Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Elämäni Koulut. Osa 36. Kolhoosi.

  • Hilma ja vadelmat
    Hilma ja vadelmat
  • Lyyti
    Lyyti
  • Amalia
    Amalia
  • Anni
    Anni
  • Hilma ja talvi
    Hilma ja talvi
  • Perin asema
    Perin asema
  • Delegatka
    Delegatka
  • Punanurkka
    Punanurkka

Äitini Hilma-Maria Heistosen kertomukset jatkuvat...

Historiasta tiedetään, että kun Neuvostoliitossa alkoi 1920-luvun lopussa laajamittainen pienviljelijöiden ja talonpoikien pakottaminen kollektiivitalouksiin ympäri Neuvostoliittoa, se kosketti tietenkin myös Inkerinmaata. Propaganda kolhoosien puolesta oli voimakasta! Kuvailtiin ihmisille kolhoosien ihanuutta, että suuret koneet tulevat tekemään raskaan työn ja kuinka se helpottaa erityisesti naisten elämää! Lupailtiin helpotusta köyhille, j.n.e.

Ensin houkuteltiin ihmisiä tulemaan vapaaehtoisesti ilmoittautumaan kolhoosiin, mutta kun talonpojat eivät halunneet ja vastustivat kollektivisointia, niin sitten viranomaiset saattoivat julistaa talon isännän kulakiksi, takavarikoida omaisuuden ja lähettää koko perheen väen vaikkapa Hiipinään Kuolan niemimaalle tai Siperiaan. Tämä teki monen elämän pelottavan vaikeaksi.

Suku kolhoosiin

Niin kuin monet muutkin Oinaalan kyläläiset myös Heistosten vanhemmat tytöt aloittivat työuraansa kolhoosissa. Äitini kertomuksen mukaan vanhin Amalia työskenteli lypsäjänä kolhoosissa. Niin myös äitinikin, hän oli karjakkona kolhoosissa nuoria lehmiä hoitamassa. Lyyti kävi sekatöissä pellolla. Anni sisko, joka oli nuorin siskoista jotenkin vältti kolhoosityön, kun pääsi Toksovaan ja siellä hakeutui leipurin ammattiin.

Kotitilalle jääneet siskot tekivät kymmenen vuotta työtä kolhoosissa, mutta eivät kertaakaan saaneet palkkaa siitä. Elanto tuli kotitilalta, joka olikin sisarusten toinen työmaa. Onneksi he pääsivät joskus talvella muualle töihin, joista sai hieman rahaakin.

Lumitöitä

Noin kolmen kilometrin päässä Oinaalan kylästä oli Perin asema, josta junat kulkivat Pietariin. Talvella oli mahdollisuus pyytää kolhoosin puheenjohtajalta lupa, päästäkseen lumitöihin junaraiteita puhdistamaan. Työ tapahtui tavallisilla lapioilla ja työn jälkeen piti kävelleen päästä kiskoja pitkin takaisin alkupisteeseen. Junia piti varoa. Mitään kuljetusta työpaikalle tai takaisiin ei ollut.

Joskus kovassa lumessa liikkui myös auraaja-juna, jota piti varoa kovasti, koska sen junan työntämän lumen alle oli vaara hautautua. Junan tuloa kuunneltiin kiskoista ja alta piti ehtiä pois. Aurajunan lisäksi liikkui myös muita junia. Työ oli raskasta eikä työntekijän turvallisuudesta kukaan välittänyt, mutta sai siitä ainakin rahaa pärjätäkseen kolhoosissa. Näin he pystyivät ostamaan hieman vaatteitakin.

Härän sarvet

Eipä kukaan välittänyt Amalia-tädinkään työturvallisuudesta, kun sattui tapaturma kolhoosin navetassa lypsyaikana, jonne oli viety niin muitten tilallisten kuin myös Heistostenkin omat lehmät. Kun kerran samoissa tiloissa lypsyaikana pääsi vapaaksi aggressiivinen härkä, niin se hyökkäsi yhtä äkkiä lypsäjän kimppuun ja nosti Amalia tädin sarvien varaan. Siitä jäivät ikuiset arvet ja haavat kylkiin ja keuhkoihin, jotka sitten vaivasivat Amalia-tätiä koko elämän loppuun asti. Hän kärsi aina kovasta yskästä.

Äitini Kertoo

Kolhoosi vei lehmät.

      Sitten tuli kamala kollektivisoinnin aika. Lehmät ja muut kotieläimet, jopa kanat piti luovuttaa kolhoosiin. Perheelle jätettiin yksi lehmä. Alkoi köyhyys. Suurista veroista oli selvittävä. Aluksi saatiin pitää vain yhtä lehmää. Perheessä tehtiin sellainen näennäisero, joka mahdollisti toisen lehmän pitämisen. Mutta jotenkin muistaakseni uskottiin, että elämä paranee pian.

      Muistan kuinka ihmettelimme nähdessämme ensimmäisen traktorin kolhoosin pellolla ja ensimmäisen sähkölamppuvalon, joka tuli vedettyjä rautalankoja pitkin. Ensimmäisenä valaistiin "punanurkka"!

      Muistan kuinka ihmettelimme valoa. Punanurkaksi kutsuttiin kokoontumispaikkaa, jonne kolhoosin väkeä kutsuttiin kokouksiin ja nuorisotansseihin. Ensimmäinen lautasmuotoinen radio ja gramofoni saatiin nekin Punanurkkaan."

Äitini kertomuksesta heijastui se, että jotenkin elämä kylässä elpyi, erityisesti nuorten! Monet nuoret liittyivät bolshevikkeihin löytääkseen uuden ja paremman elämän nimenomaan tästä kollektiivisesta yhdessäolosta. Punanurkka alkoi vetää erityisesti nuorisoa.

Muuten, punanurkkien suosio kesti lähes niin kauan kuin itse neuvostovalta. Punanurkkia oli päiväkodeista alkaen aina kaikkiin koulutus- ja työpaikkoihin asti. Niissä ensisijaisesti ylistettiin hyvien hallitsijoiden johtamaa ihanaa yhteiskuntajärjestelmää ja tietenkin sen lisäksi järjestettiin jotain kivaa toimintaa kävijöille!

Kana Hirsipuussa

Mutta joskus uskallettiin pilkatakin uutta järjestelmää. Ainakin yksi tapaus, josta kuulin aikuisten useasti kertovan muistellessaan mennyttä elämää. Se oli kanan hirttäminen.

Maanomistajille oli määrätty niin isot verot, että he joutuivat jopa ostamaan kananmunia luovuttaakseen ne veronkerääjälle.

Eräs kyläläinen oli suutuksissaan teurastanut viimeisen kanansa ja laittanut sen roikkumaan hirttonarusta puuhun. Kanan rintaan hän laittoi lapun, johon oli kirjoitettu runo. En muista sitä runoa mutta lapussa kana kertoi jokseenkin näin:

    En jaksa enää munia niin paljon,
    että pystyisin maksamaan kananmunaveron.

Virkavallan näkökulmasta se oli poliittinen vitsi, nykyisin sanottaisiin vihapuhetta, ja he tulivat etsimään syyllistä! Joku antoikin tekijän ilmi. Sinne pidemmän matkan taakse hänet sitten vietiin, sinne hän katosi tielle tietymättömälle eikä hänestä sen jälkeen kuultu mitään.

Kurjaks' Käi Tiä Elon Matka

Tuohon punanurkkaan liittyvänä julkaisen tähän laulun sanat äitini lauluvihkosta. Tuon rallatuksen kuulin usein ja osasin sen itsekin laulaa. Mutta en tietenkään Stalinin vallan aikana!

Kun monet nuoret naiset tykkäsivät hölkätä usein punanurkkaan pitämään hauskaa ja isäntä jäi lastensa ja lehmän kanssa kotiin ja piti pärjätä, niin siitä aiheesta joku keksi tämän laulun. Sanat menevät näin:

    Telekatka

    Kurjaks' käi tiä elon matka
    ko miul on akka telekatka [delegaatti]
    polsheviikka.

    Lehmä ammuu kytkyessä
    lapset riäkyy kätkyessä
    äinähtäkkööt!

    Lehmän luntti liäväs potkii
    hännällään kaik' silmät sotkii
    määpäs lypsä!

    Kannoin etteen rumme [ruumenia] ammeen
    panin piällein akkain hammeen
    jot lehm' ei tuntis.

    Nyt olkaa hiljaa lapsoseni
    taitaa tulla kultaseni
    kokouksest'.

    Nyt se meil vast' ilo alkaa
    hyväst mielest polen jalkaa
    Akka tulloo!

Tarina jatkuu...

Hakemisto

Hakemisto Elämäni Koulut -sarjan kirjoituksiin löytyy tästä linkistä.

Kuvien Selityksiä

Kertomuksen ajoilta ei ole juurikaan kuvia, joten tässä on kokoelma uudempia.

  • Kuva Hilma ja vadelmat
    • Vuosi 1960 – 1970 -luku.
    • Hilma maistelee vadelmia.
    • Niitä kasvoi paljon talon takana.
    • Pärekatosta näkee, että kyseessä on ostettu hirsitalo.
  • Kuva Lyyti
    • Vuosi 1960 – 1970 -luku.
    • Lyyti-Täti talvivarusteissa.
    • Hirsitalon pihalla.
    • Bujan-koira oli uskollinen kaveri vuosikausia ja paimensi kilejä.
    • Vaatetuksena on fufaika-takki. Sellaista käytettiin armeijassa ja työmailla.
  • Kuva Amalia
    • Vuosi 1970 -luku.
    • Pukeutuneena itse neulomaansa villatakkiin.
  • Kuva Anni
    • Anni-Täti.
    • Ennen sotaa. 1930-luku.
    • Vaatetuksesta näkee, että hän ansaitsi työllään rahaa ja pystyi ostamaan vaatteita.
  • Kuva Hilma ja talvi
    • Vuosi 1950 -luku.
    • Putina.
    • Taustalla Putinan ensimmäinen talo 1946 – 1947.
    • Kovana pakkastalvena ikkunat peitettiin laudoilla ja väli täytettiin sahajauhoilla.
  • Kuva Perin asema
    • Nettikuva
    • Perin asemalta Oinaalaan oli noin kolme kilometriä.
  • Kuva Delegatka
    • Hilma kirjoitti muistiin runon Telekatka.
    • Vuosi noin 2000.
    • Paluumuuttajana Suomessa.
  • Kuva Punanurkka
    • Nettikuva.
    • Neuvostoliittolinen Punanurkka saattoi näyttää tällaiselta.
    • Lippuja, propagandaa ja kommunistista kasvatusta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Pertti Väänänen!

Jouni Halonen!

Kiva kun satuitte olemaan linjoilla ja suosittelette blogia! Kiitos Paljon!

Mukavaa lauantai-illan jatkoa!

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Elämänkertakertomuksesi sen kun käy mielenkiintoisemmaksi!

Kun opiskelit Neuvostoliitossa yhtenä aineena marxilais-leninististä sosialismia, niin miten mielsit aatteen sisällön silloin? Mitä siitä ajattelet nyt?

Kolhoosit olivat niin pahoja paikkoja - ja se käy kyllä tästä blogistasikin selville - että lapsia kuulema peloteltiin: jollette ole kunnolla niin joudutte kolhoosiin!

Kirjavinkkejä:

- Väinö Salmen "Punaisen sirpin Karjala"
- August Lehmuksen "Suomalaiset kommunistit Itä-Karjalassa"
- Pertti Mäen "Jaako Mäen kova kohtalo Stalinin terrorissa"
- Hannu Rautkallion "Suuri viha"
- Vieno Zlobinan "Heidän ihanteensa murskattiin"
- Irja Hiivan "Savakko" (inkerinsuomalainen)

Näissä käsitellään paljolti kolhoosilaitosta, ja suomalaisten kohtaloita työläisten "onnelassa", osin omakohtaisena kokemuksena. Järkyttävää kerrontaa!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

En oikein mieltänyt mitenkään erikoisesti. Olin tottelevainen ja luin ja opin sitä kertomaan erehtymättä, tarvittaessa, niin kuin vaikkapa maantiedettä tai matematiikkaa.

Maassa maan tavalla! Ajattelen nyt!

Kiitos kirjavinkeistä, mutta tässä vaiheessa ei oikein paljon kiinnosta muitten kirjoitukset, koska olen itse henkilökohtaisesti kulkenut sen tien ja nyt pysähtynyt miettimään ja kirjoittamaan sukulaisistani.Talteen kuitenkin otan tuon luettelon!, josta olen tutustunut ainoastaan Irja Hiivan "Savakko"-kirjaan. Ehkä hieman myöhemmin palaan lukemaan muita kirjoja. Varmasti kaikki ovat mielenkiintoisia!

Kiitos paljon kommentista!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Jaakko Ojaniemi!

Pertti Rampanen!

Kiva kun seuraatte blogejani ja suosittelette muille luettavaksi! Kiitos!

Oikein mukavaa alkanutta kesää!

Jussi Säntti

Unto Parvilahden mukaan mikä tahansa on parempi kuin kolhoosi, sinne joutuminen sinetöi kohtalon lopullisesti. Leiriltäkin saattoi päästä pois, mutta ei kolhoosista. Parvilahtihan oli vuosia vapaallakin jalalla.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kerran kiireellisesti selailin Unto Parvilahden kirjaa "Berijan tarhat" ja ajattelin palata lukemaan, mutta se unohtui. Täytyy laittaa tämäkin kirja listalle!

Kiitos paljon kommentista ja tervetuloa uudelleen sivulleni!

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Kiitos Viola!
Vam privet, agronom/brigadir Ilmari Janovitsh
(nastojashnyi traktorist ja belaruskerhon varapuheenjohtaja: www.belkku.fi)

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kiitos kiitoksesta, Ilmari!

Привет и от меня Вам! Уважаемый агроном и бригадир Илмари Янович! Я слышала, что белорусский трактор очень хороший! Значит и тракторист должен быть настоящим! Я лично в этом не сомневаюсь! Вперёд и только вперёд на Беларусь-тракторе! :)

Komeat ovat nuo Belarus-traktorit tuolla valmiina lähtöön!
Terveisiä kerholaisille! Ja kiitos blogin suosittelusta!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kommentti kopioitu Fb-sivultani

Ritva Nordberg kirjoittaa : Uskomatonta on elämä ollut..

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Ritva Nordberg!

Niin se oli monella muullakin Inkerin suomalaisella siinä diktatuuri maassa!

Kiva kun seuraat blogejani! Kiitos ja mukavaa kesää! :)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Mielenkiintoista luettavaa. Nuo omakohtaiset tiedot ja kokemukset kolhoosista olisivat hyvää esitettävää monille sellaisille, jotka edelleen puhuvat kommunismin ja jopa Neuvostoliiton erinomaisuudesta pienelle ihmiselle.

Kolhoosijärjestelmähän oli itse asiassa perinteisen maaorjuuden jatkumo eikä kolhoositalonpojilla ollut minkään väristä sisämaan "passia", joten heillä oli oikeus periaatteessa liikkua vain oman kylänsä raitilla.

Ja yllättävintä monille suomalaisille on tietää, että sama järjestelmä jatkui todellakin vuoteen 1990 asti. 70-luvulla oli pieni uutinen Hesarissa siitä kun viljapulaa kohdanneessa Neuvostoliitossa oli joku iäkäs kolhoosinainen tuomittu kuolemaan, kun oli käynyt ilmi, että hän oli syöttänyt leipiä lehmille. Tämä tapahtui samaan aikaan, kun SAK oli mobilisoinut suuren boikottikampanjan Espanjaan matkustamista vastaan siksi, että siellä oli tuomittu kuolemaan terroristeja Francon aikana. Iskulause kuului: "Toveri, älä matkusta Espanjaan!" (Neuvostoliitossa ei varmaan tarvinnut tuollaista kehottaa sikäläisille duunareille ...)

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

En ollut silminnäkijänä kolhoosielämästä 1930-luvulla, mutta vuosina 1946-1947 kun meidät Uralilta (Udmurttiasta), härkävaunuissa Perin asemalle tuotiin ja Oinaalan kylästämme ei ollut enää jälkeäkään, niin 10 päivän päästä meidät siirrettiin samoissa vaunuissa Volossovan asemalle (Leningradin alue) ja siitä asemalta hevoskyydillä kaikki Sumino-sovhoosiin alueelle ja aikuiset töihin sovhoosiin (Совхоз).

Voin sanoa nyt, että sama menetelmä oli siinäkin. Aikuiset tekivät työtä ilman palkkaa. Omavaraisuutta meillä ei ollut minkäänlaista, koska tämä siirto oli vielä jatkoa paluumatkalle Udmurttiasta! Neuvostoliitossa taisi olla muutenkin kaksi katovuotta peräkkäin, joten jokapäiväinen nälkä seurasi ihmisiä.

Ihmisen oli pakko yrittää varastaa työpaikoilta vaikkapa viljaa taskussa tai muissa salaisissa vaatetuksen paikoissa, että edes saada jotain ravintoa perheelle ja säästyä kuolemasta.

Viranomaiset valvoivat tarkkaa! Jos kuitenkin joku onnistui viemään jotain salaa, niin siltä varalta viranomaiset tekivät usein ratsia työn jälkeen taloihin tarkastamaan paikkoja ja penkoivat kaikki nurkat ja jopa petivaatteetkin nurin! Sen olen itse nähnyt!

Kiitos kommentista!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kiitos kaikille blogin lukijoille, keskusteluun osallistujille, Fb-sivullani tykkääjille, linkin jakajille ja vielä kerran blogin suosittelijoille!

Hyvää alkanutta kesää!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset