Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Elämäni Koulut. Osa 5. Kasi-Luokka.

  • Viola noihin aikoihin
    Viola noihin aikoihin

Edellinen blogi päättyi siihen, että pääsin kahdeksannelle luokalle. Asuimme nyt Igomelissa.

Lähin koulu, jossa oli kasi-luokka, oli noin 20 kilometrin päässä kotoa Pihkovan-alueen Ljadan-piirin keskustassa Ljadyssa. Siellä olin jo aikaisemmin käynyt viidettä luokkaa, kun asuimme sillä suunnalla. Opiskelu ei ollut mahdollista muuten kuin muuttamalla koulun asuntolaan eikä sieltä päässyt viikonlopuksikaan kotiin. Äitini antoi luvan ja hakeuduin sihen kouluun. Koulu alkoi syksyllä 1951.

Asuntolassa ensin meni hyvin, mutta sitten alkoivat levottomuudet. Samassa asuntola-rakennuksessa asuivat myös kaukaa tulleet ysi-ja kymppiluokan opiskelijat. He olivat jo paljon varttuneempia ja osa aivan aikuisia, jotka tulivat jatkamaan sodan keskeyttämiä opintoja. Intressit olivat heillä jo hieman erilaiset meihin 8-luokkalaisiin verrattuna. Itse olin 15-vuotias.

Koulun johtaja ehdotti äidilleni, että ottaisi minut pois asuntolasta. Koska kuitenkin halusin jatkaa opiskelua, niin etsimme läheisestä Gorkan-kylästä majoituspaikan. Löysimme kylästä erään mummon, joka suostui ottamaan minut luoksensa ja huolehtikin minusta. Varmaan äitini maksoi hänelle majoituksesta.

Фасад Лядской Школы

      Muistan, kun asunnon omistaja tivasi minulta kerran, että olenko nähnyt 25 ruplan rahan. Hän ikään kuin hieman epäili minua, että olisin sen ottanut. Se loukkasi minua, itkin ja lähdin viikonloppuna 20 kilometrin päähän äitini luo Igomeliin. Matka oli pitkä ja yövyin Potshap-kylässä luokkakaverin, erään tytön vanhempien luona ja seuraavana aamuna kävelin sieltä Igomeliin. Sillä välin joku kuorma-auton kuljettaja oli käynyt kertomassa äidilleni, että ne 25 ruplaa oli löytynyt ja että mummo pyysi anteeksi, joten palasin takaisin ja jatkoin koulunkäyntiä.

Tykkäsin käydä siinä Ljadan keskikoulussa, koska monet kasi-luokan opiskelijat olivat tuttuja aikaisemmilta vuosilta, viidenneltä luokalta, jolloin olimme samalla luokalla.

Keväällä 1952 läpäisin tentit ja siitä avautui mahdollisuus hakea ammattiopistoon. Halusin jatkaa opiskelua, mutta en tiennyt vielä missä.

Linkkejä Ja Kuvaselityksiä

  • Viola Heistonen
    • Tämä kuva on otettu muutama vuosi kasi-luokan jälkeen.
  • Ljadan Koulu -- Фасад Лядской Школы

Tarina jatkuu....

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän ErkkiLatvala kuva
Erkki Latvala

Mukavaa että on säilynyt valokuvia vaiherikkaasta elämästäsi. Siitähän kannattaisi tehdä kirja,niin säilyisi tärkeää historiallista tietoa

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Osa kuvista on minun ottamia.Vaikkakin huonolaatuisia, mutta hyvä, että säilytin ne. Kirjan tekemiseen ei riitä kapasiteettia!
Kiitos kommentista!

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

On tuohon Violan elämään mahtunut monenlaista tapahtumaa (ja mitä vielä saamme lukeakaan), kyllä elämäkerta todellakin pitäisi saada yksiin kansiin, kirjaksi asti, niin kuin Latvalakin toteaa.
Kirjoittajanahan voi käyttää ammatti-ihmistä kun vaan tallennettua historiatietoa löytyy. Ja sitähän näyttää löytyvän.
Elämäkertoja on hauskaa ja mielenkiintoista lukea!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Olisihan se houkuttelevaa saada "yksiin kansiin", mutta en ole bisnes ihminen ja minulla ei ole sellaisia tuttavuuksia tai suhteita, että voisin löytää heidän keskuudesta ammatti-ihmistä kirjoittajaksi, joka vielä tekisi sen ilmaiseksi.

Kiitos kannustuksesta!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Erkki Latvala, kiva kun satuit linjoille!

Kiitos blogin suosittelusta!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Pertti Rampanen, kiva kun olet linjoilla ja suosittelet blogia! Kiitos!

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Kirjasta tulisi kuvaus ajasta, josta hyvin harvat enää tietävät mitään. Nimenomaan aikalaishistoria on arvokasta, kaikki, mikä kertoo, millaista ihmisten elämä oikeasti oli.

Kirja on tehtävä! Эта приказ!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

"Kuvausta ajasta" tässä yritänkin tuoda esille, mutta kirjaan viejäksi minusta ei ole. Kaikki minkä olen vienyt nettiin on vapaasti käytettävissä!
Помоги выполнить приказ!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Markku Marttila, kiitos kun piipahdit sivulleni ja suosittelet blogia!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Fredrik Arra, kiva kun tulit taas lukemaan kirjoitustani ja kiitos blogin suosittelusta!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kiitos kaikille keskusteluun osallistujille, Fb-sivulla tykkääjille ja vielä kerran blogin suosittelijoille ja tietenkin kaikille blogin lukijoille!

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie...

https://www.youtube.com/watch?v=xJl5Fa5CJZs

Suojelusenkeli, Maan korvessa kulkevi lapsosen tie - Samuli Edelmann

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset