Inkerinmaa ennen inkeriläisiä
Inkerinmaa
Inkerinmaa sijoittuu maantieteellisesti alueelle, joka on Suomenlahden ja Laatokan järven välissä ja ulottuu Karjalan kannakselle.
Se kaartaa Suomenlahden etelärantaa yli 200 km pituisen vyöhykkeen Narva-joesta Latokaan eteläkärkeen. Alueen pinta-ala on noin 15’000 km:n.
Inkeriläiset
Kansanryhmä ”inkeriläiset” muodostui alueelle 1600-luvun alussa niistä suomenkielisistä savolaisista, äyrämöisistä ja karjalaista, joita Ruotsin suurvallan aikana houkuteltiin Suomen ja Venäjän rajan alueelle asumaan ja turvaamaan valtakunnan etuja.
Mutta itse Inkerinmaa on ollut olemassa jo kauan ennen sitä, kun sinne kerääntyivät suomenkieliset asukkaat.
Ingria / Inkerinmaa / Ingermanland
Ingrian nimellä Inkeri esiintyy kirjoitetuissa lähteissä 1100-luvulla, kun paavi Aleksanteri III:n virkakirjeessä eli bullassa mainitaan Karelia, Ingria ja Lappia. Myös Lätin Henrikki puhuu kronikassaan kaukana Narvan takana sijaitsevasta Ingrian maasta.
Venäläiset kronikat, Lätin Henrikki liiviläis-kronikassaan sekä piispojen käskykirjeet 1200-luvulta lähtien mainitsevat aina yhdessä ”Karelie, Ingrie, Lappie et Watlandie”, olipa kyseessä niiden hävitys, alistaminen, veronkanto, kastaminen tai hyökkäys yksin tai novgorodilaisten joukoissa.
Inkerinmaa sai ”Ingermanland”-nimensä ruotsalaiselta prinsessa Ingegerdiltä, joka meni naimisiin Novgorodin ruhtinas Jaroslav I Viisaan kanssa vuonna 1019. Eymundin saagassa kerrotaan, että Ingegerd sai Jaroslavilta myötäjäislahjaksi Laatokanlinnan ja siihen liittyvät maat. Siitä lähtien aluetta on kutsuttu nimellä Inkerinmaa eli Ingegerdin maat.
Inkeri, Ingria, Izhora, Ingermanland. Heimojen nimet näyttävät olevan ensimmäisiä varmoja aikakirjoihin merkittyjä tietoja.
Keitä olivat ne, jotka asuivat alueella ennen inkeriläisiä?
Olen lukenut ja kirjoittanutkin aika paljon inkeriläisistä, mutta varjoon ovat jääneet sen alueen alkuperäiset asukkaat ja ennen kaikkia vatjalaiset ja inkeroiset, vaikka näistä kansoista olin kuullut jo Neuvostoliitossa asuessani.
Mitä tiedän heistä ja mitä voisin heistä kertoa? Siispä lähdin etsimään tietoa.
Lähinnä kalmistoihin liittyvä arkeologien hankkima tieto sijoittaa alueen muinaiset asuinpaikat ajanlaskumme alkupuolen vuosisadoille.
Vatja / Vatjalaiset
Vatja on Inkerin vanhin heimo. Ammoisista ajoista sen asuma-alueena on ollut Inkerin lounaisosa. Tarkempi heimon reviiri on jäänyt määrittelemättä arkeologisten muistomerkkien niukkuudesta ja niiden vähäisestä tutkimisesta johtuen.
Vatjalaisalue oli maantieteellisesti ja strategisesti tärkeä ja etupiirijaossa kaikkien haluama. Niinpä se 1400-luvun toiselle puoliskolle asti oli jatkuvan sodankäynnin kohteena. Vastakkain olivat novgorodilaiset, ruotsalaiset ja saksalaiset.
Vatjalaisten alkuperä
Tiedemiehet ovat vatjan alkuperästä vieläkin kahta mieltä. Yhdet pitävät vatjalaisia viron heimopuun oksana ja toisten mielestä vatjalaiset olisivat kyllä sukua Virossa asuneille heimoille, mutta olisivat syntyneet alueella asuneesta väestöstä.
Olkoon niin tai näin vatjalaisten tieteellinen tutkiminen alkoi noin 200 vuotta sitten. Suomalaisista oppineista jo Henrik Gabriel Porthan (1739 – 1804) pani merkille, että vatjalaiset kuuluvat tyypiltään itämerensuomalaisiin.
Ensimmäiset vatjalaisia esittelevät kansatieteelliset muistiinpanot liittyvät Porthanin aikalaisen, Pietarin Tiedeakatemian akateemikon, saksalaissyntyisen Johan Georgin nimeen. Häneltä ilmestyi 1776 – 77 ensimmäinen Venäjän kansoista kertovan tutkimus.
Tutkimusmatkailija Fjodor Tumanski julkaisi nykytutkijoiden mielestä ainutlaatuisen vatjalaisia luonnehtivan kansatieteellisen teoksen vuonna 1790.
Myös Narvan pastori Treufurt ja pastori Zeträus ovat julkaisseet havaintoja vatjalaisista suunnilleen samoihin aikoihin.
Pietarin Akatemian akateemikko Peter von Köppen julkaisi perustavaa laatua olevan ensimmäisen Venäjän Euroopan alueen kansatieteellisen kartan, jossa hän esitteli 29 kansallisuutta, suomensukuisista vatjalaiset, inkeroiset ja karjalaiset mukaan luettuina. Vatja kuului Novgorodin maihin yhtenä sen viidenneksenä eli petinana.
Vatjanmaalla ja Vatjan viidenneksellä tarkoitettiin 1500 luvulla paljolti Pietarin läänin länsiosaa. Novgorodin kihlakunnan petina-jako säilyi vuoteen 1773 asti.
Toisen maailmansodan aikana suurin osa vatjalaisista evakuoitiin yhdessä Inkerin muun suomensukuisen väestön kanssa Suomeen. Vatjalaisten ei onnistunut integroitua Suomeen yhtä hyvin kuin inkeriläisten, ja he kohtasivat uskontonsa vuoksi ryssävihaa. Sodan jälkeen Suomeen evakuoidut palautettiin Neuvostoliittoon, mutta ei omille kotiseuduille.
Väkiluku
Vielä
- vuonna 1848 vatjalaisia oli 32 kylässä 5’148, mutta
- vuoden 1926 väestölaskennassa enää 705 ja
- 1942 noin 500 henkeä.
Koko Venäjällä vatjalaisiksi ilmoittautui vuonna 2010 yhteensä 64 henkilöä ja tämän lisäksi Virossa oli vuoden 2000 väestönlaskennan mukaan 9 vatjalaista.
Inkerikot
Inkerikkoja ei pidä sekoittaa inkeriläisiin eli inkerinsuomalaisiin, jotka ovat alueelle Ruotsin vallan aikaan siirrettyjen ja muuttaneiden savolaisten ja länsikarjalaisten kuten jääskeläisten, lappeelaisten ja äyräpääläisten jälkeläisiä.
Inkerikot tai inkeroiset (inkeroiseksi inkeroine, ižora tai ižoralaine) ovat Inkerin alkuperäistä itämerensuomalaista väestöä ja uskonnoltaan ortodoksista väestöä.
Isorilainen Talomerkit esiintyy Imatralla
Inkerikkojen heimon nimi sai alkunsa ilmeisesti Inkerejoesta / Izhora, vaikka tutkijat ovat olleet asiasta eri mieltä. Sana Izhera (Izhora), joka tavataan venäläisissä kronikoissa vuosista 1240 – 1241 lähtien, merkitsi heille sekä kansallisuutta että alueella virtaavaa jokea.
Inkeroisten maana (Inkerinä) pidettiin aluetta, joka ulottui Vatjan viidenneksestä itään. Kustaa Vaasan pojan, Ruotsin kuninkaan Juhana III:n kirjeissä lukee ”Ingermanland och Smolenske, Petij uthi Ryssland.”
Inkeroisten kielen uutiset:
Inkeroiset karjalaisten jälkeläisiä
Inkeroisten varhaisimmasta historiasta arvellaan, että varhaiskarjalaiset jakaantuivat 800 – 900-lukujen tietämillä nyky-karjalaisiksi ja inkerikoiksi. Ensimmäinen historiallinen maininta inkerikoista (venäjäksi ižory) on vuodelta 1228. Inkeriin – jonne vatjalaiset olivat tulleet jo virolaisten tutkijoiden mukaan 1000-luvulla – inkerikot saapuivat 1200-luvulla.
Vatjalaiset ja Inkerikot Inkerinmaalle eri suunnista
Tutkijoitten mukaan inkerikkojen saapumissuunnista tiedetään varmaksi vain se, että he tulivat eri suunnasta kuin vatjalaisiet. Inkerikot ovat käyttäneet historiansa varhaisina aikoina itsestään kansannimeä karjalaiset. Sen on katsottu puoltavan käsitystä inkeroisten siirtymisestä Inkerinmaalle Muinais-Karjalasta tai jostain Olhavan suupuolella sijainneesta karjalais-keskuksesta. Yleisesti inkeroisten uskotaankin saapuneen Inkerinmaalle idästä.
Vatjan kielen uutiset:
Väkiluku
Vuonna 1732 inkerikkoja laskettiin olevan Inkerinmaalla 14’500 henkilöä. Tilastojen mukaan vuonna 1917 Inkerissä asui 20’000 inkerikkoa. Vuonna 1926 Venäjän väestönlaskennassa inkerikoiksi ilmoittautui 26’100 henkilöä ja Virossa noin 1’000 henkilöä.
Viimeisen väestönlaskennan mukaan inkeroisia / izorilaisia (ижорцев) oli vain 276 henkilöä. Laskennassa ei otettu huomioon kaikkia, koska jotkut passeista kirjoitettiin venäjäksi. Tutkijoiden mukaan oikea asukasmäärä on noin tuhat ihmistä.
Toisen maailmansodan aikana inkeroisia evakuoitiin yhdessä vatjalaisten ja inkeriläisten kanssa Suomeen, mutta sodan jälkeen Neuvostoliitto vaati evakkojen luovuttamista takaisin ja inkerikot sijoitettiin Novgorodin, Kalininin ja Jaroslavlin alueille.
Maailmansota
Näin ollen, toinen maailman sota kosketti traagisesti myös Inkerinmaan alkuperäistä väkeä vatjalaisia ja inkeroisia, kuin meitä Inkerin suomalaisiakin. Sodan päättyessä kaikki palautettiin Neuvostoliittoon, mutta ei kotikonnuille vaan syvälle Venäjälle, sodan tuhoamille alueille kurjiin oloihin, joissa monet menehtyivät.
Täällä kertaa ja tämän verran tietoa tästä valitsemastani aiheesta.
Tuli haukka, nii hajotti
Vanha kansanruno kertoo Inkerin heimojen synnystä näin:
…
Kasvatti miun emmoin,
Kasvatti kanoja paljo,
Suuren joukon joutsenii;
Kanat aijalle asetti,
Joutsenet joelle saattoi,
Veräjälle vieretteli.
Tuli haukka, nii hajotti,
Tuli korppi, nii kokkois.
Sirotellen siipilintu;
Yhen Suomeen siroitti,
Toisen kantoi Karjalaan.
Siit sikisi Untamoi,
Mikä Suomessa sikisi,
Siit vasta Kalervoi kasvoi,
Mikä kasvoi Karjalassa.
Untamoi teki tokkeen,
Kalervoi kalat kokkois.
…
Pertti Rampanen,kiitos blogin suosittelusta!
Hyvää yötä ja mukavaa alkanutta viikkoa!
Ilmoita asiaton viesti
Mielenkiintoista historiaa Viola Heistonen. Varsinkin sellaiselle lukijalle, joka ei ole tutustunut enemmälti aihepiiriin.
Olen lueskellut viime vuosina useita, lähinnä inkerinsuomalaisten, kirjoittamia muistelmia omasta elämästään Inkerinmaalla, ja Stalinin käskyttämistä etnisistä järkyttävistä vainoista. Tai asiasta tehtyjä tutkimuksia.
Eräs muistelija nimittää inkeriläisten kärsimysten tietä Via Dolorosaksi. Nimitys on hyvin osuva, siitä voi olla samaa mieltä jokainen lukija. Tuosta mielettömästä syyttömien ihmisten karkottamisesta ympäri laajaa maata on käytetty myöskin nimitystä diaspora. Osuva luonnehdinta sekin.
Ja mikä pahinta, kaikenlaista etnistä vainoa esiintyy tänäkin päivänä ympäri maailmaa.
Monet viime vuosien muistelijat ovat todenneet surullisina, että Inkerinmaa ei enää nouse. Se elää vain siellä asuneiden muistoissa. Vatjalaisia ei enää ole kuin kourallinen.
Lukekaapa inkerinsuomalaisten kohtaloista esimerkiksi sellaisten henkilöiden tekstejä kuin:
Toivo Pekkanen, Jouko Sihvo, Juhani Konkka, Unelma Konkka, Oskar Himiläinen, Aatami Kuortti ja Nina Lavonen. Ja löytyy paljon muiltakin kirjoittajilta.
Ilmoita asiaton viesti
Via Dolorosa /”kärsimysten tie” sopii meille inkeriläisille. Evakossa ja sitten vaelluksessa paikasta toiseen isoisälläni Simo Heistosella oli tapana sanoa. ”Jumala koettelee meitä! Täytyy vain jaksaa ja uskoa parempaan!”, mutta inkeriläiset eivät kuitenkaan päässeet voittajaksi ”kärsimysten tien kautta” vaan kansana hävisivät ja lopullisesti!
Kautta kärsimysten voittoon:
https://www.youtube.com/watch?v=7rlFOPJeQNg
Inkeriläisille ei sovi diasporakaan, koska ”diasporassa kansa tai ryhmä säilyttää oman identiteettinsä, vaikka elääkin eristyksessä alkuperäisestä kulttuuristaan.”
Inkeriläiset eivät pysty enää säilyttämään omaa identiteettiään,koska yhtenäistä kansaa ei ole enää missään päin maailmaa ja siellä mihin ovat joutuneet he sulautuvat kantaväestöön.
Antamastasi kirjojen luettelosta suurimman osan olen jo lukenut. Oskar Himiläisen ja Nina Lavosen kirjoihin en ole vielä osunut kirjastossa.
Kiitos kommentista!
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä yhteenveto Inkerinmaan historiasta.
Siinä olisi ehkä kannattanut korostaa myös hiukan enemmän varsinaisten inkeroisten häviämisen syynä heidän pakenemistaan pois luterilaisten invaasiota Stolbovan rauhan jälkeen 1600-luvulla.
Koska suurin osa inkeroisista pakeni Novgorodin ja Tverin alueille muiden nykyisten ”tverinkarjalaisten” esi-isien kanssa ja nykyinen tverinkarjalan kielen murre on silti hyvin lähellä niin sanottua ”varsinaiskarjalan” puheenpartta, joka vallitsi mm. Suomen Suojärvellä ja Neuvostoliiton Repolan sekä Porajärven pitäjissä ennen toista maailmansotaa, on ilmeistä, että inkeroisten puhuma kieli 1600-luvulla on hyvinkin selkeästi ollut yksi karjalan kielen murre, joka ei sanottavasti ole poikennut muista murteista. Karjalan heimon asuinalue on siis ollut paljon nykyistä laajempi käsittäen myös Laatokan eteläpuoliset alueet.
Vatjalaiset ovat ilmiselvästi hyvin kaukana karjalaisista etnisesti ja kielellisesti. Lonkalta heitettynä sanoisin heidän kielensä olevan etäinen eestin kielen murre. Selvästikin siis inkeroiset ovat tulleet idästä ja vatjalaiset hiukan eteläisempää reittia yhdessä eestiläisten kanssa.
Monet inkeriläiset ovat kirjoittaneet elämänkerrallisia muistelmia ja ne ovat saavuttaneet suuren kiinnostuksen etenkin suomalaisten lukijoiden keskuudessa. Oletko Viola koskaan ajatellut julkaista omaa elämänkertaasi? Kirjoittajan lahjathan sinulla ovat olemassa.
Ilmoita asiaton viesti
Inkeroisten tarina kokonaisuudessa on minulle vielä lähes tuntematon, vaikka Pohjois-Inkerissä,josta itse olen syntyisin, on ollut myös inkeroisia tai inkerikkoja. Ei Larin Paraske ollut siellä ainoa. Kun tätä blogia tein, niin jossain lähteessä oli luettelo Inkerinmaan alueista, joissa oli ollut inkeroisia.Siinä mainittiin myös Pohjois-Inkeri ja Lempaala.
Nyt kun Inkerin suomalaisten tarina on melkein voi sanoa ”käsitelty loppuun” pitäisikö siirtyä inkeroisiin! Kukapa sitä tietää, jospa minussakin istuu pieni inkerikko? 🙂
Tutustuin Larin Paraskeen luettuani Anu Kaipaisen kirjan ”Poimisin heliät hiekat”. Tein siitä blogin:
Poimisin heliät hiekat… Larin Paraske
http://viovio.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/21…
Olen ajatellut joskus kirjoitella omia muistoja, mutta jotenkin tuntui tärkeämpänä kirjoitella blogeja koko kansan historiasta. Joskus blogeihin tuon omia muistoja niiltä ajoilta. Toisaalta usein ajatuksissani vaellan sitä reittiä pitkin joka alkoi kotipihalta ja vei meitä pitkiä ”outoja teitä..ja kotiin ei milloinkaan.”
Kiitos kun tulit keskustelemaan!
Ilmoita asiaton viesti
– Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta, Viola! Taas tuli nimestäsi mieleen, että Venäjälläkin nämä hengentuotteesi voisivat maistua tiedonnälkäisille liki yhtä hyvin kuin himoitut Valio-tuotteet. 😉
Kommentoisin hieman myös yhtä asiakohtaa. Kirjoitit: ”Vatjanmaalla ja Vatjan viidenneksellä tarkoitettiin 1500 luvulla paljolti Pietarin läänin länsiosaa.”
Tuo termi ’Pietarin lääni (kuvernementti)’ otettiin käyttöön vuonna 1710, kun Nevanlinnan paikalle kyhätty Pietarin pikkukaupunki oli 7 vuoden ikäinen. Maahantunkeutuja Pietari Suurihan rakennutti kaupungin perustaksi Pietari-Paavalin sotalinnoituksen Jänissaarelle vuonna 1703 sotaretkellään silloiselle Ruotsin Inkerin alueelle suomalaisten kansojen asuinmaille. Alun perin hän nimesi miehitysalueensa ’Inkerinmaan kuvernementiksi’, mutta kaupungin rakentuessa halusi koko hallintoalueen kaimakseen (mukamas jonkun pyhän Pietarin kunniaksi;). Venäjä valloitti Suomen Ruotsilta vuosien 1710–1715 kuluessa, mistä alkoi isoviha, vuoteen 1721 saakka kestänyt barbaarinen venäläismiehitys Suomessa.
Imperialistiroistotsaarilla muuten oli täysi työ saada venäläisiä muuttamaan uuteen pääkaupunkiinsa suomalaismaalle, ja virkamiehet tietysti pakotettiin Pietariin. Kaupungin rakennustöihin tuotiin joukoittain ruotsalaisia sotavankeja ja venäläisiä maaorjia, ja tuhannet heistä kuolivat sairauksiin ja huonoihin oloihin. Kaupungin rakentamisen Pietari Suuri rahoitti uusilla veroilla, kuten parta-, arkku- ja sieluverolla, joka oli käytännössä alempien yhteiskuntaluokkien miehiin kohdistunut kuolinvero. Vuonna 1712 Pietari Suuri julisti kaupungin Venäjän keisarikunnan pääkaupungiksi, määräsi vastahakoiset virkamiehet, aateliset ja kauppiaat muuttamaan Moskovasta Neva-joen suistoon ja rakentamaan sinne uudet kotinsa. (Wiki) – Tokaisun ”reikä se on tsaarinkin p:ssä” kerrotaan kuullun ensi kertaa tuossa yhteydessä puhtaalla virkamiesvenäjällä selkeästi äännettynä. – ks. aiheesta kirjoitettu blogi Rehellinen venäläistoimittaja TAAS! http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/237483-r…
Ilmoita asiaton viesti
Niin,se Viola-niminen sulatejuusto oli jo silloin kovin suosittu! Ylpeilin hieman salaa siitä suomalaisen tuotteen laadusta, enkä siitä, että nimeni osui siihen! Kiitos kun kehut kirjoituksiani, mutta se olisi liian rohkeata ajatella osua niillä tiedonnälkäisiin siinä isossa maassa.:)
Ingermanlandin kuvernementistä sen verran, että se oli Pietari I:n nimeämä ensimmäinen kuvernementti Venäjällä ja se oli vuosi 1706 ja jo vuonna 1711 Ingermanlandin kuvernementti muutettiin Pietarin kaupungin kuvernementiksi.
Olen lukenut siitä venäläisten miehityskaudesta 1713-1721…Isonvihan aikana suomalaisia vaivasi myös ruttotautiepidemia. Olivat ne huonoja aikoja.
Pietari I rakennutti kaupungin ja Pietari Paavalin linnoituksen keskelle Inkerin maata. Hän aloitti myös venäläistää sitä alueetta ja joittenkin lähteitten mukaan ainakin siirsi sinne 20 venäläisen kylän asukkaat.
Pietarin kaupungin rakentamisesta olen kirjoittanut blogin:
Pietari on rakennettu inkerinsuomalaisten luiden päälle.
http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/110839-piet…
Kiitos kommentista.
Ilmoita asiaton viesti
Risto Koivulan kommentti siirretty Fb:sta:
23.lokakuuta kello 12:04
[Tervehdys. Muutama huomio. Inkerikkojen väkiluku vuoden 1926 (lopussa, tammikuu 1927) väestönlaskennassa: ” Väkiluku Vuonna 1732 inkerikkoja laskettiin olevan Inkerinmaalla 14’500 henkilöä. Tilastojen mukaan vuonna 1917 Inkerissä asui 20’000 inkerikkoa. Vuonna 1926 Venäjän väestönlaskennassa inkerikoiksi ilmoittautui 26’100 henkilöä ja Virossa noin 1’000 henkilöä. ” Tuosta pitäisi ottaa selvää, mikä tuo inkerikkojen väkiluku todella on ollut tässä tammikuun 1027 väestönlaskennassa https://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%9F%D0%B5%D1%80%D… Nämä esillä olevat on haastatteluvastauksia, mutta tässä ei ole printattu suomalsiksi (inkeriläisiksi) eikä izhoriksi ilmoittautuneita. Lähteistä ne kyllä löytyvät, kun saisi vain näkyviin. Viron Wikipedia sanoo määräksi 16000: https://et.wikipedia.org/wiki/Isurid ” Arvukus 1926. aasta loendusandmete järgi oli isureid üle 16 000, 1989. aastal aga saadi neid kokku ainult 449. 2002. aasta rahvaloenduse andmetel elas Venemaal 327 isurit, kellest 177 saadi kirja Leningradi oblastis ja 53 Peterburis. 2010. aasta rahvaloenduse andmetel elas Venemaal 266 isurit.[4] Viimastel aastakümnetel on arvukuse languse peamiseks põhjuseks ilmselt venestumine. Eestis elas 2011. aasta rahvaloenduse andmetel 56 isurit. [5] ” Kansallisuus inkeriläisen (suomalaisen, finn) ja inkerikon, izhorin, välillä tehtiin viime kädessä periteisen uskonnon mukaan: luteilaiset suomalaisia, inkerikot ja karjalaiset ortodokseja. Virolaisen Wikin tieto saattaa olla väestötilastoja,jossa välttämättä sitä ilmoitettua ei ole hyväksytty. Alueen ulkopuolella saatettiin katsoa myös karjalaiseksi. Tästä oli ja on edelleen myös inkerikkojen itsensä keskuudessa kahdenlaista ilmaa.],
– olen minäkin huomannut, että eri lähteissä on erilaista tietoa. En ole itse tutkija ja tarkoitukseni ei ole, ja en pystyisikään siihen, että tuottaisin sitä ainoa oikeaa tietoa!
Kiitos paljon asiallisesta kommentista ja linkeistä!
Ilmoita asiaton viesti
Varsinaisia luterilaisia inkeriläisiä lienee ollut viime vuosisadalla pitkälti yli toistasataatuhatta. Stalinin aikanahan heitä nimitettiin myös ”Leningradin suomalaisiksi”.
Ilmoita asiaton viesti
En muista, että jostain olisin lukenut ”Leningradin suomalaisista”, mutta ”Pietarin suomalaiset” olivat niitä suomalaisia, jotka Suomen suuriruhtinaskunnan autonomian aikana kävi töissä Pietarissa ja todennäköisesti monet asuivatkin siellä. Jossain on siitäkin määrästä tietoa, mutta kuitenkin aika paljon, jopa kymmenistä tuhansista mainittu jossain. Jos Inkerin talonpoikia oli siinä joukossa, niin todennäköisesti vähän.Mutta Pietarin kaupungin läheisyys antoi monia mahdollisuuksia elinkeinoelämälle ja parantaa inkeriläisten talonpokien elintasoa.
OHTINKA Maitotyttö – Молочница Охтинка
http://viovio.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/20…
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kaikille keskusteluun osallistujille,blogin suosittelijoille,Fb:ssa tykkääjille ja linkin jakajille,kuin myös lukijoille!
Videossa olisi syksyisiä tunnelmia Petroskoin maisemista!
Olkaa hyvä! Пожалуйста!
https://www.youtube.com/watch?v=2jcFRRfiKvY
Осенние мотивы – музыка для души
Ilmoita asiaton viesti
[…] Inkerinmaa ennen inkeriläisiä | Uusi Suomi Puheenvuoro – Inkerinmaa. Inkerinmaa sijoittuu maantieteellisesti alueelle, joka on Suomenlahden ja Laatokan järven välissä ja ulottuu Karjalan kannakselle. Se kaartaa Suomenlahden etelärantaa yli 200 km pituisen vyöhykkeen Narva-joesta Latokaan eteläkärkeen. Alueen pinta-ala on noin 15’000 km:n. Inkeriläiset […]
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos! Viesti on saapunut!
Mukavaa kevätpäivää!
Ilmoita asiaton viesti