Allegro juna hyytyi Venäjän rajalle
Asiasta kertoi Iltalehti 20.12.2011 otsikolla ”Venäläinen veturi hinasi hyytyneen Allegron Pietariin”. Lehti jatkoi : ” Juna pysähtyi kello kahdeksan aikaan maanantai-iltana sähkönsyöttöongelman takia pian rajanylityksen jälkeen, kymmenisen kilometriä Venäjän puolella. Helsingistä lähetettiin junan perään illalla vararunko, mutta lopulta venäläinen veturi hinasi Allegron Pietariin.
Allegro saapui perille puoli yhden maissa yöllä Suomen aikaa. VR:n mukaan sähköongelmien takia junassa oli kylmää ja pimeää. Matkustajia oli noin 120.
Myös vararunko pääsi yöllä rajan yli, ja aamun ensimmäinen yhteys Helsinkiin oli määrä ajaa aikataulussa ehjällä rungolla.STT
Kun VR otti vuosi sitten nopeat Allegro-junat käyttöön, se lisäsi reilusti junamatkailua Pietariin. Marraskuun loppuun mennessä reitillä tehtiin noin 280 000 junamatkaa, kun viime vuonna matkoja tehtiin 200 000. VR arvioi, että koko vuoden matkustajamäärä nousee yli 300 000.
Suurin osa matkustajista on venäläisiä, mutta suomalaisten osuus matkustajista kasvoi. Allegrolla tuli Suomeen Venäjän kautta myös yhä enemmän muunmaalaisia matkailijoita. VR odottaa, että Allegron matkustajamäärät kasvavat edelleen. Tavoitteena on puolimiljoonaa matkaa vuodessa vuoteen 2015 menneessä , sanoo kaukoliikennejohtaja Ari Vanhanen tiedotteessa. STT/UV 18.12.2011.
Toivottavasti tulevaisuudessa sähkönsyöttöjärjestelmä kestää ja voiko esimerkiksi vararunkokin olla lähempänä junaa kaikelta varalta, ettei tarvitsisi matkustajien istuu kylmässä ja pimeässä vaunussa kunnes veturi Venäjältä saapuu hinaamaan perille asti!
Vuodenvaihteessa junavirta kasvaa Venäjän suunnalta.
”Venäjältä on tulossa Suomeen 35 ylimääräistä junaa vuodenvaihteen molemmin puolin. Normaalien Tolstoi junavuorojen lisäksi Moskovasta ajetaan Helsinkiin 18 lisävuoroa.
Venäjältä on tulossa Suomeen myös 17 tilausjunaa ( 15 Moskovasta ja 2 Pietarista), jotka ovat venäläisten matkatoimistojen järjestämiä. Määränpäänä ovat Helsinki, Kuopio, Kajaani, Rovaniemi sekä nyt ensimmäistä kertaa Kemi ja Kemijärvi. Tämänhetkisen arvion mukaan ylimääräisillä junilla sekä vakiojunavuoroilla saapuu Suomeen kuukauden aikana noin 37 000 venäläismatkailijaa.
Kaikkia Allegro-junien ja Tolstoi-junien vakiovuoroja ei ajeta jouluna ja uutena vuotena”,
tiesi kertoa UutisVuoksi 2.12.2011.
Mukavaa ja turvallista matkaa joulun-ja uuden vuoden viettoon kaikille riippumatta suunnasta! Hyvää joulua ja onnellista tulevaa 2012 vuotta!
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Toivotaan näin. Pietari on loppujen lopuksi ainoa lähellä oleva metropoli. Poikkeuksellisen upea sellainen vieläpä.
Onneksi Etelä-Suomeen ei ole satanut lunta, koko junaliikenne olisi taas sekaisin. Tai no ripsutti tänne pikkuisen tänään.
Vee ärrän uusi motto voisi olla, että kävellen olisit jo perillä.
Viola voisi hieman skarpata lainauksien suhteen. Nyt en oikein ymmärtänyt koko juttua eli mikä oli lainaus ja mikä Violan omaa kirjoitusta.
Siis juna hajosi teknisen vian takia vai Venäjän rataverkon sähkönsyöttö petti?
Totta, lunta saisi tulla minunkin puolesta. Eiköhän tämä vee ärrän sekoilu nykyään ole silkkaa komiikkaa. Yhtiöstä on tullut koko kansan yleinen naurunaihe. Harmi vaan että ei paljon naurata, kun seisoo asemalla parinkymmenen asteen pakkasessa odottamassa junaa.
Viola,
Veikkaan, että syy on molemmissa. Venäjän puolella on ollut lie sähkönsyöttöongelma, eli suomeksi sanottuna ajolangoista on saanut huonolaatuista sähköä. Allegron tekniikka on sitten ollut hiukan herkkähipiäinen huonolle sähkölle ja juna on polttanut proppunsa. Ajolangan jännite on esimerkiksi saattanut niiata hetkeksi, jolloin taajuusmuuttajat ovat alkaneet laulamaan hoosiannaa. Junahan oli rajan juuri ylitettyään luultavasti kiihdyttämässä vaihtiaan, jolloin ajolankakuormitus on suurimmillaan. Saattaa olla, ettei jää ainutkertaiseksi tapahtumaksi, joten varadieselveturi raja-aseman pistoraiteella lienee tarpeen.

Kommentoi 19 kommenttia