suomessa.

Tilanne on muissa pohjoismaissa ja oikeastaan kaikissa länsimaissa samankaltainen kuin Ruotsissa. Vain Suomi erottuu maana, jossa palokuolemia on yhtä paljon kuin entisissä itäblokin maissa, harmittelee Suomen Pelastusalan keskusjärjestön Spekin valtuuston puheenjohtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi.

Suomesta venäläis-yritysten portti EU:hun

Suomen pitäisi erikoistua Venäjään liittyviin rahoitustuotteisiin ja venäläisyhtiöiden listaamiseen  Näin Suomesta tulisi erikoistunut markkinapaikka, venäläisyritysten portti EU:n rahoitusmarkkinoille, esittää Pörssisäätiön pääomaryhmä raportissaan. 

Viisumivapauteen pitää valmistautua,

otsikolla  kirjoittaa UV päätoimittaja Harri Manskinen  20.3.2011.

Julkaise syötteitä