Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Valvotaanko Suomessa ihmisiä niin kuin entisessä DDR:ssä?

näin ainakin väittää taloustieteiden maisteri, oikeusnotaari Lari Tiikasalo Hs:n mielipidekirjoituksessa. Suomessa ihmisiä valvotaan kuin DDR:ssä, paitsi tietysti paremmin menetelmin. DDR.ssä tiedon keräämisen tarkoituksena oli ihmisten kontrollointi suhtessa viranomaisiin. Sama asenne elää vahvana Suomessa.

Suomessa eri viranomaiset valvovat kansalaisia, ja valvonnan tulokset tallennetaan mitä erilaisimpiin rekistereihin.Tunnetuimpia rekistereitä lienevät väestötietorekisteri ja rikosrekisteri.
Suomessa rekistereitä on paljon. Pelkästään terveys-ja sosiaalialan rekistereitä on rekisteritutkimuksen tukikeskuksen mukaan noin 180 aina sikarekisteristä näkövammarekisteriin.Muilla hallinnonaloilla rekistereitä on vähintään samanmoinen joukko.
Kuten DDR:ssä, Suomessa elää kulttuuri, jossa ihmisen itsenäisyyttä ja yksityisyyttä valvotaan ja rekisteröidään. Tästä vanhasta hallintokultuurista tulisi luopua. Ihmisen itsenäisyys ja yksityisyys ovat virkakoneiston tarpeita tärkeämpia.
  
Jaakko Heinimäki kirjoitti Kotiliedessä 15.2, vuonna 1987 Suomessa syntyi noin 60 000 lasta. Koko tämä ikäluokka, tänä vuonna 24 vuotta täyttävät, on tietämättään elänyt koko ikänsä tarkkailun alaisena. Nyt THL on käynnistänyt tutkimuksen, jossa yhdistetään kaikkien rekistereiden tiedot tästä ikäluokasta.
Tutkimus kattaa kaikkien 1987 syntyneiden suomalaisten rekisteritiedot sikiökaudesta 21 vuotiaiksi. Tutkimuksen aineistona on mm neuvolan, terveyskeskuksen, Tilastokeskuksen, Kelan, poliisin  ja puolustusvoimien rekisterit.

Onko ihmisten itsenäisyys ja yksityisyys jäämässä virkakoneiston ja rekistereiden jalkoihin
Mielestäni kansalaisten oikeusturvan kannalta monet rekisterit ovat hyödyllisiä kuten terveydenhuollon julki Terhikki , jollainen pitäisi saada myös sosiaalihuollon puoleelle, jota ministeri Risikkokin on esittänyt.
 
Kirjoitin edellisessä blogissani kuinka "isoveli" tarkkailee kansalaisia, koska siitä ei syntynyt keskustelua, yritän uudelleen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Vilho Juntunen

DDR:n keräämät tiedot olivat harmittomampia kuin USA:n diplomaattien keräämät tiedot ulkomaalaisista poliitikoista ja CIA:n keräämät tiedostot USA:n omista kansalaisista.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Vilho Juntunen,
- tietoa DDR:n arkistoista on tullut julki. Wikileaks on "ansiokkaasti" välittänyt meille tietoa CIA:n keräämistä tiedostoista, mutta kuka "avaisi" nyt Tiitisen kassakaapin?

J. Gagarin

Suomea ja "DDR":ää ei pidä verrata tässä mielessä. Oikeusvaltion ylläpitämien rekisterien tarkoitus on aivan toinen kuin diktatuurihallinnon kohdalla on asian laita.

Petri Virtanen

Pidätkö ihan itsestään selvänä, että Suomi on oikeusvaltio?

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Petri Virtanen,
- Suomi ei ole oikeusvaltio vaan oikeusrikosvaltio ( Liisä Mariapori).

J. Gagarin

Verrattuna valtioon, jonka rajoille oli levitetty miinakenttiä ja piikkilankoihin kiinnitettyjä automaattikiväärejä pakenijoiden tappamiseksi, voinemme ehkä todeta, että Suomi vielä toistaiseksi on hiukan enemmän oikeusvaltiota muistuttava paikka.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

J.Gagarin,
- kaikki on suhtellista ja mahtaako USA-kaan olla demokraattinen oikeusvaltio?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman
Mika Kuusela

Miksi ei voi?

Mitä eroa? Toisessa järjestelmässä ihminen on vain sen verran fiksumpi, että tiedostaa valvonnan. Mitä muuta?

Toisessa järjestelmässä eliitin koneisto nostaa yhden ehdokkaan, joka saa lähes 100 % äänistä.

Toisessa järjestelmässä eliitin koneisto nostaa monta ehdokasta ja illuusio vaikuttamisesta syntyy.

Mitä eroa siis? Paitsi, että kusetus menee täällä paremmin läpi?

Pirkko Leskinen

THL:n tutkijoiden mukaan vuonna 1987 syntyneistä joka viides on saanut psykiatrista sairaanhoitoa tai lääkeapua mielenterveysongelmiin, joka kuudes ei ole jatkanut peruskoulun jälkeen koulutusta, Lähes neljännes on tarvinnut toimeentulotukea, saman verran nuoria on saanut merkinnän rikostuomioista tai lievistä rikkomuksista, huostaanotettuna on ollut 3 %
Esiintyvätkö näissä tilastoissa samat syrjäytyneet nuoret. Miten tätä kerättyä tietoa käytetään.
Heinimäen sanoin: Menestyneen Suomen menestys mitataan siitä, kuinka hyvin ovat asiat hänellä, jonka asiat ovat huonoiten

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Pirkko Leskinen,
- toivottavasti näistä tilastotiedoista on apua kasvavalle sukupolvelle.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva
Mirjaleena Isoaho

http://mirjaleenaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/5...

Tässä aiheesta lisää.
On se harmillista, että te Persut ette halua purkaa EU-jäsenyyttä. Kohtalo EUvostoliitossa on kova.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Mirjaleena Isoaho,
-periaatteessa itse olen sitä mieltä, että "EU-vostoliitto",alkaa muistuttaa entistä kotimaatani Neuvoostoliittoa, koska Suomi mallimaana noudattaa orjallisesti kaikkia direktiivejä.
Siruttamisessa olet ihan oikeassa.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva
Mirjaleena Isoaho

Vaikutat ihmiseltä, jolta voi kysyä oikeasti seuraavaa. Ymmärrät siis asioita, miksi rehellisesti vastustattuna voit olla puolueessa, jonka tavoite EI ole tuosta EUvostoliitosta irtoaminen?

Mika Kuusela

Ainakin hän on puolueessa, jonka jäseneksi ei pääse ihan jokainen "höyrypää" :)! Samaa ei valitettavasti voi sanoa Mirjaleenan porukasta.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

20.2.2011 21:06 Mika Kuusela,
- kiitos omasta ja puolueen puolesta kannustuksestasi!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Mirjalena Isoaho,
- koen, että Perussuomalaisiin mahtuu myös eritavalla ajattelivia ihmisiä, kuten minä inkeriläisenä paluumuttajana ja Venäjän kanssa yhteistyötä kannattavana.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva
Mirjaleena Isoaho

Tuo ei ole vastaus. Eroaminen EU:sta ei ole sinulle tärkeää tai sitten olet asettanut oman etusi yhteiskunnan edelle tai Persuissa on suunnitteilla vallankaappaus.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Mirjaleena Isoaho > "..tai sitten olet asettanut oman etusi yhteiskunnan edelle tai Persuissa on suunnitteilla vallankaappaus",
- jotenkin tämä "menee ohi"..en ymmärrä millä perustelisit väitteitäsi.Minä itse en tähtää eduskuntaan enkä ajattelee mitään vallankaappausta, mutta mitä tulee "eduista", niin kuitenkin yritän ajaa näin julkisuudessa lapsenlapseni omia etuja ja puolustaa hänen ihmisoikeuksia.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Mirjaleena,
Tavoite voi olla irtautua EU:sta, mutta onko mielestäsi se mahdollista nykytilanteessa? Auttaisiko irtautumiseen uusi kansanäänestys?

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

J.Gagarin > "Verrattuna valtioon, jonka rajoille oli levitetty miinakenttiä ja piikkilankoihin kiinnitettyjä automaattikiväärejä pakenijoiden tappamiseksi, voinemme ehkä todeta, että Suomi vielä toistaiseksi on hiukan enemmän oikeusvaltiota muistuttava paikka.",
- en tiedä pitääkö tuo kaikki paikkaansa, puhut varmaan entisestä Neuvostoliitosta, muttei sovikaan verrata demokraattista valtiota diktattuuri valtion.
Kun minä nyt taistelen kehitysvammaisen edesmenneen tyttäreni pojan oikeuksien puolesta, niin minulle kerrotaan usein, että täytyy muistaa millaisista olosuhteista olemme lähtöisiin, että täytyy olla tyytyväinen kaikkeen eikä "kapinoita"...
Suomi voisi olla todella ihanemaa ihan kaikessa ja päältäpäin se näyttäkin, mutta miksi täässäkin maassa moni lapsi ja nuori voi huonosti, miksi niin paljon epä-tasa-arvoisuutta, miksi loukataan perus-ja ihmisoikeuksia, jotka kohdistuvat yhteiskunnan heikoimpiin ryhmiin?

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

20.2.2011 20:49 J. Gagarin,
- ГДР-DDR:sta oli meillä neuvostoliittolaisilla aika positiivinen kuva.

J. Gagarin

"ГДР-DDR:sta oli meillä neuvostoliittolaisilla aika positiivinen kuva"

En epäile sitä, mutta täsä vaiheessa voit jo unohtaa neuvosto-oppisi.

"DDR" oli tarkimmin vartioitu vankila keskellä Eurooppaa. Koska sen kansalaiset olivat tarmokkaita ja sivistyneitä saksalaisia ja koska maa ei voinut keskeisestä sijainnistaan johtuen välttyä ulkomaiselta informaatiotulvalta, niin siksi sitä piti hallita räikein diktatorimaisin ottein. Ja sellaisen systematisointiin, mm. juuri niillä kuolemanautomaattiaseilla piikkilangoitetuilla rajoillaan, saksalaiset olivat omiaan.

Vierailin itäblokin maissa muutamia kertoja 80-luvulla ja nimenomaan Itä-Saksa jäi mieleen lohduttoman harmaana vakavamielisenä kurjalana, jossa tervehtivät niin teiden varsilla kuin mammuttimaisetn kaupunkikorttelien katoillakin kommunistiset valtavat julisteet ja banderollit, joissa vakuuteltiin ystävyyttä ja veljeyttä Neuvostoliiton kanssa. Sen sijaan esimerkiksi Puolassa vallitsi paljon vapaampi ja iloisempi ilmapiiri, siellä pystyi hengittämään ja puhumaan.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

21.2.2011 09:39 J. Gagarin> " "DDR" oli tarkimmin vartioitu vankila keskellä Eurooppaa..",
- tiedän minä sen nyt, mutta aikomus kommenttissani olikin kertoa, että neuvostopropagandan avulla meillä oli hyvä kuva DDR:sta, vaikkakin kansan keskellä oli jotain muuta tietoa, ainakin ilmapiirissä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset