Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Mitä Venäjän TV Kertoo Trumpin Ja Putinin Tapaamisesta

  • Mitä Venäjän TV Kertoo Trumpin Ja Putinin Tapaamisesta

Nyt se sitten tapahtui!

Tänään, 16. heinäkuuta 2018 Venäjän ja USA:n presidentit kättelevät toisiaan Suomen pääkaupungissa Helsingissä!

Miten Venäjällä Kerrotaan Trumpin Ja Putinin Tapaamisesta

      Tekstitin suomeksi
      Venäjän ykköskanavan analyysin
      Trumpin ja Putinin tapaamisesta.
      Olkaa hyvä!

Transkripti

Lisään vielä loppuun transkriptin, joka unohtui alkuperäisestä.

Ensi maanantaina 16.07.2018

Venäjän ja Amerikan presidentit
tapaavat Helsingin huippukokouksessa.

Tämä on ensimmäinen merkittävä
Putinin ja Trumpin tapaaminen.

Haluamme uskoa, että tapaaminen

tuo paljon muutoksia maittemme
välisiin suhteisiin,

jotka ovat nyt kaikkea muuta kuin
hyvät.

Yritämme onnistua kahdenvälisten
suhteiden kehittämisessä laajemmin.

Kyse on koko planeettamme
turvallisuudesta.

Onko Putin valmis siihen?

Kyllä!

Kreml on aina korostanut tätä.

Onko Trump valmis?

Trumpin omien sanojen mukaan

hän on valmistautunut tähän
tapaamiseen koko elämänsä ajan.

Olen valmistautunut tähän
keskusteluun koko elämäni ajan.

He eivät kerro sitä teille!

Voihan tietenkin olla, että Trump
liioittelee tavanomaiseen tapaansa.

Hieman huolestuttaa, että
suunniteltu tapaaminen Lavrovin ja
Pompeon kesken on peruttu.

Lavrov kertoi tästä viime
keskiviikkona.

Korkean tason kansainväliset
tapaamiset valmistellaan tapahtuvaksi

monella eri tasolla ja monessa eri
formaatissa.

Yksi näistä tapaamisista
Helsingissä oli suunniteltu
korkeiden virkamiesten kesken.

Yhdysvalloista kansallisen
turvallisuuden neuvonantaja John
Bolton.

Amerikkalainen osapuoli ehdotti,
että

ulkopoliittisten johtajien tapaamiset
olisivat ennen presidenttien
tapaamista.

Me tietenkin suostuimme, mutta eilen
Mike Pompeo ilmoitti puhelimessa,

että hänen aikataulunsa ei salli
tapaamista ennen huippukokousta.

Eli Pompeo vetoaa siihen, että
hänellä ei ole aikaa.

Mutta aikaahan aina on. Kysymys on
vain siitä, mihin käytämme sen.

Tarkoittaako se, että

ulkoministeri Mike Pompeolle ei ole
tärkeä tämä huipputapaaminen,

johon hänen presidenttinsä on
valmistautunut koko elämänsä ajan.

Mikä on totuus?

Itse epäilen, että kaikki tulee
sujumaan erinomaisesti niin kuin
Trump sanoo.

Toivottavasti!

Joka tapauksessa Putin lähetti
kohteliaat onnittelut

viime keskiviikkona (4.7.2018)
itsenäisyyspäivän johdosta.

Putinilta löytyi aikaa
onnitteluille. Hän ei vähätellyt
tapahtumaa.

Nyt siirrän puheenvuoron toimittaja
Valentin Bogdanoville.

Amerikan hallinto pelkää jättää
Trump kahden kesken Putinin kanssa.

Mutta äänestäjien edessä Trump
kertoo

olevansa varma omasta vahvuudestaan
neuvotteluissa.

Trump on valmis keskusteluihin
Putinin kanssa riippumatta pahoista
puheista.

Nyt he puhuvat tapaamisesta. Putin
on valmis, mutta onko Trump?

Uskokaa. Kaikki menee hyvin. Me
pärjäämme!

Fake news! -- Bad people!

Myös kongressiedustajat, jotka
äskettäin kävivät Venäjällä
saivat osansa pahoista puheista.

Ryhmän johtajaa, konservatiivista
senaattoria Alabamasta,

Richard Shelbyä, syytettiin Moskovan
asian ajamisesta.

JOHN BRENNAN: Molempien puolueiden
edustajien

olisi pitänyt käydä Moskovassa.

Vielä on epävarmaa pääsevätkö
kirjeenvaihtajat

suljettujen ovien taakse
presidenttien neuvotteluissa.

Olemmeko unohtaneet, mitä
venäläiset tekivät vuoden 2016
vaaleissa?

Olemmeko unohtaneet Krimin?

Valitettavasti ei enää ole John
McCanea,

joka sanoisi
republikaani-kolleegoilleen, miten
turvallisuusasiat pitäisi hoitaa.

Henkilöt kuten Brennan haaveilevat,

että kaikki Helsingissä menisi
niin kuin viime vuonna Vietnamissa
(Danang).

Että tapaaminen pidättäytyisi
päämiesten kättelyyn
käytävällä kohdatessa.

Kättely ja pari sanaa.

Silloin oma lähipiiri oli pelotellut
Trumpin

eikä hän uskaltanut mennä
pidempään keskusteluun Putinin
kanssa

vaikka siihen oli varauduttu.

Tällä kertaa Trump on itsenäisesti
päättänyt tapaamisesta.

Vladimir Putinin kanssa hän haluaa

neuvotella kahden kesken suljettujen
ovien takana.

Ilman avustajia.

JOHN MCLOHLIN: Olen itse toiminut
vakoilun parissa

ja tiedän, että Trump on liian
läpinäkyvä vakoilijalle.

Hän on liian helppo kohde tullakseen
värvätyksi.

Trump paljastaa ajatuksensa ja hänen
heikkoutensa on helppo huomata.

Tavallisesti heikkouksien huomaaminen
edellyttää henkilön syvällistä
tuntemista.

Trump tuo tämän kaiken itse
esille. Putin puolestaan on
koulutettu vakoilija.

Tapaamisen paikaksi on valittu
presidentinlinna Helsingissä.

Se on rakennettu 1800-luvun alussa ja
oli aikoinaan Venäjän keisareiden
Suomen palatsi.

Tässä Trumpin vastustajat näkevät
huonon ennusmerkin.

Venäjä ikään kuin pelaa omalla
kotikentällä.

Putin on hyvällä tuulella
jalkapallon maailmanmestaruuskisojen
jälkeen.

Tästä hän saa edun neuvotteluihin.

MALCOLM NENS: Kyllä. Hän saa
kotikenttäedun.

Ja mikä vielä on huomattava: Trump
lähetti NATO-kumppaneille kirjeen,

jossa hän kritisoi heitä
osallistumisen määrästä.

Tällä tavalla hän otti kannan,
että NATO on uhka Venäjälle

ja että NATO pitää hajottaa,
koska osallisuudesta ei makseta.

Suomen presidentti tulee maahan
suoraan NATO:n huippukokouksesta,

jossa Trump onnistui hieman
kurittamaan jäsenmaita.

26 kaikkiaan 28:sta maasta vastustiva
mutta kuitenkin lupasivat lisätä
puolustusmenojaan.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt
Trumpille. Nyt Eurooppa puree
kättä, joka puolustaa sitä.

Saksa on kaikkein pahin tässä.

Me maksamme 70 – 90 % Euroopan
puolustusmenoista.

Tietenkin Eurooppa voittaa tässä
kaupassa.

Sen lisäksi se rajoittaa
toimintaamme Euroopan mantereella.

Sitten he tuovat tänne Mercedeksiä
ja Bmw:tä

ja meillä on 151 miljardin
kauppavaje Euroopan kanssa.

Ja vielä lisäksi NATO lyö meitä.

Me maksamme 4 % kansantuotteesta
sotilasmenoihin,

mutta Saksa, Euroopan vahvin valtio,
maksaa vain vaivaiset 1 %:n.

Trumpin käynnistämä kauppasota
liittolaisia vastaan

on vain alkusoitto isommalle
taistelulle.

Viikon aikana hän määräsi 25 %:n
tullit kiinalaisille tuotteille.

Valkoisen talon isäntä avasi uuden
rintaman taistelussa.

Kiinan kaupan epätasapaino, 500
miljardia dollaria, yritetään
korjata hallinnollisin toimin.

Pekingin vastaus oli
odotettu. Symmetrinen ja
salamannopea.

Kaupan säännöt Trump uudistaa
vahvemman oikeudella.

Niin myös hän haluaa tavata
Venäjän johtajan kahden kesken.

Kaikki tämä tuntuu
yllätykselliseltä niille,

jotka eivät ota huomioon presidentin
vaaliohjelman lupauksia.

Vaikka hän ei vielä ole tehnyt
Amerikasta suurta

(Make America Great Again), vain
47 % amerikkalaisista ylpeilee
amerikkalaisuudella.

Trump mahdollisuudet tulla valituksi
uudelle kaudelle

ovat huippulukemissa verrattuna
kauden alkuun.

Valentin Bogdanov. Ivan Udkin. Dennis
Lisitzin. Vesti-Uutiset, USA.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Napoleon sanoi Aleksanteri I:lle että ota sinä Suomi Ruotsilta.

Hitler sano Stalinille että ota sinä Baltian maat ja Suomi, jaetaan Puola yhdessä.

Mitä Trump sanoo tänään Putinille?

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Mitä Trump sanoo tänään Putinille tai Putin Trumpille kahdenkeskeisessä tapaamisessa!?
Se olisi erittäin mielenkiintoista tietää, mutta kukapa sitä voi etukäteen arvioitakaan!
Ehkä meille jotain myöhemmin kerrotaan! Pidetään peukkua ja uskotaan, että kaikki menee hyvin! Niin se pitää olla!

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Tämä Venäjän television ohjelma oli varsin sovinnollinen kun taas amerikkalaiset eivät oikein tunnu liennyttävän jännitystä.
Europalle jännitys on haitallista.
Trump liikemiehenä ymmärtää että sota on muuttunut taloussodaksi jossa Venäjä on pieni tekijä.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Saman vaikutelman videosta sain minäkin! Tuntui hieman kummalliselta kuinka itse amerikkalaiset ihan kuin solvaa oma presidenttiä tuomalla esiin hänen heikkoja puolia verrattuna Putiniin!

Näin se pitää olla maitten kesken!

https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1199,h_6...

Käyttäjän anakonna kuva
antti salmi

Todellista sananvapautta olis tuoda silloin tällöin myös näitä Venäläisten näkemyksiä
maailmanpolitiikasta, eikä yksinomaan jokapäiväistä Jenkki hapatusta meidän
uutislähetyksissämme.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Niin se taitaa olla, että avoimmuus avartaa maailmaa ja tuo turvallisuutta!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kiitos kaikille keskusteluun osallistujille, blogin suosittelijoille, fb-ssa tykkääjille, linkin jakajille ja lukijoille!
Hyvässä ilmapiirissä meni Trumpin ja Putinin tapaaminen! Ja Suomi, vastaanottaja maana, pärjäsi hienosti! Laitetaanpa tanhuksi..!

https://www.youtube.com/watch?v=R1w1v5fh2R4
Kesäillalla ihanalla 7.4.18 kostel

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset