Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Hallitus esittää inkerinsuomalaisten paluumuuttojärjestelmän lakkauttamista

Sisäasiainministeriö. Tiedotteet 11.11.2010.

Valtioneuvosto esittää, että inkerinsuomalaisten paluumuuttojärjestelmä lakkautettaisiin siirtymäajan jälkeen. Valtioneuvosto päätti ulkomaalaislain muuttamista koskevan esityksen sisällöstä tänään 11.11. ja tasavallan presidentin on tarkoitus antaa lakiesitys eduskunnalle huomenna.  

Paluumuuttojono suljettaisiin 1. heinäkuuta 2011 eikä jonoon voisi enää tämän päivämäärän jälkeen ilmoittautua. Jonoon ilmoittautuneiden tulisi hakea oleskelulupaa ennen viiden vuoden siirtymäajan päättymistä 1.7.2016. Oleskeluluvan myöntämisen ehdot pysyisivät muutoin ennallaan, mutta vuoden kestävään paluumuuttovalmennukseen osallistumista ei enää edellytettäisi. Samalla luovuttaisiin jonotusnumeron mukaisesta etenemisestä paluumuuttoasian käsittelyssä. Muutoksilla pyritään nopeuttamaan jonon purkamista ja Suomeen muuttamista. Muutoksista hyötyisivät erityisesti aktiiviset ja kielitaitoiset henkilöt.  Siirtymäajan jälkeen inkerinsuomalaiset voivat muuttaa Suomen yleisen oleskelulupajärjestelmän mukaisesti.   

Paluumuuttojärjestelmän lakkauttaminen ei koskisi Inkerin siirtoväkeä ja vuosina 1939-1945 Suomen armeijassa palvelleita.  

Paluumuuttojonossa on tällä hetkellä noin 10 000 henkilöä, joiden asian käsittelyä ei ole vielä aloitettu. Jonoon ilmoittautuu edelleen muutamia kymmeniä paluumuuttajia kuukaudessa. Paluumuuttojärjestelmästä on tullut pitkäkestoinen prosessi, jossa jonoon ilmoittautumisesta on saattanut kulua 10-15 vuotta ennen oleskeluluvan myöntämistä. Monet inkerinsuomalaiset ovatkin muuttaneet Suomeen yleisen oleskelulupajärjestelmän puitteissa. Suomen- tai ruotsinkielen taito antaa hyvän lähtökohdan hakeutua Suomeen esimerkiksi työntekijän tai opiskelijan oleskelulupamenettelyn kautta.  

Suomeen on muuttanut viimeisen 20 vuoden aikana noin 30 000 henkilöä paluumuuttajina, pääosin Venäjältä ja Virosta.   

Lisätietoja: ylitarkastaja Elina Setälä, 071 878 8606

 

 Siis, Suomi tekee nyt Inkerin suomalaisille "STOP!" Suomeen!

Jos pystyisin vaikuttamaan vielä jäljelle Venäjällä oleville Inkerin suomalaisille, niin kertoisinkin karun totuden siitä, miten meille täällä kävi ja miten inkeriläisiä kohdellaan. Olin Neuvostoliitossa sisimässäni ylpeä omasta suomalaisuudestani ja haaveilin aina pääsystä Suomeen. Presidentti Mauno Koivisto avasikin portit inkerinsuomalaisille Suomeen 10.4.1990 YLE:n Ajankohtaisen kakkosen haastattelussa, jossa hän kertoi, että inkeriläiset ovat suomalaisia ja heidät voidaan rinnastaa esim., Amerikan-ja Ruotsin suomalaisin paluumuuttajiin. Tästä alkoikin minun henkilökohtainen muuttoprosessi, joka toi minut Suomeen 7.11.1990 ja samana päivänä aloitin työn siivojana erässä siivousfirmassa..

Nyt 20 vuoden jälkeen voin melkein sanoa, että häpeän kertoa, että olen inkeriläinen, koska tällaista julmaa ja epäinhimillistä kohtelua, jonka saimme täysin puhumattoman kehitysvammaisen orvon tyttärenpokani kanssa, joka minun sylistäni suoranaisesti kaapattiin, ryöstettiin perättömän ilmiannon ja valhellisin perustein!?..En tiedä olisikohan tällaista tapahtunut edes entisessä kotimaassani pahamaineisessa Neuvostoliitossa?, vaikka "Isäni maa" oli viety, muttei sentään lapsenlasta isoäidin sylistä!

Muistojen Inkeri. L.Ronkonen

Inkeri, Isäni maa olit ennen

kotini, kontuni, kaikki on mennyt.

Yksin mä vaellan vierailla mailla

kotia vailla, kotia vailla.

 

Inkeri, kotimaa, kohtalo kurja

syöksi sun kansasi myrskyhyn hurjaan

riistetty, ryövätty kotini kulta

viety on multa, viety on multa... 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Heikki Knookala

typerää, mielummin kelpaa huntupäät ja liehuparrat. Ehkä heidän olisi pitänyt tunnustaa islamin sanaa?

Reijo Tossavainen

On erittäin hyvä asia, että inkerinsuomalaiset ovat niin halutessaan päässeet Suomeen. Nyt ei tarvitse olla tsuhna.

On oikein, että tulo lopetetaan nyt. Jäljellä on ymmärtääkseni vain ja ainoastaan henkilöitä, jotka ovat sukujuuriltaan osittain suomalaisia, mutta täysin venäläistyneitä.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Reijo Tossavainen: "Nyt ei tarvitse olla tsuhna.",

- hyvää niinkin,ettei tshuhnitella, mutta täällä tuli vastaan "ry...ttely".

Koko tämä paluumuutto oli mielestäni huonosti valmisteltu, koska jo alkuvaiheessa tuntui oudolta, että Suomeen pääsivät jopa sillä perustella, että yhdellä neljasta isovanhemmasta oli inkeriläissyntyperää..

Tuula Hölttä

Viola H. :"Siis, Suomi tekee nyt Inkerin suomalaisille "STOP!" Suomeen!"

Koska Venäjä on tehnyt mitään muuta kotiseutuaan ikävöineille ja pakkoluovutetuilta alueilta paenneille Suomen kansalaisille, jotka olivat suomalaisina omistaneet Neuvostoliiton ryöstämäksi jääneen kotiseutunsa ja omaisuutensa jo satojen vuosien ajan, ja jopa ennen kuin Moskovan venäläiset alistivat Karjalan valtansa alle 1500-luvulla?

Vieras (nimimerkki)

joku aikaraja tähän "inkeriläisyyteen" olisi ihan alusta lähtien pitänyt pistää. mutta kun ei, kun tää suomalaisuus on niin lällyn lällyä että ihan muille hyvät ja itseinho suomalaisille? Piru etten pöllömpää kansaa ole nähnyt.
LUKEKAA HARTWAllin sauvun ideologia minun, minulle, meidän suvulle Hesarissa.
Itse aitosuomalaiset eivät enää osaa muuta kuin hokea globaalisuus, globaali yhtään ymmärtämättä mitä se on.

Tapio O. Neva (nimimerkki)

Missä oli tyttären äiti?

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Tapio O.Neva,
se on nyt edesmenneen tyttäreni poika. Minulta "kaapattiin" hänet sen jälkeen kun hän jäi orvoksi. Tapaamisia ei sallita, vaikka ei ole lähestymiskieltoa. Nyt kehitysvammahuollon viranomainen kertookin, että Suomen lain mukaan oikeus tavata olisi isällä ja äidillä, muttei isoäidillä.

Vieras (nimimerkki)

Suomen "lastensuojelu" on järkyttävää! Voit vain lohduttautua sillä, ettet todellakaan ole ainoa väärinkohdeltu.

Vieras (nimimerkki)

Mikä ihmeen hinku kaikilla Inkeriläisillä on päästä tähän paskamaahan, jossa kaikkia isoäitejä ja vammaisia kohdellaan ala-arvoisesti?

Jaassu Vaan (nimimerkki)

Persuna toivotan itse kaikki inkerinsuomalaiset tervetulleiksi tähän maahan.
Toivottavasti nuo vielä jonossa olevat pääsevät tänne, mielestäni ei ole kiirettä tuon järjestelmän lakkauttamisen suhteen.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Jaassu vaan : ".. mielestäni ei ole kiirettä tuon järjestelmän lakkauttamisen suhteen.",

- oikeastaan ei ole oikeudenmukaista,kun kerran portit Suomeen oli avattu inkeriläisille, niin miksi kesken jonoa ne nyt olemme sulkemassa? Jos on pelko, niin kuin Tossavainenkin kirjoittaa, että sieltä tulee nyt venäläistynyttä porukkaa, niin syy ei ole siinä porukassa vaan vastaanottojärjestelmässä, jossa olisi pitännyt tarkkaa määritellä kuka kuuluu "inkeriläisiin" ja kuka ei kuulu.

Käyttäjän wonterghem kuva
Freddy Van Wonterghem

"syy ei ole siinä porukassa vaan vastaanottojärjestelmässä,"

Aivan.
Poliitikot ja byrokraatit lähtevät ilmeisesti maahanmuuttoasioissa näkökulmasta, että määrä korvaa laadun.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Vieras 22:41: "Suomen "lastensuojelu" on järkyttävää!",

- on se järkyttävää, tiedän kyllä! Vielä järkyttävämpää on Suomen kehitysvammahuollossa, jossa yli 30 vuotta vanha laki ja sen pakkokeinopykälä
42§ "erityshuollossa olevaan henkilöön saadaan soveltaa pakkoa vain siinä määrin kuin erityishuollon järjestäminen tai toisen henkilön turvallisuus välttämättä vaatii",

antaa rajattomat mahdollisuudet erilaisten pakkokeinojen, eristyksen ja tapaamisrajoitteiden käyttöön, eli laitoksessa voi tehdä mitä tahansa kehitysvammaiselle ja aina vedota siihen, että "erityshuollon järjestäminen sitä vaati", tätä laitokset käyttävätkin hyväksi.

Kehitysvammalakiin perustuvista pakkokeinojen käytöstä ei ole edes valitusoikeutta.."!!

Vieras (nimimerkki)

Jopa sota-aikana suomalaiset antoivat turvapaikan inkeriläisille, kokivat ainakin meilläpäin "heimoomme" kuuluviksi.
Äitini kertoi kotikyläänsä majoittuneesta inkeriläismiehestä, joka oli ollut sotavankina.Kylä kunnioitti suuresti miehen sivistyneisyyttä ja hän menikin suomalaisen naisen kanssa naimisiin.
Edesmennyt appeni oli poliisi ja aitosuomalainen kunnianmies.Hän tiesi(tunsikin) omalla kylällään olevia inkerinpakolaisia sodanaikana ja jälkeenkin. Luulen, että auttoikin ja tunsi edellisestä elämästään inkeriläisiä, piti heitä suomenheimoon kuuluvina.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Inkeriläisten ja ns inkeriläisten pääsy Suomeen eri oikeudella on syytä lopettaa jossain vaiheessa. Ilmeisesti tuo vaihe on nyt tullut vastaan.

Suomea on syytetty inkeriläisyyden tuhoamisesta sen omalla asuinpaikallaan. Tuossa lienee perää, jos ei anneta ihmisten omille tahdoille ja teoille mitään merkitystä, Jokainen Suomeen muuttanut inkeriläinen murensi hitusen ikivanhaa Inkerinmaata.

Lapsenlapsen ottaminen huostaan ja tapaamisen kieltäminen tekee niin kipeää, että sitä ei ulkopuolinen pysty edes kuvittelemaan.
Toivottavasti inkeriläisyys ei kuitenkaan ole ollut millään tavoin asiaan vaikuttavana. Voisin kuvitella, en tiedä, että vastaavissa tapauksissa käytäntö on sama henkilöistä riippumatta Suomessa.

Karjalassa paljon matkustaneena uskon, että ei Neuvostoliitossa eikä Venäjällä näin olisi toimittu. Siellä isoäidit hoitavat edelleen lapsia. Arvostan ja myös säälinkin niitä vanhoja baabushkoja, jotka sinnittelevät lastenlastensa kanssa.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Erland Salo : "inkeriläisten pääsy Suomeen eri oikeudella on syytä lopettaa jossain vaiheessa",

-miksi samalla Suomi ei voisi "lopettaa" kaikkien muittenkin maahanmuuttajien pääsy Suomeen? Kun inkeriläiset olivat houkuteltu tänne, niin virtaakoon virta niin kauan kuin viiminenkin inkeriläinen olisi lähtenyt Venäjältä pois.
Liikkeelle lähti koko paluumuutto-prosessi ilman minkäänlaista virallista päätöstä eduskunnassa, presidentti vaan lausui televisio haastattelussa, että niin voidaan tehdä.

E.S.: "Lapsenlapsen ottaminen huostaan ja tapaamisen kieltäminen tekee niin kipeää, että sitä ei ulkopuolinen pysty edes kuvittelemaan",

-kiitos näistä sanoista. En ymmärrä tuota julmuutta täällä Imatralla.Muutaman sadan metrin päässä suljettujen ovien takana on minulle nyt jo tässä vaiheessa tärkein, 97 vuotiaan äitini jälkeen IHMINEN - LAPSENLAPSI, jota ei anna edes näkyviin?

Olen lähettänyt jo kaksi kertaa haastemiehen kanssa pyynnön järjestää tapaaminen ja pyysin eilen vielä kerran tuomaan lapsenlapseni määrättynä aikana määrättyyn paikkaan, mutta turhaa odottelin, ovea katsojen, kyynel silmissä. Ei ketään näkynyt! Raadollista toimintaa täällä Imatralla! Tuntuu siltä, että tästä henkisestä kidutuksesta nauttivat yksityisen toimintakeskuksen henkilökunta johtajineen, hallituksineen ja puheenjohtajineen.Miten lienee lapsenlapseni laita siinä porukassa?

mikael_schier (nimimerkki)

"..nauttivat yksityisen toimintakeskuksen henkilökunta johtajineen, hallituksineen ja puheenjohtajineen."

Yksityisen? Kenen taloudellisesti ylläpitämä? Mistä tarkemmat tiedot tästä sinua ja lapsenlastasi koskevasta asiasta? Googlettamallako?

Vieras (nimimerkki)

Ainakin täällä itärajalla inkeriläisiä kohdellaan kuin "vieraita väärästä maasta" eli pidetään venäläisinä.
Vaikka venäläiset turistit pitävät kuntien taloutta pystyssä, venäläisvihamielisyys vain lisääntyy ja alkaa saada jo rasistisia piirteitä, mätämunien heittelystä ikkunaan alkaen.
Onkohan teidän ja lapsenlapsenne kohtelun perimmäisenä syynä "ryssäviha", mikä verhotaan vain muihin syihin.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Vieras 10:59: "Ainakin täällä itärajalla inkeriläisiä kohdellaan kuin "vieraita väärästä maasta" eli pidetään venäläisinä.",

- siitähän se kakki johtuukin.Suomessa asuu nykyään noin 52 000 venäjänkielistä, joista 30 000 Inkerin suomalaisia, muttei me ole mitenkään "virallisesti" erotettu venäläisistä, joten samaa "ry--ssä viha" kohdistuu inkeriläisinkin.

Vieras (nimimerkki)

Te olette antaneet mediassa kasvot inkeriläisyydelle, venäläisyydelle ja kehitysvammaisiin kohdistuneille ihmisoikeusloukkauksille, siksi teitä vainotaan

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Vieras 11:26 : "Te olette antaneet mediassa kasvot inkeriläisyydelle, venäläisyydelle ja kehitysvammaisiin kohdistuneille ihmisoikeusloukkauksille, siksi teitä vainotaan",

- vainotaan vielä senkin takia, että yritän olla aktiivinen jäsen suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta maahanmuuttajan aktiivisuutta ei suvaita Suomessa ja vielä vähemmän sitä "halutaan" venäläiseltä/inkeriläiseltä. Mielestäni periaate yhteiskunnassa on se, että meidän täytyy olla tyytyväisiä siihen että edes pääsimme "paratiisi"-maahan ja olla hiljaa ja nöyränä ottaa kaikki loukkauksetkin vastaan mukisematta.

Vieras (nimimerkki)

Viola: "Jos pystyisin vaikuttamaan vielä jäljelle Venäjällä oleville Inkerin suomalaisille, niin kertoisinkin karun totuden siitä, miten meille täällä kävi ja miten inkeriläisiä kohdellaan."

Tottakai pystyt, pystythän sinä blogiakin pitämään ja haukkumaan suomalaisia. Venäjä on äidinkielesi, joten eikun vaan kertomaan Venäjän mediassa inkeriläisille ja kaikille muillekin venäläisille karu totuus, että Suomeen ei kannata tulla. Säästytään me kantasuomalaiset sosiaalieläteiltä ja Violan kaltaisilta valittajilta. Kantasuomalaiset eivät halua enää yhtään lisää venäläisiä Suomeen. Entisetkin voisivat palata takaisin Venäjälle.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Vieras 11:31 :Venäjä on äidinkielesi, joten eikun vaan kertomaan Venäjän mediassa inkeriläisille ja kaikille muillekin venäläisille karu totuus, että Suomeen ei kannata tulla.",

- Äidin kieleni on Inkerin murretta.

Mitä tulee Venäjän medialle kertomisesta, niin harkitsenkin sitä. Jos olisin itse tiennyt miten epäoikeudenmukaisesti demokraattisessa Suomessa virkavalta kohtelee heikoimpia, toisen luokan kansalaisia, kuten vammaisia, vanhuksia, köyhiä, maahanmuuttajia ja, kuinka voimaton on pieni ihminen taistelemaan Oikeusvaltiossa vääryyttä vastaan, niin olisin ehkä harkinnyt asiaa.Olisi pitännyt ottaa kokeilu aikaa, eikä lähteä irtautumaan entisestä kotimaastani.

Miksi muuten piiloudut pusikkoon ja sieltä ammut, etkä tulee näkyviin kasvokkain juttelemaan? Minä näet en piiloutu enkä lähde nyt Venäjälle takaisiin,niin kuin ne 52 000 muutkaan, joten sinun täytyy vain hyväksyä minut/meidät täällä. Jos on vaikeuksia, niin se on sinun ongelma ei minun. Kiitos.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

"Mitä tulee Venäjän medialle kertomisesta, niin harkitsenkin sitä. Jos olisin itse tiennyt miten epäoikeudenmukaisesti demokraattisessa Suomessa virkavalta kohtelee heikoimpia,..."
"Olisi pitännyt ottaa kokeilu aikaa, eikä lähteä irtautumaan entisestä kotimaastani."

Ole hyvä ja kerro Venäjälle ongelmasi. Kanavat ovat valmiina eli safkalaiset pyyteettömät auttajat. Eikun googlaamaan ja sitten heihin yhteys ja apua tulee.

Esimerkiksi ns venäläisen isoäidin tapaus meni erinomaisesti, kun siitä kerrottiin venäläisille. Kysehän oli venäläisestä mammasta, jonka tytär eli ainakin silloin suomalaisen miehen kanssa Suomessa. He eivät saaneet mummoa jäämään tänne esim. sairaaloissa hoidettavaksi.

Putin ripitti Vanhasta Säätytalolla kuin rehtori pikkupoikaa. Putin sanoi, että Venäjällä on rahaa hoitaa mummo, jos Suomella ei ole.

Mummon omaiset ilmeisesti kyllästyivät koko asiaan ja mummo vietiin Venäjälle. Nyt hän asuu entisellä Inkerinmaalla vanhainkodissa, jonka rakentamisen ovat suomalaiset maksaneet ja jonka toimintakulut myös.
Mummo saa nyt puhua omaa äidinkieltään ja olla hyvässä hoidossa. Ovatkohan omaiset muuttaneet uhkauksensa mukaisesti Venäjälle? Siellä, tosin suomalaisten´kustannuksella, on varaa hoitaa mummo.

Ehkäpä tämä tapaus rohkaisee kertomaan Venäjälle.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Erland Salo,

- Tiedän tapauksen ja olin silloin itse barrikadeilla HS:ssä "mummojen puolesta".
Olen rohkea ja voin puhua/kirjoittaa ilman safkalaisiakin, hallitsen nettiä, muttei Putin eikä Medvedev tulee minua auttamaan. Olen näet Suomen kansalainen. Pyysin apua Suomen pr.,Tarja Haloselta ja Mauno Koivistolta, mutten saanut vastausta kummaltakaan. Eikä Suomen media ole paljon auttanut, jopa paikallinen lehti on vaiennettu kirjoittamaan enää minusta ja lapsenlapsestani!

Vieras (nimimerkki)

"Miksi muuten piiloudut pusikkoon ja sieltä ammut, etkä tulee näkyviin kasvokkain juttelemaan? Minä näet en piiloutu enkä lähde nyt Venäjälle takaisiin,niin kuin ne 52 000 muutkaan, joten sinun täytyy vain hyväksyä minut/meidät täällä. Jos on vaikeuksia, niin se on sinun ongelma ei minun. Kiitos."

Jos et halua palata Venäjälle, niin lopeta jo uikutus. Ei minulla ole vaikeuksia hyväksyä venäläisiä Suomessa, mutta venäläisten tulisi ymmärtää etteivät he ole oikeutettuja mihinkään erikoiskohteluun Suomessa, vaan Suomen lakeja ja viranomaispäätöksiä tulee noudattaa. Valitat joka avauksessasi sukulaisestasi ja Suomen viranomaisten toiminnasta. Valitettavasti me lukijat emme pääse lukemaan viranomaispäätöksiä asiassasi, joten olemme vain Violan sanan varassa. Epäilenpä pahasti, että et kerro lukijoille koko totuutta asiasta. Edelleenkin olen sitä mieltä, että jos Suomen lakien mukaan eläminen ei miellytä venäläistä, hänen tulee luikkia takaisin Venäjälle. Suurin osa heistä on Suomeen luikkinutkin väärin perustein, mm. suurin osa inkeriläisistä. Emme ole inkeriläisille mitään velkaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset