*

Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Venäläismatkailijat Eivät Enää Ole Kultakaivos Suomelle

  • Venäläismatkailijat Eivät Enää Ole Kultakaivos Suomelle
  • Venäläismatkailijat Eivät Enää Ole Kultakaivos Suomelle
  • Venäläismatkailijat Eivät Enää Ole Kultakaivos Suomelle

Venäläismatkailijat eivät enää ole kultakaivos Suomelle. Asiasta kertoo Imatralainen-lehti 14.10.2017 otsikolla "Venäläisten rahat ovat tiukilla – näin se näkyy nyt Suomessa".

Digivenäläinen

Lehti viittaa Kaupan liiton selvitykseen, jonka mukaan venäläismatkailijat tekevät verkko-ostoksia aikaisempaa useammin.

  • Kaiken kaikkiaan 66 prosenttia Suomessa vierailleista venäläisistä oli tehnyt verkko-ostoksia viimeisen vuoden aikana, kun kolme vuotta aikaisemmin heitä oli vain 36 prosenttia.
  • Peräti 43 prosenttia matkailijoista oli viimeisen kuukauden aikana ostanut verkkokaupoista, kun 2014 heitä oli noin viidesosa.

Niin sanottu "digivenäläinen" on Suomen matkailusektorille houkutteleva kohde, sillä hän käyttää palveluja monipuolisemmin kuin muut venäläismatkailijat.

Viro Ja Kansainvälinen Verkkokauppa Kilpailevat Venäläisten Ostovoimasta.

Kun kansainvälinen verkkokauppa kilpailee suomalaisen erikois- ja käyttötavarakaupan kanssa venäläisten ostoksista ja Viro houkuttelee heitä palveluiden hinta-laatusuhteella, Suomen matkailu-alalla on suuri haaste.

    Juuri ostovoimaisia digivenäläisiä Suomen matkailualan pitäisi pystyä tänne houkuttelemaan, mutta palvelutarjontamme ei välttämättä ole riittävää. Venäläisten matkailijavirta keskittyy edelleen päivän kestäviin ruoanhakumatkoihin, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja huomauttaa.

Imatran Arki

Katukuvassa venäläisiä matkailijoita tuntuu olevan nyt huomattavasti enemmän kuin vaikkapa puoli vuotta sitten, mutta, niin kuin kirjoittaa lehti, vaikka viisumihakemukset ja matkailijamäärät kasvavatkin nyt reippaasti, venäläismatkailijat eivät enää ole muutaman vuoden takainen kultakaivos Suomelle.

Neljässä Vuodessa Turismi Puolittui

Matkailun huippuvuonna 2013 venäläiset kuluttivat Suomessa ostoksiin ja palveluihin noin 1,2 miljardia euroa. Viimeisen vuoden aikana, syyskuusta 2016 elokuun loppuun 2017, venäläiset kuluttivat yhteensä 605 miljoonaa euroa ilman ennakkokuluja, mistä ostoksiin kului 494 miljoonaa euroa ja loput käytettiin palveluihin...

Venäläisten matkailu Suomessa voikin alkaa muistuttaa yhä enemmän 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun päivämatkoja.

Vanhat Hyvät Ajat

Vanhat ajat eivät enää palaa. Kauppiaskaan ei ole kiinnostunut asiakkaista vaan digiasiakkaista. Digiasiakas siirtelee näkymätöntä virtuaalirahaa tililtä toiselle, sekunneissa maailman ääriin. Hän ei likaa kaupan lattiaa, ei etuile kassajonossa, ei hae taxfreestä "ilmaista rahaa".

... Täytyy torille kai mennä myymään kalaa ...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

En tiedä, mutta arvellisin, että tuskin varakkailla venäläisillä rahat olisivat tiukilla.

He vaan ovat löytäneet ostot netin kautta vaikkapa Kiinasta asti, mutta ostokset voi ohjata postiosoitteeseen vaikkapa näille kaakkois-kulmille (Lappeenranta, Imatra) josta kuriiri kuljettaa nopeasti Pietariin tai itse tilaaja ajaa autolla hakemaan sen täältä postista. Se on turvallista, koska Suomen posti toimii hyvin.

Ei saisi niin helposti luopua ostovoimaisista "digivenäläisistä", jotka käyttävät palveluja monipuolisemmin kuin muut venäläismatkailijat.

Ei ainakaan luopua niin helposti, kuin sanoo Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja: "Juuri ostovoimaisia digivenäläisiä Suomen matkailualan pitäisi pystyä tänne houkuttelemaan, mutta palvelutarjontamme ei välttämättä ole riittävää..."!
Ei ole, niin ei ole! Pitäisikö jotain konkreettisesti tehdä?!

Väkiluvultaan Pieni Virokin (asukkaita 1 320 174, joista noin kolmannes (434 426) asuu pääkaupungissa Tallinnassa) on osannut laittaa palvelut matkailijoille sellaiselle tasolle, että useampi suomalainenkin reissaa Suomenlahden yli käyttämään niitä korkealaatuisempia palveluja.

No heillähän on vaakunassakin kolme leijonaa! :)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Viro#/media/File:Coa...

Mukavaa sunnuntaita!

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Ei ne Viron vaakunan siniset eläimet ole leijonia vaikka siltä nayttävät! Vaakunaan sijoitettu oikea leijona seisoo aina takajaloillaan. Viron elukat ovatleopardeja tai jotain muita elikoita. Se jaksaa nostaa vain yhden etukäpälän.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Leo Mirala, olet väärässä!

Wikipedia kertoo:
[Viron vaakuna (viroksi Eesti vapp) on Viron tasavallan tunnus, jonka symbolina on kolme sinistä leijonaa. Leijonat symboloivat kunniakkaan taistelun kolmea aikakautta, muinaisuutta, 1300-lukua ja 1900-lukua. Vaakunakilpi on kultainen ja sitä ympäröivät samanväriset tammenlehvät. Vaakuna otettiin käyttöön ensimmäisen itsenäisyyden aikana 19. kesäkuuta 1925 ja uudestaan 6. huhtikuuta 1993.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Viron_vaakuna#/media...

Kiitos kun piipahdit sivulleni! Mukavaa syksyä!
p.s. Entä oletko mitä mieltä "digivenäläisistä"?

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala Vastaus kommenttiin #3

Wikipedia on tässä asiassa väärässä. Heraldiikan sääntöjen mukaan leijona on aina pystyssä, vain takakäpälät maassa. Heraldiikassa on paljon ohjeita miten liput ja vaakunat pitää muodostaa. Olin hiukan eestiläisten mukana heidän saavutettuaan uudelleen itsenäisyyden.
En nyt löydä netistä käsitystäni tukevia artikkeleita. Tietysti ne kolme elukkaa on piirretty leijoniksi, mutta heraldiikan mukaa niistä ei silti tule leijonia:)

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #5

Ai,niin?
Heraldiikalla on tietenkin omat säännöt.Sehän sitten on virolaisten syytä, että he tekivät nuo elukat omassa vaakunassa leijoniksi. Kukaan ei ole niin täydellinen,ettei tekisi virheitä.
Kiitos vastauksesta ja mukavaa tulevaa viikkoa!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Tutkimus- ja analysointikeskus TAK:n vuosien 2016 ja 2017 rajatutkimuksesta.Tutkimukseen haastateltiin noin 20'000 ulkomaalaista matkailijaa 12 raja-asemalla.
Tänä vuonna venäläisten arvioidaan tekevän Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta yli 2,6 miljoonaa matkaa. Se on lähes 10 prosenttia enemmän kuin viime vuonna...

Toimitusjohtaja TAKista muistuttaa, että venäläisturismi ei ole Suomelle automaatti. Jos seutua ei koeta kiinnostavaksi, mielenkiinto suuntautuu muualle.

-Tässä on meidän haasteemme: miten pystymme pitämään matkailijat tyytyväisinä ja yllättämään heidät myönteisesti, kun nyt Kaakkois-Suomi on monelle vain ostospaikka ja lomalle lähdetään muualle.

UV.15.10.2017 otsikolla : "Venäläisturistien määrä kasvussa" Annamari Haimi.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kaikesta huolimatta, Maapallo vaan pyörii ja

...Metsään on tullut jo syys
Lohduton yön hämäryys
Vaan hongat huokaillessaan
Suojaavat kukkia maan...

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa näin Olavi Virran Metsäkukkien tahdissa:

https://www.youtube.com/watch?v=OwagHwI0jJo
Olavi Virta - Metsäkukkia (1952)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset