*

Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

200 Altistunut Tuhkarokolle

  • 200 Altistunut Tuhkarokolle
  • 200 Altistunut Tuhkarokolle
  • 200 Altistunut Tuhkarokolle

Suomessa tuhkarokkotapaus. Altistuneita 200! – Tuhkarokko on poikkeuksellisen tarttuva sairaus.

Asiasta kerrotaan Yle uutisissa Emma Gruun 27.6.2017 otsikolla Savonlinnassa tuhkarokkotapaus: Hän on lähes varmasti tartuttanut muita".

Lehtikirjoituksen mukaan Savonlinnan keskussairaala tiedotteessaan kerrotaan, että mies tuli hoitoon Punkaharjulta Itä-Karjalan Nuoriso-Opiston Leirikeskuksesta, jossa hän on ollut 19. – 25.6.2017. Keskuksessa oli samaan aikaan 140 ihmistä, joista osa ulkomaalaisia.

Sairas italialainen mies saapui päivystykseen 22. kesäkuuta ja ehti olla päivystyksen tiloissa ennen siirtoa osastolle eristystiloihin. Selvisi, että mies sairasti tuhkarokkoa, joka on poikkeuksellisen tarttuva sairaus. Suomessa hän on viranomaisten mukaan ollut 11. kesäkuuta lähtien. Mies sai hoitoa, ja hänet kotiutettiin 26. kesäkuuta

Käynnissä On Koko Maan Kattava Tartunnanjäljitys!

Mikäli tartunnanjäljityksen ulkopuolelle jää henkilö, joka epäilee altistuneensa tartunnalle, omat rokotustiedot pitää tarkistaa.

    Meidän käsityksemme mukaan altistuneita on luokkaa 200 henkilöä. Tämä on iso määrä altistuneita, ja osa ei tiedä asiasta mitään, arvioi infektioylilääkäri Sakari Vuorinen.

Tämän vuoksi asiasta halutaan tiedottaa, jotta altistuneet ottaisivat yhteyttä terveydenhuoltoon. Päivystykseen ei kannata ilmaantua ilmoittamatta, sillä silloin voi tartuttaa lisää ihmisiä.

    Hän on mahdollisen lentonsa tai julkisen kulkuneuvomatkansa aikana lähes varmasti tartuttanut muita ihmisiä, Vuorinen arvioi.

Onko Käsillä Epidemia?

Lehtikirjoituksen mukaan tuhkarokkoa esiintyy parhaillaan epidemian laajuisesti kaikissa välimeren maissa. Pohjoisimmat maat, joissa tauti on levinnyt epidemiaksi asti, ovat Saksa ja Belgia. Pahin tilanne on Romaniassa.

Tuhkarokko leviää Euroopassa, Suomi toistaiseksi suojassa kirjoitti vielä 11.2.2017 aiheesta Nykysuomi.

Joten kannattaa olla tarkkana! – Pysykäämme terveenä!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Kukapa vanhemmista ikäluokista ei olisi sairastanut näitä lasten rokkoja, vihuri, tuhka, vesi ja päälle vielä sikotauti.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Ammattilaiset kertovat, että tauti on yleensä vakavampi aikuisille kuin lapsille. Hyvä, että sairaala antoi tietoa.
Kiitos kommentista!

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Jouni tuossa yllä jo mainitsikin, että rokot olivat aiemmin normaalia lapsuuteen kuuluvaa asiaa. Olettaisin, että näin oli Violankin lapsuudessa.

Eli onko nyt sitten tuhkarokkorokotuksin saatu syntymään tilanne, missä tuhkarokko onkin vaarallinen tauti, aikuisille?

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Normaalia ja normaalia. Sairastin itse vesi ja vihurirokot. Henki oli lähteä, kun jälkiruokana tuli aivokalvontulehdus. Mieluummin rokotus, ei ne rokkotaudit hauskoja sairastettavia ole, ja rokkojen riskit reilusti rokotteiden riskejä suurempia.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kiitos kun kerrot asiasta niin kuin se on. Vähättelemättä vaaraa!

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Tuhkarokko voi lapsuudessakin johtaa kuolemaan. Se melkein hävitettiin. Nyt hinkuyskäkin palaa takaisin, kun tieteenvastaisuus länsimaissa leviää johtaen esim. rokotuksista kieltäytymiseen:

Immunization rates across much of Europe have plummeted since the turn of this century, falling below half of all children in parts of Italy, Spain, Greece, and Eastern Europe. Outbreaks have predictably ensued, especially of measles. In the past 18 months, Romania has reported 6,743 measles cases, 30 of which were fatal; newborns and small children have been the most susceptible. Ukraine has 735 cases so far in 2017, compared to no measles cases in 2016. Italy has reported 2,988 cases, 237 of them in healthcare workers. Even staid Germany has witnessed almost 700 measles cases this year, fueled by parental refusal of vaccinations. Of the 44 European nations, 24 had completely eliminated measles by early 2016, and the Continent was on a path to eradication of the viral disease. As of June 2017, however, there have been more than 11,000 cases reported in 18 European countries. This year France has recorded six times more measles cases compared to this time last year. Other vaccine-preventable scourges are also surging across Europe, including whooping cough, mumps, rubella and hepatitis B, prompting French Minister of Health Agnès Buzyn to call for nationwide mandatory immunization of all children against 11 diseases.

Since 2007 I have been tracking outbreaks of vaccine-preventable diseases worldwide, available publicly in an that is data-rich and updated weekly. The trends are obvious, as outbreaks of once-vanquished scourges like mumps and whooping cough have increased in frequency and size across Europe and North America. Europe is hardly alone in seeing measles, mumps, whooping cough, and other long-eliminated childhood scourges return, thanks largely to vaccine refusal. Canada eradicated measles in 1998; today, physicians are battling cases in children and young adults from Vancouver to Nova Scotia. The cheek-swelling and potentially deadly mumps has been seen this year from Hawaii to Maine, prompting serious concern about both vaccine efficacy and parental refusals. Upstate New York is fighting both measles and mumps. Los Angeles County is trying to stop an outbreak that has afflicted 42 infants this year, and nationwide there have been 3,176 mumps infections as of May 20, compared to 5,833 in the entire year of 2016 –– the largest number in a decade. Minnesota’s Somali community is struggling with a measles outbreak that exceeds the national total of 2016 cases, spawned by anti-vaccine activists who counseled the immigrants to refuse to immunize their children. Whooping cough (or pertussis) was so effectively controlled in the United States by the late 1960s that few physicians ever saw cases or recognized its symptoms, but since 2012 the numbers of cases have risen steadily, now exceeding the number reported in 1955. By far the majority of whooping cough cases are in counties in the U.S. where parents are allowed to file for vaccination exemptions on philosophical or religious grounds.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Eivät ihmiset tiedettä vastusta, vaan illuusiota tieteen kaikkitietävyydestä.

Moni lapsi on esimerkiksi sairastunut autismiin, koska kyseisten lasten suoliston toiminta on ollut niin heikoissa kantimissa (huono suolistoflora, vuotava suoli jne.) että rokotteen tuoma lisärasite on saanut "maljan vuotamaan yli". Ainakaan vielä muutama vuosi sitten virallinen lääketiede ei tätä tunnustanut eikä tunnistanut. Viime aikoina on näkynyt muutama otsikko suolistobakteerien tärkeydestä, eli ehkä vähitellen tuosta tiedosta tulee valtavirtaa.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että rokote olisi periaatteessa huono idea. Se vain tarkoittaa, että ihmiset ovat yksilöitä, ja se mikä sopii terveille, ei välttämättä sovi sairaille.

Tässä yksi mielenkiintoinen lääkärin kertomus aiheesta. Hän on parantanut useita autistisia lapsia:

Dr Natasha Campbell-McBride

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #6

Kiitos linkistä Dr Natasha Campbell-McBride. Löytyy oikein paljon mielenkiintoista hänen tutkimuksistaan liittyen autismiin ja muihin sairauksiin...
Autismi menee sivuun tästä blogista, mutta eräs lapsi ihan lähipiirissäkin sai diagnoosin "autismi" kun kolmoisrokotteen jälkeen sairastui ja oli viikon korkeassa kuumeessa. Elimistö näköjään hänen kohdallaan ei kestänyt sellaista rasitusta.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #9

Väitteet autismin yhteydestä rokotteisiin ovat pelkkää valhepropagandaa, tämä on moneen kertaan selvitetty.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #11

En millään pahalla, mutta olisitko ystävällinen ja antaisitko linkkejä sellaisiin tutkimuksiin missä se on "moneen kertaan selvitetty."? Asia kiinnostaa minua.
Kiitän etukäteen.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #6

Rokotteilla ei ole mitään tekemistä autismin kanssa, älä levitä valhepropagandaa äläkä pelottele ihmisiä. Suolistobakteerien osuutta sairauksiin on tutkittu viimeiset parikymmentä vuotta, kannattaisi ehkä vähän perehtyä asioihin.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #10

Kiitos paljon ystävällisestä neuvosta! Suolistobakteereista en mitään väittänytkään. Rokote ja autismi yhdistyivät jollain tavalla tapauksessa, josta mainitsin.
Mutta tämän blogin raameihin ei mahdu keskustelu.
Olet perehtynyt asiaan ammattilaisena ja tiedät mistä puhut. Neuvoistasi otan vaarin!
Arvostan kovasti ammattitaitoasi! Mukavaa päivänjatkoa!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Risto Jääskeläisen kommenttiin:

– Minut on rokotettu lapsena monesti ja aikuisena myös, mutta en muista kaikkia mitä vastaan rokote oli annettu.

Tuhkarokko ei ole mikään viaton lasten tauti.
"Tuhkarokko voi lapsuudessakin johtaa kuolemaan", näin kertoo alempana asiasta enemmän tietävä Pekka Roponen blogin kommentissa.

Se on yleisestikin tiedossa, että tuhkarokkoa voi saada vain kerran elämässä. Jos lapsena on sairastanut tuhkarokkoa niin on kehittynyt immuniteetti sitä vastaan, mutta jos ei ole sairastanut ja ei ole rokotettu, niin on sairastumisen riski olemassa. Ja se on vaarallisempi aikuisille, näin vain on todennäköisesti todettu.

Siihen tautiin ei ole kehitetty lääkettä vaan hoidetaan oireita, jotka voivat olla hengenvaarallisia.
Toivottavasti ne henkilöt, jotka ovat altistuneet löytyvät pian ja heidät hoidetaan kuntoon.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Lukijoille tiedoksi:

Uutisvuoksi kirjoitti 1.7.2017 20:15

– Savonlinnan tuhkarokkopotilas matkusti junalla Imatran läpi juhannussunnuntaina, kanssamatkustajilla tartuntavaara"

– Sunnuntaina 25. kesäkuuta hän matkusti kello 10 lähteneellä junalla Punkaharjulta Parikkalaan ja Parikkalasta Imatran kautta Helsinkiin, jonne hän saapui kello 13.40. Helsingistä hän matkusti Tallinkin laivalla Tallinnaan kello 16.30.

THL:n johtava asiantuntija Jussi Sane kertoo, että miehen kanssamatkustajat ovat voineet altistua tuhkarokkotartunnalle, mutta se on epätodennäköistä...

http://www.uutisvuoksi.fi/Online/2017/07/01/Savonl...

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Blogini lukijoille tiedoksi:

Jo neljä tuhkarokkotapausta havaittu Pirkanmaalla – ”Epidemia hyvin epätodennäköinen” kirjoittaa Teppo Ovaskainen Uusi Suomi 3.8.2017

– On todennäköistä, että kaikki neljä ovat saaneet tartunnan samasta lähteestä Italiassa. Voimakas altistuminen on mahdollisesti tapahtunut junamatkan yhteydessä. Seurue on matkaillut useissa turistikohteissa Italiassa...– Pirkanmaan sairaanhoitopiiri seuraa tilannetta tarkoin."

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/226644-pirkanmaal...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset