Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Elämäni Koulut. Osa 6. Matka Arkangeliin.

  • Koko suku saattamassa Violaa matkalle
    Koko suku saattamassa Violaa matkalle
  • Ensimmäinen vuosikurssi
    Ensimmäinen vuosikurssi
  • Petserin asema
    Petserin asema
  • Vologdan asema
    Vologdan asema
  • Arkhangelin asema
    Arkhangelin asema
  • Titan vedenkeitin
    Titan vedenkeitin

Sarjan edellinen blogi päättyi siihen, että keväällä 1952 läpäisin kasi-luokan tentit ja siitä avautui mahdollisuus hakea ammatti­opistoon.

Petseri / Печоры

Halusin jatkaa opiskelua, mutta en tiennyt vielä missä. Moni muukin, joka halusi jatkaa opiskelua, mietti sitä ja erityisesti me, kasi-luokan päättäneet inkerin­suomalaiset, jotka olimme mukavasti koossa. Nyt Igomelissa.

  • Sodan jälkeisessä tilanteessa Neuvosto­liiton oppi­velvollisuus ei käytännössä koskenut meitä inkeriläisiä. Moni ikä­tovereistani jäi ilman koulutusta, koska heidät jätettiin lähettämättä metsä­teitä pitkin kymmenen kilometrin päässä olevaan kouluun. Esi­merkiksi nuorin enoni kävi koulua vain pari luokkaa. Muitakin tapauksia tunnen.
  • Koulu ja koulutus oli maksuton.
  • Kasi-luokan jälkeen avautui kolme mahdollisuutta: mennä töihin, pyrkiä ammatti­opistoon tai jatkaa ysi- ja kymppi-luokalle.
  • Ammatti­opiston tai kymppi-luokan jälkeen oli mahdollisuus mennä töihin tai pyrkiä yli­opistoon.

Niinpä me viisi inkeriläistä tyttöä, Lilja, Irja, kaksi Olgaa ja minä aloimme joukolla suunnittelemaan tulevaisuutta! Emme vielä tienneet suuntaa. Lenin­gradissa olisi ollut kaikenlaista ammatillista opetusta tarjolla, mutta suomalaisille se oli kielletty alue, edes opiskelemaan ei päässyt.

Minua kiinnostivat kielet ja olisin halunnut siinä tulla opettajaksi. Liljaa kiinnosti lääkärin ura. No loppujen lopuksi seikkailu voitti ja me kaikki viisi inkeriläis­tyttöä suunnistimme matkamme Viroon päin, Petseriin. Siellä oli tarjolla mahdollisuus lääkärin­opintoihin.

  • Lääkärin työhön valmistuttiin ammatillisen tutkinnon kautta. Ammatti­nimike oli "Felsher" (Фельдшер, lääke­tieteellinen avustaja. Keski­asteen lääke­tieteellinen koulutus. – Lausutaan kuin "välskäri").
  • Valmistuneella felsher'illä oli oma vastaan­otto jossain kylässä.
  • Hän myös kiersi eri kyliä ja teki koti­käyntejä.

Matkamme alkoi Igomelista kuorma-autojen lautakuorman päällä, joilla körötimme 30 kilometriä! Kuljettajan viereen mahtui vain yksi, joten meidät jaettiin kahteen kuorma-autoon. Minä jouduin istumaan kuorman päällä ja muistan kuinka se pelotti. Tiet olivat kuoppaiset, ei mitään asfalttia ja piti pitää vahvasti kiinni niistä laudoista joitten päällä istuin. Lautoja kuljetettiin kuorma-autoilla Igomelin sahalta Plussan asemalle. Mitään linja-auto kuljetuksia ei silloin ollut.

No, saavuimme kaikki viisi tyttöä ehjinä juna-asemalle ja matka jatkui kohti Viroa!

Pääsy­kokeet alkoivat. Hakijoita oli muistaakseni noin 150! Ensimmäisessä kokeessa, joka oli äidinkielen oikein­kirjoitus sanelusta (Диктант), puolet hakijoista karsiutui. Minä olin siinä kokeessa ainoa, joka sai täydet 5 pistettä. Lilja ja minä läpäisimme kaikki kokeet. Lilja päätti tulla opiskelemaan Petseriin syyskuussa, mutta minua ei kiinnostanut lääkärin ammatti, joten hain hakupaperit pois.

Kuinka ollakaan! Arkhangelin Kooperativnyi tehnikum'in edustajat ilmestyivät paikalle ja houkuttelivat kokeissa karsiutuneita opiskelijoita kokeilemaan pääsy­onnea heille päin. Me, kaksi Olgaa, Irja ja minä läpäisimme kokeet ja meitä onniteltiin ja sanottiin, että terve­tuloa 1. syyskuuta Arkhan­geliin!

Tieto oli yllätys vanhemmille! Pihkovan alueelta Igomelista oli rautateitse matkaa Arkhan­geliin noin 1'500 kilometriä! Ohhoh!

Matka Arkhangeliin

Kesä 1952 vierähti nopeasti ja elokuun viimeisinä päivinä meidän joukko lähti taas kuorma-autojen kyydissä Plussa-asemalle.

  • Matka­tavaroina minulla oli säkki­kankaasta tehty reppu ja
  • kädessä pahvinen ruskea matka­laukku, jonka kulmissa oli metalliset vahvikkeet.
  • Sitten vielä kassi.
  • Mukaan olin varannut talvi­vaatteita ja
  • ainakin pienen kattilan,
  • haarukan,
  • veitsen ja
  • lusikan.

Matka jatkui sieltä kohti Lenin­gradia (noin 200 km), jossa piti vaihtaa junaan Lenin­grad – Vologda (noin 600 km). Kun suoraa junayhteyttä Arkhan­geliin ei ollut, piti matkustaa Vologdan kautta. Vologdassa saimme liput tarvittavaan junaan, joka puksutti 764 km Arkhan­gelin asemalle asti.

Jokaisella asemalla lipun saanti oli aina iso homma! Jonot pitkät. Jos lipun onnistuimme saaman, niin vaunut olivat täynnä matkustajia. Istuma­paikkoja ei riittänyt puhumattakaan makuu­paikoista. Minä, kun olin pieni ja hoikka­vartaloineen, niin menin kerran nukkumaan lämpö­putken viereen vaunun katon rajassa olevalle hyllylle.

Kolmen vuoro­kauden jälkeen saavuimme Arkhan­gelin rautatie­asemalle, mutta itse kaupunki oli vielä joen toisella puolella. Ylitimme Severnaja Dvina -joen proomulla ja vihdoin olimme perillä.

Vastaan­otto oli hyvä! Ammatti­opiston edustajat olivat vastassa jo asemalla ja saattoivat meidät perille. Meidät sijoitettiin vanhan puisen talon toiseen kerrokseen jossa oli iso huone ja 11 petattua rauta­sänkyä odottamassa. Sängyt olivat yhdessä kerroksessa ja saman­laisia kuin sotilas­kasarmeissa! Jokaisen sängyn vieressä oli pieni yöpöytä (тумбочка), keskellä huonetta iso pöytä, jonka ympärillä varmaan 11 tuolia. Huoneen sisä­puolella oven vieressä titan, jossa oli aina kiehuvan kuumaa vettä teetä varten. Huonessa oli myös radio.

  • Titan oli iso, sähköllä toimiva neuvosto­liittolainen veden­keitin.

Vihdoinkin rasittavan matkan jälkeen pääsimme nukkumaan omaan sänkyyn!

Hyvää huomenta, toverit!

Siitä alkoi elämä Arkhan­gelissa. Päivä­rytmi opistolla oli selkeä. Aamulla kello kuusi Radio Moskova toivotti Hyvää huomenta, toverit! Aloitamme aamu­voimistelun! Доброе утро, товарищи! Начинаем утреннюю гимнастику.

Kaikki yhdessä!
Yksi, kaksi, kolme, neljä.
Alkaa...
Nyt!

Linkkejä Ja Kuvaselityksiä

  • Koko suku saattamassa Violaa matkalle. Vasemmalta oikealle:
    1. Viljam-eno
    2. Varpu-mummo
    3. Viola
    4. Liljan pikkuveli
    5. Hilda Tirranen
    6. Einon ja Tamaran poika Vova
    7. Tamara
    8. Lyyti-täti
    9. Isoisä Simo Heistonen
    10. Aune-Amalia, Malja-täti
    11. Tolja-veli
    12. Äitini Hilma-Maria
    13. Eino-eno
    14. Arvi-Eno
    15. Lempi Tirranen
    16. Zoja, Arvin vaimo
    17. Nina, Viljamin vaimo
    18. Sylissä Ninan ja Viljamin lapsi Sveta (tai Ira)
  • Ensimmäinen vuosikurssi 1953
    • Koperativnyi Teknikum Arkhangelsk
    • Viola eturivissä ensimmäinen vasemmalta
    • Olga H. eturivissä toinen vasemmalta
    • Irja eturivissä ensimmäinen oikealta
    • Olga R. takarivissä ensimmäinen oikealta
  • Petserin asema
    • Petserin asema Virossa
  • Vologdan asema
    • Asemapäällikkö kuvassa keskellä
    • Kantajilla valkoiset esiliinat
  • Arkhangelin asema
    • Kuva otettu joelta päin
    • Etualalle proomut, jotka kuljettivat matkustajat kaupunkiin leveän joen toiselle puolen
  • Titan vedenkeitin
    • Keitin oli jokseenkin tämän näköinen
    • Asuntolan vastaava piti siinä aina saatavilla kuumaa vettä

Tarina jatkuu...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän ErkkiLatvala kuva
Erkki Latvala

Paljon on mahtunut elämääsi,ei tiedä muuta sanoa. Selailin tuossa kirjaa ylistarolaiset talvi ja-jatkosodissa 1939-1945
Siellä oli isäni taistelupaikat. Kysyisinkin sinulta onko nämä paikat tuttuja sinulle ilomantsi oinassalmi Laatokan karjala särkisyrjä ilola ruskeala sortavalan mlk rytty tohmajoki kauravaara kaalamo niemiskoski kiteenjoessa tuokslahti tavonmäki saavainjoki sammatsaari laatokalla, rautalahti metsämiklin kylä karjalan kannas rajajoki pien kallelova suur-kivi valkeasaari okanmäki pitkäkoski.
Oli näköjään monta noita pitäjiä ei ole ennen tullut luettua tätäkään kirjaa vaikka ollut meillä vuosikymmenet

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Erkki Latvala, kyselet väärätä henkilöltä isäsi taitelupaikkoja. Ne paikat kaikki ovat silloisen Suomen puolella. Minä olen käynyt ainakin puolella paikkakunnista joista kyselet.

Käyttäjän ErkkiLatvala kuva
Erkki Latvala

Ok. Kyllä tiesin että ovat aikoinaan kuuluneet Suomelle. Ajattelin vain kun Heistonen on inkeriläisiä niin kysyin josko jotain tietäisi näistä alueista

Käyttäjän ErkkiLatvala kuva
Erkki Latvala

Ok. Kyllä tiesin että ovat aikoinaan kuuluneet Suomelle. Ajattelin vain kun Heistonen on inkeriläisiä niin kysyin josko jotain tietäisi näistä alueista

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

En ole lukenut tuota kirjaa ja nuo monet paikat ovat tulleet "tutuksi" jostain kirjoista ja kertomuksista. Ei sen enempää. Saanko kysyä? Selvisikö isäsi sodista?

Minun isä-puoli oli jäänyt Leningradin piirityksen sisäpuolelle ja menehtyi siellä. Tiedämme, että hän on haudattu joukkohautaan.

Käyttäjän ErkkiLatvala kuva
Erkki Latvala

Kyllä selvisi hengissä lievästi haavoittuneena. Tuo Ylistaro on myös minun kotipaikkakuntani, kirja tehty siis tämän pitäjän sotilaista, joskin Ylistaro on nykyäään liitetty Seinäjoen kaupunkiin

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #6

Se on hienoa, että isäsi selvisi hengissä siinä sotien myllerryksessä! On ollut Onni mukana!
Sehän on hyvä, että paikkakuntasotilaista on tehty kirja. Paikallinen historia säilyy paikkakunnan tulevillekin sukupolville!

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Mieriskelen: Minäkin olen käynyt koulut sodan jälkeen yhteensä 19 luokkaa.

Jostain syystä ne eivät ole jääneet mieleen kovin voimakkaasti. Mistähän se johtuu? Aloitin koulun 1944, alkuun en osannut suomenkieltä. Nyt ajattelen että ehkä koin kaiken Suomessa sen takia heikosti koska kotini ja kotimaani oli Karjala, ei Suomi. Meillä ei ollut minkäänlaista isänmaallista kasvatusta. Kotiseuturakkaus jäi Karjalaan, jonka NL tuhosi ja ryösti.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Minulle on jääneet! En tiedä syytä. Jotenkin halusin nyt vaan muistella niitä aikoja ja niin kuin "elää niitä uudelleen". Nuori elää tulevaisuuden toivossa, vanha menneisyyden muistoissa!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

@ Leo Mirala 19.2.2019 20:06

Olen tässä miettinyt miksi sinun koulukäyntisi ei jäänyt voimakkaasti mieleesi? Varmaan sen takia, että et koulukäyntiaikana joutunut sellaisiin vaikeuksiin, mihin joutui moni muukin inkeriläinen minun lisäksi.
Kiitos kommenttista!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Fredrik Arra, kiva kun seuraat kirjoituksiani ja suosittelet. Kiitos siitä! Varmaan ei kiinnostaisi enää kirjoittaminen jos tietäisit, ettei kukaan koskaan lue niitä!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Petri Friari, kiitos blogin suosittelusta ja oikein mukavaa alkanutta päivää!

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Kiitos Viola taas! Sinulla on ollut valtava tiedon jano, aina eteenpäin kaikki esteet ylittäen.

Toivottavasti jatkat vielä kertomustasi, mielenkiinto ei laannu.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kiitos, Elle Marketta!
Kiva kun piipahdit sivulleni! Niin kuin kirjoitin tuolla kommentissa, että vanha elää muistoissaan! Nyt taisi tulla se vaihe!

Oikein valoisaa ja mukavaa alkanutta päivää sinulle!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Johanna Sirén-Kaplas!
Kiva tavata taas sivullani! Kiitos blogin suosittelusta!
Oikein hyvää alkanutta päivää!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kiitos kaikille keskusteluun osallistujille, Fb-sivullani tykkääjille kuin myös blogin lukijoille ja vielä kerran suosittelijoille!

Meitäkin, inkeriläistyttöjä, entisestä pois juna vei...sinne Arkangeliin!

https://www.youtube.com/watch?v=KqBIt5VQddA
Satu Pentikäinen - Menolippu

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset