Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Noitavainoa on Suomessakin!

”Kivittäkää minut vaikka sitten!”- sanoi Taina Kovalainen Ylekakkosen haastattelussa, jossa käsiteltiin kehitysvammaisten asumista ja jossa hän kohautti vammaislausunnollaan.Hän kertoi mm. ettei halua kehitysvammaisia asuinympäristöönsä, koska hän pelkää, että se vaikeuttaisi asunnon myymisessä jos alueella asuu kehitysvammaisia ja kertoi myös pelkäävänsä lastensa turvallisuuden puolesta.

Tämän haastattelun jälkeen uskomaton ”kivitys” alkoikin! Sosiaalinen media täyttyi vihapuheella ja Kovalaisen mielipidettä vastustava Fb-ryhmä ” Ei Tainaa minun takapihalleni!” keräsi lyhyessä ajassa yli 20 000 jäsentä. Ensimmäiset kivet lensivätkin herkästi ja joukkopsykoosi syntyi! Naisesta tehtiin kansakunnan sylkykuppi ja nimitettiin punatukkaiseksi noidaksi. Keskusteluissa arvosteltiin hänen ulkonäköään ja jopa toivottiin vammautumista perheen jäsenille ja jopa kuolemaa!?

Mistä oli kyse ja mitä se kertoo meistä ihmisistä? Kuinka moni heistä todella puolusti kehitysvammaisten asumista sillä alueella ja kuinka moni taas kohdisti vihansa henkilökohtaisesti Taina Kovalaiseen, mutta oli salaa samaa mieltä.

Mielestäni Kovalainen tunnusti rohkeasti oman suhtautumisensa kehitysvammaisiin ja sanoi todellakin harvinaisen rohkeasti sen, mitä muut ajattelevat. Hän antoi kasvot kehitysvammaisten syrjinnälle. Tottakai vammaisten ihmisten syrjintään pitää suhtautua vakavasti! Alkoihan Saksan kolmannen valtakunnan juutalaisten tuhoaminen vammaisten hävittämisellä.

Punatukkaista noitaa kivitettiin säälittömästi, mutta kuitenkin virtuaalisesti, yrittäen vahingoittaa henkisesti. Mutta mitä on itse kivitys?

Wikipedia tietää siitäkin kertoa:

    "Kivitys on teloitusmenetelmä, jossa ryhmä kivittää tuomitun kuoliaaksi. Sitä pidetään yhtenä raaimmista ja epäinhimillisimmistä käytössä olevista teloitusmenetelmistä. Tuomittu sidotaan ja miehet haudataan maahan lantiota myöten. Naiset haudataan kaulaa myöten. Yleensä hänet peitetään myös säkillä. Sitten ympärillä oleva miesjoukko alkaa heitellä eri kokoisia muotoisia kiviä, kunnes tuomittu kuolee esimerkiksi kallonmurtumaan tai verenhukkaan.".

Seuraavassa videopätkässä elokuvasta ”Noita - Колдунья" näkyy miten kivitetään kuoliaaksi joukkopsykoosissa kylän kaunein nainen, siksi että hän on erilainen ja häntä pidetään noitana.

Olkaa hyvä! Пожалуйста!

Olemmeko palaamassa noitavainoihin? Yliluonnollisiin asioihin? No ei sentään 2000-luvulla! Suomen noitahistoriasta löytyy kyllä, että esimerkiksi vuosina 1520-1750 noituudesta kuolemaan oli tuomittu 1200 henkilöä.

Lopuksi.

Kansakunnan sylkykupiksi nostetun Tainan noitavaino (onhan hän punatukkainen ja hyvin noidaksi sopiva) lähentelee jo vaarallista lynkkausta. Mistä tämä silmitön viha yhtä naista kohtaan oikein kumpusi?

Täällä Puheenvuorossa, esimerkiksi jyrkillä maahanmuuttaja- tai homovastaisilla lausunnoilla kunnostautuneet miespoliitikot ovat säästyneet vastaavalta kivittämiseltä. Miksi? Sen takiako he ovat miehiä ja heidän rooli on kivittää!?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Martti Viitanen

Olisko pitänyt todeta että joo, olen samaa mieltä kuin Taina K, siirretään kehitysvammaiset jonnekin laitakaupunkiin pois kuleksimasta meidän kulmilta täällä keskustassa. Ihmisten suuttumus vaan kertoo että tämmöistä ajattelua ei kerta kaikkiaan voi hyväksyä ja hyvä niin.

Käyttäjän timoelonen kuva
Timo Elonen

Olen kyllä samoilla linjoilla Violan kanssa. Itse kyllä toivoisin, että jos nyt jonkun on tultava lähinaapurikseni, niin olkoon sitten mieluummin ulkomaalainen, vammainen, vanha tai ruotsinkielinen. Olisihan se mielenkiintoisempaa. Enkä siis missään tapauksessa jaa Taina K:N näkemyksiä.

Valitettavasti Taina K ei kuitenkaan ole poikkeus vaan enemmänkin sääntö. Pidetään vain sopimattomana sanoa sellaista ääneen. Tavallaan hän oli rehellinen ja ansaitsee mielipiteensä arvostelun, mutta ei mitään noitavainoa.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Timo Elonen.
Taina K. ei olekaan pokkeus vaan enemmänkin sääntö!,hän rohkeasti sanoi vaan sen "mitä muut ajattelevat" kehitysvammaisista.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Matti Virtanen.
Mielestäni kommenttinne on hieman ristiriitainen.
Toisaalta ajattelisitte noin, ettei kehitysvammaisia keskustaan ja toisaalta, että hyvä näin, että kansa suuttuu ajatuksesta!
Eli vaikka te ajattelisitte noin, mutta kun kansa suuttu, niin pidätte ajatuksenne "julkaisematta"?Vaikka periaatteessa olette sama mieltä T.Kn.kanssa?

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Harmi, että keskustelu meni vihapuheeksi, jonka jälkeen koko keskustelu tyrehtyi näemmä tyystin.

Itsekin entisenä kehitysvammaisen lapsen hoitajana olisin kaivannut asiasta kunnollista keskustelua.

Entisen asuntoni lähellä sijaitsi kehareiden palvelutalo. Koskaan en havainnut siellä mitään häiriötä ellei hyväntuulisia tervehdyksiä sellaisiksi lasketa.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Sari Laitinen kirjoitti :"Harmi, että keskustelu meni vihapuheeksi...",

- sehän tässä harmittaakin. Voisi puolustaa kehitysvammaisten ihmisoikuksia ilman sitä, että kohdistetaan vihaa keskustelun aloittelijaan! Ehkä hän toi liian voimakkaasti omat näkemyksensä ja siillä synnytti voimakkaan vastareaktion?

Käyttäjän tarjapitkanen kuva
Tarja Pitkänen

"Mistä oli kyse ja mitä se kertoo meistä ihmisistä?" Niin Viola Heistonen. Esität pohdiskelevan kysymyksen mutta et halua vastata omaan kysymykseesi. Tästä kirjoituksestasi haisee jotenkin, että puolustelet punatukan kommentteja kehitysvammaisuudessta tai yrität liennyttää häneen kohdistuneita vastustuskommentteja.

Minäpä kerron mitä minun mieleeni tuli ensimmäiseksi. Häneen kohdistuneet suuttumuksen ilmaisut saattavat kertoa, että hyvin suuri osa ihmisistä ei siedä puolustuskyvyttömiin ihmisiin, lapsiin ja kehitysvammaisiin kohdistuvia halveksuntapuheita. Lisäksi tarinasi mukaan ilmeni virtuaalinen kärkijoukko, joka herätti huomiotaan myrskyn kaltaisella voimallaan.

Missä sinun mielestäsi kulkee mainostamasi ihmisen puheen raja? Ettei sinun mieleesi tullut, että jos hän taikka joku muu kommunikoi tällä tyylillä, hän kiihoittaa puolustuskyvyttömiä vastaan? En tunne mainitsemaasi virtuaaliryhmää. Ihmettelen tulkintaasi, että hänet on nostettu kansakunnan sylkykupiksi. Ei pitäisi liiotella noin voimakkaasti! Jospa hän joskus katuu sanojaan, hänellä on mahdollisuus pyytää julkisesti anteeksi.

Markus Lehtipuu

Vastustan AINA yhden rivikansalaisen demonisoimista missä tahansa.

Meidän tulee demonisoida ne, jotka käyttävät VALTAA, vaikka ovat hävinneet vaaleissa ääniä, prosentteja ja paikkoja.

Yksittäinen rivikansalainen ei pysty tekemään mitään pahaa kenellekään, korkeintaan yhdelle tai muutamalle satunnaiselle henkilölle.

Mutta nämä vallan kaapanneet psykopaatit voivat vaikeuttaa miljoonien elämää, ja he vieläpä nostavat siitä rikoksesta itselleen PALKKAA.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Markus Lehtipuu kirjoitti : "Vastustan AINA yhden rivikansalaisen demonisoimista missä tahansa",

- sehän tässä ihmetyttääkin! Mikä synnytti tällaisen vomakkaan reaktion yhtä ihmistä vastaan?, vaikka periaatteessa hän ei tehnyt mitään pahaa yhdellekään kehitysvammaiselle vaan toi esille oman mielipitensä.
Jos tällainen joukko, niin kuin se Fb-viharyhmä tulisi todellakin puolustamaan kehitysvammaisten perus-ja ihmisoikeuksisa, niin varmasti saisimme asiat kuntoon Suomen kehitysvammahuollosa, jossa todellakin joskus räikeästi rikotaan vammaisten oikeuksia.

Mitä tulee "vallankaappaneista psykopaateista", niin olet oikeassa, he voivat vaikuuttaa miljoonien ihmisten elämään.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Tarja Pitkänen kirjoitti : "Häneen kohdistuneet suuttumuksen ilmaisut saattavat kertoa, että hyvin suuri osa ihmisistä ei siedä puolustuskyvyttömiin ihmisiin, lapsiin ja kehitysvammaisiin kohdistuvia halveksuntapuheita.",

Minäpä kerron sinulle Tarja Pitkänen, että olen pitkänlinjan ihmisoikeustaistelija ja nimenomaan puolustan kehitysvammaisten perus-ja ihmisoikeuksia myös vanhusten.Olen hyvin perehtynyt molempiin näihiin ihmisryhmiin.
Olen "Ihmisoikeudet vammaisten arkeen"ryhmässä,kansanliikkeessä, joka on myös facebookissa, muttei meidän ääni ketään koskettanut ainakan vielä ja tukijoita on pisaran verran, verrattuna viharyhmään, joka nousi T.K. vastaan.

www.facebook.com/ihmisoikeudet.vammaisten.arkeen

En puolusta hänen sanojaan van olen sitä mieltä, että hänellä on oikeus tuoda mielipide esille, niin kuin minulla ja sinulla tässä ja nyt.

En tiedä oletko katsonut Maria-ohjelman, joka oli tehty Fb-ryhmän jälkeen.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/facebook-vihan-k...

Käyttäjän tarjapitkanen kuva
Tarja Pitkänen

Violalle. Olen pannut merkille ja seuraan kyllä kirjoituksiasi tarkkaan. Minun vastarintani on ollut purevaa kehitysvammaasioissa. "Voitto kotiin" taistelun jälkeen tuntuu hienolta.

Oli mukava kuulla tarkemmin toiminnastasi mutta erityisen rohkea olet mielestäni kun otat kantaa ihmisarvo- ja oikeusasioissa täällä US:ssa. Sellaisesta toiminnasta tulee hyvä mieli.

Olin jo unohtanut tuon mainitsemasi naisen kommentit kunnes kirjoitit siitä. Myötätuntoni ei herännyt ollenkaan häntä kohtaan enkä viitsi muistaa edes hänen nimeään. Harjoittelen täällä virtualiassa etten provosoidu ja etten lue synkkiä juttuja (linkkejä) ylenmäärin.

Entisaikainen noitavaino oli hirvittävää. Roviolle joutuminen saattoi johtua siitä, että koko kyläyhteisö kääntyi vähitellen jotakuta vastaan. Kuuluvat olleen kansanparantajia taikka naisia. Tuomioon ei tarvittu silloin täysnäyttöä. Monen todistajan valehtelu riitti tuomioon ja rovioon.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Tarja, kiitos kannustavasta kommenttistasi!
Palasin tähän Fb-viharyhmän asiaan, koska Ihmettelen sitä, että miksi me, kansanliike vammaisten oikeuksien puolesta, emme saa tukijoita, vaikka tuomme esille lukuisia, jopa satoja tapauksia, jossa törkeästi loukataan vammaisten ihmisten oikeuksia?

Mikä ilmiö tuo on, että tuon naisen pelkkä ajatus, jonka hän toi esille, synnytti voimakkaan viha-aallon? Ei minulla ole erikoista myötätuntoa T.Kn.persoonaan, ajattelen asiaa yleisesti yhteinäisesti : hän,media ja fb-viha-ryhmä!

Periaatteessa miksi hän pääsi esiintymään tv-ohjelmaan ja jopa kahdesti!? Me olemme pyrkineet puhumaan julkisuuteen konkreettisesti vammaisiin kohdistuneista ihmisoikeusloukkauksista, mutta emme ole päässeet. MOT-ohjelma, YLE 1 ja 2, MTV3.., muttei meille ovet avautuneet noin leveästi kuin hänelle. Mikä lienee ajatus ollut Ylekakkosella?

Tarja, kirjoitit noitavainosta : "Tuomioon ei tarvittu silloin täysnäyttöä. Monen todistajan valehtelu riitti tuomioon ja rovioon.",
- nykypäivänä Suomessa riittää nimettömältä soitto viranomaisille, että jossain perheessä lapsia hoidetaan huonosti, niin lastensuojelu on äkkiä kynnyksellä viemään lapset "suojeluun". Kuinka monta traumaa täällä alueella on tapahtunut lapsille ja vanhemmille?
Kehitysvammahuollossa olen itse joutunut "tuomioon ja rovioon" todistajan valheesta! Joten ajat muuttuvat, muttei ihminen!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Jukka Jänönen, miksi toivotte meille niin julmaa toimintaa?

..Jänis istuu maassa torkkueen...Mitäs sinä jänönen?..hyppää pois, hyppää pois, jos et tykkää keskustelusta!
Kiitos kuitenikin kun piipahdit sivullani ja hyvää joulua!

Käyttäjän tarjapitkanen kuva
Tarja Pitkänen

Violalle. Huomasin, että jonkun muunkin blogissa sivuttiin tuota Taina nimistä naista. Käyn lukemassa tarkemmin.

Sillä naisella taitaa olla kova työ, että hän saa eristettyä itsensä niin, että hänen ei tarvitse nähdä ja eikä sietää kehitysvammaisia. Muutos on nimittäin ovella.

Tämän on vasta alkua. Esim. meidän maakuntamme alueella lienee laskelman mukaan jäljellä vielä lähes sata kehitysvammaista, joilla on oikeus asua yhtä mukavasti ja ihmisarvoisesti kuin me kaikki suomen kansalaiset asumme. Laitoksissa ja kotona asuville tarjotaan kaikille vähitellen asunnot.

Uusinta uutta on, että juuri nyt valmistumassa olevat vammaisasunnot tehdään ns. kahden oven periaatteella. Siis vapaa liikkuvuus ja itsenäisyys vammaisille ja vammautuneille. Kyllä nyt on niin, että yhteiskunta menee hyvään suuntaan. On hienoa olla muutoksessa mukana!

Eilispäivän (14.12.2011) Satakunnan Kansan etusivu otsikoi: Opiskelijat: Kaikille samanlainen kohtelu. Winnovan yo-kosmetologit järjestivät jalka-, käsi- ja kasvojenhoitopäivän vammaisille. Kysymyksessä oli opinnnäytetyön käytännön osuus.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset