Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Pitäisiko vieraannuttaminen kriminalisoida myös Suomessa?

Vieraannuttaminen on lapsen henkistä pahoinpitelyä, näin sanoo lapsen vieraannuttamisesta väitöskirjaa tekevä oikeustieteen lisensiaatti ja varatuomari Anja Hannuniemi. Erotilanteessa lähivanhempi mustamaalaa lapselle toista vanhempaa niin ettei lapsi halua tapaamisia. Anja Hannuniemen  mukaan tuomarit ja sosiaalityöntekijät tilisi kouluttaa tunnistamaan vieraannuttaminen.

Viranomaisvieraannuttaminen on lapsen vieraannuttamista molemmista vanhemmista ja se on tuttu ja paljon käytetty työväline lastensuojelussa.

Loikalan kartanon lastensuojelulaitos nousi kuuluisuuteen eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen Maija Sakslinin antaman vakavan huomautuksen johdosta 31.12.2010.

Atubi teki Loikalan kartanosta ohjelman 2008 http://atuubi.yle.fi/videot_ja_kuvat/id-100756 , jossa nuoret ja omaiset kritisoivat rajoitustoimenpiteitä, puheluita kuunneltiin tai ne kiellettiin, kirjeita avattiin, tapaamisia omaisiin rajoitettiin tai kiellettiin. Viesti oli kodin unohtaminen ja kotiikävä kieltäminen, eli lapsen vieraannuttaminen kodistaan ja vanhemmistaan.

Kehitysvammaisten asumispalveluiden yksikköiden työntekijät harrastavat samanlaista tai ehkä vieläkin julmempaa asukkaan viranomaisvieraannuttamista omaisistaan. Etenkin jos omainen yrittää puuttua kehitysvammaisen psykenlääkitykseen. Omaisia mustamaalataan holhoaviksi ja jopa vaarallisiksi aikuisen kehitysvammaisen itsenäiselle ja omatoimiselle elämälle. Laitosten suljettujen ovien takana kehitysvammaisen mielipidettä on helppo manipuloida ja johdatella.

Useimmat omaiset tyytyvät pakosta viranomaisvieraannuttamiseen eivätkä uskalla kyseenalaistaa työntekijöiden toimintaa etteivät menettäisi täysin yhteyttään kehitysvammaisiin lapsiinsa ja pelkäävät aiheellisesti vammaiseen ja itsensä kohdistuvaa kostoa.

Tarinat kehitysvammaisten hoidosta eivät tulee julkisuuteen, koska puhumattomat kehitysvammaiset ihmiset eivät pysty itse kertomaan kiusaamisesta tai kaltoinkohtelusta,puhuvien kertomuksilla ei ole todistearvoa. Vain ääripäät tulevat julkisuuteen kuiten Ylisen ja Lehtimäen surmat.

Sodan aikana Ruotsiin jaTanskaan viedyt sotalapset ovat koko loppuelämänsä kipuilleet menetettyään jopa kahteen kertaan tutut turvalliset omaiset. Miksi Suomen lastensuojelu ja kehitysvammahuolto tieten tahtoen haluaa aiheuttaa lapsille ja usein kehitysiältään lapsentasoisille kehitysvammaisille koko elämän kestäviä traumoja esittämällä ja vieraannuttamalla heitä omaisistaan?

Brasiliassa on säädetty laki vieraannuttamisesta 2010, se kieltää lapsen tai kesken kasvuisen vieraannuttamiseen vanhemmistaan ja isovanhemmistaan.

 - Äänestä Viola Heistonen Eduskuntaan puolustamaan kehitysvammaisten ihmisoikeuksia. Kymen vaalipiiri nro.6,  Suomen Työväenpuolue(STP).

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Pirkko Leskinen

Hyvin samalla tavalla toimitaan lastensuojelussa kuin kehitysvammahuollossakin siivottaessa hankalia omaisia lastensa elämästä ulos.

Lastensuojelussa laki, josta valitusoikeus, kuitenkin hyvin tarkasti säätelee pakkotoimien käyttöä, löytyy kuitenkin porsaanreikiä kuten Loikala osoitti.
Kehitysvammahuollossa toimitaan 1977 säädetyn lain § 42 mukaan, josta ei ole edes valitusoikeutta.

YK:n vammaisten oikeuksia koskevan sopimuksen ratifiointi on siirtymässä 2016, EOA Paunio kiinnitti kehitysvammaisten pakkokeinojen uudelleen säätelyyn jo huomiota 1996. Mikä siinä on niin vaikeaa, kun STM menee 20 v vammaisten itsemääräämisoikeuden rajoituksia koskevan lain valmisteluun.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset