Lähiomaisesta ulkopuoliseksi viranomaispäätöksellä
Omainen – vammaisen pahin vihollinen
Tänään 12.01.2012 tulee tasan kolme vuotta siitä kun sain Raution toimintakeskuksen toiminnanjohtajalta seuraavan tekstarin .... Koska ette ota puheluita vastaan, niin ilmoitan ylilääkärin T. P-n. ohjeen teille. Lapsenlapsen tilaan vuoksi hän ei voi tavata ketään omaisiaan ja vieraita Rautiossa. Asiaan palataan tulevana maanantaina. Tämä on lääkärin määräys kaikille. I.V-n. Raution toimintakeskuksen toiminnanjohtaja eristi minusta autistisen kehitysvammaisen orvon lapsenlapseni perättömin perustein.
Toiminnanjohtaja sai uskomaan puhelinsoitolla 12.01.2009 päivystävän poliisin pahoinpitelystä, jota poliisi ei lähtenyt toteamaan paikan päälle. Samoin toiminnanjohtaja sai uskomaan terveyskeskuksen lääkärin pahoinpitelystä. Lääkäri antoi lausunnon, jonka mukaan minä olisin pahoinpidellyt lapsenlastani omalla asunnollani 11.01.2009, vaikka lapsenlapseni ei ollut luonani enää sinä päivänä ja lääkäristä puhumattakaan, että olisi ollut näkemässä tapahtumaa.
Toimintakeskuksen henkilökunta ei ollut havainnut lapsenlapsessani mitään vammoja 11.01.2009. Puhumaton lapsenlapseni oli näyttänyt käsimerkillä, että viikonloppu luonani oli mennyt hyvin. Henkilökunta oli havainnut mustelman vasta maanantaiaamuna 12.01.2009 jolloin lapsenlapseni käytös oli muuttunut levottomaksi. Nämä seikat tukevat sitä vaihtoehtoa, että lapsenlapseni vammat ovat aiheutuneet vasta sen jälkeen kun hän oli palannut Raution toimintakeskukseen. Vammat ovat voineet aiheutua myös tapaturmasta.
Lapsenlapseni on yli 180 cm roteva nuori mies ja minä yli 20 cm lyhyempi hänen mummo. En minä eikä kukaan autistien kanssa työskennellyt lähde omaan turvallisuuttaan uhaten lyömään aikuista miestä, paitsi toinen vammainen, joka ei ymmärrä tilannetta!
Kaakkois-Suomen syyttäjäviraston kihlakunnansyyttäjä vapautti minut rikosepäilyistä 20.11.2009. Vantaan käräjäoikeus kuitenkin poisti minulta jo 28.8.2009 edunvalvojuuden ja määräsi pojalle viranomaisedunvalvojan henkilöä koskeviin asioihin.
Käräjätuomari totesi Raution toimintakeskuksen johtajan ilmoituksen mukaan, etten minä, isoäiti, ole enää tapaamiskiellossa tyttärenpoikaani. Toiminnanjohtaja ilmoitti oikeudenistunnossa (28.8.2009!), että oli purkanut 3.3.2009 kehitysvammalain 42§ perusteella tekemänsä tapaamisrajoitteen. Kuitenkin sama yksityinen toimintakeskus saman toiminnanjohtajan johtamana jatkaa edelleen julmaa viranomaisvieraannuttamista ja pitää edesmenneen tyttäreni poikaa suljettujen ovien takana, eikä anna hänelle mahdollisuutta tavata isoäitiään eikä myös 98 v.isoisoäitiään.
Lapsenlapseni ystävät hänen entisestään elämästään eivät ole myöskään päässeet käymään lapsenlapseni luona. Raution toimintakeskuksen joulumyyjäisistä käskettiin poistumaan jopa vieraita, jotka kyselivät liian arkoja asioita! Mikä ihmeen laitos?
Onko oikein, että edunvalvoja ja palvelukoti määrittelevät kuka kuuluu kehitysvammaisen asukkaan perheeseen ja ketä hän saa tavata? – Henkilön lähin omainen korvataan viranomaisella.
Ihmetyttää maksajakunnan Vantaan passiivisuus tässä asiassa!, koska palvelujärjestämisvastuussa oleva kunta vastaa viime kädessä menettelyn oikeellisuudesta tilanteessa, jossa henkilön yhteydenpitoa on rajattu, näin sano Eduskunnan oikeusasiamies.
Tapauksessamme rikotaan Suomen perusoikeuksien 7§, henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti ilman laissa säädettyä perustetta sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 6 artiklaa , oikeutta vapauteen ja turvallisuuteen ja 7 artiklaa, yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta.
En ymmärrä enkä tulee koskaan ymmärtämään tätä julmuutta! Miksi lapsenlapseni piilotetaan minulta Raution toimintakeskuksessa? Ei edes anneta tavata valvotuissa olosuhteissa niin kuin muille omaisille, joilta viranomaiset ovat vieneet huostaan lapset tai vammaiset perheen jäsenet!?
.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Oletko kuullut kidutuksen vastaisesta komiteasta?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kidutuksen_vastainen_komitea
Mitä virkaholhoojaan tulee, sen käyttäminen on rutiinijuttu. Mutta lapsenlapsellasi on oikeus myös vaihtaa häntä mikäli hän kykenee muodostamaan tahtotilan.
Omaistensa tapaamisoikeutta hoitokoti ei voi rajoittaa, silloin se on halveltavaa ja epäinhimillistä kohtelua. Edunvalvojan määrääminen ei vaikuta asemaasi hänen omaisenaan. Edunvalvonta ei ole huostaan otto.
Eiköhän komitealle voi kirjoittaa kirjeen. Kerro kirjeessä kuka olet ja miksi kirjoitat heille. Kerro, että tyttärenpoikaasi pidetään autismin vuoksi hoitokodissa eristyksissä ja hänelle on syötetty / syötetään psyykelääkkeitä. Autismi ei ole psyykkinen sairaus.
Kerro eristyksestä ja toiveesta, että komitea vierailisi hoitokodissa tarkastamassa tyttärenpoikasi hoidon lainmukaisuutta.
Voimia. Tässä linkki suomeksi.
Heli antoi yllä hyvän neuvon edunvalvojasta ja yhteydenotto kidutuksen vastaiseen komiteaan on erinomainen ehdotus, sillä kidutustahan se on molemmille, sekä isoäidille, että lapsenlapselle, viranomaisten tekemänä.
Olen hieman seuraillut huostaanotettujen vanhempien taisteluja ja edesottamuksia netissä, ja niistäkin muutamasta tapauksesta voi päätellä, että sosiaalitantoille on annettu liikaa viranomaisvaltaa, eikä mitään kontrollia! Kuitenkin vieraan valtion puuttuminen toisen maan sisäisiin asioihin on ehdottomasti väärin.
Näyttää siltä, että koska viranomaistoiminta on moraalitonta, vaikkakin laillista, uhrien pitäisi organisoida suoraa toimintaa, eläinsuojeluaktivistien tapaan, tai koijärvrläisten tyyliin, sitoa itsensä kettingeillä kiinni näiden laitosten johonkin sopivaan kohtaan ja pitää niin kauan mekkalaa, kunnes vääryydet korjataan.
Värvätkää nuoriso mukaan, he vielä uskovat oikeudenmukaisuuten ja jaksavat taistella. Lainsäätäjät pelkäävät joukkovoimaa, persut hyvänä esimerkkinä. Teikäläisiä olisi hieman hankalaa rasistisoida ja demonisoida.
Vaikuttaa kuin jäljet johtaisivat sylttytehtaalle maksajakuntaan Vantaalle, niin epämääräisiä ovat luottamushenkilöiden perustelut... ehkä imatralainen toimintakeskus on ollut vain pelkkä käsikassara.
30.1 järjestetään suuri keskustelu Tikkurilassa Vantaan vastuusta ja adressin vastaanottamisesta.

Kommentoi 8 kommenttia