Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Ministeri Thors: Lasten oikeutta syntymätodistukseen edistettävä kansainvälisellä yhteistyöllä

Sisäasiainministerio Tiedotteet 19.11.2010

"Arvioiden mukaan maailmassa syntyy vuosittain 50 miljoonaa lasta, joilla ei ole syntymätodistusta. Ilman henkilöllisyyspapereita lapsilla ei ole oikeutta moniin peruspalveluihin ja he ovat ennen kaikkea vaarassa joutua hyväksikäytetyksi, esimerkiksi ihmiskaupan uhriksi”, muistutti maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors tänään puheessaan Lapsen oikeuksien päivän seminaarissa.

Lapsen oikeuksien päivää vietetään YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen vuosipäivänä 20. marraskuuta. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin lapsen oikeuksien sopimusta ja herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista.

Tänä vuonna päivän teemana on yhdenvertaisuus ja ministeri Thors korosti, että yksi yhdenvertaisuuden perusedellytyksiä on lasten oikeus henkilöllisyyteen, syntymätodistukseen.

”Toivon, että kansainvälisessä yhteistyössä painotettaisiin, miten tärkeää on luoda riittäviä järjestelmiä, joiden kautta kaikki saavat syntymätodistuksen. Hyvät rekisterit ovat tarpeen myös kehitettäessä demokratiaa ja osallisuutta.”

Lisätietoja: erityisavustaja Thomas Bergman, 071 878 8212

 

- Onhan se tärkeätä, että ihmisellä on syntymätodistus.

Mutta tärkeätä on myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen lisäpöytäkirjojen ratifiointi? 

Lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin YK:n yleskokouksessa 20.11.1989. Siihen kuuluu kaksi myöhemmin lisättyä valinnaista pöytäkirjaa:

-lasten osallistuminen asellisiin konflikteihin

-lapsikauppa, lapsiprostituutio ja lapsipornografia. 

Suomi on hyväksynyt molemmat lisäpöytäkirjat, mutta ratifioinut vasta vain ensimmäisen.

Suomessa taitaa ollakin aikamoinen määrä ratifioimattomia Yk:n ihmisoikeussopimuksen lisäpöytäkirjoja!? Jos ei ole ratifioitu niin voi olla nouadamatta artikloa ja sopimuksen periaatteita.

Suomessa lapsen oikeuksien sopimus tuli voimaan vuonna 1991

Sopimuksessa on neljä yleisperiaatetta :

- syrjimättömyys(artikla 2)

- lapsen etu on otettava ensisijaisesti huomuoon kaikissa päätöksissä (artikla 3)

- oikeus elämään ja kehittymiseen (artikla 6)

- lapsen näkemysten kunnioittaminen kaikissa häntä koskevissa asioissa ( artikla 12).

Noudetaanko näitä periaatteita lasten kohdalla?

Lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus ( J.P.Grant, UNICEFin entinen pääsihteeri).



 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Heidi Tuominen (nimimerkki)

Suomessa ei saa enää synnytys laitokselta syntymätodistusta lapsestaan. Sen saa jos erikseen tilaa sen maistraatista alle 4e hintaan.
Tämähän ei sinällään liity mitenkään asiaan, koska se syntymätodistus Suomessa syntyneillä on ja henkilöllisyys paperit saa lapselle molempien vanhempien suostumuksella. Kela kortin saa pyytämättäkin.
Minulle on kerrottu, että hakiessa lapselle esim. passia, sen saisi vain sillä, että on lapsi ja molemmat vanhemmat paikalla. Eli uskovat ihan sillä että kyseinen lapsi on näiden vanhempien... Kait he nyt tarkastavat jostain, että suurinpiirtein sen ja sen ikäinen lapsi näillä vanhemmilla on..

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Heidi Tuominen : "Minulle on kerrottu, että hakiessa lapselle esim. passia, sen saisi vain sillä, että on lapsi ja molemmat vanhemmat paikalla",

- varmaan sitten passia haetessa viranomaiset löytävät rekisteristä kaikki tiedot lapsesta ja vanhemmista. Ministeri Thors tarkoittikin varmaan maahanmuuttaja lapsia, joilla pitäisi olla syntymätodistus.Miten lienee tilanne tähän asti ollut?

Antti-Pekka Mustonen

"Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?"

Anteeksi vaan Rouva maahanmuuttajaisoäiti. - Pääsääntöisesti Suomi kohtelee, ja Suomessa kohdellaan ihmisiä hyvin. - Vaikka ei olisi aina aihettakaan.

Terve aikuinen rakastaa lapsia, arvelee vaija (= Kannaksen karjalainen nimitys isoisästä).

PS. Nämä "heidituomiset" eli `sekunda juhamolarijohanbackmanit´ eivät halua propagandaltaan edes tietää totuutta.

PS2. Suomen Antifasistinen Komitea (SAFKA) lisää ryssävihaa Suomessa.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Antti-Pekka Mustonen " Pääsääntöisesti Suomi kohtelee, ja Suomessa kohdellaan ihmisiä hyvin. - Vaikka ei olisi aina aihettakaan",

- pääsääntöisesti kyllä! Onhan tämä demokraattinen maa! Mutta minua kohdellaan kaltoin ja tähän päivään saakka. Maanantaina 22.11.2010 tulee kuluneeksi vuosi kun olen nähnyt rakasta lapsenlastaan,kehitysvammaista täysin puhumatonta edesmennen tyttäreni pokaa! Täysin perättömän ilmiannon ja valhellisin perustein hänet suoranaisesti julmasti "kaapattiin" yksityiseen toimintakeskukseen täällä Imatralla. Olen kulkenut hänen vierellään syntymästä asti ja täällä Suomessa ollut hänelle edunvalvoja, joka myös riistettiin munulta ainoalta elossa olevalta lähinomaiselta. Nyt poika "istuu" modernissa toimintakeskuksessa niin kuin vankilassa suljettujen ovien takana minulta ja kaikilta hänen entisiltä tuttavilta ja ystäviltä. Vankilaankin on oikeus tulla tapaamaan vaikka kuin paha rikollinen olisi, muttei isoäidille sallita vaikka nähdä lapselataan, joka on kehitykseltään ehkä 6 vuotias, vaikkakin fyysisesti aikuisikäinen! Olen kovin surullinen ja pettynyt oikeusvaltio-Suomeen!

Antti-Pekka Mustonen

Jottei ois Viola-rouval nii ikävää, nii:

http://www.youtube.com/watch?v=xBJkyG-QUOg

terv. Antti Tynkä-Karjalasta

Halaus!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Hei,hyvää huomenta!
Kiitos molemmille Anteille!
Sellainen se oli se Viipuri, mutten kuitenkaan itse ole "viipurilainen" vain syntyisin Oinaalan kyläläinen Lempaalan kunnasta.Halaushän entisessä kotimaassani osoitti hyvää ystävyyttä ja lämmintä tervehtimistä!
Joten lämpimät terveiset teillekin täältä lumisesta Raution kylästä!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset