Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Inkeriläisten Etninen Puhdistus

  • <center>Inkeri Klubi toimii</center>
    Inkeri Klubi toimii
  • <center>Kirjasalon sijainti</center>
    Kirjasalon sijainti
  • <center>Kapteeni E. J. Haapakosken suunnittelema Inkerin lippu vihittiin käyttöön 8.9.1919 Kirjasalossa</center>
    Kapteeni E. J. Haapakosken suunnittelema Inkerin lippu vihittiin käyttöön 8.9.1919 Kirjasalossa
  • <center>Vuonna 1919 kapteeni Eero Ilmari Haapakoski palautti takaisin Inkerinmaan vaakunan historialliset värit.</center>
    Vuonna 1919 kapteeni Eero Ilmari Haapakoski palautti takaisin Inkerinmaan vaakunan historialliset värit.

Vuonna 1917 Pietarin ympäristön, Inkerin­maan, luteri­laisten seura­kuntien kirjoissa oli 140'370 jäsentä. Nyt, vuonna 2017, inkeri­läiseksi itsensä kokevia on enää muutama tuhat. Miten tähän on tultu? Kuinka koko­nainen etninen kansan­ryhmä on onnistuttu hävittämään venäjän­maalta?

Ihmisten mieli kuohui, kun kansallis­valtioiden ja demok­ratian tuuli puhalsi sata vuotta sitten. Eri­mielisyydet ratkottiin valtioiden sisällä. Sisällis­sotia käytiin niin pienissä kuin isoissakin valti­oissa. Suomessa valkoiset ja punaiset, Venäjällä bolše­vikit ja menše­vikit.

Kirjasalon Tasavalta

Myös Inkerin­maalla kuohui. Nousi kapina. Oikeas­taan sarja kapinoita vuosina 1918 – 1920. Inkerin­maan pohjoinen kolkka, Kirja­salo, julis­tautui itse­näiseksi 9.7.1919. Syntyi Kirja­salon tasa­valta, toiselta nimeltään Pohjois-Inkerin tasavalta. Kirja­salon tavoit­teena oli liittyä Suomeen tai edes saada kulttuuri­autonomia. Tätä itse­hallintoa kesti 516 päivää.

  • Kirjasalon Tasavallan alue oli 30 km².
  • Se sijaitsee Suomen ja Venäjän vanhan rajan mutkassa.
  • Siihen kuului viisi kylää ja 400 vakinaista asukasta.
  • Kirjasalolla oli kunnanvaltuusto,
  • oma sanomalehti Kirjasalon sanomat,
  • postimerkki,
  • lippu,
  • kansallishymni,
  • oma kunniamerkki (Valkoisen Muurin Risti),
  • asevoimat ja jopa
  • laivasto, johon kuului taistelussa saatu höyrylaiva Primernii.

Kirjasalon erikois­pataljoona suoritti raja­palvelusta, josta Suomi maksoi 1919 – 1920.

Tarton Rauha

Kaikki haaveet itsenäisyydestä romut­tuivat Tarton rauhassa 14. lokakuuta 1920. Jopa neuvotte­luissa sovittu inkeri­läisten kulttuuri­autonomia jäi pois lopulli­sesta sopimuksesta. Tämän seurauksena Neuvostoliitolle tuli sisäinen ongelma: Aivan vihollisvaltion rajan pinnassa oleva vauras vähemmistökansallisuus, joka oli tottunut itsenäisesti hoitamaan asiansa ja halusi irtaantua valtiosta ja jopa liittyä Suomeen, vihollisvaltioon. Asia oli ratkaistava jotenkin. Ja lopullisesti.

Etniset Puhdistukset

Seuraavan sadan vuoden kuluessa Inkerin kansaa tuli kohtaamaan useita hävityksen aaltoja:

  • Leninin kollektivisointi,
  • Stalinin vainot,
  • Toisen maailmansodan tapahtumat, ja sen jälkipyykki,

jonka seurauksena Inkerin suomalaiset siirreltiin omalta maalta Viron keskitysleirien kautta Suomeen ja sieltä karkotettuna takaisiin kotimaahan. – Mutta päätyivätkin sodan tuhoamille alueille syvälle Venäjään surkeisiin olosuhteisiin. Siellä moni menehtyi.

Neuvostoliitossa 1980-luvulla kun vapaammat tuulet alkoivat puhaltaa jähmettyneessä Neuvostoliitossa tuntui siltä, että alkoi myös Inkerin suomalaisten voimakas kansallinen itsetunnon nousu ja avautuivat mahdollisuudet elpymiseen kaikkien vuosien kärsimysten jälkeen. – Alussa mainittu Neuvostoliiton sisäinen ongelma kärjistyi! Tarvittiin vielä yksi puhdistuksen aalto:

  • Paluumuutto. – Inkerin kansan lopullinen tuho!

    Olen itse ollut sen voimakkaan kansallisen nousun silminnäkijänä, todistajana ja aktiivisena toimijana. Tämä kausi mursi vaikenemisen ja pelon muurit, jotka olivat sulkeneet Inkerin kansan suut. Gorbatsovin Perestroikan aikana olojen vapautuessa inkeriläisten kansalaisuushenki heräsi ja aloimme aktiivisesti elvyttää Inkerin kirkkoa ja inkeriläisyyttä.

    Olimme taas epäluotettavia ja meistä oli päästävä eroon. Meille tarjottiin Suomea, joka ystävällisesti avasi meille portit maahan. Oliko se hyvä vai paha? Sitä mietin vieläkin.

Näihin kaikkiin puhdistusoperaatioihin Suomi tuli olemaan osallinen tavalla tai toisella. Paluumuutto kuitenkin oli kaikkein ankarin isku Inkerin kansaa kohtaan. Siinä Inkerinmaa puhdistettiin inkeriläisistä lopullisesti ja lähes täydellisesti. Yli 70'000 inkeriläistä ja heidän jälkeläistään siirrettiin järjestäytyneesti pois omalta kotimaaltaan

    Oliko se paluumuutto Suomeen hyvä vai paha koko kansalle? Sitä mietin vieläkin.

    Vapaaehtoisesti jätimme Inkerinmaan ja Inkerin kulttuurin toisten hoidettavaksi. Meitä nykyisiä paluumuuttajia voi hyvällä syyllä sanoa Inkerinmaan pettureiksi.

Inkeriläinen Ilta

Mihin ja miten katosi Inkerin kansa? Tätä pohdimme Imatran Inkeri Klubin järjestämässä Inkeriläisessä illassa, joka pidetään

  • Imatran pääkirjaston
  • olohuoneessa
  • torstaina 26.10.2017
  • kello 17:30 alkaen.

Esitelmässään "Inkeriläiset ja Suomi 100" Viola Heistonen kertoo Inkerin kansan kohtaloista viimeisen sadan vuoden aikana. – Vapaa pääsy. Tervetuloa!

Nouse Inkeri

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Kyllä on Viola Heistosen elämä ollut tapahtumarikasta, ellei suorastaan henkeäsalpaavaa! Katselin profiilitiedoista vaiheitasi alkaen Lempaalan Oinaalasta, Leningradiin, Uralille jne...

Itselläni on pohjalainen tausta, joten kaukaisia ovat Inkerinmaan asiat minun näkövinkkelistäni. Viime kesänä kävin Virossa Keilan Põllkülassa, jossa sijaitsi Kloogan inkeriläisleiri 1943-44. Sen paikalla on Suomen-matkalla kuolleiden inkeriläisten hautausmaa ja hautamuistomerkki. Siellä jos missä voi hieman ymmärtää inkeriläisten via dolorosaa, joskin Klooga on vain yksi etappi heidän monista raskaista vaellus- ja kuljetusreiteistään.

Historiaa ei voi muuttaa. Jospa Suuri Pohjan sota olisi päättynyt silloisen Ruotsin kannalta paremmin ja Inkerinmaa pysynyt läntisen sivistyksen hallussa. Ruotsin mahti kuitenkin romahti ja niin on romahtanut moni muukin mahti sen jälkeen.

Oma näkemykseni on se, että Venäjä-Neuvostoliitto-Venäjä ei ole kaiken kaikkiaan mitään hyvää suonut karjalaisille ja inkeriläisille heimoille. Tappoa, ryöstöä, pakkosiirtoa, sortoa. Siinä karusti ja kaunistelematta katsottuna venäläisen hallintokoneiston julmat perussävelet.

En suinkaan oleta, että olisit em. luonnehdinnan valmis jakamaan kanssani.
Kiitos sinulle joka tapauksessa runsaasta Inkerin tietopaketista!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Inkeriläisiä evakuoitiin Suomeen kolmen sotavankileirin kautta: Kloogan,Paldiskin ja Põllkülan. Joittenkin lähteiden mukaan sinne Vironkin multiin jäi noin 1'500 inkeriläistä.

Onko linkitetyssä kuvassa se Põllkülan hautausmaan muistomerkki?
http://i.imgur.com/7TDfwaN.png

Historiaa ei voi muuttaa, mutta tulevaisuuteen voisi vaikutta!

Muistelmat Neuvostoliiton aikaisesta elämästä ovat vielä kirjoittamatta.

Kiitos paljon kommentista!

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Klooga ja Põllküla (suom. Pölkkylä) sijaitsevat kumpikin Keilan kunnassa pohjois-Virossa Paldiskin itäpuolella.

Kloogassa on juutalaisten vankien keskitysleiri, jonka muistomerkeillä myös kävimme. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kloogan_keskitysleiri

Põllküla/Pölkkylän kylässä on Suomen-matkalla kuolleiden inkeriläisten hautamuistomerkki. https://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%B5llk%C3%BCla

Linkittämässäsi kuvassa on nimenomaan inkeriläisten kauttakulkuleirin muistomerkki.
Kloogan juutalaisvankien keskitysleirin muistomerkit ovat huomattavasti mittavammat.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Kiitos todella mielenkiintoisesta blogista. Isossa kirjassa sanotaan ,että totuus tekee vapaaksi. Hyvä ,että totuus tulee esille.Ymmärrän tuntemuksiasi, kun itsekin evakkovanhempien lapsena olen kuullut runsaasti erilaisia kertomuksia ihmisten kohtaloista "itärajan tagua".

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #6

Totuus ensiksi satuttaa, mutta tuo mainitsemasi "Iso kirja" on oikeassa!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Markku Marttila ja Eero Mattila, kiitos blogin suosittelusta!

Nyt alkaakin tuntua siltä, että oikeat juureni ovat Suomessa!Käväisin vain tuolla Inkerinmaalla ja viivyin siellä reilut 400 vuotta! Sain nähdä miten kävi Inkerin kansalle. Yhtenäistä kansaa ei enää ole ja se on katoamassa historian syvyyksiin..!

"Yksi tapa auttaa asiaa on kertoa kuinka meidän on käynyt".Toivo Flink

https://www.youtube.com/watch?v=oN8s1jmNGeg
JUURET SUOMESSA -- JUKKA KUOPPAMÄKI

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Mielenkiintoista asiaa!

Mutta sotketkohan Viola 1990-luvulla alkaneen inkerinsuomalaisten paluumuuton ja vuonna 1943 suoritetun pakkosiirron keskenään? ( Tuo lukusi 70 000.)

Edellisiä vapaaehtoisia Suomeen paluumuuttajia on ollut 20 000-30 000, ja sodan aikana Suomeen pakkosiirrettyjä oli 60 000-70 000. He palasivat/palautettiin, mutta eivät Inkeriin. Se oli eittämättä yksi pahimmista inkeriläisten hajaantumisista pois kotikonnuiltaan.

Pitänee paikkansa, että 90-luvun paluumuutto Suomeen oli viimeinen naula inkeriläisen Inkerinmaan arkkuun.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

En sotke.
Luku noin 70'000 kuuluu paluumuuttoon Neuvostoliitosta Suomeen 1900-luvulla.

Tätä lähellä pyörii eri lähteissä inkeriläisten pakkosiirrettyjä 1943.
Erkki Tuulen kirjassa "Inkeriläisten vaellus" laskettu, että "Inkeriläissiirtokuljetusten päättyessä käy asiakirjoista selville Suomeen siirtyneiden inkeriläisten määrä.
"Loppupöytäkirjan 17.10.1943 mukaan inkeriläisten
• siirron ensimmäisessä vaiheessa tuli Suomeen 22'050 inkeriläistä ja 17.4.1944 allekirjoitetun loppupöytäkirjan mukaan
• toisessa evakuointivaiheessa 38'238 inkeriläistä.
• Inkeristä ja Virosta tulleita oli pöytäkirjojen mukaan kaikkiaan 61'163.
• Lisäksi oli Saksasta palautettuja 2'042.
• Omin päin tulleet eivät ole luvuissa mukana" Eli määrä olisi 63'205!

Palautuksesta Neuvostoliittoon vuonna 1944-45 :

http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/36985-perus...

Kaikki luvut ovat arvioita. Kukaan ei tiedä tarkkoja määriä!

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

1920-luvulla Suomeen tuli 20000 Inkerin ja Itäkarjalan pakolaista.
Pakolaiskeskus sijaitsi Oulun Maikkulassa, pakolaiskeskuksenjohtajana toimi inkeriläinen Matti Käviäinen.
Pakolaiskeskuksessa Matti tutustui tulevaan vaimoonsa Porajärveltä kotoisin olevaan Toiniin, molemmat toimivat opettajani Saviselän kansakoulussa

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #8

Eri lähteissä liikkeellä on tuo määrä 20'000 pakolaista, jotka pakenivat Suomeen kun Pohjois-Inkerin tasavalta hävisi taistelun bolsevikkeja vastaan.
Suomen valtionhoitaja Mannerheim ei pitänyt silloin realistisena Inkerinmaan tai edes Pohjois-Inkerin liittämistä Suomeen.Inkeriläisten lähetystölle, joka oli sitä toivomassa hän tokaisi:sääli teitä inkeriläisraukkoja.
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Pohjo...

Monella suomalaisella on varmaakin ollut ja on edelleen jonkinlaisia kontakteja inkeriläispakolaisiin 1920-luvulta alkaen,siirtolaisiin ja tietenkin nykypäivän paluumuuttajin.
Kiitos kommentista.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Kaikki haaveet itsenäisyydestä romut­tuivat Tarton rauhassa 14. lokakuuta 1920."

Suomessa nimitettiin Tarton rauhaa yleisesti "häpeärauhaksi", koska laajat alueet suomalaista tai karjalaista asutusta jätettiin Neuvostoliiton armoille. Neuvostoliitossa sitä puolestaan pidettiin oman heikkouden hetken liiallisena myönnytyksenä, mikä virhe oli sitten aika korjata paria vuosikymmnentä myöhemmin.

"Siinä Inkerinmaa puhdistettiin inkeriläisistä lopullisesti ja lähes täydellisesti."

Miltei yhtä täydellisesti kuin 450.000:n asukkaan luovutettu Karjala muutamaa vuosikymmentä aiemmin.

"Yli 70'000 inkeriläistä ja heidän jälkeläistään siirrettiin järjestäytyneesti pois omalta kotimaaltaan."

Teitä ei siirretty, vaan te tulitte vapaaehtoisesti ja omassa aikataulussa itse valitsemallanne tavalla. Siinä on suuri ero tuon yllämainitsemani luovutetun Karjalan kohdalla. Tuon "etnisen puhdistuksen" ainut vaihtoehto olisi ollut neuvostotyylinen matkustusvapauden rajoittaminen. Olisiko se ollut parempi? Tai se, että Suomi olisi kieltäytynyt antamaan asuinpaikkaa inkeriläisille?

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Mikä olisi ollut parempi? En tiedä.
Tarton rauhasta löysin presidentin Koiviston mielipiteen.

Koivisto oli ottanut yhteyttä MOT:n toimittajaan kun oli jo tehty ohjelma 28.09.1998 "Inkeriläiset Suomeen - paluumuutto vai etninen puhdistus"
: Lainaus "..häntä on painanut suomalaisten ajattelematon toiminta Tarton
rauhanneuvotteluissa vuonna 1920. Suomi kiristi kulttuuriautonomialla hätätilassa olevaa Neuvostoliittoa (Puolan sodan tilanne).
Koiviston mielestä Suomi oli tyhmyyksissään rohkaissut ja nostattanut inkeriläistä nationalismia, eikä pystynyt mitenkään auttamaan tai suojaamaan, kun sen seurauksena inkeriläiset joutuivat kärsimään."

Niin, me tulimme vapaaehtoisesti, koska NL avasi lähtöportit auki ja Suomi otti ystävällisesti vastaan. Olisiko pystynyt kieltäytymään? Se vapaaehtoisuus oli meille järjestetty ja onnellisina lähdimme vihdoinkin vapauteen!

450'000 karjalaista on paljon suurempi numerona, mutta niin karjaalaisten kuin inkeriläisten määrän takana on ihmisiä yksilöinä ja heidän kärsimykset.
Ja ennen sitä kun me, inkeriläiset tulimme tänne vapaaehtoisesti, kärsivät monet sukupolvet pakkosiirrot ja vainot.Hyvä, että meitä vieläkin on hengissä!
Kiitos kommentista.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Niin, me tulimme vapaaehtoisesti, koska NL avasi lähtöportit auki ja Suomi otti ystävällisesti vastaan. Olisiko pystynyt kieltäytymään? Se vapaaehtoisuus oli meille järjestetty ja onnellisina lähdimme vihdoinkin vapauteen!"

Tuo kaikki on totta ja juuri siksi ihmettelenkin sitä, että aika ajoin teksteistäsi huokuuu jonkinlainen katkeruus Suomea kohtaan siitä, että se on mahdollistanut inkeriläisten paluumuuton osallistuen näin etniseen puhdistukseen. En vielä tämäntään blogikirjoituksen ja kommenttien perusteella oikein saa selvyyttä menettelikö Suomi mielestäsi oikein vai jossain määrin väärin.

Mielestäni inkeriläisiä ei olisi pitänyt pakottaa jäämään asuinsijoilleen. Mikään ulkopuolinen taho ei siis suorittanut mitään etnistä puhdistusta, vaan alueen väestö yksinkertaisesti halusi "hyljätä oman maansa". Ei siitä ketään muuta voi syyttää. Korkeintaan venäläisiä siitä, että he olivat tehneet Neuvostoliiton aikana inkeriläisten elämisen niin raskaaksi ja tulevaisuuden odotukset arvaamattomiksi, että paras vaihtoehto tuntui olevan muuttaminen Suomeen.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila Vastaus kommenttiin #16

#16. Odotat kaiketi blogistin omaa vastausta, mutta kommentoin tähän omalta osaltani.

On helppo ymmärtää, että inkeriläiset olivat Mauno Koiviston 1990-luvun alussa esittämän "kutsun kaikuessa" puun ja kuoren välissä. Jäädäkö omille rakkaille, mutta edelleen uhanalaisille asuinsijoilleen vaiko lähteä Suomen puolelle vakaampien olosuhteiden toivossa.

Neuvostoliitto oli 70 vuoden ajan kurittanut Inkerin kansaa kovalla kädellä. Mitään takeita ei ollut valoisasta tulevaisuudesta, vaikka toiveita siitä ehkä oli herännyt Mihail Gorbatsovin kauden lopulla ja Boris Jeltsinin osoittaessa hänen jälkeensä edelleen vapaamielisiä otteita.

Merkittävä kysymys on, olisiko Suomi voinut osaltaan vaikuttaa ja puoltaa Venäjän suuntaan siten, että Inkerin alueelle olisi myönnetty vihdoinkin kulttuuriautonomia. Paljonko Suomi on tehnyt tuossa suhteessa Vienan, Laatokan ja Aunuksen karjalaisten hyväksi? Entä inkeriläisten hyväksi?

Suomen valtiojohto ei ole uskaltanut ainakaan Karjalan palautuksen puolesta toimia. Eikä varsinkaan Inkerinmaan liittämisestä Suomeen! Kärjistäen voi sanoa, että pelokasta ja velttoa on ollut Suomen politiikka heimokansojen hyväksi. Pärjätkööt omillaan; on ollut pelin henki. Vai kuinka Juha Kuikka?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #18

Kommenttisi sisältää oikeanlaisia aatoksia, mutta ei silti vastaa siihen oleelliseen kysymykseen, jonka Violalle olen esittänyt. Eli millä loogisella perusteella voi samanaikaisesti osoittaa katkeruutta Suomen osallisuudesta Inkerinmaan etniseen puhdistukseen ja toisaalta kiitellä Suomea siitä, että se on suostunut inkeriläiset vastaanottamaan.

Ainoa selitys olisi tuo viittauksesi mahdollisuuteen, että Suomi olisi pyrkinyt vaikuttamaan Neuvostoliittoon/Venäjään kulttuuriautonomian myöntämiseksi. Saattaa olla, että "kiikun kaakun" Jeltsinin kanssa olisi tällaisia aihepiirejä saattanut sivutakin suppean piirin keskusteluissa, mutta periaatteessa niin Neuvostoliitto kuin Venäjäkin on pitänyt sellaisista asioista mainitsemista törkeänä puuttumisena sen sisäisiin asioihin.

"Suomen valtiojohto ei ole uskaltanut ainakaan Karjalan palautuksen puolesta toimia. Eikä varsinkaan Inkerinmaan liittämisestä Suomeen! Kärjistäen voi sanoa, että pelokasta ja velttoa on ollut Suomen politiikka heimokansojen hyväksi. Pärjätkööt omillaan; on ollut pelin henki."

Karjalan palautus, puhumattakaan Inkerinmaan liittämisestä Suomeen, ovat aiheita, joiden mainitsemisesta poliittisessa julkisuudessa olisi kylmänsodan aikana vähintään kuvainnollisesti joutunut mielisairaalaan. Sellaisesta ei voinut mainita puolta sanaa. Ja tietysti kyse on myös pelosta, johon on ollut syynsä, vaikka niitä syitä ei kovin konkreettisen yksityiskohtaisesti ole julkisuudessa käsiteltykään.

Inkerinmaan liittäminen Suomeen olisi jopa muinaisen AKS:n suursuomi pyrkimysten henkiin herättämistä ja ottaen huomioon Pietarin kaupungin sijaitsemisen Inkerinmaan sydämessä, sitä ei voi pitää mitenkään ajateltavissa olevana skenaariona niin kauan kuin Venäjän valtio on olemassa nykymuodossaan millään tavoin.

Tuo "pärjätköön omillaan" on ollut sodan jälkeen käytännön pakko. Ennen sotaahan Suomi teki jo 20-luvulla Aunuksen retken heimokansan vapauttamiseksi ja jatkosodan aikana valloitti koko Itä-Karjalan, jonka jälkeen Mannerhein puhui julkisesti, että hänen vannomansa vala veljeskansan vapauttamisesta on vihdoinkin toteutunut. Sen verran täytyy kyllä tähän todeta, että Koivisto olisi voinut Gorbatshovin kaudella tukea Eestiä näkyvämmin sekä pyrkiä myöhemmin Jeltsinin kaudella keskusteluihin luovutetun Karjalan palauttamisesta. Mutta tietysti jälkiviisaus on aina helpointa.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila Vastaus kommenttiin #19

Aika hyvin pääsen myös sinun aatostesi juoksuun mukaan. Jotenkin muistan lukeneeni, että sinulla olisi karjalaiset sukujuuret. Sorry, jos erehdyn tässä. Joka tapauksessa suon sinulle sen suotuisan aseman, että käsiteltävä aihe on sinulle lähempänä 'ihoa' kuin mitä minun kohdallani on.

'Karjala-takaisin' ja 'Inkerinmaalle-kulttuuriautonomia' suuntaiset viitteet ovat luonnollisesti vain asian havainnollistamista. Kärjistävillä, teoreettisilla hypoteeseilla saadaan asiaan konkretiaa ja tartuntapintaa. Tunnen kohtuullisen hyvin itsenäisen Suomen historian, joten tausta ja reunaehdot ovat tuttuja.

Syntyperäisen inkeriläisen tilanteessa korostuu ymmärtääkseni ambivalenssi, jossa vastakkaisten vaihtoehtojen edut ja haitat kilpailevat keskenään. Siinä mielessä en lainkaan oudoksu kriittisiä ilmauksia Suomen valtion toimia kohtaan Inkerin asiassa. Jos kysymykseen on vaikea syventyä ilman tunteita jopa pohjalaiselta taustalta, niin mikä on aidon inkeriläisen tilanne?

Tiedämme, että NL/Venäjä on kautta aikojen noteerannut naapureittensa voimaa ja päättäväistä tahtoa. Jos jälleen kärjistän, niin miksi Suomen ainoa tie olisi vaikenemisen ja hiljaisen alistumisen tie ns. vesi sukassa? Apatia ja pelkuruus eivät kai koskaan vie asioita oikeaan suuntaan. Vähän poleemisesti: vrt. talvisodan henki!

Sitä paitsi olihan meillä urheutta ja pokkaa järjestää ainakin "VII Suomalais-ugrilaisten kansojen Maailmankongressi" Lahdessa viime vuonna. Kävin siellä paikan päällä. Liput liehuivat iloisesti Lahden katukuvassa.

Kongressin pääteemana oli ”Suomalais-ugrilaiset kansat – kohti kestävää kehitystä”. Maailmankongressi kokosi suomalais-ugrilaiset -ja samojedikansat yhteiseen foorumiin käsittelemään näiden kansojen kielen ja kulttuurin säilyttämiseen ja elvyttämiseen sekä alkuperäis- ja vähemmistökansojen oikeuksiin liittyviä kysymyksiä. http://lahti2016.fucongress.org/

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #20

Juu muistat oikein, sillä äitini suku on Raja-Karjalasta ja he olivat juuri niitä, jotka internoitiin talvisodan aikana Äänisen rannalle metsätyöleirille.

Internoituja oli kaiken kaikkiaan noin kaksi- ja puolituhatta kahdella eri leirillä. Oli onni, että heidät saatiin siirretyiksi Suomeen sodan loppumisen jälkeisenä kesänä, sillä päätös olisi voinut olla toisenlainenkin. Kaikki olivat nimittäin rekisteröityjä Otto Kuusisen johtaman Suomen Demokraattisen Tasavallan kansalaisiksi sen jälkeen, kun heidän asuialueensa oli miehitetty talvisodan ensimmäisen viikon aikana.

Ymmärrän kyllä myös tuon ambivalenssin inkeriläisten tunnoissa, mutta silloin asia pitäisi viestittää ulospäin sillä perusteella eikä osoittaa syyttävää sormea Suomea tai Koivistoa kohtaan.

Olen samaa mieltä, että Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Suomen olisi pitänyt ottaa Karjalan kysymys painokkaasti esille ja ilmaista omaa tahtoaan luovutettujen alueiden palauttamiseksi. Eikä se vieläkään ole tullut epäajankohtaiseksi. Sen sijaan lienee jokaisen kohdalla ymmärrettävää, ettei sellaisesta ollut syytä puhua Neuvostoliiton aikana julkisesti.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila Vastaus kommenttiin #21

Juha Kuikka: "Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Suomen olisi pitänyt ottaa Karjalan kysymys painokkaasti esille ja ilmaista omaa tahtoaan luovutettujen alueiden palauttamiseksi."

Sen ohikiitävän Karjala-momentumin Suomi todella jätti hyödyntämättä. Presidentti Koivistolla ei ollut tarpeeksi uskallusta tai voimaa riskinottoon asian nostamiseen neuvottelupöytään. Varsinaista ylivarovaisuutta Koivisto osoitti kuten toit esille Viron itsenäistymisen hetkellä. Jopa pm. Esko Aho toimi rohkeammin.

Vallitseva tilanne ja status on tänä päivänä se, mikä se on. Suomalaiset ovat nöyriä ja liiankin mukautuvaisia Kremlin suuntaan mm. ydinvoima-, energia- ja NordStream-rintamilla. Myös Nato-kauhukuvat on toistaiseksi onnistuttu pitämään ennallaan. Olemme yksin, päinvastoin kuin Baltia, Puola, Unkari jne. Onneksi meillä on vielä verrattain vahvat puolustusvoimat.

Nykyisen myönnytyspolitiikan keskellä idän suuntaan Suomen tulisi tunnistaa ja myöntää se historian avohaava, joka meitä muistuttaa Karjalan ja Inkerin heimokansojen taholla. Hyvä Jumala on varjellut Suomelle 100-vuotisen itsenäisyyden. Kiitoksena siitä meillä tulisi olla rohkeutta tehdä jotain niiden Karjalassa ja Inkerissä asuvien heimoveljien hyväksi, joilta vapaus ja kansallinen ehyt autonomia puuttuu.

En tarkoita mitään yltiöpäisiä poliittisia avauksia. Tarkoitan rehellisyyttä, avoimuutta ja solidaarisuutta. Rohkeudessa tunnustaa historialliset tosiasiat on viisautta. Hieman vapaasti Paasikiveä lainaten.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #16

Juha Kuikka.

Olin pitämässä Inkeri klubin iltaa, niin kuin blogin lopussa oli kerrottu.

Tuossa minulta lainatussa lauseessa puuttuu yksi sana "SUOMI". Luulin, että rivien välistä ymmärrät, että tarkoitin Suomea enkä paluumuuttajia:

"Niin, me tulimme vapaaehtoisesti, koska NL avasi lähtöportit auki ja Suomi otti ystävällisesti vastaan. Olisiko SUOMI pystynyt kieltäytymään? Se vapaaehtoisuus oli meille järjestetty ja onnellisina lähdimme vihdoinkin vapauteen!"

Neuvostoliitto halusi meidät sieltä pois ja loppuen lopuksi sai ja "hieroi tyytyväisenä käsiään"! :)

Suomella ei ollut muuta vaihtoehtoa kun suostua siihen mitä ehdotti NL:n johto. Niin kuin inkeriläisillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin esim.suostua lähtemään "vapaaehtoisesti" keskitysleiriltä Suomeen.

Meille paluumuuttajilla oli vaihtoehto jäädä Inkerin maalle, mutta lähdimme tosi vapaaehtoisesti ja tuskin niin paljon kärsinyt kansa siinä muuttohuumassa ajatteli koko kansan kohtaloa! Eli jokainen katsoi, että kahdesta vaihtoehdosta, paras oli muuttaa Suomeen.

Tämä Inkerin kansan kohtalo alkoi hiipiä ajatukseni hieman myöhemmin.Kävin lukemaan ja tutkimaan asiaa ja kertomaan muille. Klubimme päätarkoitus on pitää yllä inkeriläisyyttä ja tuoda esille sen historiaa.

Niin kuin kerroin äsken Illassakin, en syytä ja tuomitse ketään vaan tuon esille faktoja jotka tapahtuivat inkeriläisten kohdalla ja jonka seurauksena yhtenäinen kansa on kadonnut!

[...aika ajoin teksteistäsi huokuu jonkinlainen katkeruus Suomea kohtaan...],
ehkä en osaa ilmaista kaikkia ajatuksia"suomalaisittain"! Ajattelen usein asioita venäjäksi ja kirjoitan kuitenkin suomeksi.

Kiitos kommenteistasi! Ne ovat opettaneet minulle paljon!

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

#10. Suomi huolehti Karjalan evakkokansasta todella järjestäytyneesti ja suurta huolenpitoa osoittaen. Ikäviä yksityiskohtia löytyy silti; esim. Hyrsylän mutkan asukkaitten jättäminen Neuvostovenäjän armoille.

Joka tapauksessa näen asian siten, että Suomi oli turvasatama Karjalasta tuleville evakoille. Inhimilliset olosuhteet kyettiin järjestämään heille sodan aikana ja lopulta kaikki 420.000-450.000 evakkoa asutettiin kanta-Suomeen omien kansalaisten veroisina asukkaina.

Inkeriläisten tilanne on ollut paljon turvattomampi, vaikka heilläkin on ollut myös auvoisia aikoja Leningradin räjähdysherkässä ympäristössä. Yksi heiltä on puuttunut: oman kansallisvaltion antama turva. He ovat aina asuneet välimaastossa vailla oman valtion antamaa luotettavaa selkänojaa.

Karkeasti pelkistäen voi sanoa, että inkeriläisten "kotimaa" on ajanut heitä kuin piru kerjäläistä milloin minnekin. Omilla asuinalueillaan heidän ei ole annettu ainakaan neuvostokomennon aikana pitkään viipyä. Geopoliittinen asema on ollut heille liki pahin mahdollinen.

Summa summarum. Suomalaisina meillä on lämmin sydän kaikille karjalaisille, vaikka toki aina löytyy kylmiäkin sydämiä. Karjalaiset koetaan Suomen ikiomina sukulaisina, kansallisen perheen jäseninä. Inkeriläiset ulkosuomalaiset ovat jääneet enimmäkseen oman onnensa varaan.

Mannerheimin tokaisu (lähde: Viola Heistonen) "sääli teitä inkeriläisraukkoja" on lohduttoman inhorealistinen, joskin ymmärrettävä. Tässä ketjussa on jo viitattu Isoon Kirjaan. Lohdullista on todeta, että hyvä Jumala on valmistanut pelastuksen kaikille sorretuille. Tarvitsee vain uskossa turvautua Hänen Poikaansa Jeesukseen.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Inkeriläiset siirtolaisina Suomessa olivat epäluotettavia, koska heitä pidettiin ulkomaalaisina ja vieläpä vihollisen maasta tulleita.
Inkeriläisiä kohtaan tunnettiin myös poliittista epäluuloa. He olivat merkitty seurakuntien väestörekisteriin ulkomaalaisiksi. Samoin asuinpaikkakunnan ulkopuolelle matkustamiseen vaadittiin lupa paikalliselta poliisipäälliköltä...Inkeriläisvalvontaa varten perustettiin Valpoon myös ylimääräinen osasto.Joten inkeriläiset eivät maahan muuttaessaan ulkomaalaisina voineet automaattisesti saada samoja oikeuksia kuin maan omat kansalaiset ja niihin kuuluva karjalainen siirtoväki.
Kiitos kommentista!

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Arvo Survo, syntynyt v.1954, on kaikesta päätellen erinomainen Inkerin tuntojen tulkki.

Respektiä rohkealle miehelle. Oman selviytymistiensä on Survon Arvokin kulkenut.

"Kupanitsan Kikkeristä kotoisin oleva Survo asui vuosina 1957−1960 perheensä kanssa Petroskoissa ennen muuttoa Hatsinaan. Vuosina 1972−1974 Survo palveli Neuvostoliiton asevoimissa. Survo opiskeli teologiaa Tallinnan teologisessa instituutissa vuosina 1981−1990. Hän valmistui diakoniksi vuonna 1983 ja papiksi vuonna 1987." Wikipedia.

https://www.youtube.com/watch?v=sNiDYrXlqOc

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Tunnen hyvin Arvo Survon. Hän on se voima, joka nosti silloin kirkon kautta inkeriläiset mummot uskomaan vielä siihen, että Inkeri nousee.

Luterilaisen kirkon avaaminen antoi inkeriläisille uskoa siihen, että Jumala kuuli rukouksemme ja kohti valoa olemme menossa! Kymmenien kilometrien päästä srk:n järjestämä kuljetus keräsi silloin inkeriläisiä mummoja jumalanpalveluksiin. Siinä joukossa olivat vielä äitini ja kaksi hänen siskoa. Minä ja moni muu nuorempi sukupolvi tulimme julkisilla kulkuvälineillä. Itse lauloin myös kuorossa, joka esiintyi Jumalanpalveluksissa.

https://www.youtube.com/watch?v=FudUCbb0GxA
Omal Maal | Inkerinmaa | 2011
Tuossa salissa näkyy montakin tuttavaa!

Markku Marttila, kiitos kun tulit keskustelemaan aiheesta!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kiitos kaikille keskusteluun osallistujille, blogin suosittelijoille, Fb:ssa tykkääjille, linkin jakajille ja blogin lukijoille.

Inkeriläisille edessä reitti tuntematon aukeaa...

https://www.youtube.com/watch?v=_TDpEPAu5QE

Esa Ruuttunen Kahden maan kansalainen

Edessä reitti tuntematon aukeaa
Herra luvannut on aina kantaa lastaan.
Hän vyötti minut työhönsä, Hän kuljettaa.
Mutta miksi tuuli yhä puskee vastaan?
:: Vaikka vaellus on vaivaista,
Minä vielä jaksan toivoa,
olen kahden maan kansalainen::

Takana aavikon ja vuorten janoisten,
vaivaloisten tulvavetten tuolla puolen
yöhöni heitän voimattoman rukouksen:
Sinä tiedät kaiken; elän taikka kuolen.
:: Vaikka vaellus . . . ::

Sinapinsiemenestä tekee puutarhan
uskollinen työmies Sinun avullasi.
Raota portti Valtakuntaan Jumalan,
älä pyytävältä peitä kasvojasi!
:: Vaikka vaellus . . . ::

Elämän jäljet pientareelle piirtyvät;
Herra antoi, Herra otti, kiitos Herran!
Lopulla matkaa ikäväsi ymmärrät:
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran.
:: Vaikka vaellus. . . . ::

Mikko Vuorinen

Kiitos osanottajille tästä sivistyneestä ja siten sivistävästä keskustelusta. Tsemppiä jokaiselle ihmiselle erikseen ja yhdessä.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kiitos kommenttista ja tsemppiä Sinullekin!

https://www.youtube.com/watch?v=UHB6aqlMvFM
Зимний пейзаж.Фото

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset