Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Venäläiset sittenkin rakastavat Suomea! Vai rakastavatko?

Kaakossa varaudutaan yli 100'000 venäläismatkaajaan.

Kaakkois-Suomem rajanylityspaikoilla varaudutaan vilkkaaseen viikonloppuun. Suomeen arvioidaan saapuvan lähipäivinä yli 100'000 venäläistä lomanviettoon.

Venäjällä vietetään sunnuntaina kansallispäivää, ja myös maanantaina on yleinen vapaapäivä. Pitkä lomaviikonloppu lisää matkustamista Suomeen.

Rajaviranomaiset ovat varautuneet tilanteeseen ennakolta, mutta jonoja saattaa silti syntyä.

Viikonlopusta odotetaan selvästi viimevuotista vilkkaampaa, sillä henkilöliikenne on lisääntynyt yleensäkin voimakkaasti.

Kaakkois-Suomen rajanylityspaikkojen kautta kulki tammi-toukokuussa lähes 3,2 miljoonaa matkustajaa, missä on kasvua yli 30 prosenttia. – STT, UV 10.6.2011.

– Täällä Etelä-Karjalassa huomaat kuinka venäläisten tuleminen ja oleminen vilkastuttaa mielestäni koko alueen elämää. Paikalliset sanomalehdet kirjoittavat lähes joka päivä "venäläis-aiheisia" yleensä positiivisia artikkeleita.

On myös negatiivista palautettakin, esim., "Venäläisautoilijat pantava kuriin" (Imatralainen 8.6.2011 Karri Kannala), mutta on esimerkiksi seuraavia kirjoituksia sen enempään analysoimasta niitä: "Venäläisistä pelastus asuntomarkkinoille" (Etelä-Saimaa 29.5.2011. Markus Malmi). "Usko Venäjän kauppaan kasvaa" (Uv18.5.20011. Mari Pajari). "Venäläisturismin huippuvuodet vasta edessä" (22.5.2011 Anni Tolonen).. "TAK: Venäläiset ostavat eniten elintarvikkeita" ( Imatran Seudun Rautjärven ja Ruokolahden yrittäjät. 1.6.2011 Heli Rautanen).." Venäläiset turistit tulevat taas lomalle ja ostoksille. (UV 6.6.2011 Otso Pohjalainen). "Leirintäalueille odotetaan lisää venäläisiä" (Etelä-Saimaa 8.5.2011 Anssi Kemppinen)... jne.

Eikös tämä kerro siitä, että venäläiset rakastavat Suomea ja Suomikin hyötyy siitä "rakkaudesta" – ainakin näillä Kaakkoiskulmilla..?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Antti-Pekka Mustonen

"Venäjällä vietetään sunnuntaina kansallispäivää..."

Laskettuna päivämäärästä 12.6.1991, niin kyseessä on 20. itsenäisyyspäivä. - Sydämelliset onnittelut venäläisille!

terv. Tynkä-Karjalan Antti
Karjalan Antifasistisen Komitean (Антифашистский комитет Карелия)
puheenjohtaja

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

- niin se on, että Venäjällä juhlitaan Venäjä-päivää! Onnittelut juhlintaan kelpaa aina! Myös Antti-Pekka Mustoselle Karjalan Anttifasistisen Komitean puheenjohtajalle onnitteluni, jos olet siihen äsken valittu.?

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Itärajan pinnassa asuneenaa ex imatralaisena ja evakkona olleena sanoisin etten tuosta rakkauvesta tiiä, mutta toimeen on tultu. Tuli tuosta mieleen, että josko venäläisistä oltas hyödytty turismin, venäjäkaupan- ja rakentamisen myötä maksamiemme sotakorvausten verran.

Antti-Pekka Mustonen

"...josko venäläisistä oltas hyödytty turismin, venäjäkaupan- ja rakentamisen myötä maksamiemme sotakorvausten verran."

Summat ovat molemmat suuria, mutta asioina ne eivät itsessään voi tulla koskaan vertailtaviksi keskenään.

Ei venäläisten matkailu Suomeen mitään hyväntekeväisyyttä heiltä ole, vaan osoitus siitä, ettei omaan järjestelmään luoteta.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Siitä samasta syystäkö (luottamuksesta järjestlmäämme kohtaan)) suomalaiset käyvät joukolla Virossa ostosmatkoilla?

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

- Olisihan se mielenkiintoista käydä laskemaan kuinka paljon venäläiset hyödyttävät maata omalla "liikkumisella" täällä? Pelkkä turismista voisi vuosittain laskea.. Suomeen tulevista venäläisturisteista käydään tiukkaa kisaa Kaakkois-Suomessa..Tax-fre-myynti tuo tuloja, esim., Lappeenrannassa myynti ylitti viime vuonna 52 miljoonaa euroa ja tälle vuodelle povataan 37 prosentin kasvua...perässä kulkee myös Imatra..ja muut.
Sen takia täällä Itä-Suomessa kaupat ovat auki myös nyt Helluntaipäivänä,että saisivat palvella venäläisiä turisteja.Venäläisten mielestä Suomessa myydään laadukkaita ja turvallisia elintarvikkeita...
TAK OY:n kyselyn mukaan yli 60% Suomessa ostoksia tehneistä venäläisistä osti Suomesta vaatteita. Vaatteisiin venäläiset käyttivät vuonna 2010 156 miljoonaa euroa ( noin 40% Suomessa tuoteostoihin käyttämästään rahasta)Lähde:TAK OY:n tilastot.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Antti-Pekka M.,
Venäjä on uusi ja nuori valtio joka vielä etsii itseään;)

On ihan hyvä,että Suomen ja Kiinan välissä on riittävän suuri turvallisuusvyöhyke.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

- Eihän ole mitään uhkaa Suomelle olemassakaan sieltä Kiinasta päin, niin kuin muualtakaan! Miksi tuommoinen edes ajatus?

Poistettu Poistettu

Kuulemma Neuvostoliitossa oli olemassa sellainen vitsi kuin:

Mikä on Suomen itäinen rajanaapuri?

-Kiina

Kyse oli siis 60-luvun kiinan uhkakuvista.

Ja vakavasti: Kiina muuttuu kovaa vauhtia ja muutos vahvassa, isossa maassa saa aina pienet valtiot vähän varuilleen. Näyttäähän tuo Kiinan toiminta afrikassakin vähän pelottavalta, mutta toivottavasti pelätään turhia.

Turussa on muuten paljon kiinalaisia opiskelijoita sekä varsinkin farmaseutteja jotka kuulemma maksavat osan veroistaan Suomeen ja loput Kiinaan. En tiedä tarkemmin, mutta eipä ole tähän päivään mennessä vielä maailma romahtanut Kiinalaisten määrään katukuvassa. Tuskinpa tulevaisuudessakaan, jäisivät tänne vain*, pahalta tuntuu välillä kun Kiinan laki ja oikeuskäytäntöjä miettii.

*jep, tiedän, on niitä kiinalaisia sen verran paljon etteivät kaikki tänne mahdu**

**ajan henkeen kuuluva pakollinen maahanmuuttopoliittinen selvennys

Poistettu Poistettu

Itse asun täällä lounaassa, ja kauppareissulla törmäsin tälläiselle pikkukaupungille harvinaisiin turisteihin. Olisiko ollut 2-3 eri ryhmää venäläisiä, sekä heihin usein sekoitetut Latvialaiset. Täälläpäin on tosin muutenkin jo vanha juttu että metalliteollisuuden aloilla toimii venäläisiä, varmaan olivat nämäkin turistit kyseisten herrojen kutsumia.

Kieliä eivät osaa, ei englantia tjms, mutta toimeen tullaan, kauppa käy ja miksi ei tultaisi, miksi ei kävisi? Toivottavasti viihtyvät, olivat ainakin kamalan ilahtuneita kun elekielellä kysyessään vastasin nyökkäämällä niinkin verbaalisesti kuin "da" ja kaupan kassa hymyili ja sanoi "spasibo".

En osaa kyrillisiä aakkosia enkä edes translitteraatiota mutta perusidea tuli varmaan selväksi.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

- Kyllä ihmiset voivat pärjätä keskenään, vaikkei olisi yhteistä kieltäkään..Ystävällinen katsekontakti merkitsee jo paljon. Miten muuten erotat venäläisen latvialaisesta, jos et ymmärrä kumpaakaan kieltä?

Poistettu Poistettu

aiheellinen kysymys, tunsin kyseisen pariskunnan entuudestaan, ovat töissä vanhempieni kodin lähellä.

Edit:
kyseessä siis venäjänkielinen vähemmistö latviasta, kansalaisuus löytyy ymmärtääkseni, vaikka en tiedä vaikka olisivat Suomen kansalaisuuden saaneet kun on jo useampi työvuosi takana.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

10.6.2011 21:39 Joonas Virta: "Kuulemma Neuvostoliitossa oli olemassa sellainen vitsi kuin:

Mikä on Suomen itäinen rajanaapuri?

-Kiina",
- en muista sellaista vitsiä, mutta muistan kun lauloimme laulua: "Москва-Пекин" " Moskova-Peking" ja ylistimme kahden maan ystävyyttä ja niitten johtajia: Stalinia ja Maota.

Москва - Пекин
Музыка: В. Мурадели Слова: М. Вершинин

Русский с китайцем братья вовек.
Крепнет единство народов и рас.
Плечи расправил простой человек,
С песней шагает простой человек,
Сталин и Мао слушают вас.

Припев:

Москва - Пекин.
Москва - Пекин.
Идут, идут вперёд народы.
За светлый путь, за прочный мир
Под знаменем свободы...

www.youtube.com/watch?v=owFbe2wDn_o -

Poistettu Poistettu

Sattuisitko Viola muistamaan minä vuosina kyseistä laulua laulettaisiin? Olisi myös mukava saada suomeksi tai englanniksi sanat jos jaksat kääntää.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Joonas Virta,
- aianakin piti oppia laulu koulussa ja ennen Stalin kuolemaa se oli kovassa "käytösssä", eli v.1953... Luulen, että vielä sen jälkeenkin, mutta muistaakseni jostain syystä jossain vaiheessa välit Kiinan kanssa olivat tulleet viileämmäksi..ja suora yhteys oli katkaistu, mutta halailihan Breshnevkin Kiinan johtajaa ja taisi pussata poskeen, joka ei mitenkaan kuulu sen maan kulttuuriin..näin muistelisin.
yritän kääntää laulun, jos en löäydä valmiksi käännettyä..,mutten tänään.Kiitos kommenttistasi.

J. Gagarin

Hiukan laimea ilmaisu, että "välit oliivat tulleet hiukan viileämmiksi". Välirikko alkoi siitä, kun Hrutshev tuomitsi Stalinin rikokset julkisesti. Se syveni edelleen Brezhnevin kaudella niin pitkälle, että 60-luvun lopulla Neuvostoliitto ja Kiina olivat sodassa keskenään Ussur-joella.

Välit eivät palanneet oikeastaan edes keskusteluyhteyteen ennen Gorbatshovin aikaa.

Kuvaavaa on, että maailmanpolitiikassa Kiina kategorisesti valitsi aina Neuvostoliiton vastustajan leirin. Niinpä se tuomitsi kuubalaissotilaiden käytön Angolassa, se onnitteli Chilen sotilasjuntan vallankaappausta, se tuomitsi Tshekkoslovakian miehityksen törkeänä imperialistisena sekaantumisena rauhaa rakastavan kansan asioihin, jne...

Eikö Neuvostoliitossa kerrottu kaikkea tätä?

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

J.Gagarinille.
Muistan kyllä, että Hrutsevin aikana välit meni poikki. Sanoin kommenttissani, että "suora yhteys oli katkaistu", ainakin meille oli kerrottu, että Stalinin ja Maon yhteys oli suora puhelin yhteys..
Ei varmaankaan mediassa kovin korostettu sitä, mitä Neuvostoliiton vastaista teki Kiina maailmalla sen jälkeen kun välit meni poikki..

Tietenkin Kuuba, Angola, Chili ja Tshekoslovakia olivat aiheena myös Neuvostoliitossa, mutta sen järjestelmän ideologian näkökulmasta ja sitä meille "syötettiin".

Poistettu Poistettu

Kiitoksia ja kiirettä ei tosiaan ole.

Poliittinen historia on suhteellisen hyvin hallinnassa, mutta surukseni en pystynyt löytämään sanoitusta tai muuta vastaavaa.

Minua kiinnostaa tutkimuksissani isojen poliittisten kuvioiden, sotien, mullistusten yms. lisäksi ihmisten tavallinen elämä, mentaliteetti, miljöö, miltä maailma silloin tuntui, millaista tulevaisuutta odotettiin, mitä pelättiin, mitä toivottiin...

Jostain syystä kirjojen tai muun tiedon saaminen on kovin vaikeaa jos kyse ei ole nimekkäästä suurmiehestä tai kuolonuhreja vaatineesta onnettomuudesta tai sodasta. Suurten ikäluokkien mukana menee paljon tietoa ja olen varma että myöhemmin sitä tietoa vielä kaivataan.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Moskova-Peking
Säveltäjä V. Muradeli., Sanat M. Vershinin

Venäläinen ja kiinalainen ikuisesti veljekset
Kansojen ja rotujen yhtenäisyys vahvistuu
Hartiat kohotti tavallinen ihminen
Laulaen marssii tavallinen ihminen
Stalin ja Mao kuuntelevat Teitä

Toisto:
Moskova-Peking
Moskova-Peking
Kansat marssivat ja marssivat eteenpäin
Valoisan tien ja pysyvän rauhan puolesta
Vapauden lipun alla.

Kuuluu Volgalla Janzsin ääni
Kiinalaiset näkevät Kremlin valoa
Me emme pelkää sotilallista myrskyä
Kansan tahto on voimakkaampi myrskyä
Meidän voittoamme ylistää Maa

Toisto.

Maailmassa ei ole ollut vahvempia siteitä
Meidän riveissä riemukas Toukokuu*
Siinä marssii Neuvostoliitto
Siinä marssii voimakas Neuvostoliitto
Vieressä marssii uusi Kiina!
Toisto.

ps. Toukokuu – Май - tarkoittaa Vappua.

Käännös tietenkin epävirallinen ja vapaamuotoinen, yritin kuitenkin pysyä mahdollisimman lähellä tekstin sanoja.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Joonas Virta, olet siinä oikeassa, että.." Suurten ikäluokkien mukana menee paljon tietoa ja olen varma että myöhemmin sitä tietoa vielä kaivataan..",
-niin se on, että historiaa tutkitaan tai, se varmaan kiinnostaa enemmän, kun siitä on kulunut 50 tai 100 vuotta, kun saa auki arkistot ja niitten perusteella sitten muokataan menneisyyttä, muttemme hoksaa kerätä tietoa silminnäkijöiltä "tässä ja nyt"! Toivonkin sinulle menestystä tutkimustyössäsi!

Poistettu Poistettu

Myöhäinen kiitos vaivannäöstäsi, tutkin sanoitusta ja yritin ymmärtää minkälaisista ihanteista ja maailmankuvasta se kertoo. Vaikea tehtävä kun on niin vähän taustatietoa.

Osaatko kertoa miten Kiinan ja Neuvostoliiton ystävyyteen suhtauduttiin tavallisten ihmisten kesken, oliko olemassa oikeaa tunnetta kansainvälisestä ystävyydestä, uskoa tulevaisuuteen jossa kaikki kansat yhdessä tekisivät töitä paremman huomisen puolesta?

Äläkä murehdi jos kysymykset väsyttävät eikä jaksaisi vastata, kysymykset minulta tuskin loppuvat joten niihin kannattaa vastata vain siihen tahtiin miten jaksaa ja haluaa.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

- kyllä kommunistinen kasvatus oli aika vahva,kouluikäisenä ja opiskelijana uskoin tuohon mistä kyselet. "Moskova-Peking" laulua lauloimme riemukkaasti... ja mehän uskoimme ( tiettyyn ikään asti ainakin minä), että "marssimme" kommunismiin, jota "rakensimme"...En ollut kuitenkaan itse kommunisti.

Poistettu Poistettu

Kiitos taas kerran vastauksestasi.

On mielestäni ymmärrettävää ja olettettavaakin ettei kukaan voi välttyä oman aikansa ja yhteiskuntansa vaikutukselta. En rehellisesti sanoen voisi ketään soimata siitä että olisi ollut kommunisti, tai edes siitä että näinä päivinä olisi kommunisti. Onhan kyseessä kuitenkin kaunis ajatus ja teoria, jonka ongelma lienee toteutuksessa, ei ajatuksessa.

Olen toki tietoinen etteivät asiat sitten menneet isossa kaavassa ihan kuten piti, mutta en usko että se oli ensimmäinen tai viimeinen kerta ihmiskunnan historiassa kun asiat menevät pieleen.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kommentoin itseäni " En ollut kuitenkaan itse kommunisti.",
- ei tarkoita sitä, etten olisi halunnut olla. Olin pyrkimässä ja ehkä olisin ollutkin vahva kommunisti,mutta yritykseni kaatui..

J.V. " ..mutta en usko että se oli ensimmäinen tai viimeinen kerta ihmiskunnan historiassa kun asiat menevät pieleen.",
- ei olekaan ensimmäinen kerta ja varmaan viimeinenkään...
Eikös paraikaa olla menossa EU:ssakin hieman pieleen niistä suunnitelmista, jotka olivat jo "lakiin kirjoitettu"?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset