Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Pää pensaassa viisumivapauteen

Piiloutuuko Suomen hallitus venäläisten viisumivapaudessa EU:n selän taakse?

Ainakin tätä epäilee Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki Etelä Saimassa Mielipidekirjoituksessaan "Suomi on hiljaa Venäjän viisumivapaudesta 30.11.2012".

    Länsi-Euroopassa viisumivapauteen suhtaudutaan myönteisesti, mutta asia herättää jonkun verran vastustusta Itä-Euroopassa. Viisumivapautta vastustetaan osittain poliittisista syistä... Viisumivapaudesta ei päätetä Suomen ja Venäjän välillä, vaan EU:ssa, jossa viisumihelpotus Venäjän kanssa on julkilausuttu tavoite. Myös Venäjä on ilmaissut halukkuutensa edistää asiaa... Olisi kiinnostavaa tietää, mitä Suomi on tehnyt EU:n ja Venäjän välisen viisumivapauden edistämiseksi. Nyt näyttää siltä, että hallitus piiloutuu EU:n selän taakse."

Mediakonferenssi

Helsingissä 3. - 4. joulukuuta pidetyssä suomalais-venäläisessä mediakonferenssissa aiheina olivat Suomen ja Venäjän mediakuva ja kysymys viisumivapaudesta.

Ulkoministeriön passi- ja viisumiyksikön päällikkö Päivi Blinnikka puhui viisumiasioista. Tilaisuuden perusteella viisumivapaudesta ei kannata haaveilla vielä lähiaikoina. Sen sijaan Suomi pyrkii helpottamaan viisumin saamista.

Se mitä on tästä mediakonferenssista julkaistu ja olen lukenut kertoo mielestäni siitä, että oli keskitytty Suomen ja Venäjän "vääristyneisiin" mediakuviin, mutta kysymys viisumivapaudesta on jätetty jotenkin piiloon?

Jäätteenmäen puhe

Onko se sitten niin kuin Anneli Jäätteenmäki arvioi, että Suomi piiloutuu EU:n taakse, eikä tee mitään asian edistämiseen?

Pitäisikö Suomen edistää tätä asiaa ja yrittää vaikuttaa jotenkin suuntaan tai toiseen, vaikka siitä jonain päivänä aivan varmasti päättävät EU ja Venäjä keskenään?

Ja ketä koskee eniten ulkoministeriön passi- ja viisumipäällikön Blinnikan lausuma, että "viisumivapaudesta ei kannata haaveilla vielä lähiaikoina."?

Keitä ne on, jotka eniten haaveilee Suomen ja Venäjän välistä viisumivapautta?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän amgs kuva

Viola Heistonen: "Helsingissä 3. - 4. joulukuuta pidetyssä suomalais-venäläisessä mediakonferenssissa aiheina olivat Suomen ja Venäjän mediakuva ja kysymys viisumivapaudesta.

Ulkoministeriön passi- ja viisumiyksikön päällikkö Päivi Blinnikka puhui viisumiasioista. Tilaisuuden perusteella viisumivapaudesta ei kannata
"

Radiossa yksi paikalla ollut suomalainen toimittaja kertoi, että tuossa tilaisuudessa venäläiset eivät suostuneet puhumaan mitään asiasta. Venäläiset virkamiehet eivät suostuneet kommentoimaan mitään Venäjän viisumikäytännöistä. Toisin kuin Venäjä, Suomi kertoi.

Tiedämme varsin hyvin mihin suuntaan se ihmisvirta kulkee erityisesti vuoden vaihteessa. Suomen puolella on paineita, kuten ilmeisesti Päivi Blinnikka kertoi siellä.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Ana María Gutiérrez Sorainen: "Venäläiset virkamiehet eivät suostuneet kommentoimaan mitään Venäjän viisumikäytännöistä.",

- koska Venäjä neuvottelee EU:n kanssa.Silloin kun tulee allekirjoitettu EU:n ja Venäjän välinen sopimus on vasta mielestäni ajankohtaista neuvotella viisuminkäytännöistä.

Venäjän Ääni, 13.03.2012, 22:06:

"EU ja Venäjä aloittamassa asiantuntijaneuvotteluja viisumivapaudesta"
EU:n ja Venäjän asiantuntijat kokoontuvat Moskovaan neuvottelemaan yhteistoiminnasta viisumivapauden alueella. Huomenna alkavissa kolmipäiväisissä neuvotteluissa keskustelun kohteeksi tulee viisumivapaus lyhytaikaisilla matkoilla".

http://finnish.ruvr.ru/2012_03_13/68360612/

Jukka Palo

Venäjällä on poikkeuksellinen järkevä Helsingin suurlähettiläs. He eivät halua virkamiesten provosoivan keskustelua asiasta, josta suomalaiset voisivat loukkaantua. Kutsuviisumikäytäntö on suomalaisten vaatimus, jossa Venäjä noudattaa vastavuoroisuutta.

Toinen asia on sitten se, että viisumien kestoa on pidennetty usein vuodeksi. Saisi olla 2-3 vuotta kerrallaan niille, jotka ansaitsevat sen.

Nykyinen käytäntö ei ole Venäjän politiikan, vaan Suomen politiikan tulos.

Viisumin poistaminen puolestaan ei ole hyvä asia Suomen Viron suhteiden kannalta, koska Viro ajaa, mahdollisesti Latviakin ennen kypsymistään, tiukkaa viisumipolitiikkaa Venäjälle päin.

Jos Suomi nyt lähtisi pään aukojaksi kuin Alexander Stubb niin se heikentäisi Suomen välejä Viroon. Viro voi vielä tarvita Suomen energiapolitiikkaa ja puolustuspolitiikkaa, mutta tälläkään asialla ei voi retostella, koska Viro loukkaantuisi isoveliasenteesta, kun talous on epävarma NATO-itsetunnostaan huolimatta.

Suomen tulee hoitaa asioita järkevästi ja tyylillä eikä siihen sovi avoimuudella rehvastelu.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Jukka Palo 7.12.2012 19:40 kirjoitti :"Suomen tulee hoitaa asioita järkevästi ja tyylillä eikä siihen sovi avoimuudella rehvastelu",

- ei sovikaan rehvastelu, mutta kansa halua tietää ja mielestäni tietääkin joskus enemmän, mitä poliitikot ja virkamiehet luulevat.

Kommenttinne sisältöön sen verran, että on erittäin hienoa ulkopolitiikkaa löytää asioitten ratkaisuun kompromisseja loukkaamatta kumpaakaan tai yhtäkään asiaan liittyvää osapuolta.

Petri Rantanen

Ko. mediakonferenssi on lähteiden mukaan CIA:n rahoittama tilaisuus:

http://petrirantanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1259...

Paljoin parempi on infotilaisuus Tampereen yliopistossa 3.12:

http://petrirantanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1264...

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Petri Rantanen : ”Suomen eduskunnassa järjestettävän Suomi-Venäjä – mediakonferenssin "Vääristävät peilit" («Кривые зеркала») kolme maksavaa tahoa ovat CIA:n moderni rahoitusorganisaatio NED (National Endowment for Democracy), Amerikan Yhdysvaltojen ulkoministeriön USAID (US Agency for International Development) ja ”EU-Russia Civil Society Forum” (EU-Russia CSF), joka on myös Amerikan Yhdysvaltojen ulkoministeriön työväline, kova värinvallankumouksellisten linnake Venäjää vastaan",

- Jos kolme maksavaa tahoa ( CIA, NED,USAID) ja EU-Russia CSF on ollut "Vääristävät peilit"-konferenssille, niin näin maallikkona ajattellen, eikös konferenssiin osallistujat olisi saaneet maksutonta osallistumista?

Siteeraan konferenssin ohjelmasta : "... Konferenssin osallistujien tulee kattaa omat kuljetus- ja majoituskulunsa. Osallistujien on syytä varautua myös pieneen osallistumismaksuun, jolla katetaan muun muassa tapahtuman ruokailukulut".

anita frisk

On aika vaikea uskoa, että Länsi-Euroopassa suhtaudutaan viismivapauteen myönteisesti ja Itä-Euroopan maissa jonkin verran nihkeästi. Jos asia todella olisi näin, niin viisumivapaus olisi jo toteutunut. EUssa kun pienillä ei ole paljon sananvaltaa.

Jos EU suostuisi viisumivapauteen, niin siinä olisi tiettyjä ongelmia. Venäjällä passitehtailu on aivan liian helppoa, samalla henkilöllä voi olla useita passeja eri nimillä eikä EUn intressissä ole saada maaperälleen "ei-toivottuja" henkilöitä. Venäjällä on jatkuvasti ongelmana omalla maaperällään olevat stanilaiset, jotka olisi väärennetyillä passeilla helppoa tuupata EU-maiden ongelmaksi - sopii muistaa miten näppärästi he pääsivät 1990-luvulla eroon somaleistaan, ei suinkaan Somaliaan vaan Suomeen.

Venäjä on Suomessa tunnettu siitä, että sopimuksista huolimatta se ei suostu noudattamaan niitä vastavuoroisesti. Tästä on lukuisia esimerkkejä (mm. liikenne, tullikäytännöt, rajamuodollisuudet). Mikä takaisi sen, että viisumivapauden totetuessa myös Venäjä antaisi vastaavat helpotukset EU-kansalaisille? Siellä eivät herrasmiessäännöt päde.

Loppukysymykseesi: varmaankin ennen kaikkea ihan ne tavalliset turistit, mutta ikävä kyllä myös rikolliset jotka saisivat helposti laajennettua reviirinsä koko Euroopan kattavaksi. Kypros on jo nyt ilman viisumivapauttakin hyvä esimerkki. Samoin Romanian ja Bulgarian ottaminen EUn jäseniksi. Schengeniin lienee vielä matkaa, mutta eipä siinä juuri eroa ole ikävien lieveilmiöiden osalta.

Käyttäjän timoelonen kuva
Timo Elonen

Kypros on saanut käyttöönsä venäläisten oligarkkien ja muiden venäjän rikkaiden rahat.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

anita frisk kirjoitti: "EUssa kun pienillä ei ole paljon sananvaltaa".,

- ei olekaan! Ei Suomellakaan tulee olemaan paljon valtaa päättämisessä joten parempi on valmistautua ajatukseen etukäteen, ettei tulisi yllätyksenä, niin kuin esimerkiksi Neuvostoliiton kansalle vallankaappaus vuonna 1990!

a.f : "Mikä takaisi sen, että viisumivapauden totetuessa myös Venäjä antaisi vastaavat helpotukset EU-kansalaisille? Siellä eivät herrasmiessäännöt päde.",

- sehän riippuu mielestäni siitä millainen sopimus pykälineen tulee tehty asiasta,jonka allekirjoittavat EU:n ja Venäjän viranomaiset. Todennäköisesti Suomen viranomaisten mielipidettä siinä kuullaankin, muttei koko kansan!

a.f : "... myös rikolliset jotka saisivat helposti laajennettua reviirinsä koko Euroopan kattavaksi."

- kyllä järjestäytyneet rikolliset osaavat laajentaa jo nykyäänkin reviirinsä niin Eurooppaan kuin ympäri maailmaa! Mutta maamme rajavartiosto on koulutettu turvallisuus tehtäviin, joten rajamuodollisuudet säilyvät ja ei nyt ihan vapaasti rikollisuus ala virrata tänne!

Jukka Palo

Kutsuviisumikäytäntö on SUOMEN vaatimus, jossa Venäjän noudattaa vain VASTAVUOROISUUTTA, jotta ei joutuisi jyrätyksi tässäkin.

Venäjä alkaa olla sen verran varoissaan Euroopan unionin riutuessa, että se ei enää jaksa toimia kynnysmattona kaiken maailman huutelijoille.

Toinen asia, mikä Venäjällä ymmärretään, on se, että vaikka Metsäteollisuus ry tai valtioneuvoston jotkut yöpakkasministerit olisivat jyrkästi Venäjän vastaisia, Suomen kansan enemmistö, 2/3, toivoo myönteistä talouskehitystä ja Venäjän kauppaa myös suurteollisuuden tasolla. Paperitulleja ei korotettu sattumalta. Se oli nuoli suoraan Metsäteollisuus ry:hyn, ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbiin ja - miksikäs ei - myös lehdistöön. Tosin Suomessa on tämä täsmäisku jätetty uutispimentoon kommentoimatta, jotta asiaa ei huomattaisi laajemmin.

Tähän päästään, kun Suomessa ymmärretään, mistä Venäjällä kiikastaa ja lakataan riekkumasta. Riekkumattomuus on tietenkin vaikea paikka monelle Venäjää viran puolesta tai harrastuksenaan vihaavalle, koska rakkaasta harrastuksesta on vaikea luopua.

Venäjä on valikoivasti vihamielinen joillekin suomalaisille eturyhmille ja ministereille heidän ministerivastuunsa osalta, mutta varoo suututtamasta Suomen kansan enemmistöä, sitä 2/3:aa, joka suhtautuui myönteisesti Suomeen eikä suhtaudu kielteisesti Venäjään, ei aina edes Venäjän valtioon.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Jukka Palo 7.12.2012 19:46 kirjoitti : "...Tosin Suomessa on tämä täsmäisku jätetty uutispimentoon kommentoimatta, jotta asiaa ei huomattaisi laajemmin.",

- niin tapahtuu monen muunkin asian kanssa kun halutaan jättää se pimentoon kansalta!

Kirjoitatte kommentissa, että "...2/3 osa Suomen kansasta toivoo myönteistä talouskehitystä ja Venäjän kauppaa suurteollisuuden tasolla.
- Millaiset perspektiivit näette suurteollisuudessa? Tarkoitatte varmaan metsäteollisuutta?

anita frisk

Hyvä Viola, juuri tuostahan puhuin. Vaikka EU ja Venäjä allekirjoittaisivat minkälaisen sopimuksen, niin EUlla ei ole mitään takeita siitä, että Venäjä noudattaisi sopimusta. Miksiköhän Venäjän jäsenyyttä WTOhon pihdattiin niin pitkään?

Länsimaat eivät edellenkään luota Venäjään, sille on sekä historialliset että nykyiset syyt. Inkeriläisenä olet toki aiheeseen paremmin perehtynyt.

Jukka Palo

"Länsimaat eivät edellenkään luota Venäjään, sille on sekä historialliset että nykyiset syyt. Inkeriläisenä olet toki aiheeseen paremmin perehtynyt."

Minusta ainakaan Britannian ei ole mitään syytä luottaa Venäjään, koska Venäjällä ei ole mitään syytä vieläkään luottaa Britanniaan.

Britannia joutui viimein antautumaan BP-TNK:n kanssa Venäjälle. Tästäkään ei ole Suomessa uskallettu kirjoittaa.

Suomessa ei oikein ymmärretä, että Venäjä energian ja raaka-aineiden alkutuottajana ei voi milloinkaan antautua Euroopan unionin 28. jäsenvaltioksi ja noudattaa Brysselin ohjeita kauppapolitiikassaan.

Siinä nimittäin ei olisi mitään kansantaloudellista järkeä intressien vastakkaisuuden vuoksi. Venäjän on katsottava venäläisten vuoksi myös kansallinen etunsa samalla tavalla kuin Kiinan.

Britannia ja Yhdysvallat pyrkivät eristämään Venäjän Välimerellä ja Keski-Aasiassa. Sen sijaan vanhanaikainen paloittelu on vaihtunut yksityistämistendenssiin.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Anita Frisk.
Olen toki perehtynyt,mutta nyt puhutaan kuitenkin EU:sta, joka voisi tarvittaessa jopa vaatia sopimuksen noudattamista,jos Venäjä kävisi rikkomaan joitakin sopimuksen pykäliä,näin ajattelisin?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset