Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Musta vuodenvaihde venäläismatkailussa

  • Vologdan Uusi vuosi keräsi 133'000 turistia
    Vologdan Uusi vuosi keräsi 133'000 turistia
  • Sortavala: Seuraava Uuden vuoden kaupunki.
    Sortavala: Seuraava Uuden vuoden kaupunki.

"Venäjältä matkailuun mustaa uutta vuotta" kertoo Uutisvuoksi 16.12.2015, Hannu Ojala.

Lehtikirjoituksen mukaan rupla painuu, ja into viisumien hakemiseen on joulun alla pohjalukemissa. Joulukuun alun keskikurssi euroon on jopa kymmenen prosenttia huonompi kuin vuosi sitten. Tämän viikon tiistaina euron sai 77,5 ruplalla. Viisumien kysyntä on koko vuoden osalta pudonnut lähes kolmanneksella viime vuodesta. Joulukuun puoliväliin mennessä Pietarin pääkonsulaattiin on tänä vuonna jätetty 559'000 viisumihakemusta. Vastaavana aikana viime vuonna määrä oli 895'000. Vuonna 2013 pääkonsulaattiin tehtiin yli miljoona viisumihakemusta.

Uuden vuoden pääkaupunki

Sortavala on tänä vuonna Venäjän Uuden vuoden pääkaupunki. Viime vuonna se oli Vladimir.

город Владимир – city of Vladimir

Asiasta kirjoittaa Sputnik lehti 17.12.2015 otsikolla: "Venäläiset viettävät uutta vuotta Sortavalassa, Suomi auttaa majoittamisessa."

Venäjän varakulttuuriministeri Alla Manilovan mukaan monet ihmiset haluavat viettää Uutta vuotta Karjalan Sortavalassa, joten turisteja alettiin jo majoittaa naapurimaan Suomen hotelleihin. Sortavalan hotelleissa ei ole vapaita huoneita. Suomalaiset kumppanimme ovat iloisia, sillä Sortavalan juhlatapahtumiin saapuvat vieraat majoittuvat jo suomalaishotelleihin, hän kertoi.

Suomalaisten kannattaa nyt matkustaa uuden vuoden juhliin Sortavalaan. Onhan meillä jo majapaikkain valmiina odottamassa - Suomessa.

Kun ei pääse Suomeen, jota venäläiset todellakin rakastavat, niin suunta vaihtui omien rajojen sisäpuolelle. Joten kyllä ne venäläiset keinot keksii! Manilovan mukaan kaksi vuotta sitten järjestimme ensimmäisen "Uuden vuoden pääkaupunki" -tapahtuman Vologdassa. Se houkutteli sinne 133'000 turistia. Toivomme, että tulevan Uuden vuoden juhlatapahtumat antavat sysäyksen Sortavalankin matkailuinfrastruktuurille, sanoi Manilova.

Sortavala – Сортавала

Entä suomalaiset Venäjälle?

Kun rupla on nyt niin heikko, varmaan monet suomalaiset lähtevät esimerkiksi Pietariin juhlimaan joulua tai uutta vuotta.

Muistakaan sitten Ulkoministeriön varoitukset. Matkustustiedotteet.

Pietari 19.11.2015:

    Noudata erityistä varovaisuutta liikenteessä, metrossa, rautatieasemilla ja lentokentillä. Passin ja arvoesineiden kanssa on oltava huolellinen.

Suomen pääkonsulaatti Pietari (voimassa kunnes toisin ilmoitetaan):

    Matkustajien on syytä noudattaa yleistä varovaisuutta...Passia ei kannata kuljettaa kaupungilla mukanaan, vaan kopiota passin tietosivusta ja Venäjän viisumista sekä maahantulokortista. Passi, suurehkot rahasummat ja arvoesineet on syytä säilyttää hotellin tallelokerossa tai muussa turvallisessa paikassa ja kaupungilla liikuttaessa suosia sisätaskuja säilytykseen.

    Viime kuukausina maailmalla sattuneiden terrori-iskujen vuoksi on hyvä muistaa, että terrorismin vaara on olemassa kaikkialla Venäjällä, erityisesti suurissa kaupungeissa...

Oikein hyvää joulua ja onnellista uutta 2016 vuotta kaikille missä päin maailman kolkkaa liikuttekaan!

:))

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Onpa Sortavala upea vehreä kaupunki! Sielläkin olisi mukava käydä kesällä.
Jouluiloa sinullekin!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Margaretta, sen kun matkalle Sortavalaan! Kuulemma nykyään yllättävän kaunis kaupunki. Itse en ole käynyt neuvostoliiton ajoilta.

https://www.youtube.com/watch?v=VeZWdiqRHxU
Sortavala festival 2015 07 04

Mukavat joulunodottelut!

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Äitini muuten kävi Sortavalan Seminaarin ennen sotaa ja valmistui kansakoulun opettajaksi sieltä. Hän vieraili siellä 80-luvulla ja oli hyvin tyytyväinen näkemäänsä.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #15

Moni tuttavani on käynyt viime aikoina Sortavalassa ja kehuneet. Tekisi mieli käydä siellä.

Linkkien takana Sortavalan seminaari (paloi v.2012) ja seminaarin muistomerkki.

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kot...

http://www.joensuu.fi/sortavalan-seminaarin-muisto...

Varmaan äitisi oli nähnyt 80-luvulla vielä seminaarin rakennuksen, jossa aikoinaan opiskeli.

Pekka Iiskonmaki

Köyhän elämä on mustaa. Black is black on myös laulu. Venäläiset ovat aina olleet köyhiä. Esim. Aleksei Peskov kirjoitti siitä useita kirjoja.

Monet venäläiset ovat muuttaneet köyhyyttä pakoon jopa Suomeen.

https://www.youtube.com/watch?v=aGeFf_rIAVQ

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Pekka Iiskonmaki kirjoitti: [Venäläiset ovat aina olleet köyhiä....monet venäläiset ovat muuttaneet köyhyyttä pakoon jopa Suomeen.],

- köyhyys ei ole kuitenkaan rikos ja köyhyydellä on monet kasvot. Ei Venäjällä eikä Suomessakaan kaikki ole siinä suhteessa tasa-arvoisia.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Huonompaan suuntaan on turvallisuudessa menty. NL:n aikaan oli ohjeena vain että farkut kannattaa pitää hotellihuoneessa lukitussa kapsäkissä, muutoin voi käydä niin että farkut on menneet ja tilalle jätetty ruplia, joilla ei ollut mitä ostaa.

Pekka Iiskonmaki

#4
Venäjän kansa on aina ollut köyhää ja vähään tyytyväisiä. Yksikään venäläinen ei ole minua koskaan pettänyt kohtuutta enempää. Olen ollut heidän kanssaan tekemisissä lähes koko aikuiselämäni.

Ihmisinä venäläiset ovat todella hienoja ihmisiä, mutta heillä on sama ongelma kuin suomalaisilla.

Johtajat käyttävät heidän uskollisuuttaan ja lojaalisuuttaan väärin kansaa vastaan ja sitä halveksuen.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Pekka Iiskonmaki kirjoitti: [Ihmisinä venäläiset ovat todella hienoja ihmisiä, mutta heillä on sama ongelma kuin suomalaisilla.],
- niin, lähinaapureitahan ollaan!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Seija Nylund kirjoitti: [Huonompaan suuntaan on turvallisuudessa menty],

- Huonompaan suuntaan olemme menneet muuallakin maailmassa ja jopa Suomessa.
Nl:ssa pula oli kaikesta!Kuitenkin havaintojesi mukaan farkkujen tilalle jättivät ruplia. Ei ihan rosvomaisesti vieneet.

Käyttäjän VesaHellman kuva
Vesa Hellman

Eihän tuo ohjeistus ole sen kummoisempi kuin muuallakaan matkustaessa.

Passin ja viisumin kopio on helpompi pitää mukana kuin varsinaiset asiakirjat.
Muuallakaan matkaillessa ei kyllä tulee mieleen kantaa kaikkia luottokortteja ja koko matkakassaa mukana kaupungilla liikkuessa.

Ruplan heikkous on näkynyt pitkään täällä Imatralla. Venäläisten omistamia kiinteistöjä on paljon myynnissä ja kauppojen pihat lähes tyhjiä verrattuna parin vuoden takaiseen.
Myös Lappeenrannan ostoskeskuksissa tuntuu olevan pudotuspeli käynnissä.
Villisti veikkaan että siihen kovalla rahalla tasatulle tontille ei tule Ikeaa ilmestymään tälläisellä turismin määrällä.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Ei ole kummempaa, mutta kuitenkin kyse oli matkustamisesta Pietariin ja Ulkoministeriö mainitsi erikseen nimenomaan Pietaria eikä Venäjää, joten ei se mielestäni likaa ollut muistuttaa.

Kyllä täytyy sanoa, että itse useimmiten laimin lyön Ulkoministeriön varoitusta käydessäni Venäjällä, mutta pitää olla tosi tarkkana jos mukana käsilaukussa kulkee passi!

Huonon taloustilanteen vuoksi venäläiset ehkä joutuvat pakkomyymään Suomesta ostamiaan kiinteistöjä. Katukuvassa olemmekin huomanneet jo ajat sitten kuinka vähän ostovoimaa tulee enää Venäjältä. No, ehkä ajat muuttuvat, mutta mihin suuntaan? Tulevaisuus on kuitenkin tuntematon.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Luotan siihen, mitä professori Pekka Sutela kertoi: erityisesti elintarvikkeiden inflaatio Venäjällä on 12-15 %, joka tarkoittaa sitä, että suomalaiskauppojen elintarvikkeiden kilpailukyky paranee koko ajan (Suomen elintarvikkeiden hinnat ja laatu pysyvät vakiona, verrattuna esim. Pietarin). Sutela ennustaa, että lähiaikoina venäläiset päiväostomatkalaiset taas yleistyvät; ei niinkään kalliit ostokset vaan ihan vain arkiset elintarvikkeet.

Muuten, tuo Vologdan seutu ja itse Vologdan kaupunki ovat ihania käyntikohteita. Kävin siellä monta kertaa ja minulla on hyviä ystäviä. Suosittelen vaikka ensi kesäksi:

http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/71832-sever...

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Professori Pekka Sutelan ennustamisesta, niin venäläiset nyt jo käy, jos käy, ostamassa jokapäiväisiä elintarvikkeita.
Itse Vologdasta minulla on omia muistoja vuosien takaa ja sinun linkin takana Puheenvuorossa on video, jossa esiintyy tunnettu valkovenäläinen musiikkiyhtye Pesnjary-Песняры. Laitan tähän kommenttiin sen.

Niinä aikoina asuin Minskissa ja muistan hyvin yhtyen nousevan julkisuuteen. Wikipedian mukaan Neuvostoliiton valtionomisteinen levy-yhtiö Melodija julkaisi yhtyeen ensimmäisen, sen omaa nimeä kantaneen pitkäsoittolevyn 1. syyskuuta vuonna 1969.

Yhtye esittää laulua Vologdan kaupungista:

https://www.youtube.com/watch?v=9NWR7rpDGkU
Песняры - Вологда

Saman niminen yhtye, ja jotkut laulajatkin vuonna 2006 :

https://www.youtube.com/watch?v=68qDQ_OT-L0

Pekka Iiskonmaki

#8
Pekka Sutelan arvio ei perustu faktoihin. Venäjän maatalouteen ei juuri investoida ja öljyteollisuuden tuotanto on laskussa, koska uusiin kenttiin ei ole varaa investoida.

Pieni ja keskisuuri yritystoiminta loistaa poissaolollaan Venäjällä. Venäjä on valinnut taloutta köyhdyttävän tien.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Kaikkihan me toivomme että voisimme elää Venäjän kanssa sovussa. Mutta koska Venäjä jatkaa Stalinin sotapolitiikkaa, siksi on paikallaan että pakotteita jatketaan. Tietysti siitä on liikemiehille haittaa, mutta se on pientä verrattuna mitä Venäjästä aiheutui Suomelle sota-aikana ja kauan sen jälkeen.

71 vuotta sitten venäläiset ryöstivät kotini, tappoivat sukulaisiani ja ajoivat minut pakosalle. Stalin oli tähän syyllinen, mutta toivon edelleen että demokraattinen Putin palauttaisi ryöstösaaliin!

Pekka Iiskonmaki

#13
Stalin ei ollut venäläinen ja hän tuhosi miljoonittain venäläisiä. Stalin tuhosi Äiti-Venäjän.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kirja "Ihmishirviöt" Simon Sebag Montefiore.

Lainaus sieltä: "...Stalinin kerrotaan sanoneen tyypillisen hirsipuuhuumorinsa varjolla, että yksi kuolema on tragedia, miljoona kuolemaa on tilasto. Stalin tiesi olevansa raaka. Hän sanoi, että Neuvostomallin hyvä puoli on siinä, että sen ongelmat ratkotaan nopeasti vuodattamalla verta."!

Nyt pelottavaa...! Kouluikäisenä uskoin parempaan Staliniin.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Kiitos Pekka tarkennuksesta, sitä ovat monet Venäjän ystävät sanoneet. Karjalan palautusta pitäisikin vaatia Georgialta!

Niin, ja Putin on Tverin karjalaisia. Meissä karjalaisissakin on moneen lähtöön:)

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Niin, Tverin alueella on jopa säilynyt talo, jossa olivat asuneet Putinin isovanhemmat ja on syntynyt hänen äitinsä. Mutta he voivat olla venäläisiä eikä karjalaisia. Ehkä jostain löytyy enemmän tietoa.

Putinin talo Tverin Karjalassa Pominovin kylässä:

http://tverigrad.ru/wp-content/uploads/2012/10/200...

Pekka Iiskonmaki

#16
Mironov on yleinen sukunimi Venäjällä. Minäkin tunnen kaksi Mironovia ja ne eivät ole sukua toisilleen.

Voisiko Mirala on siitä suomimuunnos?

Putin ei koskaan vastaan kysymykseen suomalaisuudestaan. Virolaiset varusmiehet pieksivät Putinin isän sotaväessä ja siksi Putin on katkera virolaisille.

Putinin isä ymmärsi täysin viron kieltä ja kävi koputtamassa. No selkään tuli.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Niin kuin kirjoitin "Sortavala on tänä vuonna Venäjän Uuden vuoden pääkaupunki."

Sputnik-lehti tänään 31.12.2015 13:00: "Uutena vuotena Sortavalaan saapuu 70 000 vierasta".
http://fi.sputniknews.com/politiikka/20151231/7023...

Lehtikirjoituksen mukaan Uudenvuoden juhlat alkavat kaupungin rantakadulla 31.12. kello 23 ja jatkuvat 1.1. kello kahteen asti. Uudenvuoden juhlatapahtumia järjestetään Sortavalassa tammikuun puoleenväliin asti, joten vielä ehtii käydä juhlimassa sielläkin.
Kuulemma Petroskoissa sataa lunta...

Lumisade Petroskoissa
© Sputnik/ Igor Podgornyi

Hyvää Uutta Vuotta!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset