Nouse Inkeri
Nouse Inkeri ja herää työhön, aamun koi jo sulle heijastaa!
Lauloimme innokkaasti ”nouse Inkeriä” 1980-luvulla kun vapaammat tuulet alkoivat puhaltaa jähmettyneessä Neuvostoliitossa Mihail Gorbatsovin Perestroikan seurauksena.
Ei enää heijasta ”aamun koi” Inkerin kansalle! Ja nouseeko se vielä koskaan?
Kaikkien vuosisatojen kärsimysten jälkeen tuntui siltä, että alkoi myös Inkerin suomalaisten voimakas kansallinen itsetunnon nousu ja avautuivat mahdollisuudet elpymiseen.
Olen itse ollut sen voimakkaan kansallisen nousun silminnäkijänä ja todistajana.Tämä kausi mursi vaikenemisen ja pelon muurit Inkerin kansalle. Sen aloitti Neuvostokarjalassa Petroskoissa ilmestyvä Punalippu-kulttuurilehti, joka kertoi ensimmäisen kerran avoimesti , mitä Inkerin kansalle oikein oli neuvostovallan aikana tapahtunut. Se oli erittäin tärkeä inkerinsuomalaisille, koska heidän kärsimyshistoriastaan virallisesti ja avoimesti kerrottiin.
Välittömästi tämän jälkeen perustettiin Inkeri-liitot Virossa, Leningradissa ja Karjalassa, jotka saivat puolivirallisen aseman.
Vuonna 1989 liitot järjestivät yhteistyössä ensimmäistä kertaa 61-vuoden tauon jälkeen kesäjuhlat Keltossa, jonne saapui nelisentuhatta henkeä eripuolilta Neuvostoliittoa ja myös Suomesta ja Ruotsista
Neuvostoliiton sorruttua tuntui siltä, ettei muodollisia esteitä inkerinsuomalaisen kulttuurin elpymiselle enää ollut. Kyse oli halusta ja taloudellisista mahdollisuuksista.
Mutta unelma asettua ”Omal maal..” murentui Mauno Koiviston lausumalla : ”annetaan tulla, vaikka tulisi mittatappiotakin”.
Arvo Survo ”Omal maal..”?
Pelkkä presidentin ajatus johti siihen, että paluumuutto-järjestelmä pantiin pystyyn, mitään kyselemättä ja epäilemättä. Neuvostoliitossa asuville suomalaisille annettiin paluumuuttaja status - siis oikeus palata ”historialliseen kotimaahansa”.
Se oli mielestäni täysin väärin! Suomi ei ole meille ”historiallinen kotimaa”, koska me emme olleet täältä lähteneitä vaan suomensukuisia muualla syntyneitä ja kasvaneita.
"Minne he lähtisivät?"
Inkeriläisten paluumuutto Neuvostoliitosta Suomeen alkoi 1990 Mauno Koiviston päätöksellä. "Kyse on verrattain vaatimattomista mittauhteista."
Miksi lähdimme Suomeen?- kysyn itseltäni.
Ensiksi täytyy sanoa, että vapaammat tuulet Neuvostoliitossa”hurmasivat” ja emme ehtineet sitä kunnolla ymmärtämään kun avautuivat leveästi ”portit” Suomeen. Tietenkin Suomeen veti parempi elintaso ja elämisen laatu ja turvallinen tulevaisuus lapsille ja perheelle.
1990-luvun aikana, erityisesti alkuvuosina, Suomeen muutto rasitti inkerinsuomalaisten kansallista työtä, kun muuttajina oli runsaasti hyvin koulutettua kaksikielistä nuorta väkeä, jota toki olisi tarvittu kotiseututyössä Venäjällä
Suurempi osa meistä ei ole siis mitenkään paluumuuttajia! Mistä periaatteessa paluumuuttoajatus lähti liikkeelle?
Tohtori Kimmo Rentola esitti 2009 ilmestyneessä suojelupoliisin historiikissa Ratakatu 12 väitteen, jonka mukaan KGB:n Helsingin päällikkö Feliks Karasev olisi esittänyt asian ensi kerran Supon päällikölle Seppo Tiitiselle jo kesällä 1988. Sama väite esitetään tuoreessa Maahanmuuttoviraston historiikissa.
Presidenti Mauno Koivisto kiistää Helsingin Sanomien haastattelussa (6.2.2011) tutkijan väitteen, jonka mukaan NL:n tiedustelupalvelu KGB olisi ideoinut inkeriläisten paluumuuton Suomeen. Hän sanoo ” Ei, eei. Neuvostoliitto suostui siihen, eivät he inkeriläisiä missään tapauksessa halunneet karkottaa pois maasta.”
Neuvostoliitto karkotteli julmasti inkeriläisiä 1930-luvulta alkaen ja moneen otteeseen sisämaassa rajaseudulta pois, mutta kansa yritti aina palata takaisiin kotiseudulle, historialliselle Inkerin maalle.
Täällä kertaa onnistuivat lähettämään rajan yli Suomeen, vaikkakin lähdimme vapaaehtoisesti, mutta mielestäni jouduimme etnisen puhdistuksen kohteeksi, ja se onnistui Venäjältä hyvin.
Mutta miten kävi Inkerin suomalaisille Suomessa? Se on jo eri juttu.
Henkilökohtaisesti ajattelen niin, ettei Neuvostoliitossa kaiken lisäksi haluttu sitä, että perestroikan vaikutuksesta alkoi Inkerin kansan voimakas nousu.
Kaikki lähteet, joihin olen tutustunut viittaavat siihen, että paluumuuton tilaaja saattoi olla Neuvostoliitto ja mittatappiot oli hyväksytty Suomen johdossa jo etukäteen.
Jos paluumuutto-päätökseen oli tultu kiireellisesti ja tehty virhe? Niin voisiko tästä ”syyttää” vain presidentti Koivistoa? Minne katsoivat muut johtavat poliitikot?, joilla ei näköjään löytynyt kykyä tai tahtoa ja uskallusta puuttua asiaan, ja ottaa vastuuta tästä paluumuutto-prosessista?
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Nouse, Inkeri ja nouse koko Itä-Karjala! Ja ennen kaikkea luovutetut alueet. Niin Inkerin kysymys kuin luovutettujen alueidenkin kohtalo on presidentti Mauno Koiviston surkean toiminnan seurausta. Virokin, pienenä maana, kykeni hoitamaan uudelleenitsenäistymisensä paremmin kuin Suomi, joka sentään taisteli vapaudestaan! Suomen olisi pitänyt 1991 uudelleenryhdistäytyä.
Luovutettu Karjala, Petsamo ja Sallan-Kuusamon alue olivat tarjolla kultalautasella, mutta ei ollut ottajaa. Inkeriläisten "paluumuutto" oli uskoeakseni KGB:n tilaustyö, joka saatettiin näyttämään uskaliaalta, mutta todellisuudessa oli pelkurimainen teko. Jos samaa logiikkaa harrastettaisiin, niin kaikki suomalaiset pitäisi palauttaa Pähkinäsaaren rajan länsipuolelle. Varmaankin, jos sosialisti valitaan vielä Suomen seuraavaksikin presidentiksi, tämäkin KGB:n tavoite toteutuu.
Matti Kyllönen : "Niin Inkerin kysymys kuin luovutettujen alueidenkin kohtalo on presidentti Mauno Koiviston surkean toiminnan seurausta. Virokin, pienenä maana, kykeni hoitamaan uudelleenitsenäistymisensä paremmin kuin Suomi, joka sentään taisteli vapaudestaan! Suomen olisi pitänyt 1991 uudelleenryhdistäytyä.",
- Mielestäni, olisikin pitänyt "ryhdistäytyä"!
- Tuolla tekstissäni kirjotin, että, jos oli tehty virhe paluumuutto-prosessissa, niin voiko "syyttää" vain ja ainoastaan presidentti Koivistoa?
Missä olivat silloiset pääministerit ja muut poliitikot, jotka olivat asiasta varmaankin tietoisia?
Periaatteessa kuka olen itse arvostelemaan? kun en ollut täällä, mutta kuitenkin hieman kiinnostaa, niin tutkailen asioita, ja olen huomannut, että monet samat poliitikot ovat aktiivisesti vielä hoitamassa Suomen asioita. Esim, vaikka presidentiksi pyrkivä arvoisa Paavo Lipponen!Esko Aho-pääministerinä vuosina 1991-1995. Anneli Jäätteenmäki. ja Presidentti Ahtisaari vuosina 1994-2001?
Nykyinen presidentti, arvoisa Tarja Halonen, lopetti koko "karuselin", kun teki päätöksen 1 heinäkuuta 2011 sulkea paluumuuttojono.
Matti Kyllönen: "Luovutettu Karjala, Petsamo ja Sallan-Kuusamon alue olivat tarjolla kultalautasella, mutta ei ollut ottajaa",
- en ole mistään sen enempää lukenut asiasta, että Karjalan palautus olisi ollut mahdollista. Onko se asia vaiettu?
Lieneekö tämäkin liittynyt jotenkin inkeriläisten paluumuuttoon, niin kuin se, että mukaa Suomi "vaihtoi" 1200 juutalais sotavankia inkeriläisiin jatkosodan aikana tapettavaksi? En muista mistä olen lukenut tämän, mutta on jäänyt mieleeni.
Tämä se enää Heistoselta puuttuikin! Pitäisikö Suomen nyt ruveta maksamaan vielä vahingonkorvauksiakin inkeriläisten kotouttamisesta ja asuttamisesta.
Inkeriläisillä nämä karkotustouhut ovat menneet jo geeneihin: heidät pitää ilmeisesti 20 vuoden välein lastata härkävaunuihin ja rahdata vuoroin itään, vuoroin länteen.
Omia kokemuksia näistä "karkotukseen ihastuneista":
http://rodionr.vuodatus.net/blog/1825238/puna-armeija-tuli-kylaan/
Jukka Kaulaselle.
Kopioin tuolta linkistäsi:"...Nämä inkeriläiset ovat harvinaisen sitkeää kansaa; niitä on aina muutaman vuosikymmenen välein kyörätty suurella metelillä Siperiaan, mutta jollain opilla ne kuitenkin aina rämpivät takaisin. Onkohan niillä vieläkin Suomessa jonkinlainen "Siperianlaukku" aina valmiiksi pakattuna ulko-oven pielessä. Ja mikäli taivaanrannalla välähtelee ja jyrisee, niin koko perhe nukkuu vaatteet päällä..",
- olenkin ylpeä inkeriläisyydestäni!
Inkeriläisiä on vainottu vuosisatoa ja yritetty tuhota! Viime sodan aikana ja sen jälkeen aktiivisesti Suomi, Saksa ja Neuvostoliitto keskenään riepottelivat kansaa sinne - tänne kunnes todennäköisesti Neuvostoliitto päätti päästä eroon suomenkielisesta kansasta Suomen ja Neuvostoliiton rajavyöhykkeeltä. Siinä he onnistuivat.
Miksi syytät inkeriläisiä?
Enhän minä Viola- hyvä inkeriläisiä mistään syytä, tarkastelukulmani vain on hieman ihmettelevän sarkastinen.Minulla on hyvät välit inkeriläisiin naapureihini ja työtovereihini.
Viola Heistonen:"Kenties tulee se aika, että Suomi haluaisi lähettää takaisiin Venäjälle noin 55 000 venäjänkielistä, joista todennäköisesti 3/4 osaa on inkerinsuomalaisia, muttei se Venäjän kanssa niin helposti käy!"
Viola tuntee nyt jo varmaan hyvin Suomen ja suomalaiset, joten hän tietää myös ettei tuollaista tilannetta varmasti koskaan tule. Eivät venäläiset ja inkeriläiset ole mikään ongelmaryhmä Suomessa, pikemminkin päinvastoin: hyvin sopeutuneita ja kaikissa yhteiskuntaryhmistä löytyy.
Inkeriläiset ovat Ruotsin suurvaltapolitiikan seuraus.Savolaiset siirrettiin vartioimaan Nevanlinnaa, samoin myös Norjan rajalle.Inkeriläisillä on ollut armeenien kohtalo.Sodan aikana Saksan toimesta pakkosiirrettiin Suomeen, joka joutui palauttamaan NL:n.20-luvulla Suomi otti vastaan noin 20.000 Inkerin pakolaista.Sinulla on varsin korkea koulutus.Minulla oli opettajana Saviselän kyläkoulussa Matti Kälviäinen Kolppanan seminaarin kahdenvuoden kokemuksellaan,järjestys ja kuri oli sellainen joka olisi syytä olla tämänkinpäivän kouluissa.
Kenties tulee se aika, että Suomi haluaisi lähettää takaisiin Venäjälle noin 55 000 venäjänkielistä, joista todennäköisesti 3/4 osaa on inkerinsuomalaisia, muttei se Venäjän kanssa niin helposti käy!
Siinä tapauksessa kuitenkin me olisimme todellisia "paluumuuttajia".
Tuskin KGB näki inkeriläisiä niin suurena uhkana, että ajatus paluumuutosta olisi lähtöisin sieltä. Jos ajatus oli KGB:n, on todennäköisempää, että tarkoituksena oli soluttaa myyriä muuttajien joukkoon tulevaisuuden varalle. Toisaalta Venäjällä oli sen verran suuria ongelmia muilla rintamilla siihen aikaan, että en oikein jaksa uskoa kumpaankaan teoriaan.
Jan Gustafsson!
Hs haastattelussa 6.2.2011 " Inkeriläisten tarina kosketti" presidentti Koivisto sano, että.."...Neuvostoliitto suostui siihen..."että Suomi ottaa inkeriläiset. Herää kysymys: mikä vaihtoehto olisi ollut johon NL-tto ei olisi suostunut?
Tuon haastattelun otsikko kertoo presidentin inhimillisyydestä inkeriläisiä kohtaan? Kysynkin:Missä oli se inhimillisyys vuonna 1944 jolloin Suomi lastasi n.56 000 inkeriläisiä lapsia, naisia ja vanhuksia härkävaunuihiin ja lähetti kohti kuolemaa Neuvostoliittoon?
Tiedan mistä puhun,omia sukulaisia oli siinä junassa!
Koivistohan ei ollut päättämässä asioista vuonna 1944, joten kysymyksesi on jokseenkin kummallinen. Suomelta ei kysytty haluttiinko inkeriläiset lähettää takaisin, se oli voittajan käsky. Toki se jätti arven sekä suomalaisten että inkeriläisten kollektiiviseen sieluun.
Kun kommunistien valta mureni Neuvostoliitossa, tapahtui paljon liikehdintää ei puolilla maata. Inkeriläisten paluumuutto on nähtävä osana kokonaisuutta, samaan aikaan muutti paljon enemmän ihmisiä "kotiin" Saksaan ja Israeliin.
Jan Gustafsson.
En tarkoittanut, että Koivisto olisi ollut vuonna 1944 päättämässä.Tarkoitin inhimillisyyttä Suomen puoleelta yleisesti ajatelleen sitä aikaa,jolloin solmittiin Suomen ja Neuvostoliiton välistä välirauhansopimusta.
Siteraan tutkija Toivo Flinkin kirjaa "Kotiin karkotettavaksi" sivulta 149 "Suomen ja NL-ton edustajien keskustellessa välirauhansopimuksesta Moskovassa 27.maaliskuuta 1944 inkeriläisten palautusta koskeva asia jäi epäselväksi. Heikki Roiko-Jokelan esittämässä pöytäkirjaotteessa Molotov totesi, että Neuvostoliitto ei tulee vaatimaan Suomeen vapaaehtoisesti siirtyneitä neuvostokansalaisia.",
- Inkeriläiset kuuluivat ns. vapaaehtoisesti siirtyneisiin periaatteessa, koska heidät siirrettiin Suomeen sotatoimialueelta, jonne he eivät varmaankaan halunneet jäädä. Eli Suomen ei ollut pakko palauttaa ne 56 000 inkeriläistä v 1944-45 Neuvostoliittoon!
Näillä näkymiin historia toistaa itseään. Nyt on Suomeem tullut n.55 000 venäjänkielistä porukkaa ja siinä joukossa todennäköisesti suurempi osa on inkeriläisiä.
Kiitos Viola Heistoselle hyvästä aloituksesta. Katselin nyt nuo videopätkät. Ne palauttivat mieliin 1980-luvun loppuvuodet, jolloin tein monta matkaa Inkerinmaalle ja Petroskoihin mm. Kelttoon, minne Stalin "asutti" inkeriläisiä - suolle, paljain käsin koteja rakentamaan ja toimeen tulemaan.
Ne olivat kärsivien naisten ja muutamien harvojen ukkojen kyliä - miehiä ei enää ollut, kun Stalin oli heidät tappanut leireillä ja pakkotöissä.
Inkerin kansan ja inkerikkojen kohtalo on ollut kova. Olemme saaneet heidät takaisin korkojen - venäläisten kera -, mutta menikö palautusten myötä tuhoon koko vuosisatojen työ idässä. Niinkuin Suomen Karjalassakin, kun väki tuli sieltä 1944 pois.
Tätä on syytä pohtia. Miksi aina mennä länteen, miksei voida mennä vaihteeksi itään, kuten 1600-luvulta lähtien, juurilleenhan sinne ugrit menivät.
Mikseivät nykyvenäläisetkään itse rakenna (ryöstö)maitaan asumis- ja viihtymiskelpoiksiksi, vaan aina uutta pitää saada vallatuksi? Miksi aina pitää tulla valmiille - se raiskaamaan ja hävittämään.
Venäläisille ei mitään niin paljon anna, että he pääsisivät omin voimin jaloilleen, saati Euroopan tasolle.
Matti Kyllönen: "Stalin oli heidät tappanut leireillä ja pakkotöissä",
- väestön siirrot Neuvostoliitossa Inkerinmaalta alkoivat 1930-luvulla kun alkoi maatalouden kollektivisoinnn aika.
Joittenkin lähteiden mukaan v.1929 NL-ssa oli n. 137 000 inkeriläistä. Ja parissa vuodessa siirrettiin kotikonnuilta arviolta 18 000 inkeriläistä lähinnä Kuolan, Hiipinän, Urallille ja Siperiaan sekä Kazakstanin seudulle. Se oli Leninin aikaa.
Toinen iso väestön siirto ajoittuu ns. Stalinin vainoihin ja voimakkaan puhdistukseen, jolloin miljoonia vihamielisiksi epäiltyä kansalaisia tapettiin tai näännytettiin vankileireillä.
Silloin kaikkiaan 27 000 inkeriläistä vietiin pois kotoaan-samoille alueille kuin ajemmin tai murhattiin.
Äitini (synt.1913) kertoo, että kova pelko oli silloin kylässä. Ja eräänä iltana kylälle saapuivat mustatakkiset miehet autoineen ja veivät jopa 17 vuotiaat pojat tielle tetymättömälle, josta he eivät koskaan palanneet takaisiin.
Näin tapahtui. Jonkin verran tunnen noita jo 1930-luvuin vainoista alkaen mm. Maria Kajavan ym. elämänvaiheiden kautta. Filmissäsi nähtävien kaltaisia itkeviä naisia olen tavannut, haastatellut ja olen saanut olla mukana, kun heidän rakkaittensa multia on siunattu uudelleen rakennettujen Inkerin kirkkojen alttareilla. On ollut suuri kunnia saada polvistua heidän kanssaan ehtoollispöytään heidän kirkossaan.
Joitakin harvoja henkiin jääneitä miehiä olen tavannut. Kyyneleet olivat heidän silmistään jo kuivuneet - kyynelten lähteet olivat kidutuksissa ja muissa kärsimyksissä loppuun valutetut.
Arvo Survon kauniita lauluja ja vaikuttavia puheita olen ollut tilaisuudessa kuulla. Nuo hetket ovat vaikuttavimpia ja mieliin jääneimpiä elämässäni.
On ihailtavaa, miten tyynesti ja vailla katkeruutta saati koston ajatuksia he ovat kertoneet omasta ja omaistensa kohtaloista.
Tunnen suurta myötätuntoa inkeriläisiä kohtaan. Tämä kaikki kärsimys ei saisi jäädä unhoon tämänkään ajan sukupolvelta.
Milloinkahan Venäjä herää niin että se valtiona ja kansana tuntisi jotain vastuuta teoistaan, tunnustaisi ja puhdistaisi sielunsa.
Ehkä se aika joskus tulee, sillä kaikesta on maksettava, ennen kuin sovitus ja parannus alkaa vaikuttaa ja kansakunta pääsee eheyttämään sieluaan ja rakentamaan maataan.
Menestystä, voimia ja siunausta työllesi, hyvä Viola Heistonen.
Matti Kyllönen,
- kauniit kiitokset kommenttistasi!Ja toivotuksesta voimia ja siunausta työlleni. Jos tätä voi sanoa työksi?
En tiedä itsekään miksi tekee mieli tuoda esille jälleen ja jälleenkerran keskustelupalstalle aiheetta inkeriläisistä. Periaatteessa NL-tto oli tekemässä kaiken, että saisi kitkettyä meistä pois inkeriläisyyden juuretkin! Mutta silti koskettaa vieläkin Inkerin ja sen kansan kohtalo.
Noitten itkevien mummojen kanssa olin itsekin, mutta jossain kulisien takana valmistautumassa esiintymään kuorolaisten kanssa.
Arvo Survolla oli silloin aika voimakas vaikutus inkeriläisiin!
Olin Maria Kajavan aisaparina Karjalassa ja vanhassa Inkerissä lataamassa uskoa Inkerin tulevaisuuteen 80 -luvulla, komminismin kaudella. Siinä sivussa hoidin Petroskoin seurakunnan papin työt. Käytin siellä puheenvuoron, jonka seurausta on se toiminta, joka on saanut kauniin kukan Petroskoin uuden kirkon muodossa. Hankin entiseen kirkkoon hyvät urut, jotka vietiin ja sitten vihin ne siellä 19.9.1990. Paljon on vettä virrannut näistä ajoista Äänisestä Laatokkaan. Koko silloinen aktiivinen polvi on pois. Minua on haluttanut lähteä perustamaan Venjoelle seurakunta ja touhuta sen kirkko. Tosin piispa estelee, Puskino kun on niin lähellä. Inkeriläisiä on Stalinin rautainen ruoska kurittanut liikaa, vain po. henkilön vainoharhaisuuden takia. Inkerin on aika saada äänensä kuuluviin. Tosin sen ääni alkaa olla venäjää, ja mitähän KGB eversti Putinkin sanoisi.
Mielenkiintoista, Armas Kumpulainen. Anna palaa! Inkerin ääni on saatava kuuluviin. Uusia seurakuntia kannattaa perustaa, jos vain voimia riittää.
Olisi hyvä saada hyvän Suomen ystävän Putinin näihin kanta asioihin.
Matti Kyllönen ja Armas Kumpulainen.
- Saattaa olla, että "Suomen ystävän Putinin" sydänkin lämpenisi hyville Suomen ja Venäjän välisille asioille!
Miten sanotaan? : " Niin metsä vastaa, kun sinne huudetaan!".
Armas Kumpulainen,
- olen minäkin tuntenut, niin kuin monet muutkin silloin inkeriläiset, Maria Kajavan. Hänen puheet antoivat voimia katsoa inkeriläisten tulevaisuutta valoisamassa mieleessä. Tapasin hänet konsulaatissa Helsingissä, jossa hän oli hoitamassa viisumiasioita. Pian sen jälkeen sain kuulla suruviestin hänestä.
A.K.: "Paljon on vettä virrannut näistä ajoista Äänisestä Laatokkaan. Koko silloinen aktiivinen polvi on pois...",
- varmaan niin se on, että aktiivinen polvi on pois. Itse "pyörin" silloin Kupanitsan kirkon ympärillä ja jopa yritin opettaa suomenkieltä nuorisolle ja muistan kuinka iso ilo oli aina kun Suomesta saapui porukka kannustamaan ja auttamaan nostamaan kirkkoa raunioista. Kupanitsan kirkko on nyt kaunis ja palvelee ympäristön asukkaita niin suomenkielisiä kuin venäjänkielisiäkin! -
Silloin suomalaisten avustus kirkoille ja muutenkin oli erittäin tärkeä. Se antoi toivoa Inkerin kirkon ja maan elpymiselle. Kiitokset muittenkin inkeriläisten puolesta vaikka nyt jälkikäteen!
22.10.2011 18:31 Jukka Kaulanen : " Eivät venäläiset ja inkeriläiset ole mikään ongelmaryhmä Suomessa, pikemminkin päinvastoin: hyvin sopeutuneita ja kaikissa yhteiskuntaryhmistä löytyy.",
- hyvin huomattu! Kiitos.
Ei ole näkynytkään venäläisiä tai inkeriläisiä joukolla barikadeilla vaatimuksineen!
Hiljaista ja hyvin sopeutuvaa ja tyytyväistä porukkaa, vaikkakin toiseksi suurin ja nopeasti kasvava kielivähemmistö ruotsinkielisten jälkeen.
22.10.2011 20:04 Aimo Remes.
Kun mainitsitte Kolppanan seminarista, niin kopioin tietoa nettistä:
"Inkerin papiston toimesta perustettiin Kolppanan seminaari.
Kolppanan opettajaseminaari alkoi toimintansa 1863, siis samana syksynä kuin Suomen ensimmäinen seminaari Jyväskylässä. Aikaisemmin seminaari toimi 3-vuotisena, mutta myöhemmin se muutettiin 4-vuotiseksi. Kun seminaarin oppilaat olivat saaneet päästötodistuksen, niin vasta sitten otettiin sisälle uusi I luokka. Näin ollen seminaarissa oli kulloinkin vain yksi luokka ja uusia oppilaita otettiin 3 tai 4 vuoden kuluttua. Seminaari oli osittain sisäoppilaitoksena. Seminaarissa valmistuivat myös kanttorit Inkerin seurakuntiin.
Muista oppilaitoksista, jotka toimivat Inkerissä kuluvan vuosisadan alkupuolella, mainittakoon kansanopisto, maamieskoulu ja Pietarissa toimiva suomalainen 8-luokkainen yhteiskoulu.
Mahdollisesti jo viime vuosisadan loppupuolella Inkerissä julkaistiin sanomalehteä "Inkeri". Aluksi se painettiin Viipurissa, mutta myöhemmin Pietarissa inkeriläisten omassa kirjapainossa, jonka nimi oli Sampo. Myöhemmin julkaistiin myös "Neva" nimistä sosialidemokraattien sanomalehteä. Sampo painatti myös Inkeriä varten almanakkaa "Kalenteri". Se oli suosittu myös Suomen puolella Karjalan-Kannasta, koska sisälsi paitsi opettavia kirjoituksia leikillisiäkin tarinoita...",
- näin siis Inkerissä joskus!
Tuttavanne Matti Kälviäinen sai varmaan hyvän koulutuksen Kolppanan seminaarissa ja niin kuin sanotte " järjestys ja kuri" oli sellainen joka olisi syytä olla tämänkinpäivän kouluissa.
Niin, ne 20 000 pakolaista 20-luvulla olivatkin ensimmäinen inkeriläisten siirto Suomeen.
Venäjällä on jo vuosia ollut ongelmana väestön kokonaismäärä pieneminen. Tuntuu, että siihen aika huonosti on sopinut inkeriläisten päästäminen muuttaminen niin helposti Suomeen kuin mitä on tapahtunut.
Niin, että mistähän tässä paluumuuttoaallossa oikein on ollutkaan kysymys?
k.karttunen : "Niin, että mistähän tässä paluumuuttoaallossa oikein on ollutkaan kysymys?
- Tuskin me saamme tietää, ainakaan lähivuosiina! Sitten kun tutkijat pääsevät 50 tai 100 vuoden päästä arkistoihin, niin ehkä selviä,mutta jotain hämärää siinä on. Katsokaapa miten tuosa hasatattelussa Koivisto vastaili toimittajalle. Ei tarvitse olla psykologina kun huomaa, ettei kerrota kaikkea ja vaikenee toimittajien edessä.
linkki tähän kommenttiin
Noista videopätkistä ei kaikista oikein käynyt ilmi missä ajassa ja missä tilanteessa ne olivat filmattuja. Esimerkiksi pätkä, jossa suuri joukko enimmäkseen vanhaa kuulijakuntaa vuodatteli kyyneleitä kuunnellessaan laulua, jonka sanat menivät jotenkin niin, että "kotimaani Inkeri - sinne kaipaan aian", ei paljastanut olivatko kyseiset kuulijat Suomessa vai Inkerinmaalla.
Mieltäni askarruttaa kaksi kysymysta tähän blogiin liittyen:
-kuinka suuri osa inkeriläisistä muutti Suomeen Koiviston ilmoituksen jälkeen?
-miksi monet inkeriläiset Violan - itse vapaaehtoisesti Suomeen muuttaneen - tavoin kritisoivat sitä, että heille annettiin mahdollisuus muuttaa Suomeen? Pakkohan se ei ollut. Suomalaisillakin on kautta koko historian ollut mahdollisuus muuttaa Ruotsiin eikä kukaan ole sitä vapautta kritisoinut.
J.Gagarin.
- Kolme pätkää ( paitsi viimeinen), ovat Jyrki Lindsrtömin videosta, joka oli tehty perestroikan alkuvaiheessa, mutta toistettu viimeaikoina. Ylkolinja. Inkerinmaa.
"Inkerin -liiton kokous", jossa mummot itkevät, tapahtui Pietarissa. "Omal maal.." toi itkut silmiin, koska jokaisen mieleessä varmaankin oli oma kotiseutu, josta suurempi osaa oli jonnekin jossain vaiheessa siirretty.
Yritän vastata askaruttaviin kysymyksinne.
1. Ennen toista maailmansotaa Neuvostoliitossa ja Baltian maissa oli ainakin 144 525 suomalaista ja vuonna 1959, jolloin Neuvostoliitossa suoritettiin ensimmäinen sodanjälkeinen väestölaskenta, asui väestölaskemnnan piiriinkuuluvalla alueella ( mukaan luettua Baltian maat)92 717 suomalaista.
Neuvosto-Karjalassa oli 27 829(30%), Leningradin alueella oli enää 23 193(25%), Virossa 16 829(18%). Lähde:" Muuttonäkymät Venäjältä ja Baltian maista Suomeemn". Eve Kyntäjä.Hill Kulu. Siirtolaisinstituutti.Turku 1998.
Varmaan nuo luvut pitävät paikkaansa, mutta kuinka paljon Suomeen on muuttanut? Virallinen luku 30 000 liikkuu jo vuosia jos ei kymmenen?
ja luulen, että suurempi osa paluumuuttajista ainakin ensimmäisissa aalloissa olivat Leningradin alueelta ( 23 193), joten mitä sinne Inkerin maalle on enää jäänyt?
2. Kritisoin, koska mielestäni Suomi ei ollut valmis ottamaan vastaan inkerin suomaläisiä. Virallisesti meitä ei ole Suomessa olemassa ja ei varmaankaan kukaan voi sanoa, kuinka iso prosentti 55 000 on inkerin suomalaisia, koska kaikki, jotka tulivat/tulevat Neuvostoliitosta ja Venäjältä luokitaan venäläisiksi/venäjänkielisiksi. Meitä täällä venäläistetään, kaikella kunnioituksella kuitenkin itse venäläisille!
Tietosi mukaan siis lähes kaikki varsinaisen Inkerinmaan suomalaiset ovat muuttaneet Suomeen. He ovat siis tahtoneet tänne tulla.
Olisiko heitä pitänyt estää?
Ei voi sanoa etteikö Suomi olisi ollut valmis heitä vastaanottamaan. Ovathan he otettu vastaan ja he ovat tännne asettuneet. Suomi ei ole kommunistinen maa, jossa ihmisiä asetetaan jonnekin ja heille tehdään jotain. Jokainen kansalainen luo oman elämänsä samoin ehdoin kuin kaikki muutkin.
Noihin lukuihin pitää muita lukijoita varten todeta, että kyse on siis nimenomaan suomalaisten määrästä, ei karjalaisten, joita on Venäjällä edelleen varmaan yli satatuhatta. Inkeriläisethän eivät ole karjalaisia, vaan luterilaisia suomen kieltä puhuvia ihmisiä.
J.Gagarin.
"He ovat tahtoneet tulla".
- Kyllä, koska oli annettu mahdollisuus koko kansalle siirtyä juuriltaan pois parempiin olosuhteisiin Suomeen.
Mauno Koiviston aloitteesta v.1990 oli luotu järjestelmä, jonka mukaan Neuvostoliitossa asuville suomalaisille annettiin palumuuttaja-status- siis oikeus palata historialliseen kotimahansa.
Tällaisen paluumuuttaja-statuksen sai henkilö, joka neuvostoaikaisen asiakirjojen mukaan pysty osoittamaan, että hänen neljästä isovanhemmistaan ainakin yksi oli suomalainen.
Vuonna 1996 paluumuutto-oikeus kavennettiin koskemaan vain niitä, joiden vanhemmista vähintään toinen ( tai kaksi isovanhemmista) oli suomalainen.
J.Gagarin : "Tietosi mukaan siis lähes kaikki varsinaisen Inkerinmaan suomalaiset ovat muuttaneet Suomeen",
- Vuosien 1989 ja 1997 välisenä aikana entisen Neuvostoliiton alueelta muutti kaikkiaan 33 260 henkilöä. Suomesta sinne taas muutti 3 273 ihmisttä. Nettomuutto oli siis 29 987 henkilöä.
Tiedot Lassi Saressalo kirjasta "Inkeri" sivulta 47 (Eve Kyntäjä, Hill Kulu), joka oli painettu Tamperella 2000.
Eli vuonna 2000 jo oli lähes 30 000 ja nyt tätä numeroa riepotellaan siitä asti inkeriläisten palumuutto määräästä.
Herää kysymys: pidetäänkö salassa todellisen paluumuuttajien määrää?
Hieno aloitus. Ihmettelen suuresti lännen kaksinaismoralismia; syytetään Turkkia, natsi-Saksaa kansanmurhista, mutta ei myönnetä sitä tosiasiaa, että yksi historian suurimpia kansanmurhaajia on ollut Venäjä. Venäjän syystä meidän historiallinen kotimaa on meiltä viety. Ikävä kyllä hyvin monet, erityisesti kolmannen sukupolven edustajat ovat unohtaneet juurensa. Karjalan kielen tunnustaminen omaksi kielekseen on tosin askel oikeaan suuntaan. Kannatan itsenäisen Itä-Karjalan ja Inkerin muodostamista. Halki historian aina näihin holtittoman kapitalismipolitiikan ja lumedemokratian päiviin asti pienet kansat on unohdettu. Nyt on tuhannen markan paikka myös pienien kansojenkin nousta barrikadeille, kun elämme (toivon mukaan) muodostuvan vastarinnan aikaa.
Heikki Ekman : "Kannatan itsenäisen Itä-Karjalan ja Inkerin muodostamista.",
- sellainen halu oli uskon, että monella inkeriläisellä ja alkoi toivokin hiipiä seluumme Perestroikan tulleessa Neuvostolitossa.
Vaikea sanoa, olisiko mitään suurta muutosta tapahtunut parempaan, mutta oli kuitenkin voimakkaita elpymisen merkkejä Inkerin kansan liikkeessä, jonka siivet olivat katkaistu paluumuutolla Suomeen.
Nyt täällä meitä sätitään ja syytetään, että tulimme valmiiksi katettuun pöytän ääreen nauttimaan elämästä kantaväestön kustanuksella.
Emme kuitenkaan olla "kuokkavieraita"! Omien heimolaisten, eli suomalaisten Presidentiltä saimme kutsun vuonna 1990 tulla "aterioimaan" pöytän ääreen. En voi muuta sanoa, kuin: Kiitos kutsusta!
Unelmassani tulevaisuuden Suomi olisi EU:sta ja Eurosta sekä holtittomasta kapitalismista vapaa, pienien kansojen oikeuksia kunnioittava maa. Nykyisin Suomi matkii aivan liikaa länsimaita ynnä muita sortoa harjoittavia maita. Meillä on käynyt huono tuuri hallitusten suhteen.
Heikki Ekman : "Meillä on käynyt huono tuuri hallitusten suhteen.",
-Itsehän me valitsemme maamme hallitukselle ehdokkaita! Pitäisikö osata arvioida paremmin millaista porukkaa äänestämme Arkadian mäelle?
Suomen ei olisi pitänyt suostua -44 inkeriläisten 63 000 tänne vapaaehtoisesti muuttaneen palauttamiseen. Pelättiin, että ryssä alkaa hyökätä, jos jokaista tänne tuotua ei karkoteta. Syntyi kauheita traumoja. Kukaan ei päässyt kotiseudulleen, kaikki vietiin orjatyövoimaksi, olivathan he saaneet porvarimaassa "vieraita vaikutteita". Inkeriläisistä oli silloin jokainen tänne tullut kirjoittanut nimellään vahvistuksen, ettei ole pakotettu. Saattaa olla, että teko pelasti useita nälkäkuolemalta. Suomella ei ollut vielä tukea lännestä, Saksastakin se oli jo luopunut. Oli nöyristeltävä ja annettava mennä. Joillekin sattuivat huonot olot täällä, mutta aikaa myöten kaikki olisi järjestynyt. Hankin mm. Maria Kajavalle vävynsä, tyttärensä ja vukukan kanssa asunnon Puistolasta Maukka Koiviston paluumuutossa. Heidät oli pukattu asumaan opiskelijoiden soluun kaiken nuorison hälinän keskelle.Minua auttoi asiassa nykyinen ulkoministeri Erkki Tuomioja. Koti oli tarkoitus siunata, minua oli tehtävään jo pyydetty, Marian 90-vuotisjuhlan aikoihin. Hän pääsi Kelton matkalla ikuiseen juhlaan. Minä näin Kupanitsan kirkon muussa käytössä ja rikottuna syyskuussa 1974. Silloin Petroskoin seurakunta oli ollut olemassa neljä vuotta. Puskinista alkoi haaveilu kohta sen jälkeen, kun olimme käyneet alueella.
Armas Kumpulainen : "Suomen ei olisi pitänyt suostua -44 inkeriläisten 63 000 tänne vapaaehtoisesti muuttaneen palauttamiseen. Pelättiin, että ryssä alkaa hyökätä, jos jokaista tänne tuotua ei karkoteta.",
- niin se varmaan oli.
Olen kirjoittanut blogin Puheenvuorossa 19.6.2010
"Perustuiko inkeriläisten palautus Neuvostoliittoon petokseelle?",
Linkki sinne, olkaa hyvä! Пожалуйста!
http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/36985-perustuiko-inkerilaisten-pa...
Kun olin kuoron ja orkesterin kanssa vierailulla ja laulettiin voimakkaasti tuo Mooses Putron sävellys "Nouse Inkeri", monen silmäkulmaan kihosivat kyyneleet, ettei kaikkien 600 paikalla olleen. Kysyin eräältä mieheltä mikä sen aiheutti. Hän sanoi:"Kun aikaisemmin olen ollut kuulemassa tällaista, oli toinen aika, sen jälkeen on tapahtunut liikaa, muistot itkettivät."
Armas Kumpulainen : "Hän sanoi:"Kun aikaisemmin olen ollut kuulemassa tällaista, oli toinen aika, sen jälkeen on tapahtunut liikaa, muistot itkettivät.",
- Tuossa videopätkässäkin näkyy selvästi, että kyynelet inkeriläisiltä tulivat sydämestä asti! Mutta sali oli täynnä iäkästä porukkaa, jotka olivat varmaan tulleet monien jopa kymmenien kilometrien päästä kokoontumaan yhteen.
Kuitenkin kaikkien kärsimysten jälkeen jonkinlainen yhteisöllisyys oli säilynyt ja vetänyt heidät/meidät tuohon saliin.
Kaukaisin kastettavakseni tullut perhe Petroskoissa toimiessani oli tullut 6000 km. päästä. Rouva ja kaksi tyttöä kastettiin samalla kerralla. Tuojana oli lasten äidinisä, joka kuului niihin Pultavan vankeihin, jotka 1709-1710 vietiin Siperiaan, ja jotka menivät erilleen asumaan. He eivät saaneet tietää Uudenkaupungin rauhasta 1721. Kun he saivat tiedon, ilmeni, että heitä avustanut hanti oli 1710 pettänyt ja merkinnyt heidät venäläisiksi. Ei asiaa pois.Usein kastoin Petroskoissa samassa kasteessa jopa 40 ihmistä, joskus kolme sukupolvea kerralla.
Armas Kumpulainen,
-jokaisella inkeriläisperheellä olisi tarinoita siitä minne he ovat joskus joutuneet sotien tai muitten erivaltijoiden poliittisten myllerrysten alta.
Inkerinmaan suotuisan strategisen sijannin vuoksi monet suurvallat ovat pyrkineet saamaan sen alueen itselleen. Hävitysretkiä sinne tekivät sotajoukot niin lännestä kuin idästäkin, tuhoten siellä asuvia suomalaisia.
Muuten, itse olen kastettu Kupanitsan kirkossa aikuisikäisenä hieman ennen Suomeen lähtöä, kun kunnon kattoakaan ei ollut vielä ja muistan kun lumihiutaleet laskeutuivat kaunisti alttarille. Kastetilaisuuden suoritti Arvo Survo ja kummiksi tuli toinen pappi Arvo Soitu. Näin kerron henkilökohtaisesti.
Kauniit kiitokset kaikille keskusteluun osallistujille!
Jos tykkäätte, niin voisimme kuunnella vielä Arvo Survon laulamaa laulua :
"Mie tulen takasii viel, Inkeri armain!"
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 41 kommenttia