Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Lex Sarah Suomeenkin !

Ruotsissa on vuodesta 1999 lähtien Lex Sarah velvoittanut toimintarajoitteisten ihmisten kanssa työskenteleviä  heti ilmoittamaan havaitsemistaan väärinkäytöksistä, epäkohdista tai ihmisoikeusloukkauksista. Toista työntekijää ei voi suojella, vaan asiakkaan tarpeet ovat aina ensisijaiset.

Helsingin käräjäoikeuden päätös julkistaa viidestä murhasta ja kuudesta murhan yrityksestä syytetyn helsinkiläisen perushoitajan mielentila-analyysi on tärkeä askel kohti työyhteisön vastuullisuutta. Toivottavasti tämä avoimuus ja persoonallisuushäiriön kuvailu auttaisi tunnistamaan seuraavia potentiaalisia sarjamurhaajia vammaisten ja vanhusten hoidossa ennen kuin on liian myöhäistä.

Mielentilalausunnon  mukaan perushoitaja on persoonaallisuushäiriöinen psykopaatti, jolla on poikkeuksellisen voimakas taipumus valehdella. "Hän on huomattavan kyvykäs manipuloimaan muita ihmisiä näennäisen miellyttävällä käytöksellään. Hän ikään kuin lumosi osan uhreistaan, toteaa valtionsyyttäjä leena Metsäpelto Iltalehdessä 27.11.,


Lausunnossa todetaan edelleen, että perushoitaja pystyi näin antamaan valheellisen, empaattisen, luotettavan ja kyvykkään kuvan itsestään. Tutkittavan itsetunto on heikko ja hänellä on taipumusta tunne-elämän epävakauteen…tutkittvalle on tunnusomaista syyttää muita ja kaunistella valheellisesti omaa käyttäytymistään. Tutkittava on toistuvasti toiminut lakien ja sääntöjen vastaisesti osoittamatta katumusta teoistaan.”

Vammaisten ja vanhusten insuliinisurmien jälkeen  omaisten ja omaisjärjestöjen kritiikkiä syyllistettiin, arvostelu leimasi koko hoitoalan ja monille työntekijöille tuli paha mieli.


Omaisensa menettäneiden paha mieli ei ketään kiinnostanut ja jäi toissijaiseksi.

Mitä kauhutekoja pitää tapahtua ennen kuin saadaan laki hoito-ja sosiaalialalla työskentelevien taustojen ja rikosrekistereiden tarkistamisesta. Päihde- ja huumeriippuvaisten työntekijöiden pääsy lääkevarastoihin voi olla kohtalokasta.

Mielestäni suomalaiseen perinteeseen ei kuulu ilmianto ja kantelut, mielluummin katsotaan ohi ja ummistetaan silmät,  hoitoyhteisössä ei helpolla lähdetä työtoveria  paljastamaan, etenkään jos hän on esimiesasemassa.  Sosiaali- ja hoitoalan piirit ovat pienet, kantelijat leimataan nopeasti ja  uutta työpaikkaa ei löydy.

Ruotsin Lex Sarahin tapainen laki, joka vaatisi työntekijöitä  ilmoittamaan  heti havaitsemansa  epäkohdat asiakkaan hoidossa ja  kohtelussa  olisi Suomessakin tarpeen!

23 vuotias perushoitaja Sarah Wägnert kertoi 1997 Ruotsin televisiossa kuinka hänen työpaikallaan Solnassa vanhuksert saivat tuntikaupalla huutaa apua ja makasivat makuuhaavoissa. Vanhainkoti lopetettiin. 1999 tuli Lex Sarah laki ja Sarah Wägnert sai kunniatohtorin arvon 2010.
Uskaltaisiko  Suomessa kukaan toimia kuin Sarah Wägnert?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Vanhat Tavat (nimimerkki)

Ikävä sanoa, mutta tuntuvat nämä sarjahoitotätien tuomiot pakkotuomioilta, mielentilatutkimuksen perustelut taas tutulta, jokaiselle jotakin lausunnoilta... Eduskunnassa näitä narsistisia psykopaatteja on ja paljon, kähmijöitä monilla palleilla, rakenteellista korruptiota maan tapana...
Epäselvää hoitajan joukkomurhassa ovat perustelut, ainakin näin sivusta katsoen, syy-yhteys pitäisi olla kiistaton kun elinkautista tuomitaan, vaiettu tosiasia kun on syyttömien vankeuteen tuomitseminen maan tapana, tilastollisesti on selvitettävä mahdollisimman paljon rikoksia, jotta voidaan ulos antaa kuva ettei muita kuin talousrikoksia jää selvittämättä...
Kun passiivinen eutanasia on jo pitkään ollut maan tapa, mummon paras ystävä on keuhkokuume... En sano suuntaan en toiseen kyseisen tapauksen tapahtumista, mutta ainakin puolueettomalle sivustakatsojalla karulta tuntuu perustelut, että kun on ollut tilaisuus ja on niin kovin valehteleva kun ei tunnusta, psykopaattinen kun empaattista esittää... Motiivit on hukassa, pannaan vian päässä piikkiin kun se selittääkin kaiken... Kun on nähnyt ja kuullut miten maassamme priorisoidaan vanhusten huoltoa, kuka mitäkin lääkkeitä aiemmista välittämättä määrääkään... Toki on mukavampi että syyllinen on hoitaja, lääkäri olisi ollut jo katastrofi. Lääkevarkauksienkin tutkinta tuntuu kilpistyvän hoitoportaaseen, ei väliä lopuilla, ne kun ovat kai luonnollista hävikkiä.
THL on julki korruptoitu, johdossa vääriksi todistetuilla tutkimuksilla eikä palli heilu vaikka mitä pandemioiden väsäilyjä ja lääkekokeita lapsilla maan tapana, koko pulju on niin läpi mätä, kuten valtaosa läpi korruptoiduista virastoista, poliittisista suojatyöviroista vailla vastuuta, rakenteellinen korruptio on niin suurten kustannusten aiheuttaja, että hirvittää!
Kun totuus kansalaisille sisäilmaongelman syistä ja seurauksista tulee julki, miten suurilla rahoilla ja voimilla totuutta ollaankaan pimitetty, vastuulliset tieten tahtoen suunnanneet tutkimukset asian vierestä...
Maassamme tapahtuu törkeitä ihmisoikeusloukkauksia maan tapana vanhus-, vammais- ja mielenterveyspotilaiden ollessa uhrien asemassa, kellään ei ole mitään vastuuta mistään!
Kuinka paljon saikaan eutanasialääkäri mediahuomiota?

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Vanhat Tavat,

- siis, luulette ettei perushoitajan tuomio ollutkaan oikeudenmukainen? Tapahtuuhan niitä oikeusmurhiakin ja syytömien vankeuteen tuomitseminen, mutta kun kehitysvamma-ja vanhusten huollossa on mielestäni paljon sitä harmaata aluetta, joten esiin tulleet tapaukset saattavat olla jäävuoren huippuakin!

Itsekin sanotte, että.."Maassamme tapahtuu törkeitä ihmisoikeusloukkauksia maan tapana vanhus-, vammais- ja mielenterveyspotilaiden ollessa uhrien asemassa, kellään ei ole mitään vastuuta mistään",

- se, ettei virkamiehet vastaa kenellekään omista vääristä päätöksistä tai virheistä pitää paikkansa!Kokemuksistani tiedän, ettei myös virkamies paljasta toisen virkamihen virhettä. Kaikki suojelevat toinen toistaan.

Vieras (nimimerkki)

Härskisti totean, jotta kuolema ei ole hoidon vastakohta. Ei väkisin tarvitse hengissä ylläpitää.
Iäkäs ihminen sanoi, ettei muuta tarvitse kuin nesteytyksen ja kipulääkkeet. Kelpaa minunkin testamentikseni.
Mutta on myös ihmisiä, jotka haluavat toisin asiat ratkaista. Elämänhalua on pitkäaikaispotilaan sängyssä.
Eiköhän elämälle voi antaa kuvionsa?

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Vieras 17:21> " Ei väkisin tarvitse hengissä ylläpitää.",

- myös "ei väkisin" elävänä hautaan työntää "keuhkokuume-diagnoosilla"!

Vieras (nimimerkki)

Nuo paljastuneet insuliini- ja diapamsurmat ovat vain jäävuoren huippu. Suurin osa tarkoituksellisesta eutanasiasta jää varmasti paljastumatta, koska ruumiinavauksia ei tehdä "oikeista tapauksista" ja ei osata etsiä tiettyjä myrkkyjä.
Lehtimäen insuliinisurma paljastui sattumalta, kun säilöön jätetystä näyttteestä Nokian insuliinimyrkytysten jälkeen osattiin hakea insuliinijäämiä myös tästä Lehtimäellä kuolleen nuoren naisen näytteestä.
Passiivinen eutanasia on "normaali" hoitokäytäntö jo vanhuspuolella mutta myös vaikeavammaisten kohdalla, onneksi omaiset voittivat HUSin tekemissä elvytyskieltopäätöksissä.

Kaltoin kohtelu ja pakkotoimet ovat taas sitä harmaata aluetta, josta ei tiedetä ja jota ei haluta edes tutkia.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Vieras 30.11., 11:01> Passiivinen eutanasia on "normaali" hoitokäytäntö jo vanhuspuolella mutta myös vaikeavammaisten kohdalla, onneksi omaiset voittivat HUSin tekemissä elvytyskieltopäätöksissä.",

- ei vanhus tai vaikeasti vammainen paljon tarvitse ns."normaali lähtöön" : ei syötetä eikä juoteta ja ihminen kuivuu ja saattaa sammua voimattomana..

"Kaltoin kohtelu ja pakkotoimet ovat taas sitä harmaata aluetta, josta ei tiedetä ja jota ei haluta edes tutkia",

-eihän niitä voi kukaan tutkiakaan, koska kaikki tapahtuu suljettujen ovien takana ja työntekijät vetäytyvät vaitiolovelvollisuuden taakse.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset