Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Miksi ihmeessä Suomessa on 100 000 ihmistä vailla vahvistettua isää? Estävätkö äidit isyyden selvittämisen? Vai ”luuraako” isät jossain?

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa elää noin 106 000 ihmistä, joilla ei ole vahvistettua isää.

 Äidiltä saattaa tulevaisuudessa poistua oikeus estää isyyden selvittäminen., kirjoittaa Turun sanomat   9.01.2011.  Suomessa tehdään vuosittain noin 1 500 isyystutkimusta.

 Lehden mukaan oikeusministeriössä kaavaillaan isyyslainsäädännön uudistamista.

 Suunnitelmissa on, että biologinen isä voisi vastedes vaatia isyyden tunnistamista, vaikka äiti sitä vastustaisi.

 Säädös voisi koskea myös tilannetta, jossa lapsi syntyy naiselle, joka on avioliitossa muun kuin biologisen isän kanssa.  Nykylainsäädäntö  ei  tätä mahdollista.

 Suunnitelmat ovat alustavia, ja uudistuksen toteutuminen riippuu seuraavan hallituksen kannasta asiaan.

 Tälle  hallituskaudelle  lain valmistelun aloittaminen ei enää ehdi.

 Uudistus halutaan kuitenkin tehdä, sillä vuodelta 1976 peräisin olevaa isyyslakia pidetään vanhentuneena.”

 

 - Isyyslaki on vuodelta 1976 ja  jos  verrataan, että kehitysvammalaki on vuodelta 1977, ei ole ihme että molempien ryhmien asiat ovat retuperällä.

Miksi näiden yli kolmekymmentä vuotta vanhojen lakien uudistamisessa on vitkuteltu?  

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (33 kommenttia)

M-T Heikka

Kaipa he ovat enimäkseen naimisissa, niin ainakin voisi kuvitella...että se olisi syy olla paljastamatta isää. Siis jompi kumpi on naismisissa joko mies tai nainen tai molemmat. Sitten, jos on ollut väkivaltainen, äiti ei halua harmia itselleen ja lapselleen. Osa on varmaan tuntemattomia...ei tiedä nimeä.

On se kumminkin parempi kuin tehdä abortti. Siis jotkut voisivat vaihtoehtona senkin tehdä.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Merja Heikka,
- Elämä on ainan ainutlaatuinen ja etuoikeus jokaiselle, samalla tavalla myös vammaisiila lapsilla.

M-T Heikka

Viola, niin minustakin. Onhan se varmasti raskasta, ettei tiedä alkuperäänsä, ja se on suuri petos, että elää valheessa. Mutta jos ajatellaan, ettei tänne muut olisi saanut syntyä kuin toivotut ja täydelliset, niin aika harvassa olisi naapurit, uskon. :)

Käyttäjän LasseRyti kuva
Lasse Ryti

Ei pidä paikkaansa, jos nainen on naimisissa tulee isäksi automaattisesti aviopuoliso, vaikka joku muu olisi isä. Ja vaikka lapsi olisi mulatti tai muuten selvästi jonkun muun miehen lapsi, ei ole tapaa peruuttaa tätä päätöstä, vaan mahdollisessa erotilanteessa "isä" maksaa elatusmaksut aina.
Veikkaan tämän olevan ainakin osasyy siihen, että monet elatusmaksut jäävät maksamatta.
Tiedän tämän läheisen ystäväni erosta, jossa (onneksi ainoa) lapsi oli selvästi jonkun muun miehen. No hän muutti ulkomaille asumaan, muuten olisi joutunut maksamaan jonkun toisen lapsen elatusta melkein 16 vuotta.
Voi perustellusti sanoa, että kyllä suomalaisella miehellä ei ole mitään arvoa Suomessa, kun tuo feministipoppoo Tarjan kanssa on saanut rauhassa huseerata Suomessa.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Lasse Ryti> " Ei pidä paikkaansa, jos nainen on naimisissa tulee isäksi automaattisesti aviopuoliso, vaikka joku muu olisi isä..",
- entä tuo uusi laki, joka antaa mahdollisuuden selvittää isyyten, jos mies halua? Jos lapsi onkin jonkun toisen miehen eikä sen, joka on naimisissa..niin mielestäni todellinen isä on velvollinen maksamaan elatusmaksun..

M-T Heikka

Tietysti avioliitossa isä tulee aviopuolisosta. Niinhän se nykyisin on. Enpä kyllä tiedä onko sellaisessa tapauksessa säälittävin äiti, joka joutuu viemään asiansa hautaan, vai "isä", jota on petetty, vai lapsi...joka ei tiedä totuutta.

Nykyisin se isyyskin on kyllä kova sana oikealle isälle. Onhan se hyvä, että nykyisin taistellaan isyydestä. Muinaisina aikoina ruokot pyrittiin välttämään.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Kuule,kun ne kaikki isät eivät ole alun perin edes käyneet Suomessa.
Sen sijaan äidit ovat käyneet ulkomailla.

Ts. elatusapuveloissa on nekin elatusapuvelat, joita pitäisi periä lukemattomien valtioiden viranomaisten kautta. Se vaan ei onnistu jos isästä ei ole tiedossa edes etunimeä.

Lisätietoa: http://www.elatusvelvolliset.fi/?action=etusivu

Missä pussissa Viola on elänyt kaikki nämä vuodet?

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

jarmo ryyti,
- ennenvanhaan sanottiin, että "on tynnyrissä" kasvanut...
Taidan olla vanhanaikainen kun ajattelin asiaa lasten kannalta, että heillä olisi isä ja äiti.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Nykyaikana nainen saa yksinhuoltajan kaikenlaisia etuuksia: asunnon, toimeentulotukea, ym. Jos isä on tiedossa, niin valtio ja kunta eivät maksa näitä etuuksia, vaan kustannukset veloitetaan isältä. Siksi lapsen isä ja äiti sopivat, että äiti ei kerro viranomaisille isää, ja näin molemmat hyötyvät taloudellisesti.

Kyseessä on siis sosiaaliturvasuunnittelu.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

3.2.2011 21:11 Mikko Ahola,
- Periaatteessa valtiolta pitäisi muuten tulla "sosiaaliturva" lapsiperheille, kun tehdä sellaiset olot, jotka pakottavat käyttämään täällä tavalla järjestelmää hyväksi, josta sitten lapsen oikeuksia loukataan sillä, ettei kerrota kuka on isä, tai pahimmassa tapauksessa lapsikin ehkä joutuu valehtelemaan. Taloudellisesti varmaan hyötyvätkin, mutta onko moraalisesti oikein elää valheessa?

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Eräs esimerkki:

Yksi neito sanoi esitellessään tytärtään " me ei tiedetä kuka on liisan x) isä".

Me=äiti ja lapsi.

x) nimi muutettu.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

3.2.2011 19:12 jarmo ryyti > "me ei tiedettä kuka on isä..,
- on se valitettavaa lapsen kohdalla.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

Suurissa ikäluokissa (1945-52 syntyneet) arvioidaan jopa 10%:lla olleen "väärä isä".
Rauhan ja rauhallisen ajan parisuhteiden aikhan prosentti on reilusti alle 5%.
Siis Suomessa.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

3.2.2011 19:26 Antti Liikkanen,
- eikös ole surullista, ettei ihminen saa ehkä koskaan tietää omaa isää? Mitalin toinen puoli moraalinen on siis, että tietävätkö kaikki miehet, kelle he ovat tai voisivat olla isiä?
Siis, Suomessakin!

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

Tämä keskustelu käytiin Suomessa ja eduskunnassa keinoalkuisen raskauden lainsäädännön käsittelyn yhteydessä: "onko lapsella oikeus tietää siittiönluovuttaja?"

Keskustelu selvästi jäi kesken.

Jarno Palonen

Kun tunnut olevan noin lasten oikeuksien puolustaja, niin mitäpä jos ottaisit yhteyttä? Minulla olisi eräs pulmatilanne käsiteltävänä. Ei oma, mutta läheinen.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

3.2.2011 19:29 Jarno Palonen,
- kiitos, voin ottaa yhteyttä, mutten ole viraanomainen, mutta ihmisoikeuksien puolesta puhuja, joka koskee myös lapsia..Maamme tulevaisuus on lapsissa, joten olisi ainakin kohtuullista hyvinvointivaltiossa Suomessa, että lapsilla olisi ehjä perhe ja turvallinen ympäristö kasvuun..

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Hyvä! Lasten oikeus vanhempiin, myös biologisiin, on tärkeämpi kuin aikuisten oikeus salata tuo tieto.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Ja seuraavana kaikille vanhemmille oikeus tietää jälkeläisistään.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

3.2.2011 19:45 Juho Laatu> "Lasten oikeus vanhempiin, myös biologisiin, on tärkeämpi kuin aikuisten oikeus salata tuo tieto.!"
- niin se pitäisi olla ja, sen puolesta täytyy taistella,jos joku on sattunut menemään vinoon.
-Ja tietenkin kaikilla vanhemmilla on oikeus tietää omista jälkeläisitään.

Jouko Koskinen

Suomessa elää Hitlerin perintö:

http://joukoakoskinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/486...

http://joukoakoskinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/486...

http://joukoakoskinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/486...

Didier Dumas: " Mitä on rikollisuus joka räjähtää lähiöissä – ellei isän puuttumista? Se että vastaanotetaan lapsi ilman isää, on aivan dramaattista ihmisen psyykelle. Aikana jolloin lukuisat naiset haluavat tehdä yksin lapsia, kukaan ei sano heille että se on sama kuin avata helvetin portit selälleen - -
- - mutta se on ennenkaikkea tilanne josta ei ole ulospääsyä . . . jos laki antaa naiselle etuoikeuden lapsesta vastuun ottajana . . . tarvitaan vielä toinen laki jotta lapsilla olisi oikeus erota äidistään."

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

3.2.2011 21:14 Jouko Koskinen,
-kiitos kun linkititte omaan puheenvuoroon.Teillä on filosofian näkökulmasta laaemmat kirjoitiukset, olen itsekin kommenttoinut kerran..

Kopioin tähän kirjoituksestasi :..."Lapsivedessä uidessaan sikiö kuulee äänet. On tärkeää että isän ääni tulee tutuksi ja vauva voi sen tunnistaa imeväisikäisenä."
- on tutkitusti vahvistettu se, että sikiö kuulee äänet, niin hyvät kuin huonotkin, esim. kaunista musiikkia tai äidin lauluja , mutta myös kovempia ääniä, vaikkapa vanhempien riitaa...Nämä äänet voivat siis vaikuttaa lapsen kehityksen jo sikiö vaiheessa...

Jouko Koskinen

Niin - kiitos kiittämästä. Ne minun löytämäni tutkijat väittävät tosiaan lapsen jopa tunnistavan myöhemmin isänsä äänen rauhoittavana ja turvallisutta luovana tunteena - onhan ensimmäiset kukaudet melkoinen sokki ja itkuisuus hyvin tavallista.

Ari Ojala

"Miksi ihmeessä Suomessa on 100 000 ihmistä vailla vahvistettua isää? Estävätkö äidit isyyden selvittämisen? Vai ”luuraako” isät jossain?"

Musta vai valkoinen? Välissä on paljon harmaan eri sävyjä.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

3.2.2011 21:06 Ari Ojala,
- se on totta, että "välissä on paljon harmaan erisävyjä", niin kuin tuokin, että yksinhuoltajat saattavat pimitellä lastensa isää, että hyötyisivät taloudellisesti..

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

3.2.2011 20:59 Antti Liikkanen> "onko lapsella oikeus tietää siittiönluovuttaja?",
- tämä asia mietittää varmaan myös kovasti,mutta lapsi joka tapauksessa jossain vaiheessa esittää sen kysymyksen äidillensä. Voiko äiti suoraan kertoa vai pitäisikö valehdella ja keksiä jotain..

Heli Hämäläinen

Suomessa ei ole biologista vanhemmuutta tukevaa lainsäädäntöä. Lapsi katsotaan luonnonoikeuden nojalla äidin jatkeeksi. Isyys voidaan selvittää mikäli äiti haluaa sitä. Mikäli lapsi on syntynyt avioliitossa, lapsen isäksi merkitään aviomies.

Siittiöiden alkuperää ei kysellä. Toisaalta transsukupuoliselta naiselta halutaan kieltää isyys omilla siittiöillään sukupuolen vahvistamisen jälkeen.

Lisää transnaisen isyydestä

http://helihamalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/574...

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Heli Hämäläinen,
- näissäkin tapauksissa tarvitaan todennäköisesti lain muutosta!, koska eihän biologista vanhemuutta saisi riistää sukupuolen vaihdoksen takia.
Seurasin kunnioituksella Marja-Sisko Aallon taistelua Imatran "pimeitä"voimia vastaan, onhan jokaisella oikeus olla omaa itsensä.

Käyttäjän JulesVirne kuva
Jules Lehtonen

Sattuneesta syystä olen tutkinut aihetta ja törmännyt jopa eduskunnan dokumenteissa mielenkiintoisiin perusteluihin..
Lainsäädäntö lähti jopa siitä, että oikeita isiä ei käytännössä saanut selvittää, koska "omaisuuksia olisi mennyt vääriin käsiin eli uudelleenjakoon", jos oikea isä olisi läydetty.
Lapsen etu on siis verrattain tuore ilmiö.Aikaisemmin sillä ei ollut mitään merkitystä, vaan tärkeämpiä asioita olivat maatilojen ja muun omaisuuden pysyminen tietyn suvun hallussa. Siihen kuvioon eivät äpärät sopineet. Itse kuulun siihen joukkoon, jolta nuo oikeudet riistettiin.
Koska isääni ei selvitetty edes vuoden 1976 isyyslain perusteella, jäin loppuiäkseni isättömäksi- sekä paperien mukaan että käytännössä.
Olen siis tavallaan kuin "puoliksi juureton maahanmuuttaja"..
sukupuuta ei oikein voi piirtää..

http://fi.wikipedia.org/wiki/Isyyslaki
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Poika+sai+oikea...

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Säädetään laki taannehtivasti niin, että myös vanhat tapaukset voidaan selvittää. Kysymys ajat sitten jaetuista perinnöistä on vaikeampi, mutta ehkä jotain sopivaa ja kohtuullista voi tuollakin sektorilla säätää.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

4.2.2011 22:43 Juho Laatu,
- mielestäni lain pitäisi suojata kansalaista, eikä tuhota ihmisen elämää..Samaa tekee kehitysvammalaki, jossa säilytetään yli 30 vuotta vanha pakkokeinopykälä 42§, joka antaa mahdollisuuden käyttää rajattomasti pakkokeinoja kehitysvammaisilla ja ei vastaa Suomen perustuslakia, ja ei se ketään liikuta, paitsi omaisia, jotka yrittävät tuloksetta saada päättäjien päähän taota ajatus siitä, että laki tarvitsee muutosta!

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Jos löysin oikean version, niin 42§ sanoo:
"Erityishuollossa olevaan henkilöön saadaan soveltaa pakkoa vain siinä määrin kuin erityishuollon järjestäminen tai toisen henkilön turvallisuus välttämättä vaatii."

En tiedä miten tuota käytännössä sovelletaan, mutta joka tapauksessa en näe mitään tarvetta säätää kehityisvammaisten kohdalla mitään erityistä. Luonnollisempaa olisi noudattaa samoja sääntöjä, joita noudatetaan esim. sairaaloissa "normaaleiden" potilaiden hoidossa.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

4.2.2011 21:16 Jules Lehtonen> "Tämä viestii siitä, että suomalaisessa perhelainsäädännössä eurooppalainen tulkintakäytäntö alkaa tulla peräkamariin saakka...asia ei ole yksittäistapaus, koska noin joka kymmenennellä suomalaisista ei ole isää väestötietojärjestelmässä. Lisäksi on viiden prosentin mahdollisuus, että isä on rekisterissä väärä.",

- tuntuu siltä että koko perhelainsäädännössä on paljon asioita jotka ovat "nurin-perin" ja pitäisi korjata, niin kuin tämäkin isyyslaki!..äsken taisteltiin siitä, että isovanhemmat kuuluvat perheen jäseniksi. Suomi varmaan on ainoa maa, joka oli "julistanut" isovanhemmat pois perhepiiristä..

Ikävä on omaa tarinasi ja varmaan moni muukin tuntee itseensä "puoliksi jurettomana maahanmuuttajana". Pitäisi lapsella olla oikeus tietää kuka on, tai edes kuka oli hänen isä...Kiitos kommenttistasi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset