Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Yksinäisyyden pelko ja masennus jäivät Imatralle,

näin kertoo itsetään Alex Turunen, jonka haastattelu (Teemu Saintula) oli julkaistu Etelä-Saimaan sunnuntai numerossa 3.huhtikuuta 2011.

Imatralla asuminen ahdisti  Turusta. Hän parani masennuksestaan kun muutti pois.  Alex Turunen ei vieläkään tiedä Imatralta yhtään julkihomoa..

- Täällä ollaan henkisesti noin 20 vuotta jäljessä..Helsingissä homoihin ei kiinnitetä yhtä lailla huomiota kuin esimerkiksi täällä, Imatran Koskenpartaalla…

Mies tulee joskus innokkaasti katsomaan vanhempiaan synnyinkaupunkiinsa. Kahden tunnin päästä hän haluaa pois. Kaupungin ilmapiiri satuttaa edelleen…

Turunen on muuttanut pois Imatralta ja hänen masennuksensa jäi Etelä-Karjalaan.

 

 - Jostain kummallisesta syystä minuakin satuttaa Imatran ilmapiiri. Muutin tänne surullisen tapahtuman seurauksena (tyttäreni kuolema), mutta kuitenkin suuriin toivein,  yrityksenä yhdistää pieni sukumme, joka on jäänyt tyttäreni kuoleman jälkeen. En odottanut todellakaan tällaista törmäystä ja vihamielistä ilmapiiriä, joka tuli vastaani ja on pilannut kaikkien meidän elämän : minun lastenlasteni  ja iäkkään äitini, koska hänkin haluaisi tavata ”meidän poikaa” puhumatonta autistista kehitysvammaista  hänen lapselapsenlastaan, jota pidetän lainvastaisesti meiltä piilossa yksityisessä toimintakeskuksessa.

Mielestäni yksityisen tomintakeskuksen toimintatavat ovat jäljessä enemmän kuin 20 vuotta, ainakin vuosisatoja, koska heidän pimeä toimintansa muistuttaa keskiaikaista noitavainoa ja kidutusta, mikä naamioidaan vammaisen itsemääräämisoikeudeksi (independent living).


Imatralla vallitsee mielestäni pienen kaupungin syndrooma, joka mieluummin peittää ja salaa kaikki poikkeavuudet, epäkohdat ja laittomuudet  kuin pasljastaa niitä. Se joka uskaltaa "tyhmyyttään" toimia toisin, saa koko yhteisön vihat päälleen ja vaietaan kuoliaaksi.

Suomen kehitysvammahuolto on ottanut sosiaalisen perimän ylisukupolvisen ketjun katkaisemisen keinoikseen erottaa vammaiset ihmiset omaisistaan ja taatakseen heille "itsenäisen elämän", jota vain ammattilaiset ja edunvalvojat saavat ohjailla.

p:s Äänestä Viola Heistonen eduskuntaan puolustamaan kehitysvammaisten oikeuksia hyvinvointivaltiossa Suomessa. Kymen vaalipiiri, nro 6. STP:n riveistä. Vaalipäivä 17.4.2011. Linkit vaatumuksiini :

http://www.radioviola.net/aeaenestae-minua---vaalisivut/edustajanne-parlamenttiin


 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Tapani Rouhiainen> "Haavat paranevat hitaasti.",
- ne eivät parane koskaan jos ihmiset eivät jaksa olla satuttamatta toinen toisiaan. Tämän synkän ilmapiirin takia ihmiset muuttavat pois Imatralta.Imatran kihlakunnan alueella väki väheni viime vuonnakin 399 asukkaalla.Edellinen taisi olla samaa luokkaa. Imatran väkiluku oli vuonna 2010 päättyessä 28 540. Sen sijaan Lappeenrannan kihlakunnan alueella kasvua tuli 83 hengen verran, Tilastokeskuksen mukaan

Jospa ilmapiirin parantamiseksi äänestäisit kuitenkin eteläkärjalaisen imatralaisen Viola Heistosen eduskuntaan, nro 6. STP:n riveistä. Lisää tietoa alempana olevasta linkistä, Kiitos.

http://www.radioviola.net/aeaenestae-minua---vaali...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset