*

Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Heimopataljoonat

  • Sotilasvala
    Sotilasvala
  • Heimopataljoonat
  • Heimopataljoonat
  • Heimopataljoonat
  • Heimopataljoonat
  • Heimopataljoonat
  • Kevyt kenttäparturointi
    Kevyt kenttäparturointi
  • Heimopataljoonat

Jatkosodan (1941-1944) päätyttyä Neuvostoliiton kansalaisia odotti paluu kotimaahansa. Olen kirjoittanut blogit inkeriläisten palauttamisesta takaisiin Neuvostoliittoon ja myös inkeriläisten orpojen lasten palauttamisesta.

Ihmisten luovuttaminen vastoin heidän tahtoaan toiseen valtioon herättää voimakkaita tunteita vielä vuosikymmeniä tapahtumisen jälkeen. Haluan palata aiheeseen, jossa käsitellään inkeriläisten heimopataljoonien kohtaloa. Suomi luovutti ensin välirauhansopimuksen (1944) 10. artiklan ja myöhemmin Pariisin rauhansopimuksen (1947) 9. artiklan nojalla Neuvostoliittoon yli 100'000 ihmistä.

Suomi oli saanut jatkosodan aikana (1941-1944) yli 64'000 neuvostoliittolaista vankia. Heitä oli vankeudessa kuollut reilut 18'000. Yli 1'000 sotavankia oli jäänyt teille tietymättömille. Neuvostoliiton Helsingin lähetystö piti huolta siitä, että suomalaisviranomaiset jatkoivat sotavankikarkurien etsimistä ja palauttamista aina 1950-luvun puoleen välin. Vasta NL:ssa syyskuussa 1955 annettu asetus maanpetturien armahtamisesta lopetti luovutukset.

Vangiksi joutuneiden keskuudessa oli myös inkerinsuomalaisia miehiä.

Virallisen selityksen mukaan Suomen jatkosodassa saamien sotavankien joukossa oli ollut paljon suomensukuisia miehiä, lähinnä inkeriläisiä, jotka "olivat alkujaan suomalaisia ja puhuivat suomen kieltä". Heidät oli vapautettu sotavankeudesta, koska he olivat "Suomen kansan läheisiä heimolaisia". Tämän jälkeen miehet olivat liittyneet Suomen armeijaan, jossa heistä oli muodostettu heimopataljoona.

Heimopataljoona 3, HeimoP 3

Kansainvälisten sopimusten mukaan sotavankeja ei saa käyttää sotatoimiin.

Jo pataljoonan perustamisvaiheessa 1942 osa Suomen sotilasviranomaisista oli vastustanut yksikön kokoamista, mutta ylipäällikkö Mannerheim päätti kuitenkin toisin. Pataljoona perustettiin 12.11.1942. Liittymiseen porkkanaksi miehille luvattiin vielä Suomen kansalaisuus sodan jälkeen. Pataljoonassa oli kaikenkaikkiaan taistellut yli 1'000 miestä., mutta välirauhansopimuksen jälkeen sen vahvuus oli 690. Välirauhasopimuksen astuttua voimaan (19.9.1944) valvontakomission (LVK) vaatimuksesta heidät piti palauttaa Neuvostoliittoon. Suomi luovutti heidät valvontakomission puristuksessa.

Aseista riisuttu ja takaisiin vankilaan

Marraskuun 2.päivän iltana 1944 Päämajan sotavankikomentaja antoi käskyn riisua Raahen lähelle majoitetun Heimopataljoona 3:n miehet "kiireellisesti aseista ja kuljettaa heidät, mahdollisten karkaamisyritysten estämiseksi tarkoin vartioituna, Pieksämäen pitäjän Naarajärven kylässä sijainneeseen sotavankien järjestysleiri 2:een sieltä edelleen Neuvostoliittoon luovutettaviksi."

Tutkijoitten mukaan kuljetusaikana "pataljoonan miehiä karkasi sadoittain ja ja monet kuljetuksesta vastanneista joutuivat sotaylioikeudessa arestirangaistukseen, koska LVK:n mielestä operaatio oli hoidettu ala-arvoisella tavalla, ja se kiinnitti Suomen hallituksen huomiota sotilasviranomaisten lepsuun ja jopa tahalliseen toimintaan vaatien hallitusta "rankaisemaan niitä Suomen armeijassa palvelleiden neuvostovenäläisten sotavankien luovutuksen laiminlyömiseen".

Lappeenrannan vankileiri

Siinä välissä 28.11.1944 Lappeenrantaan oli perustettu erityinen leiri, karanneiden sotavankien kokoamispaikka. Massaluovutuksen jälkeen Suomessa siellä täällä piileskeli neuvostoliittolaisten ja saksalaisten sotilaskarkureita. Lappeenrannan leirin perustamiseen ei valvontakomissio vaikuttanut mitenkään, se oli suomalaisten oma ideointi ja aloite.

Leirin tehtävä oli vastaanottaa siviili- ja sotilasviranomaisten kiinnisaamat karkurit, hoitaa heidät luovutuskuntoon ja samalla koota sopivat luovutusryhmät Neuvostoliittoon lähettäviksi.

Jo leirin perustamispäivän aikana sinne oli tuotu muitten karkureiden kanssa 13 Heimopataljoona 3:n miestä. Vuoden 1945 alku oli vilkkain aika ja Lappeenrannan leirin kautta oli palautettu Neuvostoliittoon kaikkiaan 140 HeimoP 3:n miestä muiden lisäksi. Joten Suomi "palkitsi" huonosti inkeriläisten heimosotilaiden palvelukset Suomen armeijalle. Voi olettaa, että nämä maanpetturit teloitettiin raja toisella puolella samaan tien.

Erikoispataljoona ErP 6

Tämä oli koottu Saksan itärintamalta siirretyistä inkeriläisvapaaehtoisista muodostetusta entisen OSt-Bataillon 664:n miehistä. Suomessa ErP 6:ksi nimetty joukko-osasto.

ErP 6:n miehet oli kotiutettu sodan päättyessä ja olivat puolestaan sopeutuneet tai sopeutumassa suomalaiseen yhteiskuntaan lähes täydellisesti. Useimmat olivat normaalisti töissä, monella oli vaimo ja lapsiakin, ja kaiken lisäksi heidän jäljittämisensä oli hyvin vaikeaa, sillä varsin moni erityisesti ErP 6:n ”heimosotureista” oli saanut joko Valpon tai puolustusvoimien avustuksella uudet, aidot tai joskus myös väärennetyt henkilöllisyystodistukset. Heidät oli kotiutettu samalla periaatteella kuin muut Suomen armeijan yksiköt.

Valvontakomission määräykset aiheuttivat ongelman.

ErP 6:n miesten palautuksen takarajaksi oli määrätty kesäkuun loppu 1945. Ensimmäiset 24 katkeraa miestä tuotiin junavaunussa Lappeenrantaan 4.9.1945 Mikkelin ja Turun lääninvankiloista ja samana päivänä muiden karkureiden kanssa heidät lähetettiin Neuvostoliittoon!

Kuudessa viikossa palautettiin 99 miestä. He olivat helpoimmin kiinniotettavissa olleita henkilöitä, jotka eivät joko ehtineet tai halunneet piileskellä tai paeta Ruotsiin. Moni luotti asemansa entisenä rintamamiehenä. Yhteensä 1946 kesäkuun loppuun mennessä oli luovutettu 177 ErP 6:n miestä. Leiri suljettiin elokuussa 1946.

Lappeenrannan leirin kautta luovutettiin kaikkiaan 542 henkilöä.

Sotilaan kohtalo

Karanneiden sotavankien kokoamispaikasta tuli todellinen luovutettavien sulatusuuni, jonka läpi käyneiden taustojen analysointi osoittaa selkeästi kuinka tiukasti ja tarkasti valvontakomissio vaati välirauhansopimuksen noudattamista oman tulkintansa mukaisesti ja ihmisten luovuttamista Neuvostoliittoon.

Näin siis kävi inkeriläisten heimopataljoonien sotilaille. Suomi palkitsi huonosti inkeriläisten heimosotilaiden palveluksistaan Suomen armeijassa. Voi vain arvella miten heille kävi rajan toisella puolella! Todennäköisesti teloitettiin saman tien maanpettureina.

Kun katson tuota kuva, jossa on iso joukko vankeja, niin tulee mieleeni julman Stalinin sanat:

    Yhden ihmisen kuolema on tragedia, miljoonien on vain tilasto.

Minäkin tässä kirjoituksessa tuon esille vain tilastoja, mutta jokaisen ihmisen kärsimyksen määrää onkin vaikea arvioida.

Sotatilanteissa tehdyt päätökset varmasti vaikuttavat jälkikäteen vääriltä, mutta olisiko tässä mahdollisuus arvioita toisenlaisten päätösten seurauksia? Se on mahdotonta. Mutta kuitenkin rohkenen sanoa, että niin inkeriläisten kuin myös inkeriläisten orpolasten luovutukset Neuvostoliittoon, kuin myös heimopataljoonien sotilaiden luovutukset, olivat osa sitä hintaa mitä Suomi maksoi jatkosodan jälkeen Maan itsenäisyyden säilyttämisestä.

Lähteet:

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen

Valitettavaa on kuinka monta ihmishenkeä uhrasimme sen sijaan, että olisimme Arkadianmäkeläisiä lähettäneet.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Vapaus vaatii uhria ja mieluummin uhrata vieraskansalainen kuin korkealuokkainen Ark"mäkeläinen. Eikä kansa voi jäädä ilman hallitsijaa!

Hyviä olivat inkeriläiset niin siviili- kuin heimopataljoonien sotilaat, koska meidät kutsuttiin Suomeen ja annettiin tulla takaisin paluumuuttajina.

Kiitos kommentista!

Käyttäjän eskovirri kuva
Esko Virri

Sellainen korjaus, että Pariisin rauhansopimus solmittiin 1947, ei 1970.

Kokonaisuutena heimopataljoonien palautukset ovat osa kovaa hintaa, jonka Suomi maksoi itsenäisyydestään sodan jälkipyykissä. Henkilökohtaisella tasolla uhrauksia voisi suoraan verrata sodassa kaatuneisiin. Rikoksista kuitenkin pitää langettaa osa syyllisyydestä Neuvostoliiton niskaan, joka näihin luovutuksiin Suomen eri keinoin pakotti.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kiitos. Hyvä huomio. Korjasin tekstiin Pariisin rauhansopimuksen, 1947.

Niin, uhrien lukumäärää voi verrata sodassa kaatuneisiin, mutta ehkä tässä ja erityisesti heimopataljoonien sotilaiden kohdalla, tuli enemmän henkistä kärsimystä, pettymystä siihen, miten päälaelleen kääntyi koko tilanne.
Neuvostoliitto vaati sotilaat takaisiin rangaistaviksi maan pettureina. Harva selvisi rajan toisella puolella hengissä.

Käyttäjän jukkakuhanen kuva
Jukka Kuhanen

Nämä pakkoluovutukset - niin siviilien kuin heimopataljoonissa palvelleiden sotilaiden luovutukset - ovat ruma häpeätahra maamme lähihistoriassa. Maamme henkistä ilmapiiriä kuvastaa hyvin se, että inkeriläisiä palautettiin vielä 10 vuotta sodan päättymisen jälkeen Neuvostoliittoon. Vastaavasti viimeiset suomalaiset sotavangit palautettiin Suomeen niinkin myöhään kuin 1954, mikä myös tuntuu täysin käsittämättömältä.

Heimopataljoonasotilaiden kohdalla tilanne oli vielä kornimpi, koska he täyttivät tehtävänsä siinä missä kotirintamalta lähteneet sotilaat. Niin ja tulihan inkeriläisten keskuudesta kaksi mannerheimristin ritariakin eli Mikko Pöllä ja Antti Vorho.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kriisitilanteissa inhimillisyys on koetuksella. Tarkoitan tässä tapauksessa sitä, että suomalaisille oli luvattu rahallinen suurpalkkio karkureitten kiinnisaamisesta tai vihjeistä ja se tehosi. Niin kertovat silminnäkijät.

Sotien aikana omat kansalaiset ilmiantavat ns."omia"kin säälimättä, oman hengen pelastamiseksi. Silloin hyvä naapurikin voi muuttua viholliseksi. Neuvostoliitossakin sodan aikana oli sellaisia, jotka saksalaisten valloitetuilla alueilla kääntyivät omaa kansaa vastaan ryhtyessään palvelemaan saksalaisia ja nimenomaan ilmiantoivat syystä tai toisesta ihmisiä...

Ei turhaa sanota : "Ihminen on ihmiselle susi", eli joskus voi olla...valitettavasti.

En tiennyt, että inkeriläisten keskuudesta tuli kaksi mannerheimrstin ritaria.
Kiitos tiedosta ja kommentista.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kiinnostuin kuka on Mikko Pöllä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikko_P%C3%B6ll%C3%A4 :

Syntyi (16.9.1916 Valkeasaari – 28.4.1994 Mäntyharju).
Suomalainen sotilas, kaukopartiomies ja Mannerheim-ristin ritari.

Ei ollut mainitsemassani heimopataljoonan sotilaita, mutta syntyi Inkerissä kuitenkin. Sieltä päin missä omatkin juureni ovat.

Hänen isänsä karkotettiin vuonna 1932 kulakkina Siperiaan ja perhe häädettiin kotitilaltaan. Mikko Pöllä pakeni Josif Stalinin hirmuhallintoa vuoden 1933 heinäkuussa uimalla yli Rajajoen.

Mieleeni tulikin sanat laulusta, jota kuulin usein inkeriläisten vanhemmalta sukupolvelta :

"Rajajoen yli uin.Hospoti pomilui, nyt minä olen siellä Suomessa...".

Käyttäjän jukkakuhanen kuva
Jukka Kuhanen

Viola, Mikko Pöllän tarina on eräs mielenkiintoisimmista veteraanikohtaloista, mitä itselleni on vastaan tullut. Hänestä on Robert Brantberg kirjoittanut erinomaisen elämänkertateoksen nimeltä "Sissikersantti Mikko Pöllä. Kaukopartioritari". Hän oli yksi yhdeksästä marskinritareista, jotka palvelivat kaukopartiojoukoissa.

Minulle tuli mieleeni juuri tuo, että hän on syntyisin hyvin samoilta seuduilta kuin mitä sinäkin olet.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #8

Toinen Mannerheimin ristin ritari Antti Vorho(VALLEBRO).
Syntynyt myös Valkeasaaressa (19.10.1912 ja kuoli Ruotsissa Lyckselessä 3.3.1991). Vorho loikkasi Suomeen 1930-luvulla...Lähes samanlainen kohtalo, niin kuin Mikko Pöllän. Myös kaukopartiolainen.

Kovia poikia olivat sieltä Pohjois-Inkeristä päin.Lähes naapurin poikia!
Inkerin suomalaissisua! Kiitos kun toit esille näitä juttuja.

Käyttäjän jukkakuhanen kuva
Jukka Kuhanen

Inkerinsuomalaiset saavat olla syystä ylpeitä omasta osuudestaan viime sodissa. Ole hyvä vaan!

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Yhden sotavangin kohtalon Neuvostoliitossa tiedän, eli setäni teloitettiin Venäjällä

Milloin pyydetään anteeksi pakkosiirretyiltä venäläisiltä ja annetaan heidän elää rauhassa uudessa kotimaassaan?

http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/171571-v...

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kommentoin blogissasi, koska en ymmärrä mistä venäläisten pakkosiirroista puhut?

Ei venäläisiä pakkosiirretty ulkomaille. Neuvostoliiton rajojen sisäpuolella kyllä!, niin kuin muitakin. Mielestäni niitä jotka asuvat ulkomailla ei kukaan uhkaile kaappaamaan väkisin takaisin Venäjälle. Mahdollisuus vapaaehtoisesti palata kyllä on.

Niin moni sotavanki oli teloitettu. Pahoittelen setäsi puolesta!
Kiitos kommentista!

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Kysymykseesi on selkeä vastaus blogissani, eli venäläiset entisissä Neuvostoliiton alusmaissa.

"Näitä ihmisiä kohdeltiin kuin karjaa, jota ajetaan naapurin niityille laiduntamaan. He olivat ajan ja olosuhteiden uhreja, joiden mielipidettä ei kysytty. Näitä onnettomia Neuvostovenäjän kansalaisia on Viipurissa, heitä on Baltian maissa, heitä on Ukrainassa, Puolassa...miljoonia ja miljoonia."

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Kiitos osanotosta, sota on aina hirveä.

Tarkoitan siis niitä maita, jotka ovat nyt ulkomaita ja aiemmin osia Neuvostoliittoa.

Osa heistä muutti vapaaehtoisesti paremman elämän tai seikkailun toivosssa, minun käsittääkseni.

Olakseni rehellinen, niin olen ollut erittäin kiireinen pari päivää muiden asioiden vuoksi, niin vastaukseni on olleet anteeksiantamattoman hätäisiä.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #14

Pertti Lindeman kirjoitti: [Näitä onnettomia Neuvostovenäjän kansalaisia on Viipurissa, heitä on Baltian maissa, heitä on Ukrainassa, Puolassa...miljoonia ja miljoonia...
Tarkoitan siis niitä maita, jotka ovat nyt ulkomaita ja aiemmin osia Neuvostoliittoa.],

- Viipuri kuului Neuvostoliittoon ja kuuluu edelleen Venäjälle.

Puola ei kuulunut Neuvostoliittoon, eikä kuulu nyt Venäjälle.

Baltian maat: Viro, Latvia, Liettua itsenäistyivät Neuvostoliiton hajotessa 1990-luvun alussa. Vuonna 2004 kukin Baltian maa hyväksyttiin sekä Naton että Euroopan unionin jäseneksi.Ovat nyt Venäjän naapurimaita, ja eikä kukaan sinne pakottanut siirtymään venäläisiä. Ne jotka asuivat siellä olivat vapaita lähtemään tai olla lähtemättä suuntaan tai toiseen.

Ukraina kuului kyllä Neuvostoliittoon. Itsenäistyi v1991 niin kuin Baltian maatkin.

p.s. Sepä hyvä, että kiireettä riittää. Onhan elämässä muutakin kuin blogien kommentointi. Kiitos kun palasit kommentoimaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset