Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Kehitysvammaisten asioissa paljon parantamisen varaa

"Peruspalveluministeri Paula Risikko vastaanotti Tuusulassa listan ihmisoikeusrikkomuksista" kirjoittaa toimittaja Oskari Lehto Keski-Uusimaassa 19.11 ja jatkaa "kehitysvammaisten ongelmista puhuttiin keskiviikkona Tuusulassa Keski-Uudenmaan kehitysvammaisten tuki ry:n ja kansanedustaja Eero Lehden yhdessä järjestämässä seminaarissa, jossa Lehden lisäksi puhui peruspalveluministeri Risikko.

"Seminaariin osallistuneiden omaisten kokemusten perusteella kehitysvammaisten ihmisoikeudet ovat Suomessa retuperällä. Epäkohtien korjaamiseksi onkin syntynyt kansanliike ja sydän paikaltaan blogissa internetissä on kerätty kehitysvammaisiin kohdistuneita ihmisoikeusrikkomuksia, nämä tapauskertomukset harmaan hoivan alueelta ja kansanliikkeen vetoomukset luovutettiin ministeri Risikolle. Ministeri Risikko suhtautui ongelmiin vakavasti ja lupasi viedä asioita eteenpäin."
Ministeri lupasi selvityttää, miksi  vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu on monissa kunnissa evätty kehitysvammaisilta henkilöiltä, koska on katsottu etteivät he pysty määrittelemään avustajan tehtäviä. Ministeri korosti, että STM ohjeissa todetaan, että vammainen voi käyttää läheisten ja omaisten apua työtehtävien määrittelyssä.

"Peruspalveluministeri Paula Risikko kertoi Tuusulassa, että hän haaveilee vammaistutkimuksen professuurin perustamisesta johonkin korkeakouluun. Olisi tärkeää saada vammaisten asioista tutkittua tietoa, se toisi vammaisten asiat paremmin esille. Ministeri toivoi asian eteenpäin viemiseksi tukea kansanedustaja Eero Lehdeltä.

Kansanedustaja Eero Lehti puuttui kehitysvammaisten työllistämiseen, josta hänellä on omia kokemuksia niin yrittäjänä kuin edesmenneen kehitysvammaisen veljensä kautta. Työpankki, joka vuokraisi työvoimaa yrityksille olisi hyvä ratkaisu. Näin kehitysvammaisista ei syntyisi velvoitetta työpaikalle, Lehti totesi.

Jäämme odottamaan ministeri Paula Risikon toimenpiteitä kansanliikkeen ja Sydän paikaltaan blogin julkituomiin "harmaan hoivan" ihmisoikeusrikkomuksiin. Ministeri Risikko oli ensimmäinen, jolle nämä "ihmisoikeudet toimintarajoitteisille "- tapauskertomukset luovutettiin.  Omaisten ja työntekijöiden kirjoittamat kertomukset(100kpl) on tarkoitus toimittaa myös Oikeuskanslerille, Eduskunnan oikeusasiamiehelle ja Valviralle.”

 

 -Jospa Suomen viranomaiset ja kehitysvammajärjestöt heräisivät viihdoinkin parantamaan  vammaisten kansalaisten oikeuksia!

Kehitysvammahuolto elää antikiaikaisen lain mukaan, jonka  pakkokeinopykälä 42§ joka antaa lähes rajattomat mahdollisuudet erilaisten pakkokeinojen, eristyksen ja tapaamisrajoitteiden käyttöön. Ihmetyttää jo kaun se, että panttaako hallitus kehitysvammalain muutosta? Vai vastustavatko itse suuret rikkaat ja mahtavat erityshuoltopiirit muutosta, jos vaikka menettäisivät valtaansa kun perustetaan aina isompia erutyshuoltopiireja? 

Noussut kansanliike taistelee ei vain vammaisten ihmisoikeiksista, mutta myös omaisten oikeuksista tavata vammaista perheen jäsentä. Nykysystemi yrittää kaikin voimin ja keinoin erottaa vammainen hänen omaisistaan?  Onko suku pahin ? – kysyi erässä haastattelussa Kehitysvammaisten Tukiliiton toiminnanjohtaja Susanna Lohiniemi ja vastaa : ..omaiset ovat voimavaa, eivät rasite. –Mutta välillä tuntuu, että vammainen asuu toisten työpaikoilla eikä työntekijä ole hänen kodissaan töissä.”

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Vieras (nimimerkki)

Keski-Uusimaa-lehdelle kiitosta, kun se ensimmäisenä puuttui kehitysvammaisiin kohdistuneisiin ihmisoikeusloukkauksiin ja julkisti Sydän paikaltaan blogin, joka on kerännyt parin viikon ajan HARMAAN HOIVAN tapauskertomuksia kehitysvammaisten ja heidän omaistensa raadollisesta arjesta,
Suosittelen tutustumista SYDÄN PAIKALTAAN blogiin (löytyy googlesta) siellä kirjoittevat toimintarajoitteisten omaiset, työntekijät ja monet ulkopuoliset tukijat.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Vieras 13:36 : "Suosittelen tutustumista SYDÄN PAIKALTAAN blogiin (löytyy googlesta) siellä kirjoittevat toimintarajoitteisten omaiset, työntekijät ja monet ulkopuoliset tukijat",

- kiitos, olen käynytkin lukemassa ja kiinnitin huomiota nimimerkillä kirjoitettu nuoren työntekijän kommentiin ja kopioin siitä osan :

"Olen ollut valmistumisen jälkeen töissä vasta alle vuoden. Sinä aikana minuun on iskostettu sitä hullua toimintatyyliä, jonka mukaan kehitysvammaisten omaiset ovat työntekijälle pahin kiusa. Opiskelun yhteydessä siihen suuntaan ei ohjattu.

Mitä tässä voi tehdä? Nuori hoitaja, jolla on vakituinen paikka, ei äkkiä rupea sitä riskeeraamaan. Hiekkalaatikko on niin pieni, että jos kerran leimautuu hankalaksi, se leima pysyy otsassa pitkään.",

-tallaista työilmapiiriä harrastavat kaikissa vammaisten laitoksissa ja vielä "uhkaillaan" työntekijöitä vaitiolovelvollisuudella, jos kehitysvammaisen omainen alkaa kysellä asioista!?

Vieras (nimimerkki)

Ruotsissa on ollut vuodesta 1999 lähtien LEX SARAH, joka velvoittaa toimintarajoitteisten ihmisten kanssa työskentelevät heti ilmoittamaan, jos havaitsevat asiakkaaseen kohdistuneita ihmisoikeusloukkauksia, väärinkäytöksiä tai epäkohtia. Työntekijä ei saa suojella toista työntekijää, vaan asiakkaan etu menee aina edelle.
Nuori hoitaja Sarah Wägnert kertoi Ruotsin TV:ssä 1997 vanhusten huonosta kohtelusta työpaikkallaan Solnassa.
Mistä meille Sarah Wägnertin tapainen rohkea pioneeri, joka paljastaisi vammaisten ja vanhusten raadollisen todellisuuden yhteiskunnan palvelujärjestelmässä.

Te Viola Heistonen olette Sarah Wägnertin tavoin uskaliaasti paljastanut kehitysvammaisten huonon kohtelun ja vihamielisen suhtatumisen omaisiin. Siitä Suomen kehitysvammahuolto on pannut teidät maksamaan todella kalliisti. Teiltä on riistetty rakas lapsenlapsi. Viha ja kosto menevät aina vammaisen hyvinvoinnin edelle.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Vieras 18:38 > "Työntekijä ei saa suojella toista työntekijää, vaan asiakkaan etu menee aina edelle.",

- ei tällaista Suomen kehitysvammahuollossa aianakaan vielä voi edes kuvitella "ettei työntekijä suojelisi toista työntekijää!?".Olenhan seurannut kvm-huollon ja niitten työntekiojöitten menetelmia 20 vuotta,joten tiedän mistä puhun. Laitokset ja erityisesti nyt yksityiset palvelu-ja toimintakeskukset kun saavat asiakkaan sisään, niin "linnan muurit kohoavat" talon ympärille.Sisätiloissa ja ulkopuolella videokamerat ja nauhoitukset päällä. Pihalle pistetään "Yksityisalue!Läpikulku kielletty"! jos joku "ei toivottu omainen" astuu talon pihalle, niin kutsutaan poliisi partio paikalle ja valehdellaan, että tulijat käyttäytyivät agressivisesti ja häiritsevät heidän toimintaa. Poliisi tietenkin uskoo heitä ja poistaa pihalta "kutsumattomat vieraat". Näin kerran kävi meille EOK:n paikallisen yhdyshenkilön kanssa kun yritimme saada tavata läpsenlastani.
Mielestäni, näihin turvatoimiin lisäksi "pitäisi vielä" vetää piikkilanka aita "linnan" ympärille, ettei takuulla kukaan lipsahtaisi sisään näkemään mitä siellä kehitysvammaisille asukkaille tapahtuu.

Suomessa, niin kuin sanotte "Viha ja kosto menevät aina vammaisen hyvinvoinnin edelle." Suomen kehitysvammahuolto onkin vanhan lain mukaan jumiutunut 1970-luvulle! ja työntekijöiden metodit vastaavat sitä aikaa!

Omainen (nimimerkki)

Rohkaisevaa, että ministeri Risikko on saatu kiinnostumaan omaisten kokemista epäkohdista. Kukapa kehitysvammaisen omainen ei niitä olisi kokenut? Harva vain uskaltaa omalla nimellään sanoa mitään.

Vanhusten tilanne on myös huono, mutta ei kai sentään tarvitse pelätä henkilöstön kostoa, jos puuttuu johonkin ongelmaan?

Vammaistutkimuksen professuuri on hieno idea. Jos virkaan saataisiin aktiivinen henkilö, julkinen keskustelu varmasti rikastuisi. Muistettakoon vain professori Sirkka-Liisa Kivelän ansiot vanhuskeskustelun käynnistämisessä.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Omainen > "Vanhusten tilanne on myös huono, mutta ei kai sentään tarvitse pelätä henkilöstön kostoa, jos puuttuu johonkin ongelmaan?",

- Asioin myös lähes päivittäin vanhusten palvelukeskuksessa, jossa 97 vuotias äitini on hoidossa. On ollut pieniä törmäyksiä, mutta kuitenkin olemme päässeet yhyteisymmärrykseen ja asiat sujuvat normaalisti, niin kuin ihmisten kesken pitäisi ollakin. Sinne voi tulla milloin tahansa tapaamaan äitiäni. Ei ole mitään rajoitteita ja myös lääkärin kanssa yhteistyö on sujunut hyvin.

Mutta toimintakeskukseen, jossa sitten kehitysvammainen lapsenlapseni on, niin edes äitiäni eivät päästäneet lapsenlapsenlasta tapaamaan, kun hänet inva-taksin kuljettaja vei pyörätuolilla talon sisään ( ovet sattuivat olemaan auki), niin hoitohenkilökunta käännyti äidini ulos, poikaa näyttämättä. Vetosivat siihen, ettei edunvalvoja salli. Lähetin pyynnön pojan edunvalvojalle, muttei se koskaan vastanut pyyntööni.

Näin siis sivistyneessä valtiossa sivistyneet ihmiset käyttäytyvät, kun kysessä on vammainen ja vanhus.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset