Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Ääriryhmien nousu terävöittää historian opetusta koulussa

Ihmisoikeuskysymykset, demokratia ja tasa-arvo saavat aikaisempaa enemmän painoarvoa kouluopetuksessa. Opetushallitus muutti perusopetuksen opetussuunnitelman lisäten historiaan ja elämänkatsomustietoon ihmisoikeusrikokset kuten juutalaisten kansanmurhan sekä ihmisoikeussopimukset ja täsmentämällä niiden käsittelyä kouluopetuksessa. Opetussuunnitelman täydennys tuli voimaan viime syksynä, ja viimeistään koulujen on otettava se käyttöön elokuussa 2011,  kirjoittaa UV 9.12.2010 Anne Vihavainen. 

Ihmisoikeuksien painottamisen taustalla on huoli ääriliikkeiden lisääntyneestä näkyvyydestä. Erilaisten rasismia ihannoivien ja holokaustin kieltävien ryhmien näkökannat levijävät netin kautta ja saavat kannattajia. 

Perusopetuksen arvopohja. 

Perusopetuksen arvopohjana ovat ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, luonnon monimuotoisuuden ja ympäristön elinkelpoisuuden säilyttäminen sekä monikulttuurisuuden hyväksyminen.

Ihmisoikeuksia määrättäviä keskeisiä asiakirjoja ovat YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus. Lapsen oikeuksien sopimus sekä Euroopan ihmisoikeussopimus.

Perusopetus edistää yhteisöllisyyttä, vastuullisuutta sekä yksilön oikeuksien ja vapauksien kunnioittamista. Lähde: Opetushallitus.

 

- Lienee sattuma, ettei perusopetus arvopohjaan kuulu YK:n ihmisoikeuksia koskevia sopimuksia vaan YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus? Julistus kun ei sitoo mitenkään. YK:n ihmisoikeussopimus sitoo, jos se on ratifioitu.. Muistaakseni Suomella on ratifioimatta kymmenkunta YK:n ihmisoikeuksia koskevia sopimuksia ja tuntuu siltä, ettei kiirettä ole, koska ratifioiminen sitoo noudattamaan sopimusten säätöksiä.

Esimerkkinä voi olla YK:n vammaisten ihmisoikeussopimus, jota Suomi ei pysty ratifioimaan, koska kansallinen lainsäädäntömme ei ole ajantasalla.

Myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen lisäpöytäkirja on ratifioimatta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Vieras (nimimerkki)

Ihmisoikeudet ovat luovuttamattomia. perustavanlaatuisia oikeuksia, jotka kuuluvat kaikille ihmisille. Ihmisoikeuksia ei voi ottaa pois julkisen vallan päätöksellä. Kukaan ei voi luopua oikeuksistaan edes omalla päätöksellään.
Miten vammaisten ihmisten kohdalla "suostuminen itsemääräämisoikeuden rajoittamiseen, pakkokeinoihin" on mahdollista?

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

Opetetaanko kouluissa, ettei ihmisoikeusjulistus enää päde, että nykyisin YK kieltää naisiin kohdistuvan sorron kritisoinnin ja hyväksyy seksuaalivähemmistöjen kuolemantuomion? Onko opetus siis ajan tasalla?

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Elina Moustgaard > "Opetetaanko kouluissa, ettei ihmisoikeusjulistus enää päde...Onko opetus siis ajan tasalla?",

- Eihän kukaan sanonut ettei ihmisoikeusjulistus päde. Perusopetuksen arvopohjassa sanotaan, että " Ihmisoikeuksia määrittäviä keskeisiä asiakirjoja ovat YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus".,

Itse ihmisoikeusjulistus pätee, mutta pääteekö se viranomaisiin? Sitä tarkoitin ja omasta kokemuksestani ja siitä näkökulmasta,mihin olen törmännyt käytännössä kun olen/olemme vedonneet viranomaisiin joittenkin esim.,YK:n ihmisoikeussopimuksen pykäliin, niin ei yksikään noteeranut niitten olemassa oloa, arvelenkin, ettei, ja niin se on, ettei ratifioimaton sopimus "päde" viranomaisiin, joten kaikki on kaunisti kirjoitettu, mutta käytännössä "voi jättää noudattamatta" ja voi loukata ihmisoikeuksia. Näin tapahtuu kehitysvammahuollossa, johon olen perehtynyt eniten. En ole opettajana koulussa.

Matti Vuorio

Media ja opetukset ovat j***alaisten hallitsemia.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Matti Vuorio,

- jos oikein ymmärsin, niin "niinkö se on"? Perustelisit hieman.

Ben Kaergin

Viola Heistonen

" -jos oikein ymmärsin,niin "niinkö se on"? Perustelisit hieman."

Ei hän sitä kykene perustelemaan,koska (mahdolliset) ´perustelut´ ovat kopioidut suoraan eräiltä tunnetuilta rasistisilta vihasivustoilta.

Tuollaiset kommentit lienee parasta jättää omaan arvoonsa,jonka ne ansaitsevatkin.

BK

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Vieras 20:43 > Ihmisoikeuksia ei voi ottaa pois julkisen vallan päätöksellä.
Miten vammaisten ihmisten kohdalla "suostuminen itsemääräämisoikeuden rajoittamiseen, pakkokeinoihin" on mahdollista?",

- sanopas muuta! Olen seurannut jo 20 vuotta Suomen kehitysvammahuoltoa ja voin todeta, että vammaiset ja erityisesti kehitysvammaiset ovat eniten syrjittyjä maassamme! Suomen kehitysvammahuolto elää antiikki aikaisen lain mukaan, joka on vuodelta 1977 ja sen pakkokeinopykälä

§42 : "erityishuollossa olevaan henkilöön saadaan soveltaa PAKKOA vain siinä määrin kuin erityishuollon järjestäminen tai toisen henkilön turvallisuus välttämättä vaatii".

Tämä 33 vuotta vanha laki ja 42§ antaa vammaishuollossa työskenteleville avoimen valtakirjan käyttää pakkokeinoja ja ei vastaa Perustuslakia.Ihmisarvoa loukkaavia pakkokeinoja voivat olla esim.,vapauden riistämistä, sitomista,kiinnipitämistä sekä pakko-ja liikaalääkitystä...

Suomi ei pysty ratifioimaan YK:n vanmmaisten oikeuksia koskevaa sopimusta tämän "pykälän takia " ja myös vammaisten henkilöiden kotikunnan ja asuinpaikan vaihtoa rajoittavat säännökset on myös merkittävin este, miksi YK:vammaissopimusta ei ollut voitu aikaisemmin ratifioida Suomessa.
YK:n lisäpöytäkirjassa edellytetään myös kansallisen valvontaelimen perustamista, joka myös puuttuu Suomelta!

Toistetaan vielä kerran : On häpeälistä, ettei Suomi ole pystynyt tähän asti ratifioimaan YK:n vammaisten oikeuksia koskevaa sopimusta!

Antti-Pekka Mustonen

"Perusopetuksen arvopohjana ovat ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, luonnon monimuotoisuuden ja ympäristön elinkelpoisuuden säilyttäminen sekä monikulttuurisuuden hyväksyminen."

Niin Stalin kuin Putinin Venäjä nauravat 100% näille arvoille. - Voimme naiviudessamme uskotella muuta.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Antti-Pekka Mustonen,

- Jos tämän perusopetuksen arvopohjan perustella koulutettaisin tulevia sukupolveja, niin varmaankin yhteiskunta pysyisi tasa-arvoisena, demokraattisena..luonnon monimuotoisuus ja ympäristön elinkelpoisuus säilyisivät ja eläisimme onnellisesti monikultuurisessa yhteiskunnassa...
Ehkä tulevaisuudessa..

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Otat esille hyvin tärkeän asian eli ihmisoikeudet laajasti tulkittuna.
Missäköhän olisi nähtävissä luettelo niistä sopimuksista/suosituksista, joita Suomi on allekirjoittanut tässä maassa noudatettaviksi, mutta ei ole vienyt niitä kansalliseen lainsäädäntöönsä. Lisäksi olisi mielenkiintoista nähdä syyt siihen, että tarvittavia lakeja ei ole säädetty.. Kai niitä on olemassa?

Entäpä muiden YK:n jäsenmaiden käytännöt? Onkohan yhtään maata olemassa, joka on allekirjoittanut kaikki sopimukset ja harmonisoinut lakinsa niiden mukaisiksi? Tämä kirjoitettu ei mielestäni vapauta Suomea yhtään lipeämään siitä, mistä Suomi on sopinut.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Erland Salo > Missäköhän olisi nähtävissä luettelo niistä sopimuksista/suosituksista joita Suomi on allekirjoittanut tässä maassa noudatettaviksi, mutta ei ole vienyt niitä kansalliseen lainsäädäntöönsä. Lisäksi olisi mielenkiintoista nähdä syyt siihen, että tarvittavia lakeja ei ole säädetty.. Kai niitä on olemassa?",

- kyllä se luettelo jossain on, koska olen itse nähnyt ne heijastettuna taululle erässä ihmisoikeuksia koskevassa seminaarissa, muistaakseni 11 kappaletta perätti...

Jos löydän sen seminaarin papereita, niin ehkä luennoitsijakin selviää, mutta vammaisten oikeuksia koskeva lainsäädännöstä tiedot olen tuonut kommenttissani ja tämä voi olla hyvä esimerkki miten viranomaiset jarruttaa lakien muutoksia, jotka taas jarruttaa ratfioimista..Lakien tai niitten pykälien muutoksissa ei myöskään ole tasa-arvoisuutta. Laki, jonka muutos on joillekin korkeimmalle tasolle "hyödyksi" muutetaan "tuosta vain", mutta kvm-sten lain muutosta oli vaatinut jo 1996 Eduskunnan oikeusasiamies Paunio, hän uudisti esityksensa 5.10.2009 STM:n kehitysvammaisten ihmismääräämisoikeuden rajoitusten säätäämisestä lailla.. mutta tähän asti asiaa vatvotaan ja vatvotaan..Tässä voivat olla taustalla "vastustamassa" suuret ja rikkaat mahtavat erityishuoltopiiritkin, jotka pyörittävät isoa bisnestä kehitysvammaisilla ja jospa pelkäävät menettävänsä valtaansa, kun nyt perustetaan aina isompia ja isompia erityishuoltopiireja, kuten ETEVA...,
joten mieleestäni, jos kaivaa esille ratifioimatta jätetyt lisäpöytäkirjat, niin sieltä saattaa tulla esille ne "seikat", jotka lainsäädännössä pitäisi muuttaa..

Vieras (nimimerkki)

Tuot hienosti esiin vaikeuksista vaikean ryhmän asioista.

Sukuni koostuu suurelta osin teveydenhuoltoon koulutetuista ihmisistä, ja olen itsekin hoitajana perehtynyt vammaisten asioihin ja ongelmiin kohtuullisen perusteellisesti.

Anteeksi off-topic; tämä oli ensimmäinen kommentoinnille avoin blogi, jossa oli Erland Salon kommentti, koska minulla on hänelle omalta kannaltani erittäin oleellinen kysymys:

Erland Salo, jos luet tämän, niin voitko antaa lisätietoja tästä sitaatista:

"Aivan pienen pienenä löysimme Helsingin yleisistä miesten kusiputkista pulloja, joissa oli pohjalla keltaista sakkaa. Se oli jäänyt sinne, kun puliukot olivat panneet pulloon jotain lakanpoistoainetta(?) ja suolaa ja rynkyttäneet sitä. Nämä miehet taisivat olla hermonsa menettäneitä sotaveteraaneja.

Minä en ymmärrä enkä alkuunkaan hyväksy sitä, että yhteiskunta sallisi uusien huumeiden käytön ja myynnin. En edes "harmittoman" kannabiksen."

Mikä vuosi, muistatko mitään tarkempaa asiasta?

Olen törmännyt lähipiirissäni lähiaikoina narkolepsiaan liittyvää katalepsiaa, jonka hoitokeinona on laiton päihde GHB, eli gamma.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Katapleksia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Gammahydroksivoihappo

Tuossa Wikilinkit, jos kiinnostaa tutustua.

Ja anteeksi vielä kerran Viola Heistonen tämän off-topiccini johdosta, mutta koska on tieteellisyyteen taipuva, olen todella kiehtoutunut ajatuksesta, että tämä lainaukseni olisi tapahtunut ennen vuotta 1960.
Tämä tarkoittaisi sitä, että puliukot ovat sybtetisoineet GHB:n ennen tiedettä.

Viola voi moderoida tämän pois, ja vaikka postittaa Erland Salolle, koska on niin asian vierestä.

Harrastetiedemiehenä tämä oli nopein keino saada vastaus, koska en ole rekistöröitynyt.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Vieras 22:46,
en ymmärrä itse mitään noista aineista, joista kirjoitat ja en myöskään voi luvata, että postittaisin Erland Salolle kommenttisi. Jätän sen siihen vielä. Kiitos mielipidestäsi blogiin.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Erland Salo,
lupasin tietoa ratifioimattomista pöytäkirjoista, se kiinnostaa itseänikin. Ihmisoikeusliiton "III Kansallinen -ja Ihmisoikeusfoorumi", johon osallistuin 9.11.2010 oli paljon mielenkiintoisia luennoitsijoita, mutta nettiin on vain laitettu professori Martti Koskenniemen puhe. En onnistunut vielä "jäljittämään" muistivihkon avulla puheenvuoroa, josta siitä pikaisesti mainittiin, joten jatkan etsintää..Laitan täälle sivulle kunhan onnistun..

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

"Aivan pienen pienenä löysimme Helsingin yleisistä miesten kusiputkista pulloja, joissa oli pohjalla keltaista sakkaa. Se oli jäänyt sinne, kun puliukot olivat panneet pulloon jotain lakanpoistoainetta(?) ja suolaa ja rynkyttäneet sitä. Nämä miehet taisivat olla hermonsa menettäneitä sotaveteraaneja."

Vastauksena muistikuvani: Yleisiä miesten vessoja oli pitkin Helsingin keskustan puistoja. Poikien parissa kulki paljon "perimätietoa" aina vanhemmilta nuoremmille. Noin 1950-51 näin kirkkaita viinapulloja, joiden pohjalla oli keltaista sakkaa. Vanhemmat pojat eli 7-10-vuotiaat kertoivat meille palosammuttimen kokoisille, että puliukot olivat panneet pulloon lakkaa tahi lakanpoistoainetta, jolla oli lempinimi "Pulituuri". Suolan lisäämisen jälkeen pulloa vatkattiin, kunnes pohjaan muodostui sakkakerros ja neste oli juomakelpoista. Pulituuripulloja en muista nähneeni. Toisaalta enpä silloin osannut lukeakaan. "Pulituuri" lienee jonkun valmisteen nimen väännös.

Muutakin pikkuruinen kuunteli korvat höröllä. Esimerkiksi:
- Puliukot joivat eri aineita esim. Tenua ja Eau Colognea. Joskus sattui niin, että tupakoivan pultsarin suu syttyi palamaan. Sieltä tuli sininen liekki. Kaverit hoitivat sammutuksen virtsaamalla tuon onnettoman suuhun.
- Kusiputkien tienoilla esimerkiksi Paavo Nurmen patsaan lähellä oli iltaisin näkyvissä homoja. Heistä meitä pieniä varoiteltiin.

Vieras (nimimerkki)

Suurkiitos sinulle Erland Salo; olet juuri todistanut olettamukseni siitä, että puliukot syntetisoivat GHB:n ennen tiedettä!

Minulle tuolla on vltava uutisarvo!

Ja anteeksi vieraan blogin kommenttiraidan hyväksikäyttö...

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Vieras 19:05 > "Ja anteeksi vieraan blogin kommenttiraidan hyväksikäyttö..",
- ei tästä mitään vahinkoa tullut kenellekään, päinvastoin hyvä, että saitte tietoa, josta teille on "valtava uutisarvo".
Hyvää Joulua!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset