Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Onko Suomi maksanut kunniavelkaansa Inkerin kansalle?

65 vuotta sitten Suomi palautti Neuvostoliiton vaatimuksesta 56 000 inkeriläistä rajan yli. Junat eivät kuitenkaan vieneet  heitä kotiseuduilleen vaan eri puolille Keski-Venäjää, Kazahstaaniin ja Siperiaan.

Sotavuosina 1943-44 63 000 inkeriläistä oli kuljetettu Suomeen Viron kautta paikkaamaan Suomen ankaraa työvoimapulaa. Väestösiirtoa perusteltiin veljeskansaideologiala. Suurin osa siirretyistä oli naisia 28 000 ja lapsia 22 000. Inkeriläiset maahanmuuttajat työlistyivät kohtuullisesti ja osallistuivat Suomen kotirintaman ylläpitoon.

Inkeri sijoittuu alueelle, joka on Suomenlahden ja Laatokan välissä ja kaartaa Suomenlahden etelärantaa yli 200km pituisena vyöhykkeenä ja ulottuu pohjoisessa Karjalan kannakselle.

Sielä asui suomensukuisia heimoja jo tuhannen vuoden ajan, mutta nykyiset inkeriläiset ovat enimmäkseen niiden suomalaisten jälkeläisiä, joita Ruotsin suurvallan aikana 1600 luvulla houkuteltiin Suomen ja Venäjän raja-alueelle asumaan ja turvaamaan valtakunnan etuja. Useat heistä onnistuivat säilyttämään suomen kielen, suomalaisen identiteetin ja luterilaisen uskonnon.

Inkerin suomalaisia oli kaikkian noin 150 000. Pakkokollektivisoinnin ja Stalinin terrorin vuosina 1929-37 noin 45 000 inkeriläistä karkotettiin kotiseudultaan eri puolille Neuvostoliittoa  ja 13 000 teloitettiin ilman minkänlaista syytä. Lisäksi vuonna 1942 noin 30 000 evakoitiin rajavyöhykkeeltä muualle Neuvostoliittoon, esimerkiksi Uraalin taakse Siperiaan.

Gorbatsovin aikana olojen vapautuessa inkeriläisten kansallisuushenki pääsi herämään ja Inkerin kirkkoa ja inkeriläisyyttä alettiin nostamaan.

Presidenti Mauno Koivisto avasi portit inkerinsuomalaisille Suomeen 10.4.190 YLE:n Ajankohtaisen kakkosen haastattelussa, jossa hän kertoi että heidät voidaan rinnastaa esimerkiksi amerikan-ja ruotsinsuomalaisiin paluumuuttajiin. Täällä tavalla Suomi halusi myös maksaa kunniavelkaansa inkeriläisten kokemista kärsimyksistä.

20 vuotta sitten Suomeen muuttaneena inkeriläisenä voin totea, että täällä kertaa Suomi ei onnistunut hyödyntää meidän osaamistamme, työpanostamme eikä koulutustamme. 65 vuotta sitten monet inkeriläiset maahanmuuttajat tulivat maatalouden piiristä ja työllistyivät. Nyt toisen aallon inkeriläiset olivat suurummaksi osaksi hyvin ja akateemisestikin koulutettuja, mutta koulutusta vastaavaa työtä oli hyvin vaikea löytyä. Aivotuonti muodostui aivotuhlaukseksi.

Tänä päivänä Suomi panostaa työperäiseen maahanmuuttoon. Vuodesta 1990 lähtien muuttaneiden 30 000 inkeriläisen sijoittumista ja kotiuttamista tulisi selvittää paremmin.Jäikö paluumuutto huonosti valmistelluksi ja oliko päätös virheellinen?

Monet inkeriläiset kokevat tulleensa syrjityiksi, Suomi ei ottanutkaan meitä avosylin vastaan.Neuvostoliitossa me inkeriläiset olimme epäluotettavia suomalaisia. Täällä Suomessa meitä ryssiteltiin.. Sukulaissiteet jäivät Viroon ja Venäjälle, omaa identiteettiä oli vaikea löytää Suomesta, myös kieli tuotti vaikeuksia.Omalla kohdallani Siperian käyneenä en arvannut mikä Siperiä minua odotti taistellessani omaiseni ihmisoikeuksien puolesta suomalaista virkakoneistoa vastaan.

Valtioneuvoston päätöksen mukaan paluumuuttojonoon ei oteta enää uusia hakijoita.

Historiallisesti katsojen inkeriläiset ovat omalta osaltaan olleet rakentamassa Suomea jo monesti, ja ovat tuoneet oman kultturinsa antia niin musiikin kuin tieteen ja taiteenkin alalta, runon laulaja Larin Paraske, musikko Mooses Putro ja runoilija Aale Tynni olivat inkeriläisiä.

  

  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (61 kommenttia)

jarski (nimimerkki)

Kyllä Suomella on varaa ottaa kaikki vastaan juu....

Pirkko Leskinen (nimimerkki)

Inkerin kansa on jo neljä kertaa joutunut Suomen poukkoilevan politiikan jalkoihin. Ruotsi-Suomi sijoitti 1600-luvulla suomalaisia inkerinmaalle puskuriksi itäistä naapuria vastaan.
Toivo Flink on tehnyt ansiokkaan tutkimuksn Kotiin karkotettavaksi, siitä miten Suomi karkotti 1944-45 56 000 Suomeen tuomistaan 63 000 inkeriläissiviilistä.
Ruotsi maksoi jo 1945 kunniavelkaansa inkeriläisille antamalla turvapaikan Suomesta paenneille tuhansille inkeriläisille.
Toivo Flinkin kirjasta ilmenee myös, että "isä" Tiitisellä oli sormensa pelissä inkeriläisten paluumuuton toteuttamisessa 1990, joka käynnistyi pres Koiviston kutsusta.
Nyt pitäisi todella selvittää miten tämä viimeinen kunniavelka on todellisuudessa hoidettu.

Matti Nieminen (nimimerkki)

Inkeriläisten ohella Venäjän Karjalassa asuvat sorretut suomensukuiset ihmiset pitäisi asettaa somalien ja muiden afrikkalaisten edelle maahanmuutossa.
Ahtisaari ja Halonen ovat liikaa afrikkalaisten asialla.

Gagarin (nimimerkki)

Blogin kirjoittaja on juuri sellainen inkeriläinen, joita Kovisto tarkoitti pyrkiessään maksamaaan kunniavelkaa. Ongelmaksi muodostui vain se, että "inkeriläisinä" alkoi muuttaa umpivenäläisiä, joilla ei ollut suomen kielen taitoa eikä juuri kulttuuriperimääkään inkeriläisyydestä. Tämä skenaario olisi pitänyt hahmottaa paremmin silloin, kun päätöstä sorvattiin, jotta tarpeelliset estot olisi saatu aikaiseksi.
Sivumennen sanoen olen kuitenkin sitä mieltä, että se velka inkeriläisiä kohtaan on venäläisillä - ei suomalaisilla.

Dr. Schmidt (nimimerkki)

Mikä ihmeen kunniavelka? Oli tietysti väärin, että NL:n kansalaisia rahdattiin Suomeen töihin, Suomi otti Saksasta mallia. Suomi on kuitenkin maksanut NL:lle sotakorvaukset, joten mitään velkaa ei ole. Se, että NL:n kansalaiset palautettiin NL:oon sodan jälkeen on täysin asiallinen ja kansainvälisen oikeuden mukainen toimenpide.

Gagarin (nimimerkki)

#5: "Se, että NL:n kansalaiset palautettiin NL:oon sodan jälkeen on täysin asiallinen ja kansainvälisen oikeuden mukainen toimenpide."

Voidaan katsoa, että kyse oli pakolaisista. Eihän Suomi nykyäänkään karkoita pakolaisia takaisin, jos siellä odottaa teloitus. Joitakin inkeriläisiä jouduttiin ampumaan jalkoihin juna-asemalla, että heidät saatiin matkaan. Osa pakeni turvaan Ruotsiin. Onko sinulla oikeaa tietoa silloisesta tilanteesta vai oletko vain niin kyyninen?

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

Inkeriläiset tuotiin väkipakolla Suomeen orjatyöhön sodan aikana, vaihtoehtona esitettiin orjatyötä Saksassa ja "kunniavelan" maksun muodoksi siitä hyvästä porvarit ja se bernsteinilainen veijari tarjosivat uutta orjuutta Suomessa.

Monet ovat jo lähteneet täältä loppu elämän kestävästä työharjoittelijan osasta takaisin Venäjälle, missä heidän kotinsa on, vaikkakin monet joutuivat myymään asuntonsa Venäjällä, uskoen suuriin valheellisiin lupauksiin. Nyt he ovat suurissa vaikeuksissa.

Älä usko milloinkaan porvarin ja heidän juoksupoikiensa bernsteinilaisten puheita, vaikka se tulisi presidentin suusta.

www.markusreed.julkaisee.fi/64

Violiina (nimimerkki)

Inkeriläiset on "sotkettu" nyt täällä Suomessa n 50 000 venäjänkielisiin ( joista 30 000 onkin inkeriläisiä). Inkeriläisten "siivillä" tuli todella paljon venäläisiä, koska alkuvaiheessa paluumuuttolupa oli helppo saada, esim., tarvittiin vaikka yksi inkeriläis-syntyperäinen isovanhempi, niin kaikki jälkeläiset pääsivät hakemaan "paluumuuttoa" Suomeen.

Dr. Schmidt (nimimerkki)

#6: Voidaan katsoa, että kyse oli pakolaisista. Eihän Suomi nykyäänkään karkoita pakolaisia takaisin, jos siellä odottaa teloitus.

Eiköhän miehitetyn alueen siviiliväestön vieminen pakkotyöhön miehittäjän tai sen liittolaisvaltion alueelle ole jo sinällään kansainvälisen oikeuden vastaista. Jos taas lähti Suomeen vapaaehtoisesti, niin sehän oli maanpetos - työskentely vihollismaan hyväksi.

Suomi ei ole vastuussa NL:n viranomaisten toimenpiteistä. Esim. Ruotsi luovutti SS:ssä palvelleet baltit takaisin NL:oon, vaikka heidät oli pakotettu sotimaan NL:a vastaan.

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

Alueella, josta saksalaiset haalivat perääntyessään siviilejä mukaansa orjatyöhön toimitettavaksi, asui juuriltaan venäläisiä, suomalaisia ja saksalaisia.
Jos saksalaiset "haistoivat" tämän, niin saaattaa arvata, keitä he olivat työntämässä Suomeen, hiukan "helpompiin" oloihin.

Juuri kyseinen Suomessa "työskentely ja asuminen" on useimmilla ja heidän lapsillaan perusteena nyt pysyvään oleskelulupaan Suomessa.

www.markusreed.julkaisee.fi/510

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

Voin sanoa senkin asian tässä yhteydessä, että oikeilla suomalaisperäisillä "inkeriläisillä" ja heidän perheillään ei ole ollut kielivaikeuksia.

Olen tavannut niin monia vanhoja ihmisiä esim. Toksovassa, Pietarin pohjois puolella, jotka ovat puhuneet parempaa suomea kuin suomalaiset itse.

Silloin alussa porvarit haaveilivat heistä ja muista halpatyövoimaa Suomeen ja suomalaisten totuttaminen "ulkomaalaisiin" päätettiin aloittaa "sukulaisilla".
Ei heidän todellinen syntyperänsä ollut porvareille olennainen asia selvittää.

Siitä oli helpompi jatkaa varsinaisen Baabelin tornin rakentamiseen tänne.
Halpatyövoiman tuonti ja suomalaisten vastustuskyvyn murentaminen kapitalisteilla, siis hurri-kapitaalilla on koko ajan mielessä.

http://www.markusreed.julkaisee.fi/63

Kalevi Mattila (nimimerkki)

Inkerinsuomalaiset, Tiitinen, Supo ja KGB

Valtiovallan ja Suomen Akatemian tuella tehdyssä uudessa tutkimuksessa "Kotiin karkotettavaksi. Inkeriläisen siirtoväen palautukset Suomesta neuvostoliittoon 1944-1955" (SKS 2010) kirjan tekijä Tri Toivo Flink kertoo s. 14 inkeriläisten v. 1990 käynnistyneen Suomeen-muuton taustoista seuraavaa:
"Inkeriläisten muutto Suomeen tuli esiin Supon silloisen päällikön Seppo Tiitisen ja KGB:n Helsingin päällikön Felix Karasevin tavatessa 2. kesäkuuta 1988. Tiitinen tiedusteli valtiojohdon näkemystä inkeriläisten suhteen. "Jos ovat valmiit antamaan muuttoluvan, annetaan tulla, vaikka olisi 'mittatappioitakin', ovathan suomalaisia," kertoo Tiitinen Koiviston todenneen."

Kun presidentti Koivisto sitten kaksi vuotta myöhemmin huhtikuussa 1990 esitti tunnetun paluumuuttokutsunsa, niin herää kysymys oliko kyseessä oikeasti valtiovallan tarkoitus tällä tavalla maksaa kunniavelkaa inkerinsuomalaisille vaiko enemmänkin halu toimia Neuvostoliiton ja KGB:n mahdollisesti Tiitiselle esittämän toivomuksen mukaan ja tyhjentää suomensukuinen väestö Inkerinmaalta? Oliko siis kysymys pelkästään Karasevin Tiitiselle välittämän KGB:n tahdon toteuttamisesta? Joka tapauksessa pääministeri Lipponen totesi 19.2.2002 että "tämä niin sanottu kunniavelka on suurin piirtein maksettu, jos sellaista nyt on ollutkaan". Toivo Flinkin pyytäessä vuonna 2009 lisäselvitystä näihin paluumuuton ja sen keskeytyksen taustoihin Lipposen kieltäytyi kiireisiinsä vedoten eikä Koivistokaan enää halunnut tapahtumia muistella.

Olisi tärkeätä saada tutkimustietoa inkeriläisten paluumuuttoluvan oikeista syistä, oliko kyseessä oikeasti vanhan kotimaan kutsu vaiko KGB:n tahdosta tehty Inkerinmaan uusi etninen puhdistus? Olisi myös tutkimuksella selvitettävä miten Suomi on tällä kertaa ottanut inkeriläiset heimoveljet ja -sisaret vastaan. Onko ollut tarjolla heidän pätevyyttään ja koulutustaan vastaavia työpaikkoja? Ovatko tasa-arvo ja ihmisoikeudet toteutuneet?

Kommentti (nimimerkki)

Olen pahoillani Suomen ja suomalaisten puolesta. Inkeriläisiä on kohdeltu väärin. Luulenpa, että Presidenttimme Koivisto tiesi tämän asian tehdessään päätöksen inkeriläisten vastaanottamisesta. Olihan Koivisto sodan kokenut mies.

Muistan sukulaismiesteni kertomuksia inkeriläisten kuljettamisesta venäläisten vaatimuksesta. Useita inkeriläisiä autettiin ja moni siirtyikin esim. Ruotsiin. Setäni kertoi olleensa poliisimiehenä inkeriläisiä kuljettavassa junassa kohti Venäjän rajaa. Kaksi inkeriläisitä ehdotti, että he karkaisivat junasta. Miehet sopivat, että ko. inkeriläinen hyppäävät junasta, kun juna joutuu eräässä mutkassa hidastamaan. Poliisit sanoivat, että he joutuvat ampumaan karkureita, mutta he ampuvat ohitse. Kehoittivat inkeriläistä juoksemaan lujaa eikä välittämään ampumisesta.

Setäni on jo edesmennyt. Hän kertoi useita kokemuksiaan inkeriläisten kanssa.
Toivon Teille, sukulaisillenne ja ystävillenne parempaa huomista.

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

12.

"Olisi tärkeätä saada tutkimustietoa inkeriläisten paluumuuttoluvan oikeista syistä, oliko kyseessä oikeasti vanhan kotimaan kutsu"

Naurettavia porvarihöpsötyksiä.
Paluumuutto hetkellisen orjuutuksen rikospaikalleko?
Viittaan edellisiin kommentteihini.

http://www.markusreed.julkaisee.fi/52

Koomusta äänestävä (nimimerkki)

On hyvin uskottavaa, että Tiitinen kepulaisena pani toimeen KGB:n toivomuksia tässäkin asiassa. Tiitinen aloitteesta sitten Suomi ikäänkuin viimeisteli Inkerin etnisen puhdistuksen. Koko inkeriläisten paluumuutto olisi jo syytä lopettaa.

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

Inkeriläiset tulivat Suomeen paremman elämän houkuttelemina, mutta suuri osa pettyi pahasti ja katui, että oli moisen asian takia jättänyt kotinsa.
Mielestäni ainakin vanhempien ihmisten olisi pitänyt antaa asua kotonaan loppuun asti.
Jos olisi ollut halu auttaa, niin olisi sitä voinut maksaa "eläkerahaa" sinne heidän kotiseudulleenkin.

Venäjä heillä oli aina mielessä ja kaipuu sinne, kunnes sosiaalitoimisto esti viikonvaihdematkatkin sinne, tuoden säännön, että sosiaalitoimiston toimeentulotuki lasketaan seitsemälle päivälle viikossa ja näin ollen Venäjälle menijät, joita oli alussa tosi paljon Vaalimaallakin, joutuivat valinnan eteen, nähdä ystäviä ja sukulaisia ja luopua viikonvaihteeksi päivärahoista tai päinvastoin.
Juonikasta ja tunnotonta porvaripolitiikkaa.

http://www.markusreed.julkaisee.fi/58

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

Tuo edellä kerrottu on tietenkin ymmärrettävää, kun sosiaalitoimistot ovat kokkelirouvien suojatyöpaikkoja, missä inkeriläismummojen passien leimatarkastukset ovat olleet siellä käyntien tärkein tapahtuma.
Siinä heimoveljeydestä ja kunniaveloista.
Älkää enää naurattako ihmisiä noilla porvariteattereilla.

www.markusreed.julkaisee.fi/50

Vanha demari (nimimerkki)

"9 Suomi ei ole vastuussa NL:n viranomaisten toimenpiteistä. Esim. Ruotsi luovutti SS:ssä palvelleet baltit takaisin NL:oon, vaikka heidät oli pakotettu sotimaan NL:a vastaan. "

Neuvostoliitolla ei ollut mitään oikeutta edes vaatia luovuttamista. Totta kai näillä balteilla oli oikeus sotia Neuvostoliittoa vastaan, joka oli miehittänyt heidän maansa.

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

18.

Siinäpä tulikin esiin vanhan tannerilaisen sosialifasistin mielipide.
Ei ole oppinut mitään kymmenissä vuosissa.
Kuinkahan paljon inkeriläisiä tuli suomalaisfasistien toimesta murhattua 1,5 miljoonan Leningradin siviilin joukkomurhassa sen Aatu ystävän kanssa porukassa toimien.

www.markusreed.julkaisee.fi/10

Tynkä-Karjalan Antti (nimimerkki)

Kunniavelka oli olemassa. Olkoon presidentti Koiviston esityksen takana vaikka KGB, niin oikein se asia oli.

Se miten inkeriläisten muutto Suomeen toteutettiin oli surkea esitys. Tämä viittaa siihen, että asiassa ei ollutkaan kyse siitä, miltä sen haluttiin näyttävän.

Itse karjalaisena en voi hyväksyä ryssittelyä niitä ihmisiä kohtaan, jotka sitä eivät ole.

Toivotan pitkän matkan kulkijalle aurinkoista kevättä Vuoksen varrelle:

http://www.youtube.com/watch?v=g5S5pb_Weqw

Gagarin (nimimerkki)

#9: "Eiköhän miehitetyn alueen siviiliväestön vieminen pakkotyöhön miehittäjän tai sen liittolaisvaltion alueelle ole jo sinällään kansainvälisen oikeuden vastaista. Jos taas lähti Suomeen vapaaehtoisesti, niin sehän oli maanpetos - työskentely vihollismaan hyväksi."

Se "miehittäjien suorittama pakkotyöhön vieminen" oli siunauksellinen asia Neuvostoliiton hirmuvallan alla eläneille inkeriläisille. Kuten mainitsin, he eivät suurin surminkaan olisi halunneet täältä pois. Mitä tulee tuoho maapetoksellisuuteen, niin en pidä Neuvostoliittoa sen arvoisena, että moiset termit olisivat valideja. Kyseessä oli hirmuhallinto, joka orjuutti kaikki kansalaisensa. Kansainvälistä oikeutta ei moisella maaalla omissa silmissäni ollut lainkaan.

Kokoomusta äänestävä (nimimerkki)

Natsi-Saksan Idän yleissuunnitelman mukaan Inkeri olisi asutettu saksalaisilla, jos Natsi-Saksa olisi voittanut toisen maailmansodan. Näin ollen Suomi itseasiassa oli auttamassa Natsi-Saksaa aloittamaan Idän yleissuunnitelman toteuttamisen käynnistämisessä, kun se otti inkeriläisiä vastaan jatkosodan aikana. Natsi-Saksahan olisi halunnut korvata Inkerin venäläisen ja suomalaisen väestön sakslaisilla.

Kremlin käskystä sitten Koivisto auttoi venäläisiä Inkerin etnisen puhdistuksen loppuunsaattamisessa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Id%C3%A4n_yleissuunni...

Gagarin (nimimerkki)

#22: "Kremlin käskystä sitten Koivisto auttoi venäläisiä Inkerin etnisen puhdistuksen loppuunsaattamisessa."

En usko ensinnäkään, että Boris Jeltsin olisi moista käskyä antanut ja toiseksi en usko, että venäläiset, historian tuntien, tarvitsisivat Suomen apua etnisiin puhdistuksiin.

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

22.

Kyllä porvarit osaavat kääntää asiat joka käänteessä parhain päin.

Ajatelkaa vähän niitä aina pompoteltuja ihmisiäkin.

http://www.markusreed.julkaisee.fi/57

Kokoomusta äänestävä (nimimerkki)

23#

Gagarin lue kommentti 12. Sen mukaan aloite inkeriläisten muuttamisesta Suomeen tuli KGB:ltä vuonna 1988. Koivisto pani toimeksi vuonna 1990 (ennne NL:n hajoasmista) jahkailtuaan ensin noin kaksi vuotta. Jeltsinillä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa.

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

Ihmettelen, mitä esimerkiksi Pietarissa oli inkeriläisille Suomen oloista aikoinaan valehdeltu, kun he halusivat lähteä tänne "lihapatojen ääreen".
Maasta pois, missä on edelleen sosialismin jäljiltä eläkeikä naisilla 55 ja
miehillä 60.
Sairaanhoito aivan eri tasolla kuin mitä Suomessa on ollut koskaan.
Lääkärin saa aina kotiin, jos lapsi on sairas.
Katson päivittäin Venäjän television ykköskanavaa ja tasoero Suomeen nähden on kuin yöllä ja päivällä.
Meillä katsellaan joka päivä Hollywoodin tuottamaa samaa sarja-roskaa, joka ei huvita edes amerikkalaisia. Heillä, siis venäläisillä on esimerkiksi viikonvaihde täynnä tasokasta taidetta ja musiikki ohjelmaa. Nytkin kuulu italialais-artisti on lavalla.

www.markusreed.julkaisee.fi/60

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

Venäjä on taidemaailman ykköskieli ja sitä täälläkin inkeriläiset haluavat jatkuvasti puhua tämän savolaismurteen sijaan.

www.markusreed.julkaisee.fi/59

toisinajattelija2008 (nimimerkki)

Jos joku on jotakin velkaa, se on Venäjä. Venäjä hyökkäsi Suomeen, anasti Suomelta alueita ja laittoi Suomen maksamaan sotakorvaukset. Lisäksi Suomi pakotettiin palauttamaan inkeriläiset, eivät suomalaiset ole "velkaa" mitään kenellekään, vaan Venäjä on velkaa, ja PALJON!

Gagarin (nimimerkki)

#26: "Sairaanhoito aivan eri tasolla kuin mitä Suomessa on ollut koskaan."

Pitää paikkansa, olen nimittäin tutustunut moniin venäläisiin "sairaaloihin" ... :D

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

Albano Power vetää hienosti ohjelmistoaan läpi Venäjän ykkös kanavalla, joka kipale eri venäläisen nais-artistin kanssa, loistava suoritus.

www.markusreed.julkaisee.fi/63

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

29.

Olet väärässä.
Niin minäkin. Olen olllut tutkimuksissa jopa Kirovin tehtaitten suuressa sairaalassa Pietarissa ja myös esimerkiksi Amiraliteetin klinikalla.
Loistavia lääkäreitä. He ovat saaneet sosialismin ajan lääkärikoulutuksen. Suhtautuminen potilaaseen on sen mukaista.
Ei potilaita kulisseilla hoideta, vaan tiedolla, taidolla ja erityisesti halulla tehdä se.
Inkeriläiset hoitavat järjestään edelleen kaikki läääkäri-asiansa Venäjällä.

www.markusreed.julkaisee.fi/55

Gagarin (nimimerkki)

#31: "Ei potilaita kulisseilla hoideta, vaan tiedolla, taidolla ja erityisesti halulla tehdä se."

Miksi muuten sanoit, että "olen väärässä"? Minähän tuin kantaasi, jonka mukaan terveydenhoito on todellakin "eri tasolla". (Mitä niihin kulisseihin tulee, niin ehkäpä se hygieeniapuoli ja sairaalan yleinen siisteys on myös yksi tärkeä tekijä niistä kulisseista.)
Mielenkiintoista, että olet palannut takaisin vuosikymmenten takaiseen käsitykseesi tuosta Neuvostoliiton sosialismista. Viime aikoina kun olet tiuhaan väittänyt sen olleen Massonin orjuuttavaa kapitalismia.

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

Laaja skaala maailman parhaita naispuolisia lauluartisteja viihdyttää nyt Albanon kanssa venäläisiä ja Suomessa asuvia inkeriläisiä ja minuakin.

www.markusreed.julkaisee.fi/59

Gagarin (nimimerkki)

#33

Uskotaan jo! Nauti taiteesta!

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

En minä ole missään asiassa kantaani muuttanut.
Te porvarit luette joka tavun kuin piru lukee raamattua.
Siisteys kuuluu sairaalassa ehdottomasti asiaan kaikkialla, mutta ei sillä ja yltäkylläisellä lääkemyynnillä potilasta paranneta, jos se on vain sitä ja sekin päin seiniä.
Tai sitten naamataulun perustella potilasta ollaan vain hoitavinaan.
Siitäkin on liikaakin kokemusta ja näyttöäkin.
Älä nyt kuvittele, että tämä propaganda menisi enää läpi millään alalla, että vain Suomessa osataan ja tämä on kärkimaa kaikessa.
Tämä on valitettavasti takahikiä monissa asioissa.
Jopa tyhmässä porvari-propagandassa.

www.markusreed.julkaisee.fi/56

Gagarin (nimimerkki)

#35: "En minä ole missään asiassa kantaani muuttanut.
Te porvarit luette joka tavun kuin piru lukee raamattua."

Eipä siinä piruja paljon tarvita, kun selvästi olet kehumassa Neuvostoliiton sosialismin saavutuksia ja aiemmin puhuit "kasaarijuutalaisten" ja "Massonin" orjavaltiosta.

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

Toistan vielä, että millaisin valheellisin lupauksin, heidän keskuudessaan Venäjällä, alunperin inkeriläiset houkuteltiin muuttamaan Suomeen.
Suurin osa ei tiennyt, mihin tuli ja mikä oikeasti heitä odotti.

Parhaimmillaan halpatyöläisen osa. Huonoimmillaan jatkuva kierto kurssilta kurssille ja työharjoittelusta työharjoitteluun, siis ammatti-ihmiset jatkuvassa työharjoittelussa.

Takaisin muutto oli käynyt vaikeaksi, kun Venäjä vaati Suomeen tulleilta poistamaan itsensä venäläisestä osoitteesta ja näin he joutuivat myymään siellä asuntonsa.
Nyt ne rahat ovat menneet elämiseen täällä lännen kultalassa ja uuden asunnon saanti Venäjältä takaisin muutettaessa on kiven takana.
Siinä on kunniavelkaa kerrakseen.

www.markusreed.julkaisee.fi/58

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

Gagarin

Kyllä Massoninkin sosialismi aina kotiolot voittaa.

www.markusreed.julkaisee.fi/57

Gagarin (nimimerkki)

#38: "Kyllä Massoninkin sosialismi aina kotiolot voittaa."

Vaikuttaa siltä, että olet etsimässä vankempaa pohjaa aatteellesi, kun huomasit, että meuhkaaminen sellaisen puolesta, "jota koskaan ei ole ollut olemassakaan", alkoi vaikuttaa ylitsepääsemättömän vaikealta. Tämä tekee tietysti debatoimisen helpommaksi, kun voin tästä lähtien vapaasti vedota Neuvostoliiton vallineeseen todellisuuteen argumentoinnissani.

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

Tämä meneillään oleva Massonin suunnitelmatalous muutetaan piakkoin globaalisti uudeksi sosialismiksi.

www.markusreed.julkaisee.fi/64

Sitten on riemu rajaton.

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

39.

Älä tee liian hätäisiä johtopäätöksiä.
Massoni ja maailman työväenluokka tekevät työtä tahoillaan.
Minä tyydyn vain toimittamaan lehteäni ja valistamaan ihmisiä.

www.markusreed.julkaisee.fi/56

Gagarin (nimimerkki)

#40: "Sitten on riemu rajaton."

Sinulla vai minulla? Vai meillä molemmilla? Joudunko katkaistun lapion varteen?

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

39.

En ole missään maininnut, että Massonin johtama N-liitto ei olisi ollut perustaltaan sosialistinen, vaikkakin siinä oli ei-sosialistisia piirteitä mukana paljon.
Tekele mikä tekele, mutta sekin tarvitsi päsähtyneisyyden kauden järjestämisen pysähdyttämään liian nopeasti edennyt kansalaisten totuttaminen kohoavaan elintasoon, kun tiedettiin, että se tullaan purkamaan kuitenkin pian kapitalismin vetoavuksi lännessä.

www.markusreed.julkaisee.fi/62

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Minulla meinasi seota päässä, kun tajusin, että mummoni on sukujaan Nevalainen ja hänen hassussa murteessaan on samoja vivahteita, joita on inkerin kielessä. Heti välähti päähäni, että jos minusta tulee joskus taiteilija tai muuten kyllästyn elämääni, niin otan käyttöön nimen "Helena Navski". Niin WAU!

Minä henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että mieluun sitä soisin Suomeen tulevan inkeriläisiä jne. kuin somaleja ja irakilaisia...

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

42.

"Joudunko katkaistun lapion varteen?"

Sinä leikittelet jo ajatuksella päästä lapion lisäkkeeksi.
Saat itse valita, haluatko pitkän vai lyhyen varren.

www.markusreed.julkaisee.fi/55

"Työ olkooon ilomme, laiskuus intohimomme", sanoi porvari.

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

44.

"Minä henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että mieluun sitä soisin Suomeen tulevan inkeriläisiä jne. kuin somaleja ja irakilaisia…"

Minä en haluaisi edes suomalaisille tällaista kiduttamista ja kituuttamista.
Tuotantoluvut ovat vieläkin suuremmat kuin koskaan.
Siis parempaa olisi mahdollista järjestää, jos otettaisiin ylisuurista voitoista ja jaettaisiin tasapuolisemmin, mutta sehän olisi jo "sosialismia".

www.markusreed.julkaisee.fi/10

Gagarin (nimimerkki)

#43: "Tekele mikä tekele, mutta sekin tarvitsi päsähtyneisyyden kauden..."

Minkäslainen kausi se "päsähtyneisyyden kausi" oli? :D

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

Inkeriläisiä on jo retuutettu liiaksi. Heidän suuri onnettomuutensa oli, että asuivat fasistisen Suomen lähialueilla ja samoin fasistisen Saksan panssariurilla.

www.markusreed.julkaisee.fi/53

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

47.

Taidat olla ymmärtämättömäksi heittäytyvä uppiniskainen porvarin pentu.

www.markusreed.julkaisee.fi/54

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

Gagarin oli Massonin mannekiini, joka nähdessään kaiken petoksen turhautui, alkoholisoitui ja lähti tästä maailmasta. Kelpaa nykyisin vain olutpullon etikettiin.

www.markusreed.julkaisee.fi/55

Gagarin (nimimerkki)

#49:
Sinä puolestaan huumorimiehiä!

Gagarin (nimimerkki)

#50: "Gagarin oli Massonin mannekiini, joka nähdessään kaiken petoksen turhautui, alkoholisoitui ja lähti tästä maailmasta. Kelpaa nykyisin vain olutpullon etikettiin."

En vielä lähtenyt, mutta tuo idea "Gagarin oluesta" on kyllä kehittelemisen arvoinen. Ehkäpä joku kapitalissti ottaa tästä vinkistä onkeensa.

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

52.

Jo vuosia sitten poitsu se Massoni vei sen Venäjän markkinoille häpäistäkseen Gagarinin, joka ei kestänyt loppuun asti heidän teatterinäytelmäänsä.

www.markusreed.julkaisee.fi/62

Gagarin (nimimerkki)

#53: "häpäistäkseen Gagarinin, joka ei kestänyt loppuun asti heidän teatterinäytelmäänsä."

Kaimani ei siis arvostanut teatteritaidetta. Itse pidän siitä kyllä!

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

Liian energinen maissipoika Nikita pistettiin menemään siinä mukana, kun ulkomaankauppa-ministeri Anastas Mikojan junaili pysähtyneisyyden kauden aloitettavaksi, Massonin ohjeitten mukaan.

www.markusreed.julkaisee.fi/56

Siinä vaiheessa inkeriläiset olivat saaneet jo palata Leningradin sivumetsiin asumaan.

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

54.

Nenäkäskin vielä.

www.markusreed.julkaisee.fi/58

Gagarin (nimimerkki)

#56: "Nenäkäskin vielä."

..kaiken kukkuraksi!

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

Kyllä ne kunniavelka-laskut on aiheellista lähettää sinne Wall Streetille ja osa Turkuun.

www.markusreed.julkaisee.fi/57

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

Suomalaisillakin olisi hiukan laskutettavaa samoilta tahoilta.
Ne tahot ovat muutaman suomalaisfasistin lisäksi vastuussa inkeriläisille ja suomalaisille aikaisemmin järjestetyistä kärsimyksistä.

Nyt päivän "sana": www.markusreed.julkaisee.fi/64

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

Lehteni lukijatilastot kertovat, että tätä inkeriläis-keskustelua on seurattu suurella mielenkiinnolla.
Varmaan paljon enemmän kuin jonkun juttuja polvilumpiostaan.

www.markusreed.julkaisee.fi/14

Violiina (nimimerkki)

Lieneekö inkeriläisten paluumuuton takana todella joku Suomen ja Venäjän KGB keskeinen salaliitto?

Olisivatko Tiitinen ja Koivisto todella sopineet KGB kanssa inkeriläisten siirrosta Suomeen?

Pitikö silloisen Leningradin ympäristö siivota epäluotettavista inkeriläisistä?

Jos niin, niin herää ISO kysymys : miksi sen joutuivat tekemään suomalaiset/Suomi? tai mitkä intressit olisivat Suomella siinä?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset