Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Varokaa Venäläisiä Autoilijoita!

  • Varokaa Venäläisiä Autoilijoita!
  • Varokaa Venäläisiä Autoilijoita!
  • Varokaa Venäläisiä Autoilijoita!

Hälyttävä tieto viranomaisilta venäläisten autoilijoiden ylinopeuksista näillä kaakkoiskulmilla!

Uutisvuoksen ja muiden paikallislehtien kirjoituksen mukaan

Lehtikirjoituksen mukaan automaattisesta nopeusvalvonnasta tulleet ylinopeussakot ovat jo vuoden tässä vaiheessa ylittäneet koko viime vuoden sakkojen määrän.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto on antanut venäläisautoilijoille tiedoksi heinäkuun loppuun mennessä 700 rangaistusvaatimusta. Viime vuonna tiedoksiantoja oli 482.

Peltipoliisi Ei Tee Eroa Suomalaisen Ja Ulkomaalaisen Kuljettajan Suhteen.

Venäläisten autoilijoiden sakotuskäytäntöä muutettiin joitakin vuosia sitten, jolloin automaattisesta nopeusvalvonnasta tulleiden sakkojen antaminen tiedoksi siirrettiin rajavartiolaitoksen tehtäväksi.

Sitä ennen automaattinen nopeusvalvonta ei käytännössä koskenut venäläisiä, koska sakkolappuja ei pystytä lähettämään postitse rekisteritunnusten perusteella Venäjälle.

Suomessa saatu ja maksamattomaksi jäänyt sakko on peruste olla myöntämättä viisumia Schengen-alueelle

Uskaltaisitko Ajaa Venäjällä?

Ainakin Yuotuben mukaan autoilijat jopa jättävät pysähtymättä liikennettä valvovan poliisin merkistä.

Uskaltaisitko lähteä ajamaan tänne sekaan: Mitä vain voi tapahtua – ja äkkiarvaamatta!

Tässä hurja video Venäjän liikenteestä.

Syksy ja sitten talvikin lähestyvät, joten täytyy noudattaa liikennerajoituksia, ettei sattuisi vahinkoa itselle ja muille liikenteessä mukana liikkuville!

Aja Hiljaa

Varokaa venäläisiä autoilijoita ja ajakaamme me suomalaisetkin varovasti!

Aja hiljaa, isi!

Mari Laurila

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Liikkuin, 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa, työni vuoksi autollani noin 45 000 km/v Venäjän maanteillä ja näin mitä hirveimpiä onnettomuuksia.. Itselleni sattui onneksi ainoastaan "hauskahko onnettomuus", Prääzän lähellä Petroskoin alapuolella (sarjassa: mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy):

http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/20245-hausk...

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Ilmari, kiitos kommentista!

Niin se useammin taitaa olla, ettei Venäjällä mikään toimi, mutta kaikki järjestyy!

Kyllä Suomessakin pitää olla valppaana, että kaikki asiat hoituisivat oikeudenmukaisesti. Tarkoitan nyt kolarin sattuessa korvausvaatimuksista.

Oma kokemus kolarista, johon jouduimme kaksi vuotta sitten toisen kuskin syystä. Onneksi selvisimme hengissä, mutta korvauksen saannissa tuli tosi byrokratia ja epäoikeudenmukaisuus vastaan...

http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213276-lahi...

Turvallisia matkoja meille kaikille! Pitäkäämme huolta liikenteessä itsestämme ja toisistamme!

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Onhan tämä vähän rasistinen blogi. Jos lukisi, että varokaa X-maalaisia miehiä, koska raiskaavat hälyttävän paljon, niin saisi bannia loppuiäksi.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Otsikko todellakin hipoo rasismin rajoja, mutta kaakkoissuomalaisena olen iloisesti yllättynyt että juuri Viola neuvostoliittolaisine henkilöhistorioineen rohkenee ottaa asian esille.

Oma muotoiluni ei olisi osoitellut "venäläisiä autoilijoita", vaan kehottanut erityiseen tarkkaavaisuuteen ns. pitkäkilpisten autojen suhteen. Rekisteritunnuksiin ei voi kohdistaa rasismia.

Björn Wahlroos on ilmoittanut, ettei hän aja autoa Suomessa. Minä puolestani en autoile Suomen ulkopuolella, joten liikenteessä erotun Nallesta varmasti.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Tuomo Kokko.

Kirjoitat tosi kauniisti, että olisit: [...vaan kehottanut erityiseen tarkkaavaisuuteen ns. pitkäkilpisten autojen suhteen..],

- En hallitse niin hyvin suomen kieltä kuin sinä, joten kirjoitin suorasanaisesti! Siis, olisiko ollut viisaampaa kirjoittaa : Varokaa pitkäkilpisiä autoja? Mutta onhan niitä varmasti muillakin kuin venäläisillä! Ja lehtikirjoituksissa korostivat vain venäläisten ylinopeutta! Kiitos kommentista!

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

No se nyt rasismia ole jos ryssää haukutaan.
Siinä vaan ollaan tiukasti kiinni ajan hengessä.

Kyllä ne nämäkin on kuitenkin Putinin kätyreitä.
ÄKKIÄ NATOON!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kirjoitan mitä tahansa venäläisistä aina tulee kritiikkiä vastaan! Suo siellä, vetelä täällä..!

Kommentoijalla taitaa olla kova ennakkoluulo kaikkiin "näihinkin"!? Ei sille mitään voi!

Ei kuulu blogin aiheeseen, mutta eikös Isäntämaasopimus vienyt meidät Natoon jo vuonna 2014?

Kiitos kommentista!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

@ Toni Rintala 27.8.2018 08:21

Blogi on kirjoitettu lehtikirjoitusten mukaan..!

Kiitos kommentista!

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

Mitä rasismia on se, että toteaa sen tosiasian, että venäläiset kuskit ovat holtittomia ajajia?

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto Vastaus kommenttiin #11

Eipä niin ole väitettykään.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen Vastaus kommenttiin #13

Niinhän itsekin totena kirjoitat.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto Vastaus kommenttiin #15

Enpä tarkoita kaikkia kuskeja.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #11

Se on totta, ettei saa leimata kaikkia, mutta lehtikirjoituksissa kirjoitetaan venäläisistä autoilijoista yleisesti, joten blogissani menee samaan tyyliin.
Kiitos kommentista!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

@ Jori Kajanto 27.8.2018 12:17

Minulle tämä tuli yllätyksenä, että sotketaan tähän rasismia! Itse olen elämässäni aikana ollut matkustajana jopa kahdessa kolarissa ja toisten kuljettajien syystä. Joten blogin kirjoituksen taka-ajatus oli varoittaa kaikkia meitä pitää huolta liikenteessä omasta ja muittenkin turvallisuudesta!

Kiitos kommentista! Ja mukavaa alkanutta viikkoa!

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Tervetuloa Etelä-Karjalaan, vaikkapa autoillen! Huomionarvoisia asioita pitkäkilpisten suhteen ovat:

- arvaamaton kaista-ajo, toisinaan viivan päällä, joskus alle rajoituksen moottoritien vasemmalla kaistalla, joskus paluu erkanemisrampilta leikaten takaisin pääväylälle

- suuntamerkin hyvin suurpiirteinen käyttö

- yllättävät pysähtelyt, joita tosin "pyydellään anteeksi" nelivilkulla

Blogitekstissä mainittuja ylinopeuksia en ole havainnut aikoihin. Päinvastoin: RUS-kilpiset autot liikkuvat yleensä varsin hitaasti, taajamissa jopa kiitettävän varovaisesti. Malttaisipa suomi-kuski tehdä samoin!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Hyvä niin, ettet henkilökohtaisesti sattunut havaitsemaan ylinopeutta ja ilmaiset kiitoksia niille rus-kuskille, jotka ansaitsevat sen! Eivät ne kaikki hurjasteleekaan.
Kyllä Suomi-kuskeissakin löytyy moittimista. Lieneekö äskettäinen ikävä onnettomuus sattunutkin ylinopeudesta!?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Venäjä taitaa elää autoistumiskulttuurissa sellaista Suomen 60-lukua. Silloin maantiet olivat varsinaisia formularatoja ja ohitettavat autot kiihdyttivät vauhtiaan oikean kilpa-ajajan tyyliin.

"Parhaana" vuotena taisi tulla 1500 kuolonuhria liikenteessä, jonka volyymi oli alle kolmasosa siitä mitä se on nykyään ja kuolonuhrien määrä on vain parisensataa vuosittain.

Havaintoni mukaan Suomessa noudatetaan liikennesääntöjä tunnollisimmin koko maailmassa. Ruotsissa onnettomuusmäärä on tosin suhteessa vielä pienempi, mutta siellä on panostettu ylenmäärin maantieturvallisuuteen joka puolella olevine hirviaitoineen, leveine pientareineen ja keskitieaitoineen ohituskaistojen kohdalla.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Suomessa liikenne on vieläkin varsin heikkotasoista. Venäläiset edustavat joskus sitä pohjanoteerausta. Ajelu Ruotsissa jo opettaa, että asiat voi tehdä paremmin. Saksa opettaa jo, että erittäin paljon paremmin.
Jos on vaikeuksia ymmärtää, että venäläiset ja niiltä oppia saaneet virolaiset, ovat ongelma, kyselkää poliiseilta. Peltipoliisi ei muuten puhalluta!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Niin, vertailussahan sen näkee parhaiden missä mennään!! Pitäisikö ottaa enemmän oppia Ruotsista ja Saksasta?

Poliisithan tietävät parhaiten miten menee liikenteessä.
Tämäkin tieto josta keskustellaan, ei ole blogistin keksimä, vaan saatu suoraan lehtikirjoituksen kautta peltipoliiseilta.

Kiitos kommentista!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kommentti Fb-ssa

Sampsa Mäkelä
27. elokuu kello 18.17

Jokainen Venäjällä vieraillut suomalainen autoilija käsittää, että meidän välillä on liikennekulttuurissa valtava ero. Tilastojenkin mukaan Venäjän liikennekuolemat ovat yli kymmenkertaiset Suomen vastaaviin. Sitä en ihan suoraan niele makustelematta, että venäläiset ajaisivat Suomessa aivan holtittomasti. Venäläiset ovat yleistettynä erittäin korrekteja Suomen liikenteessä ja pyrkivät noudattamaan liikennesääntöjä jopa suomalaisia tunnollisemmin. Miten muut tämän kokevat, se kiinnostaisi minua.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Vastaus kommentti Fb:ssa

Martinus Markoff :

Kaksi kertaa olen elämäni aikana jäänyt auton alle, ensimmäinen tapahtui Helsingissä suojatiellä, kun poliisiauto antoi tietä ja sen takaa vasemmalta tuli auto vauhdilla ja lensin 9 metriä talon seinään. Seuraava muistikuva oli Töölön sairaalassa. Toinen kerta oli Lappeenrannassa, kun pyörätielle ajoi auto ja lensin konepellin yli, onni matkassa, en loukkaantunut niin pahasti kuin ensimmäisellä kerralla. Molemmissa tapauksissa oli suomalainen kuljettaja. Imatralla asuessani ainoat autoilijat, jotka pysähtyivät suojatien eteen ja antoivat tietä kadun ylittämiseen olivat venäläiset. Molemmilla kansalaisilla uskoisin kuitenkin olevan niin hyviä kuin huonoja kuljettajia. Ollaan varovaisia kaikesta huolimatta.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Martinus Markoff kirjoittaa: [Molemmilla kansalaisilla uskoisin kuitenkin olevan niin hyviä kuin huonoja kuljettajia. Ollaan varovaisia kaikesta huolimatta.],

- niin se on! Ja noissa auton alle jäämisissä oli todella onni matkassa ja Hyvien enkeleitten varjelus mukana!

Kiitos kun tulit keskustelemaan!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

@ Sampsa Mäkelä 27. elokuu kello 18.17 kirjoittaa:

[ Venäläiset ovat yleistettynä erittäin korrekteja Suomen liikenteessä ja pyrkivät noudattamaan liikennesääntöjä jopa suomalaisia tunnollisemmin],

- Kiitos mielipiteestänne! Se on tärkeä tässä keskustelussa!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset