Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Elämäni Koulut. Osa 28. Ensimmäinen työpaikka.

  • Taustalla asuntola
    Taustalla asuntola
  • Vanhaa asuinaluetta
    Vanhaa asuinaluetta
  • Lokakuun jäillä
    Lokakuun jäillä
  • Vallankumouksen päivä
    Vallankumouksen päivä
  • Severodvinskin pääaukio
    Severodvinskin pääaukio
  • Severodvinsk nykyisin
    Severodvinsk nykyisin
  • Kolme valmentajaa
    Kolme valmentajaa
  • Työtodistus
    Työtodistus

Ensimmäinen syyskuuta 1959. Severodvinsk. Me, kolme juuri valmistunutta nuorta valmentajaa, Minä, Niina ja kolmas, jonka nimeä en muista, tulimme töihin Lasten urheilukouluun (Детская Спортивная Школа (ДСШ) город Северодвинск). Minun valmennuslajini oli pikaluistelu ja Niinan kaunoluistelu. Koululaiset olivat ikäluokkaa noin 10 – 12 vuotiaita.

Asuntola

Asuntola oli vanhassa kaksikerroksisessa puutalossa. Jokainen sai oman huoneen. Ainakin alakerrassa oli pitkän käytävän varrella eri kokoisia huoneita, joissa sitten asui sekä yksinäisiä, että perheellisiä ihmisiä. Minun huoneeni vastapäätä asui nuori pariskunta ja lähellä uloskäyntiä oli iso huone jossa asui perhe. Siinä perheessä oli luistelun aktiiviharrastaja, pitkä aikuinen nuori kaveri, lähes meidän ikäisemme.

Kerran meillä Niinan kanssa oli jotain asiaa tuolle luisteluharrastajan perheelle ja koputimme oveen. Nuorukainen riensi avaamaan, mutta oli aluskalsareissa. Me säikähdimme, suljimme oven ja lähdimme nopeasti hihittäen pois. Myöhemmin tuo kaveri selitti, että heidän perheessään oli televisio, jota he katselivat salaa, siis maksamatta säädettyä TV-lupamaksua. Alushousut olivat rekvisiittana siltä varalta, että TV-lupatarkastaja sattuisi tulemaan. Silloin olisi hyvä syy anteeksi pyydellen sulkea ovi ja saada lisäaikaa ennen kuin päästää tarkastajan sisälle. Kaveri myös pyysi anteeksi sopimatonta pukeutumistaan.

Ojat, Kanavat Ja Meren Ranta

Pian tutustuimme omiin valmennettaviimme ja ensimmäiset työpäivät alkoivat.

Sinä vuonna pakkaset tulivat jo lokakuun alussa ja nopeasti jäätyivät kaikki ojat ja kanavat, myös meren rannikon jää. Lapsiporukan kanssa lähdimme etsimään sopivia "luistelukenttiä"! Monet tiesivät jo missä ne parhaat ojat ovat ja neuvoivat valmentajaa. Lapset lähtivät mielellään kokeilemaan jäätä!

Aikuisten pikaluistelijoiden valmentaja kutsui minutkin treeneihin! No mihin? Eihän kaupungissa ollut edes kunnon luistelurataa ja jos olisi ollutkin ei sitä olisi vielä ehditty laittaa kuntoon. Ei hätää, hän sanoi! Tuossa on meren ranta ja siinä on jo sopivan vahva jää. Lähdin hieman epäilleen mukaan. Siellä oli jo muutama aikuinen luistimilla ja he rohkeasti liukuivat tiettyyn paikkaan asti, tekivät U-käännöksen ja takaisin.

      Minä lähdin leikkiin mukaan.

      Jää oli tumma ja sileä kuin peili. Lunta ei ollut missään, ei hiutaleen vertaa. Tuntui, että jää notkui luistimien alla ja siitä lähti sellaisia sinkuvia ziuuuuu ääniä?

      Minua kyllä pelotti, mutta uskalsin mennä muitten perässä. Vaatimus oli, että ei saa luistella ryhmässä vaan piti jättää sopivasti välimatkaa edelliseen. Luistelimme vain merkittyä rannan suuntaista reittiä pitkin. Pysähtyminen oli sallittu vain rannassa ja kokoontuminen jäällä oli kielletty.

Tuo luistelukokemus on ikimuistoinen! Se oli todella hieno kokemus! Pakkasta ei ollut kovin paljon ja hyvin teroitetut luistimet veivät lähes itsestään eteenpäin.

Kanavat ja ojat saivat jäädä, kun luistelurata saatiin valmiiksi kaupungin stadionille.

Valmentajan Työ

Työurani alkoi mukavasti ja meitä nuoria valmentajia arvostettiin suuresti. Sen osoituksena pääsimme heti marraskuussa (7. päivä) vallankumouksen vuosipäivän juhlakulkueeseen kunniapaikoille. Minä ja Niina marssimme heti kaupungin opetusviraston jälkeen samassa rivissä urheilukoulun johtajien kanssa.

    Paraateihin osallistuminen oli kunnia-asia ja henkilön asema kulkueessa oli merkki hänen asemastaan sosiaalisessa hierarkiassa. Poisjääminen ei tullut kuuloonkaan. Jos joku olisi jäänyt pois, olisi se yleisön silmissä ollut sama kuin, että hänen nimensä olisi pyyhitty pois julkisesta virasta.

Valmentajan työ oli mielenkiintoinen, oli asunto ja vieläpä palkkaakin alettiin maksaa! Kun 1. syyskuuta koulut olivat alkaneet, niin vanhemmat ja heidän lapsensakin miettivät uusia harrastuksia. Tieto uusista lasten urheilukoulun valmentajista levisi ja kohta meillä Niinan kanssa olikin jo täydet ryhmät niin pika- kuin kaunoluisteluun halukkaita oppilaita!

      Sen lisäksi, että koulu kertoi ryhmistä omissa ilmoituksissaan myös minä olin aktiivinen. Menin itse kouluihin ja lasten urheilutapahtumiin kertomaan uudesta luistelukerhosta.

Tuntui siltä, että kaunoluistelu kiinnosti enemmän tyttöjä ja minun lajini, pikaluistelu, poikia! Mutta kyllä ryhmään tuli vallan riittävästi lapsia. En sen tarkemmin muista ryhmän kokoa.

Urheilukoulun valmennukseen lapset osallistuivat varsinaisten koulutuntien jälkeen. Se oli vapaaehtoista ja ilmaista.

Silloin tällöin ajatukseni palaili siihen omaan kilpaluisteluun. Että saanko kutsun valmennusleirille ja siitä eteenpäin kilpailuihin. Näin oli jossain vaiheessa kuiskittu minulle Arkangelin Urheiluseurasta päin.

Valmennusleiri

Kohta talvi jo alkoi kunnolla ja Arkangelista tulikin kutsu valmennusleirille valmistautumaan kilpailuihin, joita tietenkin talvikauden aikana tulisi olemaan useita. Kutsua olin jo vähän odotellutkin, mutta silti tuntui hyvin haikealta jättää pienet luistelijat ja lähteä pitemmäksi aikaa pois työpaikalta. Olisin voinut kieltäytyä mutta kilpaurheilu vei mennessään. Minulle oli suuri kunnia tulla kutsutuksi Arkangelin leirille ja halusin vielä pysyä aktiivisesti luistelu-uralla. Tunsin jopa velvollisuutta niin Urheiluseuraa kuin myös Arkangelin luistelujoukkuetta ja sen valmentajia kohtaan.

Lopputalven ajaksi työpaikka jäikin lähes toissijaiseksi! Kilpailujen päättyessä kiirehdin aina työpaikalleni, mutta ei se ollut hyväksi kenellekään, koska minun piti kuitenkin käydä luisteluharjoituksissa Arkangelissa ja siellä oli myös valmentajani. Severodvinskin Lasten Urheilukoulun johto kyllä tiesi miten sinä käy, kun valmentajaksi otetaan aktiiviurheilija ja he osasivat varautua siihen. Lasten luisteluryhmä jonka olin koonnut siirrettiin toiselle valmentajalle siksi ajaksi, kun itse luistelin muualla.

Käytännössä tällainen systeemi ei toiminut, joten työurani Severodvinskissa päättyi omasta pyynnöstäni talvikauden päättyessä.

Toukokuussa palasin Arkangeliin ja seuraava työpaikkani tuli olemaan luisteluvalmentajana Arkangelin Trud-urheiluseurassa (Добровольное Спортивное Общество Труд – ДСО Труд – Архангельск).


Hakemisto

Hakemisto Elämäni Koulut -sarjan kirjoituksiin löytyy tästä linkistä.

Kuvien Selityksiä

  • kuva Taustalla asuntola
    • Talvi 1959 – 1960. Severodvinsk.
    • Viola
    • Taustalla talo, jossa asuin.
    • Koululaiset palaamassa koulusta.
    • Pitkospuut rakennettu kuralätäkköjen päälle.
  • kuva Vanhaa asuinaluetta
    • Nettikuva
    • Tällaisia taloja oli paljon Severodvinskissa.
  • kuva Lokakuun jäillä
    • Talvi 1959 – 1960. Severodvinsk.
    • Viola meren jäällä.
    • Taustalla olevan rakennuksen yhteydessä oli pukukoppi.
  • kuva Vallankumouksen päivä
      1. Marraskuun 7 päivä
    • Vallankumouksen päivä.
    • Marssimme kohti pääaukiota.
    • Ciola oikeassa reunassa.
    • Niina vasemmassa.
    • Luistelukoulun valmennettavat lapset takana.
  • kuva Severodvinskin pääaukio
    • Nettikuva
    • Severodvinsk noihin aikoihin.
    • Kuvassa lienee vappukulkue.
  • kuva Severodvinsk nykyisin
    • Nettikuva
    • Severodvinsk nykyisin.
  • kuva Kolme valmentajaa
      1. Toukokuu.
    • Syreenipensas kukkii.
    • Asuntola taustalla.
    • Viola oikealla.
    • Keskellä Niina.
    • Vasemmalla kolmas nuori valmentaja, jonka nimeä en muista.
  • kuva Työtodistus
    • Työtodistus.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän ErkkiLatvala kuva
Erkki Latvala

Mielenkiintoinen asia tuo valmennus ja kilpaluistelu asia..tietysti muutkin asiasi

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kiva kun seuraat kirjoituksiani!

Yritän olla mahdollisimman tarkkana ilmaisuussa ja "elää" sen ajan hengessä ja ilman sitä, että keksisin jotain tai kaunistelisin.

Kiitos paljon kommentista!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kiitos kaikille sivun vierailijoille, keskusteluun osallistujille, Fb-sivullani tykkääjille ja blogin suosittelijoille!

Oikein mukavaa kevättä, vaikka se "...keikkuen tulepi"!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset