Elämäni Koulut. Osa 13. Terrorin Uhrit.

Kesäkuu – Syyskuu 1956.

Lomalle Igomeliin

Kesäkuussa 1956 tulin Arkangelista neljännen kerran lomalle Igomeliin! Tällä kertaa korkeakouluopiskelijana Pedagogisesta Instituutista. Nyt Igomel tuntui jo oudolta. Itse saha oli kasvanut isoksi teollisuus-kombinatiksi numero 263 (ЛПК 263 / ЛесоПромышленный Комбинат 263). Sinne oli tullut paljon uutta venäjänkielistä porukkaa töihin ja huomasin, että inkerinsuomalaisten rivit olivat harventuneet.

Stalinin kuoleman jälkeen vuonna 1953 inkeriläisille oli annettu lupa palata entisille asuinpaikoille, mutta tuo lupa oli vain paperilla: lähemmäksi kuin 100 km päähän Leningradista ei saanut muuttaa. Neuvosto-Karjala oli sallittua aluetta ja moni olikin lähtenyt jo liikkeelle ja monet muutkin harkitsivat muuttavansa pois Pihkovan alueelta. Pois Igomelistä.

Stalinin Terrori ja Vainot

Nyt kun mainitsin Stalinin, niin täytyy kertoa kuinka Stalinin suurpuhdistus ja vainot inkerinsuomalaisia kohtaan heijastuivat meidänkin pieneen sukulaispiiriin. Inkerinsuomalaisten asuntoalueella Igomelissä oli myös Stalinin terrorin uhreja!

No, ensimmäinen uhraus on tietenkin se, että pitkän vaelluksen jälkeen meidät sijoitettiin tähän Pihkovan alueen syrjäiseen Igomel-nimiseen paikkaan surkeisiin olosuhteisiin nostamaan ja elvyttämään sodan moukaroimaa aluetta! Siellä inkerinsuomalaiset tekivät ahkerasti työtä ja se alue on vielä nykyäänkin huomattavasti paremmin kehittynyt kuin venäläisten asuttamat lähikylät.

Tässä kerron muutaman tapauksen, mitä muistan tai mitä sain myöhemmin tietää joittenkin sukulaisten kohtaloista noina aikoina. Tässä täytyy mainita, että minä olen ainoa vielä elossa oleva sukumme jäsen, joka on syntynyt Oinaalassa ja tehnyt ”täyden kierroksen” siirtolaisena Uralin ja Udmurtian kautta ympäri Neuvostoliittoa. Siksi haluan nyt kertoa näistä.

  1. Ivan Krjokshin

    Kerran varhaiskeväisellä loskakelillä inkeriläisten joukkoon tuli suomea puhuva Vanja-niminen mieshenkilö! Muistan kuinka hän oli rikkinäisissä huopikkaissa, jalat läpimärät ja muutenkin ryysyissä vaatteissa, laiha ja likaisen näköinen, aivan musta kasvoiltaan. Loppumatkasta hän oli kävellyt 30 kilometriä Plussan asemalta sinne Igomeliin.

    Tietenkin hänet otettiin joukkoon. Hän sai työtä ja alkoi elpyä. Hieman myöhemmin sain tietää, että hän on inkerinsuomalainen Vanja, Ivan Krjokshin. Ollut vankilassa 10 vuotta ja selvisi sieltä hengissä. Vankilan jälkeen hän alkoi etsiä Inkeristä karkotettuja inkerinsuomalaisia ja lopulta päätyi Igomeliin. Hän tutustui Lempi Tirraseen, koulukaverini Liljan äitiin, ja he menivät naimisiin. Heille syntyi poika, Kolja, jonka kummi minä olen.

    Sen muistan, kun kolja kastettiin. Se tapahtui Igomilin kylän syrjäisessä talossa. Kaikki piti tehdä salaa. Verhot vedettiin ikkunoihin ja ulkona oli vartija siltä varalta, että viranomaiset tulisivat paikalle.

    Paikalla oli myös pappi. Hänkin oli tullut sinne salaa. Silloin uskonnolliset menot oli kielletty ja pappia uhkasi ankara rangaistus.

    Minua pelotti.

    Myöhemmin, joskus käydessäni heillä kyläilemässä, juttelin muutaman kerran Ivan Krjokshin’in kanssa ja kyselin hänen ajastaan vankilassa. Hän ei suostunut kertomaan mitään, ainakaan minulle. Vastasi vain, että päästessään vapauteen hän allekirjoitti jonkun paperin vaitiolovelvollisuudesta, että jos jotain kertoo, niin joutuu takaisiin sinne. – Mutta se oli ollut niin kamalaa, ettei kerro kenellekään, ettei vain joutuisi takaisiin sinne. Ilmiantajia oli joka puolella.

  2. Vanja Hokkanen (Ivan)

    Toinen inkerinsuomalainen Vanja (Ivan) oli ollut 10 vuotta vankilassa ja lähti etsimään heimolaisiaan. Lopulta hänkin päätyi Igomeliin. Myöhemmin sain tietää, että hän oli joutunut sodan aikana Suomeen ja palvellut Suomen armeijassa.

    Nyt arvelen, että hän oli ollut joko Heimopataljoona 3:ssa (HeimoP 3) tai Erikoispataljoona ErP 6:n miehiä.

    Hänet palautettiin Neuvostoliittoon muiden inkerinsuomalaisten heimosotureiden kanssa syys-talvella vuonna 1944 ja saman tien siellä vankilaan.

    Vankilaan joutuminen koettiin inkeriläisten keskuudessa häpeälliseksi eikä niistä asioista puhuttu.

    Myöhemmin hänestä oli tuleva sukulaisemme, kun Ivan Hokkanen ja Lempi-tätini menivät naimisiin. Muistan heidän häänsä.

    Niissä häissä tulin ensimmäisen kerran humalaan. Koulukaverini Liljan kanssa pyörimme hääjoukon seassa. Meille tuli jano. Menimme keittiön puolelle pyytämään juotavaa. Hilda-täti antoi meille molemmille sahtia. Menimme niin sekaisin, että tuskin pääsimme kotiin.

    Hilda-täti sai äideiltämme kovat moitteet.

    Heille syntyi kaksi lasta. Esikoinen oli tyttö, Valja, jonka kummi-tädiksi minut oli kutsuttu. Ristiäiset pidettiin taas salassa. Nyttemmin Valja-tytär antoi luvan julkaista isänsä nimen. Se on Hokkanen Ivan Aleksandrovits, syntynyt 13.4.1924. Hän oli sodan aikana Jyväskylän lentoasemalla autonkuljettajana.

    Hän oli säilyttänyt valokuvan kauniista suomalaisesta tytöstä, johon oli ihastunut ja jopa näytti tuon kuvan minulle. (Itselläni ei ole tätä kuvaa.)

  3. Hilma Sistonen

    Sulo-enon tuleva vaimo, Hilma, ja hänen äitinsä jäivät saksalaisten miehittämälle alueelle. Heidät kuljetettiin Leningradin piirissä olevan Hatsinan leirin kautta syksyllä 1941 Virossa olevalle Kloogan keskitysleirille. Sieltä heidät siirrettiin vuonna 1943 Hangon vastaanottokeskuksen kautta Suomeen.

    Suomesta heidät palautettiin syys-talvella 1944 muitten inkerinsuomalaisten kanssa Neuvostoliittoon, mutta eivät päässeetkään synnyinseudulle vaan juna jyskytti ohi Leningradin ja heidät vietiin Jaroslavin alueelle. Sieltä Stalinin kuoleman jälkeen he muuttivat Neuvosto-Karjalaan. Samoihin aikoina sinne Karjalaan muutti Sulo-eno Igomelista. He tapasivat siellä ja menivät naimisiin.

  4. Stepan Tirranen (Tahvana)

    Stepan Tirranen kuului sukuumme isoisän kautta. Hän oli myös Äitini koulukaveri Oinaalassa.

    Tahvana oli joutunut Stalinin terrorin aikana 10(5?) vuodeksi vankilaan Arkangeliin. Hän oli ollut vankina niin ahkera työntekijä, että vapautumisen jälkeen hänet pyydettiin jäämään sinne töihin ja jopa myöhemmin ylennettiin vankilan johtajaksi.

    Arkangelissa opiskellessani hän löysi minut ja kävimme ottamassa yhteiskuvan. Myöhemmin hän kävi Igomelissä ja hänestä on siellä otettu kuva yhdessä sisarustensa Lempin, Hildan ja Varpun kanssa.

  5. Jussi

    Kuten olen monesti blogissani maininnut, että isoisälläni Simo Heistosella oli yhdeksän lasta ja lisäksi vielä Jussi-niminen ottopoika. Neuvostoliiton kollektivisoinnin aikana, kun kaikki varakkaat talonpojat oli tehty ns. ”kulakeiksi” ja heidän kaikki omaisuutensa takavarikoitu. Tämän lisäksi isäntä ja joskus koko perhekin lähetettiin Siperiaan.

    Isoisäni kasvattipoika Jussi pääsi aikuisena GPU:n (Государственное Политическое Управление при НКВД РСФСР) riveihin ja ovelasti pelasti isoisän todennäköiseltä Siperiaan karkotukselta.

    Tapaus oli sellainen, että GPU:n miehet tulivat kuulustelemaan isoisää. Jussi oli yksi heistä. Jussi oli etukäteen kertonut isoisälle antavansa jokaisen kysymyksen kohdalla käsimerkin: jos pidän kättäni yhdellä tavalla, vastaa kieltävästi, jos toisella, vastaa myöntävästi. Kuulustelu pidettiin, isoisä antoi ”oikeat” vastaukset ja välttyi karkotukselta Siperiaan.

    Kuvasta, jonka löysin omasta arkistostani, sain tietää, että otto-poika Jussikin oli myöhemmin joutunut Jakutiaan, todennäköisesti puhdistuksen uhrina. Äitini Hilma-Maria Heistonen oli valokuvasta tunnistanut Jussin, joka oli Jakutiasta palattuaan 1960 ottanut yhteyttä sukuumme.

  6. Anni-täti

    Anni-täti, äitini nuorin sisko, oli sattumalta työpaikallaan Leningradin Toksovassa silloin, kun syksyllä 1941 kotikylämme evakuoitiin 25 minuutissa.

    Keväällä 1942 hänet sitten pakkosiirrettiin piiritetystä Leningradista Jäämeren rannikolle Jakutiaan. Hän selvisi siellä hengissä. Meni naimisiin ja vasta vuonna 1960 tuli käymään sukulaisten luo yhdessä tyttärensä kanssa. Myöhemmin 1960-luvulla Anni-täti muutti Leningradin alueelle Volosovan piiriin Budinon kylään. Sinne olivat jo silloin muuttaneet Igomelistä äitini Hilma-Maria, veljeni Tolja ja Lyyti-täti.

    Osa suvusta oli nyt muuttanut takaisin samalle paikkakunnalle, jossa jo kerran olimme asuneet vuosina 1946 – 1947.

Tarina jatkuu …

Kuvien Selityksiä

  • Lomalla Igomelissä 1956
    • 1956
    • Violan ensimmäinen loma
    • Pedagogisesta instituutista
    • Otettu Igomelissä
  • Äiti ja Lapset
    • Kesä 1956
    • Äitini
    • Veljeni Tolja
    • Minä
  • Ivan ja Ivan
    • Vasemmalta oikealle ylärivi
    • Lempi Heistonen
    • Ivan Hokkanen
    • Ylärivi oikealta
    • Ivan Krjokshin
    • Lempi Tirranen
    • muita sukulaisia
  • Pariskunta
    • Lempi Heistonen
    • Ivan Hokkanen
  • Sulo
    • Enoni Sulo Heistonen
  • Sulo, Hilma ja Esikoinen
    • Sulo
    • Hänen vaimonsa Hilma Heistonen
    • Heidän esikoisensa
  • Tahvana ja Viola
    • Tahvana ja Viola
    • kuva otettu Arkangelissa
    • Tahvana asui Arkangelissa ja etsi sieltä minut
  • Tahvana ja sisaret
    • Tahvana kyläilemässä Igomelissä
    • Vasemmalta oikealle
    • Lempi
    • Tahvana
    • Hilta
    • Varpu-mummo (isoisän puoliso)
  • Jussi Jakutiassa
    • Jussilla on vaalea lierihattu päässä
    • Muita en tunne
  • Jussi
    • Luultavasti Jussi
    • Muita en tunne
  • Anni-täti
    • Anni-täti
    • Anni Heistonen
viovio
Imatra

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan pitäjä, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu