Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Inkeriläisten Pakkosiirto Piiritetystä Leningradista Jäämeren Rannikolle

  • <center>Inkeriläisten muistoristi Jakutiassa</center>
    Inkeriläisten muistoristi Jakutiassa

Edellisessä blogissani "Suomalaisten Salattu Kansanmurha Venäjällä", jonka kirjoitin Gildi'n venäjänkielisen kirjan "Sosiaalisesti vaarallisen kansan kohtalo" pohjalta, kerroin sitä, kuinka Leningradin saarto (alkoi 8. syyskuuta 1941) jakoi inkerinsuomalaisen väestön kahteen erisuuruiseen osaan. Noin 2/3 kansasta, yli 60 tuhatta henkeä jäi saksalaisten miehitysalueelle. Noin 1/3 inkerinsuomalaisista joutui saartorenkaaseen ja heidät pakkosiirrettiin keväällä 1942 saarretusta Leningradista Siperiaan.

Siirtoa nimitettiin pakkoevakuoinniksi sota-ajan olosuhteisiin viitaten. Väestön siirto alkoi 15.3.1942. Operaatiota pidettiin erittäin salaisena, sillä karkotus tapahtui kansallisuuden perusteella. Tästä voi päätellä, että Neuvostoliiton korkein johto itsekin ymmärsi olevansa tekemässä kansanmurhaa! Tämä evakuointi muutettiin myöhemmin elinikäiseksi karkotukseksi.

Leningradissa ja sen esikaupungeissa menehtyi tutkija Gildin mukaan noin 38'000 saksalaista ja suomalaista siviilihenkilöä nälkään ja kylmyyteen. Ensimmäinen saartotalvi (1941 -- 1942) oli erittäin raskas; kylmyys ja nälkä aiheuttivat paljon kärsimystä ja kuolemaa mutta inkeriläisille pahin oli vielä edessä:

Täydellinen Häätö Leningradista Ja Sen Lähialueelta

Inkeriläisten karkotusta Leningradista ja sen esikaupunkialueilta vuoden 1942 maaliskuussa edelsi Leningradin alueen Sisäasiain kansankomissariaatin hallinnon levittämä tieto inkerinsuomalaisten vallankumouksenvastaisen kapinallisen järjestön paljastumisesta.

Gildin kirjan mukaan tämä informaatio oli täysin valheellinen. Sellaista järjestöä ei saarretussa kaupungissa tai sen esikaupunkialueilla ollut. Se oli alusta loppuun asti ”valppaiden” turvallisuuspalvelun erikoiskomission virkailijoiden tehtailema rikosasia. Sisäasiain kansankomissariaatin hallinto oli ennenkin kertonut erilaisista paljastamistaan vallankumouksenvastaisista vakoilu- ynnä muista järjestöistä ja ryhmistä inkerinsuomalaisten keskuudessa.

Tällainen informaatio ei voinut olla lisäämättä vallanpitäjien päättäväisyyttä jatkaa inkerinsuomalaisten täydellistä häätöä Leningradista ja sen alueelta.

Beria, Stalin Ja Zdanov

Berijan johtama turvallisuuspalvelu kehitti vuonna 1942 suunnitelman inkerinsuomalaisten lopulliseksi häätämiseksi Leningradista ja Leningradin alueelta. Suunnitelma sai Stalinin ja Zdanovin hyväksynnän.

Inkerinsuomalaisille, joita pakkosiirrettiin Leningradista ja sen lähialueilta vuosina 1942 — 1943, määrättiin Stalinin johtaman Valtiollisen puolustuskomitean toimesta elinikäisiksi pakkosiirtopaikoiksi:

  • Jakutian pohjoisalueet,
  • Pohjoisen jäämeren Laptevien meren rannikot,
  • Trofimovskin saari sekä
  • Itä-Siperian kaukaiset asutuskeskukset.

Salainen Pakkosiirto

Vuoden 1942 maaliskuussa Leningradin alueen puolue- ja neuvostoelinten työntekijät, joita Sisäasiain kansankomissariaatti oli informoinut inkerinsuomalaisten vallankumouksenvastaisen kapinallisjärjestön paljastuksesta, alkoivat aktiivisesti etsiä inkerinsuomalaisia, jotka värjöttelivät rintamaoloissaan kellareissa ja maakuopissa.

Inkerinsuomalaisten pakkosiirrot pidettiin salassa. Kolpinassa, Leningradin rintamalinjalla Izoran tehtaan alueella seisoivat tavaravaunut, joihin löydettyjä inkerinsuomalaisia toimitettiin. Haavoittuneita ja aliravittuja vedettiin kelkoilla. Siirtolaisille ilmoitettiin, että heidät evakuoidaan kuten muutkin saartorenkaaseen jääneet kansalaiset.

Vallanpitäjät Valehtelivat

Ei ole ensimmäistä kertaa kun vallanpitäjät valehtelivat inkeriläisille! Tässäkin tapauksessa vallanpitäjät ja Sisäasiain kansankomissariaatin työntekijät uskottelivat, että heidät viedään vain väliaikaisesti evakkoon. Evakuointitodistuksia jakoivat ja allekirjoittivat piirien evakuointikomissioiden esimiehet...

Todellisuudessa edessä oli pitkä taival, jonka aikana pakkosiirrettyjen osaksi tuli nälkää, kylmyyttä, sairauksia ja kuolemia.

Elämäntien Kautta Kuolemaan

Inkerinsuomalaisten kiireellisen pakkosiirron jälkeen kokonaiset kylät tyhjenivät Leningradista ja sen lähialueilta. Vuoden 1942 maaliskuun loppuun mennessä siirrettiin jäätyneen Laatokan yli ns. elämäntietä pitkin noin 28 tuhatta inkerinsuomalaista. Heidät lähetettiin erikoissiirtolaisiksi Siperian koillisosiin, jonne pelkkä matka tavaravaunuissa kesti noin kuukauden!

Noin kolmasosa ihmisistä kuoli jo matkalla aliravitsemukseen ja sairauksiin. Yleisempiä sairauksia olivat punatauti (dysenteria) ja lavantauti. Minkäänlaista lääkintäapua ei heille annettu, eikä kriittisessä tilassa olevia sairaita sijoitettu sairaaloihin.

Evakkojunien Ulkopuolella

Jo muutaman kymmenen, viimeistään sadan kilometrin päässä piiritetystä Leningradista alue oli sotatoimista vapaata. Erikoisjunat jyskyttivät Siperian päin läpi alueen, jossa vapaat kansalaiset junien ulkopuolella, sodanaikaisesta köyhyydestä huolimatta, eivät kuolleet nälkään. Mutta inkerinsuomalaiset oli lukittu härkävaunuihin. Kylmä, nälkä ja taudit piinasivat heitä kuukauden ajan!

Varmasti apua olisi saatu siviiliväestöltä, mutta junia vartioitiin aseiden kanssa. Kontaktia paikalliseen väestöön ei sallittu.

Lapsikuolleisuus

Lapsikuolleisuus oli erittäin korkea, mutta myös keski-ikäisiä ihmisiä kuoli, sekä kokonaisia perheitäkin. Jokaisessa junassa oli erillinen vaunu kuolleita varten. Välinpitämättömät ja juopottelevat vartijat poistivat vaunuista kuolleita epäsäännöllisesti ja latoivat ne joko viimeiseen vaunuun tai lähimpänä olevalle tavaravaunun sillalle. Risteysasemilla kuolleita luovutettiin hautauspalvelun työntekijöille.

Gildi tuo esimerkin junasta N 307, joka lähti 27. maaliskuuta ja saapui Krasnojarskiin 27. huhtikuuta v. 1942, matkan aikana menehtyivät muiden muassa henkilöt:

  • Alkanen Maria Paavalin tytär, syntynyt vuonna 1941 Parkalan piirin Sierattalan kylässä, suomalainen, kuollut 22.04.1942 aliravitsemukseen.
  • Suokas Einari Andreaksen poika, syntynyt vuonna 1941 Parkalan piirin Osselkin kylässä, suomalainen, kuollut 22.04.1942 aliravitsemukseen ja
  • monet muut ...

Olisi Voitu Pelastaa Kuolemasta

Nämä sekä tuhannet muut pakkosiirtolaiset kuolivat vankilaolosuhteisiin verrattavan matkan aikana Neuvostoliiton maaperällä, sillä valtiovalta piti jokaista inkerinsuomalaista maansa mahdollisena vihollisena.

Jos pakkosiirtolaisia olisi majoitettu vaikkapa väliaikaisesti Vologdan, Kirovin tai Kostroman alueille, olisi voitu pelkän paikallisväestön avulla, ilman valtion tukea, pelastaa valtaosa näistä erikoisjunissa kuolleista pakkosiirtolaisista.

Tällaiselle julmuudelle ei löydy sanoja! Julmaa ja epäinhimillistä toimintaa! Inkerin kansa oli tuomittu kuolemaan! Jos ei kuukauden matkan aikana erikoisjunissa, niin ainakin viimeistään Jäämeren rannikolla... Ja niin se tapahtui! Harva selvisi tuosta ihmismyllystä!

Todistajana Nikolai Nikolain Poika Gabyšev

Tutkija Gildi tuo kirjassaan esiin paljon saartorenkaasta pakolla evakuoituja ihmiskohtaloita. Tässä ote Nikolai Nikolain poika Gabyšev'in kertomuksesta 12. joulukuuta 2003:

      Vuonna 1942 meille tuotiin Lena-jokea pitkin 5 tuhatta eri kansallisuutta olevaa pakkosiirtolaista. Yli 300 inkerinsuomalaista jätettiin paljaalle merenrannalle Erkylyyn. Sisäasiain kansankomissariaatin vartijat eivät päästäneet paikallisia asukkaita heidän luokseen. Pakkosiirtolaiset rakensivat uppopuista kasarmin, jossa asuivat vanhukset ja naiset lasten kanssa. Miehet vietiin työarmeijaan. Naiset kalastivat nuotalla. Jos he eivät täyttäneet määrättyä normia, he eivät saaneet niukkaa ruoka-annostaan. Heillä olivat kevyet kesävaatteet, ne eivät suojelleet pakkasilta ja talven arktisilta tuulilta. Kun meri jäätyi, kalat katosivat Lena-joen suulle ja leirissä alkoi nälkä. Paikalliset asukkaat yrittivät auttaa heitä, mutta ihmisten kuolemia ei onnistuttu välttämään. Noin 100 eloon jäänyttä ihmistä siirrettiin keväällä Bykovin niemelle. Menehtyneiden muistoksi Tiksin asukkaat valmistivat ja pystyttivät Erkylyyn 6 metrin korkuisen ristin.

Tämä on vain yksi esimerkki. Inkerinsuomalaisia kuoli sietämättömissä elinolosuhteissa myös muilla Pohjoisen jäämeren rannikkoseuduilla, jopa kokonaisia perheitä kerralla.

Murhenäytelmä Ihmisyyttä Vastaan

Tämä Inkerin suomalaisten pakkosiirto piiritetystä Leningradista Jäämeren rannikolle kevällä 1942 oli mitä julmin murhenäytelmä ihmisyyttä vastaan!

Heitä olisi voinut todellakin pelastaa sijoittamalla sodasta vapaalle Neuvostoliiton maaperälle eikä kiduttaa kuukauden ajan kylmyydessä ja nälässä sairauksien piinaamana kuolemanvaunuissa matkalla Jäämeren rannikolle asti!

Äitini Sisko Anni

Olen jo kertonut blogissani siitä, että nämä tarinat koskettavat minua syvästi vieläkin sen takia, että juuri tämän pakkosiirron läpi on kulkenut äitini nuorin sisko Anni, joka, todistaja Nikolai Nikolain pojan Gabyševin kertomuksen mukaisesti, oli todennäköisesti yksi noista 100 inkeriläisestä eloon jääneestä.

Hänet siirrettiin Bykovin niemelle.
Anni-tädin viimeinen osoite oli:

      Bulunskij raion
      Быков-мыс / Bulunskin piiri,
      Bykovin niemi.

Lähdeaineistoa

Leonid Andreinpoika Gildi'n kirja suomeksi ilman martyrologiaa. 204 sivua.

Leonid Andreinpoika Gildi'n kirja Venäjäksi.

Tyyne Martikaisen Martyrologia. Uhriluettelo, jossa on lueteltu 6'129 inkeriläisen nimi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Andrei Gildin Kirja ei nimittäin ole ulkopuolisen historioitsijan viileää objektiivista tekstiä, vaan mukana eläneen kuvausta oman kansansa ja kohtalotovereidensa kokemasta sorrosta, vainoista, kansanmurhasta. Hän oli itse henkilökohtaisesti läpikäynyt samat raskaat koettelemukset, jotka tulivat Leningradin saartorenkaasta
pakollisesti evakuoitujen inkerinsuomalaisten kohtaloksi

Leningradin saarron aikana Gildin nelihenkinen perhe joutui muiden inkerinsuomalaisten tavoin pakollisen evakuoinnin kohteeksi 27.maaliskuuta 1942. Perhe pakko siirrettiin kansallisin perustein erikoissiirtolaisina Siperiaan Jakutian autonomiseen neuvostotasavaltaan. Evakkojunassa N 306, johon perhe joutui, matkan aikana perheen äiti kuoli nälkään pelastaen kuolemalta 3-vuotiaan tyttärensä.

Äidin kuoleman jälkeen 13-vuotias Leonid Gildi poistui luvatta pakkosiirtolaisten erikoisjunasta ja joutui pidätyksen jälkeen tutkintavankeuteen.

Gildi kertoo kirjassaan näin pidätyksestä:

”Sisäasiain kansankomissariaatin työntekijät pidättivät minut, 13-vuotiaan pojan, karkaamisesta erikoisjunasta N306 ja nostivat heti minua vastaan syytteen Venäjän sosialistisen federatiivisen neuvostotasavallan
rikoslain 58 - 59 pykälien eräiden kohtien mukaisesti. Minut
valokuvattiin ja otettiin sormenjäljet. Ennen vankiselliin lähettämistä minun käskettiin riisuutua alasti. Jalat olivat niin turvoksissa, ettei huopikkaita saatu pois jaloista. Ne leikattiin auki, minkä seurauksena paljon kokeneet vartijatkin kauhistuivat. Valtava määrä täitä mönki huopikkaissa jalkojani pitkin..."

Kauheata! Syöpäläiset lisäsivät ihmisten kärsimyksiä, koska koko kuukauden matkan aikana erikoissiirtolaiset eivät saaneet saniteettikäsittelyä eivätkä voineet peseytyä.

Löytyykö historiassa vastaavaa julmuutta pientä etnistä kansaa kohtaan?

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Jatkan edellistä kommennttia:

Kirjan tekijä Leonid Gildi oli saanut vuonna 1994 äidistään seuraavanlaisen kuolintodistuksen:

"Kansalainen Gildi Evdokija Pietarin tytär kuoli 1. huhtikuuta 1942 46 vuoden ikäisenä, josta kuolemantapausten rekisterikirjassa on 29.elokuuta 1942 tehty merkintä N532. Kuolinsyy: Aliravitsemuksesta johtuva heikkous. Kuolinpaikka: šarjan kaupunki, Kostroman alue.Rekisteröintipaikka: Siviilirekisteritoimisto, šarjan kaupunki, Kostroman alue.
Kuolintodistus annettu 20. tammikuuta 1994”.

Tämä todistaa kuinka heikkoja olivat ihmiset jo lähtiessään piiritetystä Leningradista! Gildin perhe lastattiin muitten kanssa erikoisjunaan 27.maaliskuuta 1942 ja perheen äiti kuolee nälkään jo 1.huhtikuuta 1942!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Raskasta tekstiä, mutta suosittelen itsekin luettavaksi! Tämä on Inkerin suomalaisten historiaa, joka on jäämässä hämärään menneisyyteen..!

Minä ja sukuni pääsimme onneksi helpommalla Siperian matkasta. Meitä syksyllä 1941 kuljettanut erikoisjuna pysähtyi Uralvuorten länsipuolelle ja meidät jätettiin Udmurtiaan, jossa kukaan enää ei muista suomalaisista siirtolaisista. Sain tietää, että ei edes ole mainintaa paikallisessa museossa, vaikka asuimme siellä 4 vuotta. Näin pala palalta häviää Inkerin suomalaisten historia, niin kuin kansakin!

Kiitos Lauri Kiiski ja Pertti Väänänen kirjoituksen suosittelusta!

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Tuohon:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Josif_Stalin
Voisi lisätä tämän inkeriläisen kansanmurhan historian.

Stalinia valkopestään Venäjällä. Historia on hyvä pitää mielessä, jotta on käistys siitä, mikä meitä odottaa, jos...

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Toivottavasti meitä ei ainakaan lähivuosina ja eikä koskaan odota,Jos..! Mutta tulevaisuus on tuntematon ja diktaattoreita on ollut ja tulee aina olemaan ihmiskunnan historiassa!
Kiitos kommentista!

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Tämä blogi osoittaa konkreettisesti sen, mikä olisi ollut suomalaisten kohtalo, mikäli ei olisi saavutettu torjuntavoittoja viime sodissa.

Edvard Radzinskin kirjoitti kirjan "Stalin", joka julkaistiin vuonna 1995. Hän lupasi kirjoittaa kirjan Stalinista isälleen tämän kuolinvuoteella vuonna 1969. Kirja pohjautuu mm. Venäjän salaisten arkistojen dokumentteihin, joten se on myös historiallisesti arvokas. Radzinski pääsi ilmeisesti käsiksi Staliniin liittyviin tietoihin arkistojen hetkeksi avauduttua glasnostin ja Jeltsinin ”suojasään” aikana.

Talvisotaan liittyen Edvard Radzinski kirjoittaa sivulla 505: ”Marsalkka Konev kertoo muistelmissaan, että Isäntä oli Suomen sotaa aloittaessaan sanonut Vorošilovin ja amiraali Isakovin kuulleen: ”Suomalaiset on asutettava muualle… Suomessa on vähemmän asukkaita kuin Leningradissa, ja heidät on helppo siirtää muualle…”

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Jukka Mikkola kirjoittaa: [Tämä blogi osoittaa konkreettisesti sen, mikä olisi ollut suomalaisten kohtalo..],

- En nyt tarkoita Suomen maaperän suomalaisia, mutta sama kohtalo oli tuossa Inkerin suomalaisten pakkosiirrossa myös ns.Pietarin/Leningradin suomalaisilla, jotka olivat Suomesta työn perässä Pietariin/Leningradiin muuttaneita ja siellä asuvia suomalaisia.

Suomalaisia oli mukana jo kaupungin perustamisvaiheessa 1700-luvun alussa. 1900-luvun alussa Pietarissa oli kaupungeista jo maailman toiseksi eniten suomalaisia. Vain Helsinki oli tässä suhteessa suurempi.

Venäjältä poistui vuosina 1918–1924 arviolta noin 20 000 Suomen kansalaista; tilalle tuli Suomen sisällissodan jälkeen noin 10 000 punapakolaista...Ne jotka jäivät piiritettyyn Leningradiin todennäköisesti joutuivat myös samoissa erikoisjunissa pakkosiirtoon Jäämeren rannikolle!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kiitos kirjoituksen suosittelusta, kommentista ja vihjeestä kirjaan!

Ensio Kettunen

Dalia Grinkeviciute kertoo kirjassaan "Dalian kirja" Lena-joen suistossa olevaan Trofimovskiin pakkosiirrettyjen liettualaisten kohtalosta. Nälän, kylmyyden ja sairauksien seurauksina vain osa säilyi hengissä. Kirjan mukaan Trofimovskissa oli myös eestiläisiä ja (inkerin)suomalaisia, joista muutama mainitaan nimelläkin.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Niin kuin tekstissä mainitaan Trofimovskin saari oli myös muitten siirtolaisten joukossa, määrätty suomalaisten elinikäiseksi pakkosiirtopaikaksi...

Ei kukaan Inkerin/Neuvostoliiton suomalaisista tuntenut itseään "inkerinsuomalaiseksi" vaan suomalaiseksi, olimme suomalaisia...ja olemme edelleenkin!

Kiitos kommentista ja kirjavihjeestä.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Ei siinä kaikki, että oli saatu Leningradista ja sen alueelta erikoisjuniin noin 28'000 inkeriläistä lähetettäväksi Jäämeren rannikolle!

Olihan päätetty hävittää täydellisesti inkerinsuomalaiset Leningradista ja sen alueelta. Joten jälkipuhdistus jatkui vielä.

Vuosien 1942—1943 aikana Valtiollisen turvallisuuspalvelun Leningradin hallinnon määräyksestä puhdistettiin Leningradin aluetta, etsien aikaisemmin löytämättä jääneitä inkerinsuomalaisia!

Heidät karkotettiin pakkosiirtolaisiksi lähemmäksi, esimerkiksi Irtyšjoen suistoon. Sinne lähetettiin myös rintamilla taistelevien sotilaiden seka-avioliittoperheet.

Täällä tavalla puhdistettiin Leningradin aluetta "valtiolle vaarallisiksi" määritellyistä suomalaisista!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

@ Ensio Kettunen 2.11.2018 13:21

Stalinin suuressa puhdistuksessa Inkerin suomalaisten tavoin kärsivät monet muut pienet etniset ryhmät. Hyvä, että monet kirjailijat kirjoittavat sitä historiaa tuleville sukupolville. Niin kuin kommentissa mainittu kirjailija Dalia Grinkeviciute liettualaisten kohtalosta, jotka myös joutuivat sinne Jäämeren rannikolle!

Inkerin suomalaisten kohdalla se oli erittäin julma teko!

Ensimmäisen, erittäin vaikean Leningradin talven 1941-1942 saarron oloissa ja rasittavan matkan aikana heikentyneet, niukalla ruoalla toimeen tulleet ihmiset, vailla asuntoa, lämpimiä vaatteita ja tavanomaista lääkintäapua olivat tuomitut kuolemaan, erittäinkin napapiirin seudulla vietetyn ensimmäisen talven aikana.

"Leningradin saarrossa olleiden inkerinsuomalaisten pakkosiirto näihin oloihin oli eräs kauheimmista murhenäytelmistä" Leonid Gildi

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kiitos kaikille keskusteluun osallistujille, blogin suosittelijoille, Fb-sivulla tykkääjille, linkin jakajille ja lukijoille!

Rauhallista Pyhäinpäivää kaikille! Sytytämme kynttilän!

http://www.lempaalanseurakunta.fi/@Bin/2635089/Muu...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset