*

Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Inkerin Romaani

  • Inkerin romaani
    Inkerin romaani
  • Toivo Pekkanen
    Toivo Pekkanen
  • Kolhoosin inkeriläisiä
    Kolhoosin inkeriläisiä
  • Toivo Pekkanen
    Toivo Pekkanen

Poliittisista syistä yli 60 vuotta salassa pidetty Toivo Pekkasen kirja julkaistiin vuonna 2002, kun kirjailijan syntymästä oli kulunut 100 vuotta!

    – Toivo Pekkanen – "Inkerin romaani" – WSOY. 352 sivua. – Toivo Pekkasen oikeudenomistajat 2002. – Matti Mäkelä.

Kuka On Toivo Pekkanen?

    Toivo Rikhart Pekkanen (10.9.1902 Kotka – 30.5.1957 Kööpenhamina) oli suomalainen kirjailija, joka kirjoitti novelleja, romaaneja ja näytelmiä. Hänen kuuluisimpia teoksiaan ovat Tehtaan varjossa (1932) ja Lapsuuteni (1953). ... Inkerin romaani, jonka käsikirjoitus valmistui jo 1940-luvulla mutta jota ilmeisesti poliittisista syistä ei julkaistu ennen kuin 2002"

Inkerin suomalaisena paluumuuttajana tartun aina kirjaan, joka kertoo Inkerinmaan historiasta. Täällä kertaa sattuikin erittäin mielenkiintoinen löytö kirjailijan Toivo Pekkasen "Inkerin romaani".

Jo luettuani takakannen esittelyn tartuin siihen... Kiinnostusta kirjaan lisäsi vielä se, että sen julkaiseminen viivästyi yli 60 vuotta... Sattuma, mutta lähes saman ajan pysyi koossa Neuvostoliitto (1922 – 1991).

Takakannesta. Matti Mäkelä Esittelee Kirjan.

    Toivo Pekkasen jatkosodan aikana kirjoittama, ensi kerran nyt julkaistava romaani kuvaa inkeriläisten dramaattisia vaiheita Venäjän vallankumouksen aikana, jolloin punaiset ja valkoiset joukot vuorotellen valtasivat maata.Romaanissa kuvataan myös 1920-luvun loppua, maan kollektivisointia ja uskonnollisia vainoja.

    Tarinan pääosassa on talonpoikaisperheen poika *Juhana Korpolainen, jonka isän bolsevkit ovat surmanneet. Juhanan veli Martti on taistellut valkoisten joukossa, ja punaisten puolella taistellutta Juhanaa aletaan epäillä tämän piilottamisesta.*

    Juhanan vaiheita seuratessaan Pekkanen onnistuu VÄKEVÄLLÄ TAVALLA eläytymään pienen ihmisen osaan historian myllerryksessä, tulevaisuudettomassa maailmassa...

Näistä aiheista on olemassa jo aika paljon tutkimuksia ja suomenkielistä kirjallisuutta. Tutkimuksia olen lukenut jonkun verran ja kirjoittanut blogejakin, esimerkiksi:

Toivo Pekkasen kirja poikkea ainakin monesta muusta siinä mielessä, että kirjailija on paljon syvällisemmin eläytynyt sen ajan ilmapiiriin nimenomaan Inkerinmaan kylissä ja inkeriläisten talonpoikien elämään, ajatuksiin ja tuntemuksiin. Hän kuvailee todella terävällä kielellä ja totuuden mukaisesti, miten ne isot poliittiset ja taloudelliset myllerrykset mittamaattomassa Venäjän maassa, heijastuvat inkeriläisten pieneen kylään ja sen jokaisen asukkaan sieluun, elämään ja toimintaan. Tuolloin entisen ja uuden hallitusjärjestelmän välillä riehui Venäjällä verinen pesänselvitys.

Ei riitä, että kirjan henkilöt olivat joko valkoisia tai punaisia. He olivat vielä lisäksi inkeriläisiä. He ottivat innostuksella vastaan vallankumousta, koska uskoivat että,

    ... heidän kansallista kehitystään jarruttaneiden esteitten katoavan tsaarillisen virkavallan mukana.

Sekasortoinen Aikakausi

    Sekasortoiset ja kurittomat armeijat hyökkäsivät toisiaan vastaan, etenivät satoja kilometrejä valtakunnan äärettömillä alueilla ... juhlivat voittoaan teloituksilla ja peräytyivät taas yhtä nopeasti ja vaivattomasti jättäen aina osan kannattajiaan teloitettaviksi vuorostaan vastapuolueen voitonjuhlissa...

    Jokainen perhekunta oli saanut jossakin muodossa antaa uhrinsa sodalle ja vallankumoukselle. Poikia ja isiä oli kaatunut, viety taistelemaan kaukaisille rintamille, paennut maasta, teljetty vankiloihin, ammuttu. Omaisuutta oli ryöstetty ja takavarikoitu... Nälkä levisi yhä laajemmille alueille. Vankilat ja uudet vankileirit olivat täpötäynnä. Tulevaisuus näytti hämärältä... Kukaan ei voinut olla varma huomisesta päivästä. Jokainen yöllinen kolkuttaja saattoi olla yhtä hyvin turman tuoja kuin henkensä hädässä apua anova ystävä tai omainen...

Näin kirjoittaa Pekkanen tuosta aikakaudesta Venäjällä. Tämä tietenkin heijastui myös Inkeriin ja sen kansaan ja vieläpä erittäin voimakkaasti senkin takia, että alueella asunut väestö oli sivistyneempää verrattuna itse venäläisiin.

    "itsepäisiä outoja heimolaisia"...

Vallankumous Ja Inkeriläiset

Vallankumouksen (lokakuun 1917) jälkeen inkeriläisten elämä alkoi kehittyä parempaan suuntaan ja tuntui kuin Inkerin kansalle olisi koittanut todellinen "uudestisyntymisen kevät".

    Suomalaista opettajaseminaaria laajennettiin, kaksi kansanopistoa perustettiin, seurakunnallisten ja kunnallisten asiain johto saatiin miltei kokonaan omiin käsiin... hankittiin oma kirjapaino... kaikilla elämän aloilla vallitsi mitä virkein ja luottavaisin toimeliaisuus samaan aikaan... Sitä mukaa kuin vallankumous edistyi ja paljasti todelliset tarkoitusperänsä, sitä mukaa muuttuivat suomalaiset talonpojat yhä päättäväisemmin sen vihollisiksi...

Juhana

Romaanin päähenkilöstä Juhana Korpolaisesta olisi pitänyt tulla opettaja Inkerin maalle, niin kuin monesta muustakin Kolppanan seminaarin (avattu 1863) opiskelijasta. Mutta elämän kohtalo siinä sekasorrossa alkoi heitellä heitä ketä minnekin. Juhana ehti opiskella vuoden Kolppanan suomalaisessa opettajaseminaarissa.

    [Juhana oli] Vallankumouksen puhjetessa ollut Pietarissa alokkaana ja liittynyt siellä bolševikkeja kannattaviin joukkoihin. Inkeriläisistä ja suomalaisista muodostetun vallankumouksellisen rykmentin mukana hän oli myöhemmin joutunut Vienanmeren rannikolle taistelemaan englantilaisia vastaan ja häipynyt sille tielleen. Kotona oli totuttu ajattelemaan häntä jo kuolleena...

Hän palaa kuitenkin kotiinsa, mutta joutui epäiltäväksi nuoremman veljensä Martin takia, joka taisteli valkoisten puolella... Juhana joutuu vankilaan kerran ja toisenkin... elämän dramaattisin käänteiden seurauksena.

Martti

Nuorempi veli Martti lähti avoimesti ase kädessä taistelemaan valkoisten puolella hallitusta vastaan.

Inkeriläiset joukot onnistuivat perustamaan Kirjasalon Pohjois-Inkerin tasavallan, mutta pienen kääpiöarmeijan sotaretki päättyi onnettomasti. Martti ja taisteluun pettyneet tuhannet inkeriläiset, käänsivät katseensa Suomea kohti. Tulisiko apu sieltä?

Martti olikin sitten yksi niistä pakolaisista, joita noin 7'000 – 8'000 pakeni silloin Suomeen 1919.

    Aion nyt lähteä Suomeen ja yrittää kotiutua sinne. – Siis Suomeen ja sieltä ehkä Kirjasaloon. Siellä ovat vielä Pohjois-Inkerin miehet aseissa.

    Suomeen. Ehkä voisimme sittenkin aloittaa siellä uuden elämän. Olemmehan me samaa kansaa, puhumme samaa kieltä ja meillä on samanlaiset nimetkin. Ja siellä ei luullakseni tarvitsisi ainakaan tuntea olevansa ulkopuolinen, heikomman, halveksitun kansallisuuden jäsen, ikään kuin jo syntyperänsä puolesta kirottu muita huonommaksi ja alhaisemmaksi.

    Tämä maa on jo menetetty, Martti sanoi synkästi. Olisi hyvä jos edes ihmiset saataisiin pelastetuiksi...

    Suomi hyökkää, valloittaa Pietarin ja karkottaa punaiset. – Haaveilivat monet inkeriläiset.

Tässä tekeekin mieleni sanoa, ja sanonkin, että Martin ja noiden inkeriläisten pakolaisten 1920-luvun toiveet lopulta toteutuivat. Inkerin suomalaisten paluumuuttoprosessi (1990 – 2017) toteutti sen mistä haaveilivat ne sukupolvet, jotka taistelivat Inkerinmaan vapaudesta ja hävisivät. – Päästä Suomeen!

Suomi vihdoinkin pelasti viimeisetkin inkeriläisten rippeet. Olkaammekin nyt täällä turvassa, mutta hinta oli kova: Inkerin maa on nyt menetetty! – Olisiko pitänyt kuitenkin pitänyt pitää kiinni OMASTA MAASTA?

Niin kuin "Inkerin romaani":n päähenkilö Juhana sanoo:

    Suomeen lähtiessämme pelastuisimme tosin tältä kohtalolta, säilyisimme suomalaisina, mutta silloinkin me menettäisimme tämän maan lopullisesti, lopullisesti ja peruuttamattomasti. Jokaisen askeleen tilan, minkä me luovutamme, valtaavat heti vieraat ihmiset, kyliimme on jo nyt ilmestynyt venäläisten ohella kirgiisejä ja Valko-Venäjän juutalaisia.

    Sen vuoksi minusta on parempi kaiken uhallakin pitää kiinni maasta, niin kauan kuin se suinkin on mahdollista.

Kollektivisointi Ja Kulakkien Likvidointi

Romaanissa tapahtumat etenevät 1920-luvun loppuun, jolloin tapahtui maan kollektivisointi ja kulakkien likvidointi. – Kuinka raakaa peliä se olikaan!

Venäjä virkamiehet nostivat aika voimakkaasti Inkerin kylien köyhälistön varakkaampia talonpoikia vastaan ja nämä auttoivat sitten karkottamaan joko talon isännän tai koko perheen pois seudulta.

    Paremman maailman luomiseksi kiihotettiin niin jaloja tunteita kuin kateutta ja vihaa ja nostatettiin etupäähän kurjimmat hylkyainekset... nyt poistettiin, kostettiin ja hyvitettiin ikivanha sosiaalinen heikompien sorto. Juuri kateus ja viha olivat vähitellen tulleet vallankumouksen parhaaksi käyttövoimaksi. Kulakkivampyyri... Ainoastaan kollektiivitaloudessa on työtätekevän talonpojan pelastus köyhyydestä.

Uskonnolliset Vainot

Se aika kosketti myös uskonnollisia vainoja. Komissaarin ja emännän keskustelu:

    – Ja miksi te vainoatte uskontoamme? Juuri uskonto on tehnyt meistä sävyisiä ja lainkuuliaisia ihmisiä, vain Jumalan avulla me olemme kestäneet niin entiset kuin nykyiset vihatkin...

    – Ei voida rakentaa, ennen kuin vanhaa on raivattu pois tieltä, toisti komissaari kulunutta tyhmää väitettä emännän puoleen kääntyen.

    – On oma syynne, jos siinä on samalla täytynyt aiheuttaa teille kärsimyksiäkin. Onhan teillä edelleenkin kirkkonne ja pappinne, mikäli nuo teidän hiestänne eläneet syöttiläät eivät ole joutuneet kiinni vehkeilyistään tai paenneet maasta huonon omantuntonsa pakottamina... Meillä on nyt uskonnonvapaus, siis jokaisella on oikeus uskoa tai olla uskomatta... Sen vuoksi me emme käykään taistelua pappeja vastaan väkivallalla, vaan järjen ja valistuksen aseilla. Ne riittävät kyllä toimeenpanemaan vallankumouksen taivaassa ja syöksemään Jumalan apulaisineen valtaistuimeltaan, niin kuin tehtiin maalliselle tsaarillekin.

Vaino Lisäsi Uskovaisten Määrää

Vaino oli vain lisännyt uskovaisten rakkautta, paimenettomana oleminen oli vain paisuttanut heidän Jumalan ikäväänsä.

    Kookas luterilainen pastori katseli puhellessaan ympärilleen. Oli valtion hylkimänä ja vihoissa olevanakin innostavaa olla pappina tässä maassa. Tämäkin kauan sielunpaimenta vailla ollut seurakunta imi hänen sanojaan ahneesti kuin kauan sadetta vailla ollut maa vettä. Virallista tukea nauttivilla uskonnon vihaajilla oli tosin edustajansa näissäkin kylissä, mutta kansan ydinjoukko pysyi uskollisena. Nuorisokin. Kuinka monen nuoren miehen ja nuoren neitosen huulille hän oli tänäänkin kirkossa saanut kallistaa pyhän ehtoollispikarin...

Suomen Punaiset Emigrantit

Venäjän virkamiesten avuksi heidän yhteisten asioittensa johtoon Suomesta saapui iso joukko tappion kärsineitä paenneita punaisia. He olivat uskollisia bolshevikeille. Kirjailijan mukaan he ahkeroivat inkeriläisissä kylissä yhdessä venäläisten bolshevikkien kanssa. – Nämä mustat nahkatakkiset miehet ja mauserit ja revolverit kupeissaan "ylimielisesti katsoen inkeriläisiä talonpokia...

    Tavallista älykkäämpien kasvojen näkeminen oli harvinaista tässä kirotun takapajuisessa maassa, jossa hymistiin niin paljon virsiä ja syötiin yhteisestä kupista kuin porsaat... Mutta inkeriläisten talonpojille "he olivat elämänkatsomuksensa vuoksi usein vieraampia kuin entinen sortajakansa, venäläiset". – Näin kirjoittaa Toivo Pekkanen romaanissaan.

Todellisuus

Vaikkakin kirja on romaani, mutta asiat pysyvät niin vahvasti todellisuudessa, että hieman ihmetyttää mistä moinen tarkka paikallisten asioiden tuntemus on ollut kirjoittajalla 1940-luvun alussa Suomessa jatkosodan aikana (1941 – 44), kun hän itse ei kertaakaan käynyt Inkerissä. Hän tuo ajoittain sellaisia totuuden asioita inkeriläisten elämästä, joita ainakaan minä en ole huomannut muissa teoksissa, joita ole lukenut.

Pekkasella Oli Hyvä Näkemys

Kuinka kirjoittaja Toivo Pekkanen tunsi ja aavisti Inkerin maan ja kansan tulevaisuuden ja inkeriläisten kohtalokkaan tulevaisuuden. Se toteutui nyt meidän sukupolvien aikakaudella! Sen teki paluumuuttoprosessi.

Emme voi syyttää toisiamme, mutta se on fakta, että Suomessa me yritämme säilyttää identiteettimme, mutta huonolla menestyksellä. Historiallisen synnynmaamme, Inkerinmaan, menetimme niin kuin Pekkanen kirjoittaa – "...lopullisesti, lopullisesti ja peruuttamattomasti"! – Me emme pitäneet – "kiinni omasta maasta niin kauan kuin se suinkin" – olisi ollut mahdollista.

Tällaisia ajatuksia toi mieleeni Toivo Pekkasen kirja "Inkerin romaani". Todellisuudessa kun haluan pysyä.

Kirjailija Toivo Pekkanen antaa todellisemman kuvan sen ajan inkeriläisten talonpoikien elämästä, mitä olen tähän asti lukenut Inkerin aiheisista kirjoista.

Näin ne faktatkin kertovat!

Romaanin Vaiheet

Romaanin vaiheista (s. 349) kerrotaan (lyhennetty):

Inkerin historiaa, Suomen historiaa... (MATTI MÄKELÄ)

    Pekkanen palveli jatkosodan aikana Valtion tiedotuslaitoksessa Helsingissä. Sodan päättyessä ei voinut esittää käsikirjoitustaan julkaistavaksi. Romaani pulpahti esiin runsaan kahdenkymmenen vuoden kuluttua 1965... Elettiin kylmän sodan aikoja, kolme vuotta noottikriisin jälkeen... Seuraavat 20 vuotta elettiin vielä Kekkosen aikaa ja ei voitu kuvitellakaan julkaistavan Inkerin aiheista romaania.

    Mutta sitten maailma muuttui. Inkerin romaani olisi ollut kiinnostava kulttuuridokumentti jo 90-luvun vaihteen Suomessa, kun inkeriläisten asia tuli ajankohtaiseksi presidentti Koiviston tunnetun paluumuuttajalausunnon jälkeen... Romaani oli kuitenkin määrätty... säilytettäväksi Pekkasen kuoleman jälkeen kymmeneksi vuodeksi... mutta se "jäi edelleen unholaan, vaikka poliittinen tilanne Suomessa ja sen lähialueilla oli muuttunut".

    Inkerin romaani on käärö lattialankun alta, se on Inkerin historiaa, Suomen historiaa... -- (MATTI MÄKELÄ)

Omia Kokemuksia

Kirjailija Toivo Pekkanen antaa todellisemman kuvan sen ajan inkeriläisten talonpoikien elämästä, mitä olen tähän asti lukenut Inkerin aiheisista kirjoista.

En voinut arvioida kirjaa yleisesti ja pintapuolisesti. Lainasin paljon sitaatteja, koska kieli on niin terävä ja kirjailija pysyy siinä, miten asiat todellisuudessa olivat.

Sanon todellisuudesta, koska olen inkeriläisenä siirtolaisena paljon kuullut elämän todellisuudesta aikuisilta ja ensisijaisesti isoisältäni, äidiltäni ja muilta sukulaisilta ja kyläläisiltä, joitten mukana vaelsimme ympäri Venäjää... Kun he muistelivat ja kertoivat paljon meidän lasten kuulleen siitä kauhusta, joka vallitsi Oinalan kylässäkin kollektivisoinnin ja kulakkien likvidoinnin aikana.

Kolhoosiin piti luovuttaa kaikki kotieläimet. Isoisäni oli luovuttanut lehmät (alunperin taisi olla 6 lehmää), yksi jätettiin 11 henkiselle perheelle. Luovutti hevosen... ja jopa kanat... Säästyi lopulta kuitenkin sitten karkotukselta. Jos joku vähänkin vastusti vaikkapa sanallisesti kollektivisointia tai hallitusta ... niin ... sinne Siperiaan.

Nyt ei milloinkaan Siperiaan enää! Ei milloinkaan! Yhtenäistä kansaa, kun ei ole enää olemassakaan!

Lämpimästi suosittelen kirjaa jokaiselle, joka on vähänkin kiinnostunut Inkerin ja Suomen yhteisestä historiasta.

Nouse Inkeri

Kuitenkin. Inkerin lippua pidämme korkealla!

Nouse Inkeri - Вставай Ингерманландия

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Inkeriin muuttaneet karjalaiset ja savolaiset olivat Ruotsin valloituspolitiikan uhreja. Ruotsin olisi pitänyt kohdella paremmin valloittamiensa alueiden ortodokseja 1600-luvulla.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Pertti Väänänen kirjoitti: [Ruotsin olisi pitänyt kohdella paremmin valloittamiensa alueiden ortodokseja 1600-luvulla],

- Ruotsi halusi valloitetun alueen luterilaistaa ja onnistui siinä. Ei valloittaja koskaan kohtele häviöitä "paremmin", joten paikallinen kansa osittain venäläisiä, inkerikkoja ja vatjalaisia, jotka olivat ortodokseja, joutuivat lähtemään alueelta.
Inkerin luterilainen kirkko saikin alkunsa 1600-luvulla. Ensimmäinen Lempaalan seurakunta perustettu vuonna 1611. Olen kirjoittanut blogin asiasta, jos kiinnostaa :

"Inkerin kirkko ja Ruotsin kuninkaat":

http://viovio.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/15...

Kiitos kommentista.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Sinänsä merkittävä kommentti.

Mihin kohtaan milloinkin sen historian oikeudenmukaisuuden rajan ajallisesti vetää?

Inkerinmaa oli todellakin karjalaisten inkeroisten asuttamaa aluetta aina Stolbovan rauhaan asti. Ruotsalaiset valloittajat asuttivat alueen väkisin muukalaisilla, joiden jälkeläinen Violakin on. Alukuperäisrahvas pakeni hädissään etelämmäksi.

Tänä päivänä puolestaan voidaan ajatella, että inkeriläiset suomalaiset ovat niitä vääryyden kohteeksi joutuneita. Ja niinhän asia yksilötasolla onkin. Viola on kokenut samaa vääryyttä kuin karjalaiset inkeroiset 1600-luvulla kokivat.

Kaikki se traagisuus perustuu vain hallitsijoiden imperialistiseen politiikkaan. Jos nyt venäläisiä alettaisiin häätää Viipurista ja Terijoelta "sinne minne he kuuluvat", niin heidän kannaltaan katsoen tilanne olisi sama kuin inkeroisilla 1600-luvulla tai inkeriläisillä 1900-luvulla.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kiitos, Juha Kuikka!

Kommentissa teit hienon läpileikkauksen "hallitsijoiden imperialistiseen politiikkaan"! Niin se on, että ihmisjoukkoja joskus heitellään hallitsijoiden käskystä paikasta toiseen kunnes tuhotaan kokonaan...Niin kuin tapahtui Inkerin suomalaisille. Kansan murha on tapahtunut ja loppuen lopuksi meistä paluumuuttajista tuli nyt,suoraan sanoen, oman maan pettureita.

http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/215265-onni...

Mutta kaikesta huolimatta..Elämä jatkuu...ja eletään tätä päivää kauniissa kesäisissä maisemissa! :)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Kurjaa luettavaa varmasti koko Inkerin historia. Samoin settujen, liiviläisistä puhumattakaan.

Kuitenkin kommunismista kärsi eniten Venäjän kansa.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kyllä Venäjällä monet muutkin pienet kansat kärsivät ja koskihan se venäläisiäkin, mutta en sanoisi, että eniten.
Setukaisista en tiedä paljon. Katsoin wikipediasta :

– Setukaiset eli setut tai setot ovat kaakkoisimmassa Virossa Setumaan maakunnassa sekä Venäjän puolella elävä virolaisten ryhmä.Heidän puhumaansa seton kieltä pidetään usein yhtenä võron kielen murteena, ja sen puhujia on noin 5 000."

Uhanalaisia hekin ovat, mutta varmaan yrittävät pitää kiinni omasta kulttuurista ja Setumaan asuinalueesta.

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thu...

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka

Inkerinmaan venäläistymiseen vaikutti jo Pietarin perustaminen. Stalinin vainot olivat kuitenkin massatuho. Vuoden 1926 väestölaskennassa oli 114 831 "Leningradin suomalaista" eli inkerinsuomalaista mutta vuosina 1937-1938 väestö väheni vähimmäisarviollakin 40 000 hengellä. Sehän on heimon kokoon nähden vertaansa vailla oleva etninen puhdistus, käsittämätön rikos. Eikä siinä ollut kaikki. Toinen maailmansota oli vasta edessä.

Sukuni on sivunnut Inkerin kohtaloita jonkin verran. Isäni haavoittui Inkerinmaalla Lempaalassa vuonna 1943. Enoni taas 15-vuotiaana poikana oli etappimiehenä, kun joitakin Jyväskylän alueen inkeriläisiä perheitä salakuljetettiin Ruotsiin.

Pekkasen kirja on hyvin tehty ja lisäksi se on kulttuuriaarre. Oli selvää, että sitä ei voitu julkaista välirauhansopimuksen jälkeen. Valvontakomissio määräsi kaiken "neuvostovastaisen" kirjallisuuden hävitettäväksi kirjakaupoista ja kirjastoista. Kirjastot tosin laittoivat yleensä teokset varastoon tai ns. myrkkykaappiin. Opiskelija tai tutkija sitten sai haluamansa teoksen.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Väinö Kuukka kirjoitti:[Inkerinmaan venäläistymiseen vaikutti jo Pietarin perustaminen.],

- Kyllä! Pietari I (1672-1725) alkoi kovaa vauhtia venäläistää alueetta.

Joittenkin lähteitten mukaan hän pakkosiirsi Länsi-Inkeriin 20 isoa venäläistä kylää asukkaineen. Aatelisto pian seurasi hänen esimerkkiään ja alkoi muuttaa maaorjia omille tiloille eri puolilta Venäjää. Hallitus avoimesti tuki tätä uudelleen sijoittamista... Vuonna 1748 viljelijät saivat oikeuden ottaa omistukseensa uutta maata, jos he asettavat siihen asumaan venäläisiä talonpoikia ja siten lisäävät venäläisen väestön määrää alueella...

"Pietari oli rakennettu inkerinsuomalaisten luiden päälle"

http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/110839-piet...

---

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Väinö Kuukka kirjoitti: [Stalinin vainot olivat kuitenkin massatuho.],

- Niin se oli. Siinä joukkoterrorissa Inkerin suomalaiset luokiteltiin "sosiaalisesti vaarallisiksi" ja alkoi suunnitelmallinen monivuotinen tuhoamiskampanja viatonta kansaa kohti, jota alettiin kohtelemaan Stalinin tavan mukaan epäinhimillisesti ja barbaarisesti.

Erittäin salaisen Neuvostoliiton poliisin NKVD:n määräyksen mukaan tarkoituksena oli puhdistaa 22 kilometrin levyinen rajavyöhyke. Silloin Pohjoisesta Inkeristä karkotettiin 3'457 perhettä: 1'000 perhettä Tadzsikistaniin ja loput Kazahstaniin ...

Toisessa vaiheessa oli määrä puhdistaa 100 kilometrin levyinen rajavyöhyke, mikä käytännössä merkitsi "ei-toivotuksi" katsotun inkeriläisväestön häätämistä koko Karjalan kannakselta ja Suomenlahden etelärannikolta.Vuosina 1935 – 1936 karkotettujen kokonaismäärä arvioidaan 26'000 – 27'OOO:ksi

Blogissani Jezovstsina Neuvostoliitossa - Ежовщина в СССР

http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/135538-jezo...

Ja : [Toinen maailmansota oli vasta edessä.....]

Kiitos kommentista!

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka

Kirjoitat niin hienosti ja elämää nähneen viisaasti, että on ilo kommentoida.

Kansallisarkisto aloitti vuonna 2007 tutkimushankkeen, jonka tarkoitus oli selvittää, missä määrin ja miten suomalaiset viranomaiset ja poliittiset ryhmät suhtautuivat valvontakomission tiedotus- ja painostustoimintaan maakunnissa syksyllä 1944.

Neuvostoliitto toivoi kansalaistensa palauttamista, mutta ei vaatinut sitä muuten kuin orpolasten osalta. Kotiutusten suorittamiseksi valvontakomissio perusti 21 kokoamiskeskusta eri puolille Suomea. Syksyllä 1944 valvontakomission upseerit harjoittivat palauttamiseen menestyksellistä tiedotuskampanjaa. Valvontakomission paikalliskomissiot järjestivät satoja kokouksia ja tapaamisia, joissa inkeriläisiä siirtolaisia puhuteltiin henkilökohtaisesti ja heidän palaamisilmoituksiaan kerättiin.

Siirtolaisista 33 587 ilmoitti heti lokakuussa 1944 haluavansa palata Neuvostoliittoon. Valvontakomission edustajat onnistuivat marras- ja joulukuussa 1944 suostuttelemaan vielä noin 17 500 epäröivällä kannalla olevaa palaamaan Neuvostoliittoon.

Vuonna 1953 Suomeen jääneitä oli enää 3 748.

En kuitenkaan ole lukenut valmista tutkimusta, vaan Kansallisarkiston sivuilla on edelleen vain ilmoitus hankkeen käynnistämisestä, ollut jo kymmenen vuotta. Tuliko sellaista tutkimusta koskaan?

Orpolapset palautettiin väkisin. Lehtori Martta Oesch oli adoptoinut vuonna 1943 inkeriläisen orvon sylilapsen ja kasvattanut omanaan. Kun lapsi vietiin, nähtiin dramaattinen takaa-ajo Haapamäellä. Valvontakomission (tai Valpon) auto kiilasi Oeschin auton tieltä. Lapsi vietiin hänen sylistään.

Vapaaehtoisuudesta. Jyväskylän kaupunkiseurakunnan nuoriin kuului 15-vuotias inkeriläispoika Jussi Jänis, joka oli Tikkakosken tehtaalla töissä. Jussi varasti kaksi konepistoolia lippaineen, koska hän pelkäsi, että hänet haetaan ja hän oli päättänyt, ettei lähde. Martta Oesch järjesti hänen kuljetuksensa. Enoni kuljetti hevosrattailla Jussin Lapualle, jossa poika piileksi pari kuukautta ennen kuin lapualaiset veivät hänet Tornioon.

Tätä reittiä meni muitakin. Kyllä sen pelon luovutuksesta on täytynyt olla ihan aiheellinen.

Jussista tuli pastori Ruotsissa, Boråsin kaupungissa. Tapasin hänet enoni hautajaisissa. Kysyin Jussilta, mihin hän konepistoolit laittoi. Hän sanoi antaneensa enolleni. Ei niitä kuitenkaan ole mistään löytynyt. Epäilen, että ne paloivat, kun Puolustusvoimat poltti aittoja pakkolunastamastaan Koivurannasta 1960-luvun alussa. Sinne tehtiin silloin Keuruun varuskunta sukuni maille.

Kirjoitan tämän, koska Jussi Jänis (nyt jo kuollut) kertoi asioista julkisesti enoni hautajaisissa 1990-luvun lopussa.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #14

Kansallisarkiston tutkimushankkeesta 2007 en ole minäkään mitään löytänyt tietoa, mutta jos se on tehty niin varmasti pidetään pitkään salassa...
Joittenkin tutkijoitten mukaan Suomen viranomaiset luovuttivat valvontakomissiolle noin 60 000 inkeriläisten olinpaikat ja osoitteet, joten oli helppo löytää henkilöt...

Perustuiko inkeriläisten palautus Neuvostoliittoon petokselle?
http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/36985-perus...

Orpolasten väkisin palauttamisesta Neuvostoliittoon on tosi sydäntä repäiseviä tarinoita.
Siihenkin liittyi petos.Kasvattivanhemmilta, jotka halusivat pitää lapsen omanaan, oli pyydetty täyttämään anomuksen jossa olivat tiedot lapsesta ja hänen olinpaikasta. Valvontakomissiolle oli helppoa löytää ne lapset, joita sisäministeriö ja sen siirtoväenasian osastokaan eivät tienneet.Lapset vietiin kodeista joskus jopa poliisivoimin!?

"Inkeriläisten orpolasten luovutukset Neuvostoliittoon"
http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/158379-inke...

"Pikku Paavo vietiin väkisin Neuvostoliittoon"
http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/185219-pikk...

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka Vastaus kommenttiin #15

Välirauhansopimuksen 10. artiklassa Suomi sitoutui luovuttamaan Neuvostoliittoon kaikki internoidut neuvostokansalaiset. Valvontakomissio ei virallisesti vaatinut inkeriläisten luovuttamista paitsi juuri orpolasten osalta. Viranomaiset toimeenpanivat 332 inkeriläisten orpolasten palautuksen. Sellainen vaatimus tuli. Suomen viranomaisilla ei ollut kuulemma oikeutta päättää lasten adoptoinnista, koska he olivat Neuvostoliiton kansalaisia.

278 lasta tavoitettiin ja heidät palautettiin. Tietenkin käytettiin paikallisviranomaisia (poliisi).

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #16

Välirauhasopimus 1944 määräsi palauttamaan sotavangit ja internoidut neuvostokansalaiset, mutta inkeriläisethän tulivat Suomeen ns.vapaaehtoisesti. Esim.Kloogan keskitysleiriltä siirretyt Suomeen inkeriläiset pääsivät matkalle jos allekirjoittivat asiapaperin, että lähtevät vapaaehtoisesti.Tietenkin kaikki allekirjoittivat.

Ne inkeriläiset, joita silloin noin 56'000 palautettiin Neuvostoliittoon, olivat pakosta saaneet maanpetturin leiman, koska lähtivät vapaaehtoisesti maahan, eli Suomeen, joka oli liittoutunut Saksan kanssa Neuvostoliittoa vastaan...Sellaisen kohtelun olivatkin saaneen määräpaikalla. Kotiseudun sijasta heidät kuljetettiin härkävaunuissa Venäjän sellaisille alueille, jotka sota oli moukaroinut lähes asuinkelvottomaksi... moni kuoli jo matkalla joten eivät kaikki päässeet sinnekään.

– Suomen viranomaisille oli selvinnyt jo joulukuussa 1944, että paluujunien määränpää onkin luvattua Inkerinmaata huomattavasti kauempana. Pihkovan, Novgorodin, Velikolukin, Kalinin ja Jaroslavin seudulle.." Toivo Flink.Kotiin karkotettavaksi - tutkimuksesta.

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka Vastaus kommenttiin #17

Tiedän tämän kaiken.

Valvontakomission painostus on mahdollisesti myös tippunut otolliseen maaperään. Nyt tullaan siihen Pekkasen romaanin yhteen teemaan eli omaan maahan.

Selvitän hiukan. Kansallisarkiston mukaan inkeriläisten siirtolaisten lähtöpäätösten perusteena oli halu palata entisille kotiseuduille ja luonnollinen toive kadotettujen perheenjäsenten löytymisestä. Merkittävä motiivi oli lisäksi pettymys ja tyytymättömyys Suomen oloihin. Inkeriläisille siirtolaisille maksettiin Suomessa yleisesti matalampaa palkkaa kuin suomalaiselle työväestölle. Paikallisesti oli myös esiintynyt kitkaa suomalaisten ja inkeriläisten siirtolaisten välillä, kun sopeutuminen vieraaseen ympäristöön oli ollut kuviteltua hankalampaa. Suomen poliittinen asema välirauhan jälkeen oli sekin epävarma. Saksan sotilaallinen tappio oli vuoden 1944 lopulla jo nähtävissä, vaikka sodan loppuratkaisut olivatkin vielä edessäpäin. Suomeen jäämiseen liittyi näin myös selviä riskejä.

Tässä oli jo paljon tekijöitä, jotka pitää ottaa huomioon.

Sitten Neuvostoliitto petti. Valvontakomission edustajat lupasivat kotiseudulle mutta jatkosijoituspaikat olivat jo valmiina. Siitä, oliko heillä ohjeistus valehdella, en tiedä. Jos oli, sitä noudatettiin mutta eivät kaikki noudattaneet.

Oletko tämän kandidaatintyön jo lukenut? Tämän mukaan (s. 87 - 88) viranomaiset eivät oikoneet huhuja eivätkä lievittäneet inkeriläisten huolia, vaikka olivat kaikista huhuista tietoisia. Näin palauttaminen perustui "näennäiseen vapaaehtoisuuteen".

https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/79797...

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #18

En ole lukenut Kristiina Latvalan kandidaatintyötä. Kurkistin sivulle. Mielenkiintoista. Palaan siihen myöhemmin.

Mutta tuosta "näennäisestä vapaaehtoisuudesta".

Vuonna 1942 ns.vapaaehtoisesti Suomeen, paluu taas Neuvostoliittoon vuonna 1944 vapaaehtoisesti (monen kohdalla: tottakai, Kotiin lähdetään!) ja nyt me,1990-luvun paluumuuttajat tulimme todella vapaaehtoisesti sinne tuntemattomaan mistä 1600-luvulla lähtivät esi-isiemme...!
Jotkut lähtivät spontaanisti, ehkä vapaaehtoisesti, toiset taas pakotettuja muuttamaan "Ruotsin Siperiaan.."!

Näin meille Inkerin suomalaisille loppuen lopuksi kävi!"Ympäri mentiin, yhteen tultiin."

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka Vastaus kommenttiin #17

Samassa tutkimuksessa haastateltu inkeriläissyntyinen Elina Pennanen krtoo, että Valpon poliisit tulivat heidän luokseen Pohjanmaalle, antoivat kaavakkeen ja että kaavake todellakin merkitsi vapaaehtoisuutta. Eivät poliisit jääneet sen täyttämistä kyttäämään.

Pennasen äiti kävi Seinäjoella kysymässä Valvontakomission upseerilta, pääsevätkö he sitten vanhalle kotipaikalleen. Tämä upseeri oli rehellinen ja sanoi: "Ette pääse."

Pennaset olivat jo täyttäneet kaavakkeen, ja se odotti pöydällä postitusta Vaasaan. Nyt Elinan veli otti kirjeen pöydältä ja poltti sen. Näin he jäivät Suomeen.

Eli tämä on varmasti ollut kriittinen seikka, tämä oma maa. Huhut, valheet, niillä on aina maailmassa inhottavaa politiikkaa pelattu.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #19

Väinö Kuukka kirjoitti:[Eli tämä on varmasti ollut kriittinen seikka, tämä oma maa.],

- voi niinkin sanoa.
Vaikka Inkerin maa ei koskaan ollut valtio, mutta sillä on omat kansallissymbolit:

Inkerin vaakuna.
- Ensimmäistä kertaa Inkerin vaakuna mainittu 1581 vuonna Petri Laurentiuksen kronikassa Ruotsin Ivangorodin herttuakunnan vaakunana.

http://viovio.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/14...

Inkerin lippu.
- Inkerin lippu (1919) on skandinaavinen ristilippu, jossa keltaisella pohjalla on punainen risti ja sen päällä sininen päällike. Lippu oli alkuaan Inkerin rykmentin lippu, mutta inkeriläiset itse omaksuivat sen nopeasti kansallislipukseen.

http://im.mtv.fi/image/110274/landscape16_9/555/31...

Inkerin hymni.
-Mooses Putro sävelsi ja sanoitti Kolppanan seminaarin 25-vuotisjuhliin hymnin Nouse Inkeri ensimmäisen säkeistön.Tässä tilaisuudessa, 6.8.1988 se hyväksyttiin Inkerin kansallislauluksi.

https://www.youtube.com/watch?v=ds0nKJe0V38
Inkeriläisten kesäjuhla Lahdessa 2012-07-14

Omal maal, omal maal...Omalle maalle inkeriläiset ovat kaivanneet aina sieltä minne he olivat karkotettu omilta kotiseuduiltaan.Video on kuvattu Inkerissä perestroikan alkuvaiheessa. Tuossa tilaisuudessa olin myös minä.

https://www.youtube.com/watch?v=FudUCbb0GxA
Omal Maal | Inkerinmaa | 2011

Kiitos kaikille keskustelijoille, suosittelijoille, blogin jakajille ja lukijoille!

Oikein hyvää kesänjatkoa!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #14

Väinö Kuukka kirjoitti: [Orpolapset palautettiin väkisin. Lehtori Martta Oesch oli adoptoinut vuonna 1943 inkeriläisen orvon sylilapsen ja kasvattanut omanaan. Kun lapsi vietiin, nähtiin dramaattinen takaa-ajo Haapamäellä. Valvontakomission (tai Valpon) auto kiilasi Oeschin auton tieltä. Lapsi vietiin hänen sylistään.],

- Niin julmaa toimintaa, ettei sanoja löydy!

Eräs ystäväni on lukenut blogin ja lähetti s.postitse lisää tietoa lehtori Martta Oeschista:

– "Martta Oesch toimi Jyväskylän seurakunnassa 1945 lähtien lehtorina ja sai nuorten keskuudessa herätysliikkeen aikaan.
Martan veli oli Lennart Oesch Mannerheimin läheinen työtoveri sodassa. Olen lukenut aikaisemmin, että Martta yritti eri tavoin pelastaa sodan jälkeen valvontakomission jahtaamia inkeriläisiä ja heimosotilaita."

Olen lukenut minäkin kuinka moni suomalainen auttoi inkeriläisiä pelastumaan piilottelemalla ja kuljettamalla heitä salaa Ruotsiin.Oli inhimillisyyskin vielä säilynyt siinä julmassa myllerryksessä, jossa viattomat lapsetkin joutuivat kärsimään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset